Luin kirjan. Siinä kirjassa kerrottiin, että jos vaikka isäsi on ollut julma, on sinulle varmasti tullut syviä haavoja sieluusi. Häpeät ikäänkuin isäsi julmuutta, vaikka isäsi on itseasiassa syypää kaikkeen ja itse olet viaton ja kärsinyt marttyyripoloinen.
Salme Blomster esimerkiksi kertoo meille kaikille loukatuille, että vapautuaksesi ja ymmärtääksesi, että olet hyvä, täytää sinun siirtää häpeä sinua loukanneiden ja kaltoinkohdelleiden ihmisten päälle. Miten tämmöinen "vapautuksen teologia" sopii yhteen sen kanssa, että me olemme Raamatun mukaan pohjimmiltamme pahoja?
Salme Blomster esimerkiksi kertoo meille kaikille loukatuille, että vapautuaksesi ja ymmärtääksesi, että olet hyvä, täytää sinun siirtää häpeä sinua loukanneiden ja kaltoinkohdelleiden ihmisten päälle. Miten tämmöinen "vapautuksen teologia" sopii yhteen sen kanssa, että me olemme Raamatun mukaan pohjimmiltamme pahoja?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos ajatellaan tilanteita joita esim minä sain lapsena kokea isäni puolelta.
Olin pieni poika noin 6-7v kun isäni oli vihainen minulle. Hän huusi naapurien kuullen, että:
nyt käyt taittamassa risun tuosta pihapuusta ja kiikutat sen tänne ja sitten lasket housusi nilkkoihin, niin annan sinulle selkään sillä risulla, niin että naapurit varmasti näkevät sen!
Kävin hakemassa risun itkien, mutta kun annoin sen isälle, niin onneksi hän oli ehtinyt leppyä vähän jo sillä aikaa. En siis saanut selkääni silloin, mutta jos hän olisi alistanut minut piiskaa antamalla kaikkien naapurien nähden, niin se olisi jättänyt ison arven sisimpään.
Olisin hävennyt itseäni, mutta myös koko perhettä.
Muistan kuinka minua hävetti kyynelten takaa hakea puoli alastomana se risu sieltä puusta ja kun se ei katkennut heti, niin jouduin kamppailemaan sen risun poikkeamisen kanssa jonkin aikaa.
Asuimme helsingissä silloin, joten silmiä oli paljon tätä näytelmää näkemässä.
Me olemme sisimmästämme pahoja, sillä vaikka kuinka paljon hyviä tekoja/sanoja tekisimme/sanoisimme, niin se pahakin (synti) pääsee sinne väliin joskus, vaikka kuinka yritämme kampoihin lyödä. Se osoittaa sen, että synti asuu meissä.
Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessä, että: Enään en tee syntiä minä, vaan synti joka minussa asuu.
Luulempa niin, että tässä on osa vastaus siihen kysymykseen jonka esitit.