"Ei muistanut istuneensa autossa"

Keskustan tiedotuspäällikölle vankeustuomio rattijuoppoudesta

Keskustan tiedotuspäällikkö Markku Rajala tuomittiin eilen Seinäjoen käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä maksamaan oikeudenkäyntikulujen lisäksi oheissakkoa 35 päiväsakon verran eli 735 euroa.

Lisäksi Rajala joutuu maksamaan 9000 euroa asianajajapalkkioita.

Tuomio tuli siitä huolimatta, että vielä käräjäoikeudessakaan Rajala itse ei muistanut istuneensa autossa, joka juhannusyönä syöksyi katolleen Korteskyläntien ojaan Rajalan synnyinkodin lähellä Peräseinäjoella.

Poliisi löysi Rajalan juhannuspäivän aamuna kello 4.30 aikaan Korteskyläntieltä, pahoin vaurioituneen auton vierestä.

(iltasanomat.fi 29.10.2003)
11445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kikkailla. Rajala oli hommannu oikein Helsingistä asianajajan, joka alkoi kikkailemaan oikeudessa. Ukkotuomari ei katsonut hyvällä tuollaista etelän konstailua ja pätkäisi rattijuopolle rankimmalla kädellä.

Äänestä

Kerro samalla myös Antsusta, joka ajeltuaan ensin aamulla Kotkasta Helsinkiin ja mällätessään autolla toiseen Stadissa iltapäivällä, niin puhalsi vielä kännilukemat.

Vai oliko se Sirpa Pietikäinen, joka on nyt jossain kivapalkkaisessa hommassa, ja kännissä vaan autoili.

Voi voi teitä juoruilijoita.

Äänestä
  • Tanja Karpelakin (nykyinen Säärelä) autoili törkeissä lukemissa.
    Tanja se muuten hakee itselleen sopivaa miestä sinnikkäästi.
    Kun poliisi eikä Ammalais-Mikko kelvannut, kokeilee nyt rikoksista tuomittua Ollia.
    Järkkäsi Ollille hyvät avustukset leffantekoon.
    Kaikista eniten euroja Ollin leffalle.

    Laulumiehethän Tanja on jo ehtinyt testatakin, samoin Vanhasen.
    Vanhanen ei tosin olut vielä pääministeri silloin, joka oli olevinaan jotenkin lieventävä asianhaara, kun kepulaiset selittelivät Rosendahlin yön tapahtumia.

    Minä en vaan ymmärrä, miksi kepulaiset selittelivät asiaa ylipäätään tuolaisellakin seikalla, kun toisaalta sanoivat, ettei siinä mitään kummaa ollut?

    Ei kai siinä mitään kummaa ollutkaan, sillä aviorikoksia nyt sattuu tuon tuosta, ei Vanhanen ole ainoa, joka sortui Tanjan sänkyyn ollen samalla naimisissa toisen naisen kanssa.

    Ja sitten Matti olikin taas täynnä tarmoa ja jaksoi puhua siveellisistä perhearvoista.

    Äänestä

Jos Karjalainen, Haavisto, Rajala ja Saarela päättävät lähteä maakuntakierrokselle autolla, niin kuka ajaa?

Äänestä
  • niinpä niin.

    Äänestä

  • joka ei muista laulun sanoja.

    Äänestä

  • Olli Saarela viettää lehtitietojen mukaan kuivaa kautta parhaillaan.
    Olli kuskiksi, Olli hommaa myös bensat edullisesti.

    Äänestä

  • 660 000€ kirjoitti:

    Olli Saarela viettää lehtitietojen mukaan kuivaa kautta parhaillaan.
    Olli kuskiksi, Olli hommaa myös bensat edullisesti.

    Onko Oll Saarelalla jotain yhteyksiä bensayhtiöihin?

    Äänestä

  • Keinosiementäjä kirjoitti:

    Onko Oll Saarelalla jotain yhteyksiä bensayhtiöihin?

    Olli osaa kertoa, kuinka halpaa bensaa hankitaan.
    Jos tulee maksettavaa, se tulee vasta jälkikäteen, mutta sellaisestahan ei huoleton hulivilipoika välitä.
    Huomisen murheet on huomisen murheita, sanoisi Ollikin.

    Äänestä

  • Keinosiementäjä kirjoitti:

    Onko Oll Saarelalla jotain yhteyksiä bensayhtiöihin?

    bensiinin varastamista voidaan pitää jonkinlaisena yhteytenä ainakin huoltoasemayrittäjään, tuskin nyt kuitenkaan bensayhtiöön, mutta varastamalla saa tietysti halvalla.

    Äänestä

  • kaipa sitä kirjoitti:

    bensiinin varastamista voidaan pitää jonkinlaisena yhteytenä ainakin huoltoasemayrittäjään, tuskin nyt kuitenkaan bensayhtiöön, mutta varastamalla saa tietysti halvalla.

    Veronmaksajilta ökytuet herra elokuvaohjaajalle ja autoilijoilta bensat herra rohvessorin menopeliin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hmm... kirjoitti:

Keskustan tiedotuspäällikölle vankeustuomio rattijuoppoudesta

Keskustan tiedotuspäällikkö Markku Rajala tuomittiin eilen Seinäjoen käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä maksamaan oikeudenkäyntikulujen lisäksi oheissakkoa 35 päiväsakon verran eli 735 euroa.

Lisäksi Rajala joutuu maksamaan 9000 euroa asianajajapalkkioita.

Tuomio tuli siitä huolimatta, että vielä käräjäoikeudessakaan Rajala itse ei muistanut istuneensa autossa, joka juhannusyönä syöksyi katolleen Korteskyläntien ojaan Rajalan synnyinkodin lähellä Peräseinäjoella.

Poliisi löysi Rajalan juhannuspäivän aamuna kello 4.30 aikaan Korteskyläntieltä, pahoin vaurioituneen auton vierestä.

(iltasanomat.fi 29.10.2003)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu