Tornion kaupunginjohtajana toimiessaan Hannes Manninen (KEPU) "unohti" parikin kertaa kunnallisvaalivuonna kertoa kaupungin oikeat talousluvut ja niiden edellyttämät karsinta- sekä säästötoimet julkisuuteen ennen vaaleja. Se "valoisampi vaihtoehto" pärjäsi tällä taktiikalla jo tuolloin.
Samaa taktiikkaa Manninen on noudattanut myös kuntaministerinä. Keväiseen kuntataloutta koskevaan välikysymykseen vastatessaan Manninen väitti, että kuntatalous on kohenemassa. Hallituksen oman muistion mukaan kuitenkin alijäämäisten kuntien määrän odotetaan kasvavan edelleen tulevina vuosina. Myös kuntien välisten erojen ennustetaan kasvavan. Tämän Manninen "unohti" kertoa vastauksessaan. Tällaista on KEPUn valoisa vaihtoehto kuntataloudessa.
KEPU on hallituksessa ollessaan lisännyt maan eri osien eriarvoisuutta.
Hannes Manninen on valehtelija
1
79
Vastaukset
- p-r-o-t-o-n-i
Minkäs koira karvoilleen voi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad981653- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4251057- 166972
- 57792
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126772- 81699
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661