Luonnonkastastrofit eivät ole pahuutta. Pahuutta on sielä missä ihmiset tekevät valintoja. Paha on nimike kärsimykselle ja sellaiselle mikä kärsimystä aiheuttaa.
Pahuus on kaikkialla ihmisyhteisöissä. Se on ihmisten pyrkimyksissä, mielipiteissä ja poliittisissa päämäärissä. Se on epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa. Paha aikaansaa kurjuutta, työttömyyttä, väkivaltaa. Ahdistusta, masennusta, riitaa, ristiriitoja, pettämistä, hylkäämistä. Sotia, eläinrääkkäystä, ihmisten kidutusta. Piittaamattomuus, ahneus ja kaksinaismoralismi sitä ruokkivat. Pahuus on mielen pimeyttä.
Pahuus ei ole uskovaisten keksintö, vaan taipumus pahaan on jollakin tavalla ihmisluonnolle ominainen. Paha on uskovaisissa ja ateisteissa, skeptikoissa, kristityissä, hinduissa. Paha on kaduilla, työpaikoilla, kodeissa. Se on sanoissa ja mielissä ja teoissa. Paha ei katoa uskontoja kieltämällä, eikä uskonnot voi poistaa pahuutta.
Pahuus on kaikkialla ihmisyhteisöissä. Se on ihmisten pyrkimyksissä, mielipiteissä ja poliittisissa päämäärissä. Se on epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa. Paha aikaansaa kurjuutta, työttömyyttä, väkivaltaa. Ahdistusta, masennusta, riitaa, ristiriitoja, pettämistä, hylkäämistä. Sotia, eläinrääkkäystä, ihmisten kidutusta. Piittaamattomuus, ahneus ja kaksinaismoralismi sitä ruokkivat. Pahuus on mielen pimeyttä.
Pahuus ei ole uskovaisten keksintö, vaan taipumus pahaan on jollakin tavalla ihmisluonnolle ominainen. Paha on uskovaisissa ja ateisteissa, skeptikoissa, kristityissä, hinduissa. Paha on kaduilla, työpaikoilla, kodeissa. Se on sanoissa ja mielissä ja teoissa. Paha ei katoa uskontoja kieltämällä, eikä uskonnot voi poistaa pahuutta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ennen ajattelin ihan kuten sinäkin. Olen kuitekin joutunut harkitsemaan asiaa uudelleen mm. täällä käymieni keskustelujen johdosta. Edustat mielestäni utilitaristista pahuuskäsitystä. Oletan että pidät myös positiivisia tunteita vastaavasti hyvinä. Oikaise jos olen väärässä.
Utilitaristinen hyvän ja pahan määritelmä perustuu siihen, että koko yhteisöä ajatellen sen noudattaminen olisi edullista. Tässä mielessä se edustaa nähdäkseni järkevintä mahdollista moraalia.
Asia, jossa olen joutunut tekemään myönnytyksen, on se, että siitä että utilitaristisen ajattelun lisääminen on minusta lopulta yhteisön etu, ei väistämättä seuraa, että yksilön kannalta olisi järkevää omaksua kyseistä moraaliajattelua tai ainakaan joka tilanteessa noudattaa sitä. Yksilön kannalta on minusta tietyssä mielessä järkevintä ajaa omaa etuaan. Tämä ei tarkoita sitä, että ihmisen olisi väistämättä järkevää aiheuttaa kärsimystä muille; empaattinen ihminen ei tahdo kärsimystä muille, koska se tuottaa kärsimystä hänelle itselleen.
Kukaan ei päädy mihinkään moraaliseen ajatteluun pelkän järjen takia. Järkevä ihminen ei väistämättä tule siihen tulokseen että hänen kannattaisi ajatella utilitaristisesti. Itse päädyin pitkän henkisen painimisen jälkeen siihen, että utilitaristinen ajattelu on kuitenkin ainakin monessa tilanteessa minun valintani. Myönnän kuitenkin että tällä valinnalla ei ole mitään tekemistä järkeni tai typeryyteni kanssa tai minkään absoluuttisen totuuden kanssa. Olen (mielestäni) utilitaristi koska tahdon olla sellainen. Siksi on ehkä turhaa paasata asiaa muille ja toivoa että hekin jotenkin ihmeellisesti valaistuisivat näkemään tämän "totuuden". Mitään absoluuttista totuutta ei näissä asioissa ole olemassakaan. On vain asioita joita ihmiset syystä tai toisesta tahtovat edistää.
Ajatteluni oli ristiriitaista. Kiitän nimimerkki profossia siitä että hän sai minut huomaamaan tämän ristiriidan.
Paha ei ole mielestäni luonteenpiirre. Pahuus ilmenee aina sen mukaan, kuinka vakavaa se on pahuuden kohteelle. Ei ole hyviä tai pahoja ihmisiä, on vain hyviä ja pahoja tekoja muita kohtaan.
Miten on, kokeeko pahaa tekevä ihminen olevansa paha? Mielestäni ihminen, joka tekee pahaa muille, pitää tekoaan oikeutettuna ja hyvänä. Vaikka hän ymmärtäisikin aiheuttamansa pahan, hänellä on oma näkemyksensä siitä, ja pitää sitä loppujen lopuksi hyvänä tekona. Onko ihmisiä, jotka tekevät teon vain siksi, että se olisi paha? Eli kokematta siitä olevan mitään hyötyä, mielen tyydytystä tai omien arvojen toteuttamista? Miten silloin voi enää määritellä pahan, muutoin kuin subjektiivisesti?
Pitkälti samaa mieltä olen. Hitlerilläkin oli pyrkimys hyvään. Bolsevismin leviämisen estäminen, uuden ihmisen luominen, ym. ym. Omat kokemukseni pahoista ihmisistä ovat onneksi vähäisiä, mutta jotain kuitenkin. Yhteistä heille oli ÄÄRIMMÄINEN typeryys. Suorastaan vaarallinen tyhmyys joka uhkasi heitä itseään ja lähellä olevia. Ei vammaisuutta tai suoranaista mielisairautta vaan henkistä laiskuutta. Yksi selitys pahuudelle jolla ei haeta omaa etua on sen teatraalisuus. Pahuudella saadaan aikaan säpinää josta sitten nautitaan. Tai vaikkei nautita niin kuitenkin seurataan. Ollaan ikäänkuin elokuvaohjaajana. Kyllä minunkin on vaikea uskoa että kukaan tekisi pahoja tekoja tietoisesti pyrkien vain pahaan. Mutta minä olenkin m paattinen.
Käsitykset hyvyydestä ja pahuudesta ovat minusta sidoksissa kuhunkin historialliseen aikakauteen. Käsitykset muuttuvat sitä mukaa kuin ihmiskuntakin kehittyy ja muuttuu.
Jos tarkastellaan vaikkapa nykyajan keskimääräisiä käsityksiä ns. sivistyneissä eurooppalaisissa valtioissa, niin voi sanoa, että tappaminen on pahaa, myös kuolemanrangaistus. Esim. muinaisegyptiläisenä aikana tilanne oli aivan toinen. Silloin esim. kuolemanrangaistus oli hyvää tarpeen vaatiessa. Egypti oli silloin suurimpia senaikaisia sivistysvaltioita.
Hyvää nykypäivänä on mm. toimiminen ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Tasa-arvoasioita ei raamatullisina aikoina pidetty hyvinä.
Yleisesti voisi sanoa, että mm. altruistisuus eli epäitsekkyys on hyvää ja itsekkyys pahaa. Tämä käsitys on ollut voimassa ihmiskunnassa jo hyvin pitkään. Asenteet hyvyydestä ja pahuudesta eivät ole muuttuneet niin paljon historian saatossa. Sen sijaan erilaisten ulkonaisten tekojen oikeutuksesta on kiistelty aikojen saatossa, että ovatko ne hyviä vai pahoja.