Opillisen reformin tekeminen ja kaikista adventismin tyypillisistä opeista luopuminen - sekä kulteille tyypillisestä "ainoan oikean Jumalan jäännöskansan" vaatimuksesta ja toisten kristittyjen käännyttämisestä luopuminen - merkitsisi sen oksan poikki sahaamista, jolla adventistit istuvat: ei olisi enää järkevää syytä adventismin olemassaololle, jos sen sanoma ei olisi muuta kuin armon evankeliumi. Miksi pitäisi erota omasta kirkkokunnasta ja liittyä adventismin järjestöön, kun samaa armon evankeliumia kuulee muuallakin? Niinpä adventistijohtajien "työkalupakin" tyypilliset keinot perustellun teologisen kritiikin vaientamiseksi ja vähättelemiseksi - salailu, sensuuri, vähättely, syyllistäminen, vaientaminen palkitsemalla eli antamalla arvoasema yhteisössä - todennäköisesti ovat käytössä vielä pitkään. Mutta eikö jo alkaisi olla rehellisen ja avoimen uudelleenarvioinnin aika: 161 vuotta on kulunut eikä adventismin pioneerien oikeassa olemisenhalu ja kasvojenpelastamisentarve luulisi olevan enää mikään motiivi, johon voisi samastua ja tukeutua teologian tekemisen käytinvoimana.
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=131
http://www.kotiposti.net/raamattu/kristinusko/suuntaukset/#tapaus_adventtikirkko_ts._seitsemannen_paivan
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=131
http://www.kotiposti.net/raamattu/kristinusko/suuntaukset/#tapaus_adventtikirkko_ts._seitsemannen_paivan
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kiitos linkeistä. Yllätyin että noin paljossa voi adventistit olla harhassa. Enkelinaamari kasvojaan pitävä lahko, onkin eksyttävä pimeyden ruhtinas.
kysymykseesi.Vai kuis on?
yläpuolella mainituille naurukursseille, sillä taas kerran saatiin osoitteet kuin uusina tänne palstoille.
Ehkä kannattaa tosiaan pitää lisää kesälomaa, ei täällä uudet tuulet puhalla. Hyvää kesää parse-errorin seurassa.
Adventtikirkolla on omatkin sivut, joita voit katsella ja miettiä, miten kiva kultti me olemme.
Vieläkö annu pitää yhteisiä rukoushetkiä mormoonien kanssa? Ja käytkö edelleen Whiten haudalla säännöllisin välein kumartamassa?
harhaiset ja valheelliset linkkisi,
vilkaisin ja vääristellyksi havaitsin ensisilmäyksellä.
Mikään oppi joka tunnustaa Jeesuksen lihaan tulleeksi Herraksi ja Vapahtajaksi,ei ole harhaoppi!
Minä uskon että Jeesus on Herra ja ainoastaan Hänen armonsa kautta olen pelastunut,
olen ottanut Hänet vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanani,mikä vielä kiikastaa?
Jumalan armosta ja rakkaudesta olen myöskin uudestisyntynyt,en omaa paremmuuttani,vaan armosta!
Millä oikeudella sinä tuomitset toisia Jumalan lapsia?
Varo sentähden sinä joka toisia tuomitset,
voit joutua itse ulos heitetyksi,jos et tee siinä parannusta,
sillä ei Jumala katso sinun kirkkosi tai kuppikuntaasi,vaan sydämeesi!
Eihän suurin osa sisäpiiriläisistäkään tiedän parissa viihtyneet. Lueppas hänen sivuja ja tule uudestaan takasi. Turha enää väittä kirkkoanne oikeaoppiseksi. Väärää, harhaa, eksytystä, väännettyä, ja ripaus puhdasta evankeliumia on teidän juttunne ydin kokoelma.
http://koti.mbnet.fi/kyti/aiheet.htm
Kun olet niin sopeutumaton ja ylpeä,ettet voi tuijottaa muuta kun omaa pikku napaasi,onkin paljon parempi,että olet se entinen. JUUDAS, PETTÄJÄ varo vaan,jos et tuhlaajapojan tavoin tule takaisin Isän luo niin olet menevä sinne minne minne päättyy se lavea tie.
aika yleistä. Siis että heidän pitäs pyhittää lauantai.
Raamatussa on kumminki sanottu, ettei pidä pyhäpäivien vietosta tuomita tms.
Ja "Apostolien teoissa mainitaan, kuinka esim. ehtoollista vietettiin Jeesuksen ylösnousemuspäivänä eli viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina (Apt.20:7)." Eräältä sivulta lainattua tekstiä-.
Se käy ilmi jo kaikkien adventistien vastausviesteistäkin.
Samoin asia käy ilmi kirkon esittelysivuilta.
Sama asia käy ilmi jarlaun hotellihuoneessa.
Ellen G:Whiten kirjoista asia käy selkeästi ilmi.
Mutta!
ISO MUTTA!
UT:sta käy ilmi, että se on uskon perusteos.
Uskon olemus on kerrottuna Jeesuksen opetuksissa.
Samoin asia selviää yhtäpitävänä apostolien opetuksessa.
Lopputoteamuksena voi sanoa, että adventismi on täysin eri asia kuin UT:n sanoma.
Tämä on puolueeton mielipide.
päivää,jonka Jumala siunasi ja pyhitti sapatiksi,
eli lepopäiväksi!
Kunnioita Luojaasi ja Lunastajaasi,
Jeesus EI ole muuttanut Jumalan säätämää ja
siunaamaa lepopäivää toiselle päivälle,
ja hän on kaikkein suurin opettajamme,
hän joka on Luojamme on myöskin Lunastajamme,
eikä voi itseään kieltää!
Hänen käskynsä ovat hyvät ja oikeat ja tulevat
pysymään aina,
koska:
"Ennen maa ja taivas katoavat,muta Jumalan laista
EI KATOA yksikään kirjain,ei pieninkään piirto!"
Te olette lahkolaisuudessanne menneet ohi Kristuksen armosta ja opista!
Olette paisuneita ja itsekeskeisiä,
teillä ei ole Kristuksen rakkautta ja sen myötä puuttuu kaikki,te itse olette harhaoppisia,
jos jotenkin luulette olevanne etuoikeutettuja sortamaan toisia Kristus uskovia!
ARMOSTA meidätkin ON PELASTETTU,koska JOKAINEN
JOKA USKOO JEESUKSEEN PELASTUU!
Sinun kannattaa TAAS lukea tämä mitä PAAVALI sanoi:
Gal.3:26-28
"TE KAIKKI OLETTE JUMALAN LAPSIA,KUN
USKOTTE KRISTUKSEEN JEESUKSEEN.
KAIKKI TE,JOTKA OLETTE KRISTUKSEEN KASTETTUJA,
OLETTE PUKENEET KRISTUKSEN YLLENNE.
YHDENTEKEVÄÄ,OLETKO JUUTALAINEN VAI
KREIKKALAINEN,ORJA VAI VAPAA,MIES VAI
NAINEN,SILLÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA
TE KAIKKI OLETTE YKSI."
(Huomioi,nämä ovat PAAVALIN SANAT,ei Ellenin!)
Siunausta Jeesuksen omille,uskon ja opin suunnasta
riippumatta.
tv.Sirkka Iita.
##########
"Ennen maa ja taivas katoavat,muta Jumalan laista
EI KATOA yksikään kirjain,ei pieninkään piirto!"
############
Lainaustasi ei voida löytää tuosta yhteydestä josta me puhumme laista puhuessamme.
1. Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä.
2. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi:
3. "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
4. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
5. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
6. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
7. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
8. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
9. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
10. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
11. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
12. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
13. Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
14. Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
15. eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
16. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
17. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
Kun luet edelläolevan, näet mistä Jeesus tuossa puhuu.
Ja Sapattia ei mainita noiden joukossa lainkaan. MIKSIKÖHÄN?
Matt.16:9. Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin.
10. Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.
11. Jos siis ette ole olleet uskolliset väärässä mammonassa, kuka teille uskoo sitä, mikä oikeata on?
12. Ja jos ette ole olleet uskolliset siinä, mikä on toisen omaa, kuka teille antaa sitä, mikä teidän omaanne on?
13. Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."
14. Tämän kaiken kuulivat fariseukset, jotka olivat rahanahneita, ja he ivasivat häntä.
15. Ja hän sanoi heille: "Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus.
16. Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
17. Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
Unohtiko Jeesus tuossa puhua Sapatin merkityksestä?
Matt.11:12. Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.
13. Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;
14. ja jos tahdotte ottaa vastaan: hän on Elias, joka oli tuleva.
Galatalaiskirje:
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Mikä laki annettiin Siinailla enkelien kautta ja välimiehen kädellä?
Kuka tuo välimies oli?
Eikö niin, että tuo laki oli "siihen asti" kunnes Jeesus tuli ja josta Jeesuskin tuolla puhui samoin.
Matt.19:4. Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi'
5. ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?
6. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
7. He sanoivat hänelle: "Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet?"
8. Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut.
9. Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin."
ÄLÄ TAPA!1.moos. 4:6. Ja Herra sanoi Kainille: "Miksi olet vihastunut, ja miksi hahmosi synkistyy?
7. Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!"
8. Ja Kain sanoi veljellensä Aabelille: "Menkäämme kedolle". Ja heidän kedolla ollessansa Kain karkasi veljensä Aabelin kimppuun ja tappoi hänet.
9. Niin Herra sanoi Kainille: "Missä on veljesi Aabel?" Hän vastasi: "En tiedä; olenko minä veljeni vartija?"
10. Ja hän sanoi: "Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta.
11. Ja nyt ole kirottu ja karkoitettu pois tältä vainiolta, joka avasi suunsa ottamaan veljesi veren sinun kädestäsi.
12. Kun maata viljelet, ei se ole enää sinulle satoansa antava; kulkija ja pakolainen pitää sinun oleman maan päällä."
13. Ja Kain sanoi Herralle: "Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin.
Jumala on sanonut ennen Moosesta Raamatussa muut käskyt, mutta ei Sapattikäskyä.
Sapatista sanotaan vain ,että Jumala itse pyhitti päivän, mutta ei käskyä ihmistä varten.
Jopa Paratiisissa kerrotaan Jumalan käyttämät sanat eikä niiden joukossa ole yhtään mainintaa Sapattikäskystä.
Olisihan ne kerrottu kaikki yhtä lailla.
Varsinkin kun on kyse tuon luokan asiasta jota SPA väittää.
Joutuu toteamaan, että olette kovia laittamaan Jumalan suuhun enemmän sanoja kuin Raamattu.
EGW: kirjoissa on lisätty Jumalan sanomisiksi lisää Raamatun lisäksi mutta niitä ei ole hyväksytty kaanoniin.
Te teette kuten Jeh. tod:kin ja lisäätte oppinne Raamatun sanaksi ja se on jo julkeuden huippua.
Niin ei tee edes papa vatikaanissa.
Olette pahemmassa kuin pulassa meidän silmissämme noiden lisäystenne vuoksi.
Miksi luulette kaanonin olevan lukittu?
Eikö siksi, ettei otettaisi oppiin muuta kuin sen, mikä on kirjoitettua ja virallisesti ihmisten hyväksymää, jotta me olisimme myös virallisesti myös vastuussa siitä minkä luemme?
Näin on Herra meille hyväksi nähnyt!
sanat?Ihmetellä täytyy jos tuollaista asiaakin pitää kysyä?
päivästä lepo,eikä pyhäpäivää.Ehtoollista saa viettää minä päivänä hyvänsä,
siihen ei ole määrätty ainakaan raamatussa mitään päivää.
Mutta esim.Käsketiin eroittaa
viikon ensimmäisenä päivänä itsekunkin KOTONAAN,talteen uhrilahjaksi tarkoitettu,
siis sunnuntai ei ollut yleinen kokoontumispäivä.
Raamatusta ei löydy mitään muuta lepopäiväksi pyhitettyä päivää kuin sapatti,sanoohan sen nimikin jo sen mitä se on.
samoin sunnunutai ilmoittaa nimessään minkä muistopäivä se on.
Olen taistellut aikoinani tämän asian kanssa,
mutta olen nöyrästi joutunut toteamaan,että niin se vaan on, että sunnuntain pyhyydelle ei löydy lepopäivä merkityksessä raamatusta todisteita.
Kiitos Jumalalle kuitenkin,että jokainen päivä on uskovaiselle LEPOA HERRASSA,kun saa olla HÄNEN omansa.
Jokainen joka sydämmestään haluaa tutkia tämän asian ja pyytää Herralta viisautta,
saa varmasti vastauksen,sillä HÄNEN SANANSA EI TYHJÄNÄ PALAJA.
Miten saturnus on parempi kuin aurinko?
Jos perusteesi riittävät sinulle niin minulle ne eivät riitä.
Ei lähellekään.
VASTAA KUIN SINNE HUUUDETAAN.VASTAA VAAN PUOLUEETTOMASTI OMIIN KYSYMYKSIISI NIIN EI TULE RIITAA.SAAT USKOA MEISTÄKIN IHAN MITÄ HALUAT.
SE EI MEIDÄN USKOAMME JEESUKSEN KAUTTA ARMOSTA PELASTUMISEEN YHTÄÄN VÄHENNÄ,PÄIN VASTOIN LISÄÄ,
NIINHÄN JEESUSTAKIN PILKATTIIN JA HAUKUTTIIN.EI MEILLE USKOVAISILLE OLE LUVATTUKAAN MITÄÄN RUUSUILLA TANSSIMISTA,
JA PÄÄN SILITYKSIÄ.
OTAMME VASTAAN JOKAISEN RUOSKAN SIVALLUKSEN KIITOS HUULILLAMME,
SILLÄ JEESUS SANOI ETTÄ MAAILMASSA TEILLÄ TULEE OLEMAAN AHDISTUS,
SILLÄ TEITÄ VAINOTAAN JA PILKATAAN,JA IHMISET PUHUVAT TEISTÄ VALHETELLEN PAHAA,
MINUN NIMENI TÄHDEN,MUTTA OLKAA TURVALLISELLA MIELELLÄ,SILLÄ MINÄ OLEN VOITTANUT MAAILMAN.
niin minäkin kyllä muistan tuon lainauksen ja se on kyllä ihan JEESUKSEN OMAT SANAT.Sinun tekstisi näkyy olevan autuuslupaukset eikä ollenkaan ole kysymys JUMALAN IKUISESTA LAISTA MISTÄ JEESUS PUHUI,
että äläpäs muuta puheenaihetta.Jeesus ei unohtanut puhua sapatin merkityksestä,vaan kaikki hänen OPETUSLAPSENSA TIESIVÄT SAPATIN MERKITYKSEN jo ennestään,
sehän kuuluu siihen samaan lakiin kuin muutkin käskyt,niitähän on kymmenen,jos et satu tietämään,
JA VARMAAN SINUN MIELESTÄSI TUO LEPOPÄIVÄKÄSKY ON SE PIENIN,
mutta sitäkään ei ole lupa mennä muuttelemaan eikä purkamaan.
Ei Jeesus puhunut tuossa heille ensimäistä kertaa ja he viettivät aina sapattia, Jeeuksen esimerkin mukaan
koko ajan tuomitko ja haukkuko,meitä jotka vietämme sapattia lepopäivänämme ja pyhänä.Meille kelpaa Herran itsensä siihen tarkoitukseen valitsema päivä.Viettäkää te omaa valitsemaanne päivää,vaikka keskiviikoa, ihan rauhassa.
mitään enkä haluakaan tietää,mistään muusta lepopäivästä kuin JUMALAN ITSENSÄ ANTAMASTA,JOTA KUTSUTAAN RAAMATUSSA SAPATIKSI,se riitää minulle,koska HERRA SIUNASI ,PYHITTI JA VIELÄPÄ LEPÄSIKIN SEN MEILLE ESIMERKIKSI.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&subcat=892
laita hakusanaksi tuolta "niksi-nipa" ja lue, miten rumaa kieltä hänelle näytettiin.
===Jos et satu
tietämään 28.5.2006 klo 19.37
niin minäkin kyllä muistan tuon lainauksen ja se on kyllä ihan JEESUKSEN OMAT SANAT.====
Muistat sanat väärin.
Tässä viestissä käytetyt sanat;"Ennen maa ja taivas katoavat,muta Jumalan laista
EI KATOA yksikään kirjain,ei pieninkään piirto!"
Ja tässä Raamatusta lainatut sanat;Matteuksen evankeliumi:
5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Ja tässä koko asiayhteys, jossa noita sanoja käytettiin;Vuorisaarna 5--7
Autuaaksijulistus
1 Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. 2 Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
3 "Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
4 Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
5 Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
6 Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja
jano:
heidät ravitaan.
7 Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
8 Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
9 Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.
11 "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. 12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.
Suolana ja valona maailmassa
13 "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
14 "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. 15 Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. 16 Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.
Jeesus ja laki
17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Huomaat ,ettei puhuttu Jumalan laista , joka sekään ei koskaan muutu.
Molemmat lait ovat siten ennallaan,sekä Mooseksen laki että Jumalan laki ja ovat tarkoitukseltaan osin yhteneviä mutta Jumalan laki on isompi.
Jumalan laki luvattiin kirjoitetavaksi "Uudessa liitossa" ihmisen sisimpään,
eikä siinä ole kieltoja eikä säädöksiä.
JUMALAN LAISTAitsellesi sopivan muuttelemalla omien halujesi ja himojesi mukaan,
SE KIRJOITETTIIN AINOASTAAN JUMALAAN USKOVIEN SYDÄMIIN.
Ei niiden jotka perustauvat ihmiskäskyihin ja ovat hyljänneet jumalan käskyt,ja muuttelevat niitä mieleisekseen,
niinkuin esim sinä.TEE PARANNUS USKO JUMALAAN,NIIN PELASTUT.
vain niitä sairaita ajatuksiasi.
Raamatullisin. Se on van Adventistien virhe, ettei he ole alkaneet viettämään sunnuntaita, koska Raamattu ei tunne sunnuntain yhteyttä
Raamattuun. Näet Jeesus eivätkä Apostolit koskan
viettäneet sunnuntaita pyhänä He riippuivat vain Jeesuksen opetuksessa. Koska he eivät menneet massan mukana väärään jumalan palvelukseen heistä tuli vihattu yhteisö. onhan kaikilla taipumus mennä massan mukana. Tämä ei ole paimementen mieleen. Siunausta kumminkin kaikille Harhailioille Jeesuksen nimessä aamen
........
sanasi ja lopeta harhaan johtavat uskomuksesi.
Vitoslaisten harhoista. Kai se on harhaa kun ad
kirkkolaiset uskoo Jeesuksen Jumaluuteen?