Opin puolesta.
Lestadiolaisystävä, tuli puhumaan liikkeensä pöydässä siitä, että hän ei oikein usko siihen, että "hyväihminen" kuolemansa jälkeen joutuu ikuiseen helvetin tulen kidutukseen. Jumalan määräys ikuisesta päättymättömästä kidutus tilasta olisi kohtuuton, koska ihminen ei voi päättää syntymisestään tänne elämään.
Hän on pitkänmatkan esikoislestadiolaisia.
Jo ajassa hän piti uskovien kidutusta hirvittävänä joissakin maissa.
Mitä mieltä olette, mitä pitäisi vastata?
Kyllä, näinhän se on. Ajassa kidutettavan armahtaa kuolema, jos ei mikään muu. Siinä on raja, jonka yli kidutetun ei tarvitse kestää pahuutta.
Mutta, vastaus olkaa hyvä, mitä olisi pitänyt vastata hänen esittämään asiaan???.
Mikä on kuvamme Jumalasta, millainen Hän on?
Itse en vastaa tähän kuin pienellä kommentilla lopussa ja ( he / te herätysliikeläiset), kysymykseen on nyt mahdollisuus vastata.
Adventistien ei tarvitse tulla mukaan, koska nyt tulee paljon "oikeaa ja kritiikitöntä asiaa" alan herätys "sanan asiantuntijoilta", eikä sitten tule kenellekään pahaa mieltä adventisteista, korjattavaa, eikä sitä, että vaikka Raamatulla asian perustelee, niin joillekin se kuitenkin on tulkittavissa Elleniläisyydeksi.
Olkoon vastauksen millaisia vain, annetaan linjan olla puhdas adv. näköalasta.
Itse voin kuitenkin asian esittää, koska minut laitettiin pihalle eräästä kirkosta vaikka perustelin asian. Puolisoni kuitenkin on vielä ko. kirkossa, kun pitää suunsa kiinni.
Hän ei usko ikuisen kidutusopin oppiin.
Ikuinen elämä meille on armolahja uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Siihen meidän perheemme uskoo. Kadotuskin on ikuinen ja helvetin tuli on, mutta kiduttavana olomuotona päättymättömänä ei.
Uusi taivas ja maa, kaikki entinen on mennyt.
Ketä kidutus palvelisi ikuisena ikuisesti?.
Murhaajalla ei ole ikuista elämää, sanan mukaan.
Herätysliikkeet ja opetus.
3
144
Vastaukset
- vai kuis on?
Jumala on Rakkaus!
Mutta ei Hänkään voi sietää mitä tahansa.
Uskonnon nimissä tehty vääryys on pahinta.
Ruumiillinen pahuus on vähemmän (varkaus) kuin ihmisen hengellinen "varkaus" jolla hänet otetaan haltuun oppien laatijoiden hallittavaksi.
Jeesus ei suotta sanonut fariseuksille, että "portot ja publikaanit" ovat paremmassa asemassa kuin uskonnon väärät paimenet.
Heidän sydämensä vääryys on "Jumalan pilkkaa" kun he asettuvat edustamaan Korkeinta ihmisten ja Jumalan välissä.
Siinä ei auta se, että he tekevät tämän työnsä Sapattina. - herätysliikkeet.
..
Huomatkaapa, kysymyksen ja kannanoton esitti Lestadiolaisystävä, leipomoliikkeen omistajaperheen jäsen. Myös kysymysten esittäjiä on ollut muualtakin.
Ts. Vastauksesi kohtaa niitä omia herätysliikeläisiä joita ko. kohta askarruttaa.
Ei tarvitse vaieta asiaa.
Voisit sentään kirjoittaa aisallista näkemystä ilman "kirveitä ja puukkoja". Aihe on laaja, ja tässä paperi riittää. Perusteluja tälle aloitukselle eivät adventistit nyt tule "oikomaan", niinkuin kannanottoihin mitä täällä on he ovat keskusteluissa esittäneet mielellään leimaten sanotaan.
Puhdas näkemys sanasta, sitä odottelen. - kirjoituksissa
Heitä vaivataan iankaikkisesti ja yön ja päivän lepoa heillä ei ole.
Herran omat iloitsevat Hänen luonaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872