En tiedä, onkohan kukaan muu Kalaihminen huomannut samaa, mutta mistä johtuu, että ainakin minulle juuri loppukevät on vuoden "takkuisinta" aikaa. En puhu ainoastaan tästä vuodesta, vaan tarkasteltani ja muisteltuani asiaa edellisvuosilta, tilanne on joka ikinen kerta ollut ihan sama. Huhti- ja toukokuut ovat olleet aina hyvin tuskaisia - vaikka tilanteen luulisi muiden muassa auringonvalon huiman lisääntymisen myötä olevan täysin päinvastainen.
Joka kevät (nimenomaan loppukevät (huhti- ja toukokuu)) sama juttu, liian monet asiat kasaantuvat lähes ylitsepääsemättömäksi kuormaksi, stressin määrä pinkoutuu huippulukemiin ja ihan nyt mitään detaljoimatta erityyppiset ja monitahoiset pikkuasiat kumuloituvat suunnattomaksi kimpuksi erilaisia ongelmia. Tätä kaikkea seuraa pienimuotoinen masennus (vaikkakaan en luokittelisi itseäni kovinkaan masentuneisuuteen sortuvaksi yksilöksi), joka jatkuu aina lumien sulamisprosessista läpi kevään aina kesäkuulle saakka. Kuitenkin viimeistään juhannuksen tietämillä tilanne normalisoituu, saan mielenrauhani takaisin ja pystyn useimmiten jatkamaan tavanomaisen ajatustyöskentelyni kanssa normaalirytmissä. Eli voin taas huokaista helpotuksesta, ensi kevääseen asti.
En löydä tähän asiaan mitään tyhjentävää syytä taikka selitystä ja siksi kysynkin, onko joku muu Kala huomannut samanlaisia fiiliksiä näin loppukeväisin. Vai onko todella fortuna suonut minulle juuri sen kolikon kääntöpuolen jo ties monenneksikohan kevääksi peräkkäin. En tunne oloani nyt normaaliksi, enkä kovin vapautuneeksi, sillä taas mieltäni painaa niin moni asia. Siksi alan jo hyvissä ajoin talvella "pelkäämään", että koskahan alavireisyyteni taas alkaa ja alan miettiä, että miten kestän taas pari-kolme kuukautta, kun koko synkin puoleni kristallisoituu tähän vuodenaikaan. Ihan todella, miksi näin käy joka vuosi tähän samaan aikaan? Alan jo kyllästyä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
On huomattu, itselläni on juuri ongelmia ihmissuhteiden kanssa, lähinnä yhden uudehkon maaliskuussa alkaneen ja välillä tauonneenkin ystävyyssuhteen kanssa josta olisin halunnut parisuhdetta mutta pahaa pelkään että sitä vastapuolta ei taida kiinnostaa mun kanssani olla.. Lisäksi monia muita juttuja vielä siihen päälle.
Mulla on monesti keväällä ja kesälläkin tapahtunut paljon ikäviä juttuja, on menetetty ihmissuhteita eli on tullut bänksit, yhden koiran kuolema ja toisen sairastuminen jne.
Kevään pitäisi olla valoisaa aikaa mutta tuntuu että meille kaloille kevät on yhtä helvettiä, täysin perseestä. Juuri kun aurinko alkaa helottamaan niin tapahtuu ikäviä. Ja miksi se aurinko ei koskaan paista siihen kuuluisaan risukasaan?
ongelma tosiaan. Jo nuorena huomasin (nyt52) että keväällä olo oli levoton ja pelokas.Jotenkin valosuus toi sellaista turvattomuutta vaikka kevät muuten oli hienoo mut jotain kummallista aina tapahtu tua päänupissa keväisin.En koskaan ole siitä puhunut kellekkään mut näin vanhenpana se on muuttunut olotila rauhallisemmaksi enkä tarkoita mitään "kevättä rinnassa oloo".Ihaninta aikaa on aina kesä ja syksy.
Aivan samaa mieltä.... tuntuu että kaikki putoaa niskaan samaan aikaan ja se on sitä kalojen vaikeinta aikaa... mutta tuntuu että alkaa tähän aikaan helpottelemaan jo aika mukavasti ja voi katsoa elämäää jo viikkoakin enemmän eteenpäin :)
Huhtikuu on ollut minulle useanakin vuotena yhtä helvettiä. Ällöttää kun on oikein räikeä ja kaikkialle tunkeva auringonpaiste, mutta silti on rumaa eli ruskeaa ja harmaata. Paska lentää tuulen mukana ja sen saa silmilleen jos ei varo...
Työelämässä jouduin eräänä keväänä ottamaan hermolepoa huhtikuussa, sillä jostain syystä juuri silloin työtä kertyi määrättömästi. Toisena vuonna päädyin jopa kriisipolille huhtikuussa, kun tapahtui yksi juttu joka oli vaikea kestää. Miksiköhän AINA huhtikuussa...?
Jo maaliskuussa alkavat itsetunto-ongelmat, kun valju iho näyttää rumalta ja läikikkäältä. Saattaa olla myös niin rutikuiva iho että naama ropisee alas. Huhtikuussa on sitten täysi helvetti irti.
Joku on selittänyt että ihmiseltä loppuisi silloin jotkin tietyt energiavarannot jotka ovat saaneet hänet jaksamaan talven yli. Oliko peräti serotoniini josta voi silloin tulla vaje...? Kun sitä ei pimeässä (öisinkään) niin kehity.
huolia ja murheita. Minä luulen että te vain luulottelette ja pidätte itse hermojanne pinnalla. Jos ette niin kamalasti näkisi niitä huonoja asioita niin huomaisitte että niissä on aina ne hyvätkin puolensa.
Ja mikähän neidon merkki olikaan?
Kerropa minulle mitkä olivat ne hyvät puolet siinä että raadoin työelämässä itseni lähes hengiltä ja käväisin hullujen huoneellakin? Itse en ole niitä vielä keksinyt.
ole niin hyvin. Totta se on että toinen kalat kuolee nuorena ja toinen elää satavuotiaaksi.
Siis ihan tosissaan.Kun on syksy, minulla on suuret voimavarat kestää tuo talven synkkyys lävitse, kunnes iskee kevät ja voimavarat loppuvat siihen. Jatkuva stressi painaa ja tuntuu ettei elämä voi voittaa, ei missään nimessä....
Noh ONNEKSI kevät on kohta ohitse, odotan kesää kuin kuuta nousevaa....
Eikä tämä ole VAIN Kalojen merkissä tapahtuvaa ahdistusta, näkyy se muuallakin...
Keväällä moni ahdistuu, toiset eivät kestä syksyä...
Samat on tunnelmat... itse olen omasta mielestäni syysihmisiä, tai ainaski loppukesä on ihanaa aikaa! tykkään pimeästä ja kevätaikana valoisuus ahdistaa ja jopa masentaa.Nukun huonosti ja olen tosi väsyny tuonne elokuulle asti, sitte helpotaa..