mitä mieltä ihmiset ovat netin kautta solmituista
suhteista?
Eli voivatko ne toimia vaikka toinen asuisi
kaukanakin?
suhteista?
Eli voivatko ne toimia vaikka toinen asuisi
kaukanakin?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihmiset itse tekevät suhteen, ei se missä
tutustuminen on tapahtunut.Jos suhde muuten
tyydyttää molempien tarpeet ja luottamus kestää
sen ettei varmaan päivittäin pysty tapaamaan.
Onnea suhteelle!
kokemusta on toimii ja paranee vain tietty
kurjaakin kun ei voi aina tavata mutta
toistaiseksi se on riittänyt että tavataan aina
kun mahdollista .
Mukavia ystäviä olen löytänyt näin mutta van
tavannut muutaman ja niista voin sanoa että vain
yksi jäänyt pois ja oli pettymys jollain tapaa.
Syvempi suhde on vain tämän yhden ihanan kanssa
ja hän on kaukana ja tavataan kyllä kuten sanoin
ja ei olla kyllästytty ainakaan vielä puol
vuotta tunnettu jo ollaan kuitenkin.
Etsin Suomalaista sähköposti kumppania. Olen 53
vuotias mies ja asun saksassa. Haluaisin vaihtaa
mielipiteitä kantaaottavan henkilön kanssa.
Esimerkiksi: Suomen tapahtumiin ja
yleismailmallisiin tapahtumiin. Ilman poliittista
näkemystä.
Olet aika kaukana,mutta viestitteleminen
tuo paljon lähemmäksi,vai mitä?
Oletko ollut kauan siellä Saksanmaalla?
Suomenkieli sujui vielä täydellisesti.
Onneksi täällä on vielä rauhallista asua.
Mistä haluaisit tietää?Voisin vaikka vastata.
;)
Voisitko ottaa yhteyttä suoraan osoitteeseeni.
[email protected]
etuomas
Netissä voi kyllä tavata, mutta tutustuminen
tapahtuu vasta fyysisessä todellisuudessa, mikäli
on tapahtuakseen. Linjoilla on liian helppo
miellyttää ja kaunistella asioita puolin sekä
toisin mielin määrin. Lisäksi pitäisi huomioida,
ettei kahden henkilön välistä mystistä,
selittämätöntä vetovoimaa tai sen olemattomuutta
voi todeta minkään laitteen kautta. Tosielämän
realiteetit eivät päde netissä eli, jos
haluaa "täydellisen" suhteen, ei ehkä kannatakaan
tavata "lihallisesti". Tietysti voi olla montaa
mieltä siitä, onko nettisuhde suhde ensinkään.
myöskin täällä netissä:)Live-elämässä tapaamalla
voi kylläkin käsitykset muuttua,varsinkin jos
toinen antaa aivan erikuvan kuin todellisuudessa
on.Itse haluan ystävyyssuhteita ja niitä tulee ja
menee.Samalla aaltopituudella ei ole monta.Tällä
hetkellä vain yksi, jonka kanssa menee
loistavasti.Emme ole tavanneet, ja joskus tuntuu
ettei se ole edes tärkeintä.Mikäli täältä hakee
kumppania ns.tositarkoituksella, ei tämä ole sen
kummempi mesta kuin muutkaan etsiä.Muistakaa
aina, että nimimerkkien takana on elävä ihminen
eikä kone.Kehottaisin muutenkin ihmisiä etsimään
ensin ystävyyttä eikä mitään muuta, jos se natsaa
muutoinkin, niin sen kyllä aika tulee näyttämään:)