Kekkosen degeneroituminen

Luin äsken KK Korhosen kohtalaisen "tiivistelmän" Kekkosesta. Toki hänkin ehkä hiukan liioittelee sitä liikkumavaraa, joka meillä oikeasti olisi ollut länteen päin "itäisen supervallan kainalossa". Vastaavaa vaikutusta voi nähdä tämän päivän Kanadassa...

Yhtä kaikki, myös häntä (KKK:ta) niin kuin monia muitakin Kekkosta tutkineita tai hänen aikaansa eläneitä tuntuu ihmetyttävän Kekkosen nöyryys Neuvostoliiton edessä ja varsinkin vielä 70-luvulla. Isäni kertomuksia kuunnellessa (hän oli 60-luvun alusta alkaen aina silloin tällöin tekemisissä Kekkosen kanssa) on mielestäni aivan selvää, että yksi merkittävä tekijä olivat Kekkosen sairaudet, niin henkiset kuin fyysiset. Häikäilemättömät tahot (myös muut kuin neuvostoliittolaiset) käyttivät niitä hyväkseen monin eri tavoin ja ilmeisesti juuri siksi isänikin sympatiat olivat Kekkosen puolella eli hänkin "suomettui".

Kekkosen "koulurepun etsinnän" tietänevät kaikki, mutta julkisuuteen on päässyt mielestäni vasta murto-osa vastaavista jutuista, joista osan muistan jo omasta lapsuudestanikin kun isä töistä tultuaan kertoi niistä äidilleni silmiään pyöritellen.

Näistä tuli mieleeni, että olisikin kiva katsoa ja kerätä yhteen, miten paljon tälläkin palstalla löytyy tietoa "tavisten" takaa, jotka eivät "mokomien pikkujuttujen" takia koskaan muistelmiaan kirjoita. Eli pistäkää paremmaksi.

--

Eräs tällainen "juttu" tapahtui joskus ennen kevättä 1972 (jolloin muutimme pois Haagasta) kun muistan isäni kertoneen, ettei Kekkonen hetkeen ollut muistanut mihin pyyhettä käytetään, saati ymmärtänyt sitä tarkoittavaa "selvää suomen kielen" sanaa. Muistan hyvin miten ylpeänä kerroin, että minäpä osaan sen jopa kirjoittaa. (olin juuri oppinut ;-)

--
2336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kekkosen rappeutumisesta on kiertänyt juttuja jo 30 vuotta, mutta sinun kertomasi on ajallisesti ensimminen. Omat "varmat" tietoni ovat keväältä 1976, ja sen jälkeen osasin aina etsiä rapistumisen merkkejä Kekkosesta, kun tämä ilmestyi kuvaruutuun. Anneli Sundberg kertoi lehtijutussaan, että vuonna 1978 Helsingin Sanomien toimituksessa kaikki tiesivät Kekkosen tilan, mutta eivät voineet kirjoittaa. Tai ei ihan kaikki: kun kulissit romahtivat Helsingin Sanomien päätoimittaja ilmoitti pitkähkössä artikkelissa, ettei hän ollut tiennyt mitään. Asialla ei ole sen suurempaa merkitystä; muistuipahan mieleeni tänään, kun HS:n Reetta Meriläinen, julkisuuden hahmo hänkin, väitti sanomalehden muka edustaneen sanavapautta yli sadan vuoden ajan, heh!

Äänestä
  • Ensimmäinen? eikös joku tehnyt jo jonkin aikaa sitten tutkimusta Kekkosen allekirjoituksista ja muistaakseni niissä päästiin hetkittäin jopa 60-luvulla alkaneisiin tunnistettaviin muutoksiin. Se olivatko ne selkeä oire jostain vakavasta lienee enempi grafologista kiinni ;-)

    Mutta muistaako kukaan milloin tuo koulurepun etsiminen alkoi ja milloin oli kuvattu se Kekkoshaastattelu-materiaali, jossa kekkonen ei enää pystynyt vastaamaan kysymyksiinkään muuten kuin suoraan paperista lukemalla? Siitähän tuli joku dokumenttikin telkkarista muutama vuosi takaperin?

    Ai miksi jaksaa kiinnostaa? No siksi, että voisi esittää oikean kysymyksen. Sehän on: "kuka/ketkä käyttivät presidentin valtaa Suomessa 19xx-1982". Mielestäni tuon valtakauden pituus (vaikkakin alkupäästään kenties epäjatkuvan) on mielestäni oleellinen osa kysymystä.

    Vastauksien vähäinen määrä tosin kertonee että foorumi on väärä. Sama kysymys kannattaisi varmaan esittää ET-lehdessä ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

Luin äsken KK Korhosen kohtalaisen "tiivistelmän" Kekkosesta. Toki hänkin ehkä hiukan liioittelee sitä liikkumavaraa, joka meillä oikeasti olisi ollut länteen päin "itäisen supervallan kainalossa". Vastaavaa vaikutusta voi nähdä tämän päivän Kanadassa...

Yhtä kaikki, myös häntä (KKK:ta) niin kuin monia muitakin Kekkosta tutkineita tai hänen aikaansa eläneitä tuntuu ihmetyttävän Kekkosen nöyryys Neuvostoliiton edessä ja varsinkin vielä 70-luvulla. Isäni kertomuksia kuunnellessa (hän oli 60-luvun alusta alkaen aina silloin tällöin tekemisissä Kekkosen kanssa) on mielestäni aivan selvää, että yksi merkittävä tekijä olivat Kekkosen sairaudet, niin henkiset kuin fyysiset. Häikäilemättömät tahot (myös muut kuin neuvostoliittolaiset) käyttivät niitä hyväkseen monin eri tavoin ja ilmeisesti juuri siksi isänikin sympatiat olivat Kekkosen puolella eli hänkin "suomettui".

Kekkosen "koulurepun etsinnän" tietänevät kaikki, mutta julkisuuteen on päässyt mielestäni vasta murto-osa vastaavista jutuista, joista osan muistan jo omasta lapsuudestanikin kun isä töistä tultuaan kertoi niistä äidilleni silmiään pyöritellen.

Näistä tuli mieleeni, että olisikin kiva katsoa ja kerätä yhteen, miten paljon tälläkin palstalla löytyy tietoa "tavisten" takaa, jotka eivät "mokomien pikkujuttujen" takia koskaan muistelmiaan kirjoita. Eli pistäkää paremmaksi.

--

Eräs tällainen "juttu" tapahtui joskus ennen kevättä 1972 (jolloin muutimme pois Haagasta) kun muistan isäni kertoneen, ettei Kekkonen hetkeen ollut muistanut mihin pyyhettä käytetään, saati ymmärtänyt sitä tarkoittavaa "selvää suomen kielen" sanaa. Muistan hyvin miten ylpeänä kerroin, että minäpä osaan sen jopa kirjoittaa. (olin juuri oppinut ;-)

--

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu