jos se meistä kansalaisista on kiinni.
onkohan monellekaan juolahtanut mieleen, että seiskan strategia olisi alunperinkin ollut julkaista Lordin kuva ja sitten pyytää anteeksi?
ne takovat rahaa tuollaisella kikkailulla, vaikka jotkin mainostajat vetäytyisivätkin hetkeksi pois. mutta kansalla on nyt mahdollisuus vaikuttaa tähän.
adressi keräsi 220 000 nimeä, joista noin 150 000 on vähintäänkin "aitoja" eli eri ip-osoitteista kerättyjä. jos seiskan levikki on miljoonan luokkaa, on 15% boikotti kova sana, jos vaikka pienikin osa peruisi tilauksensa. tämä johtaa liivoittojen pienenemiseen ja johtokunta totetaa ratkaisunsa olleenkin huono. ehkä he olivat valmiita 10 000 - 20 000 nimen adressiin, mutteivät näin valtavaan.
massan mielipiteellä on arvoa jos pysymme yhtenä rintamana, emmekä arvostele toistemme mielipiteitä naiivisti haukkumalla ja sättimällä. jos jonkun mielestä oli oikein paljastaa kuvat, niin se on hänen mielipiteensä. me muut, joiden mielestä 40v jälkeen tuotu eurovision voitto on niin suuri juttu, että artistin kasvot voisi jättää sen pyynnöstä rauhaan, olemme oikeutettuja pitämään yhtäläisen mielipiteemme Lordin kanssa.
Nyt vain pitää olla vahva ja muistaa tämä. ei viikon tai kahden boikotti ole mikään mullistava. itse olen boikotoinut 95%:sti coca-cola companya jo kymmenkunta vuotta ja seiskan lehtikustantamoa tulen boikotoimaan ainakin 5 vuotta. jos sieltä soittavat ja lehteä myyvät, muistutan tästä Lordin tapauksesta. kauniisti, mutta erittäin suorasti.
pitäisi asennoitua tilanteeseen omilla haluilla ja kyvyillä, ei vain saarnata torilla sitä sun tätä. sillä tavoin olisi saavutettavissa pitkällä aikavälillä roskalehdistön asenteiden muutos, sillä me normaalit kadun tallaajat olemme niitä, ketkä heidän palkkansa ja osinkonsa maksavat.
toivottavasti mahdollinen kommentti viestiin on enemmän kuin yksi rivi tai lausahdus.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eipä ole sun Cocis boikotti purrut. Ja mietippä omaa lausettasi "boikotoimaan ainakin 5 vuotta"... eiköhän se ole sitten siinä.
Harva meistä on linkola syntyessään, osa ei edes halua. Mä ainakin kaipaan pikku luksusta kun vesän 60 h työvikkoja ei siinä paljoa enää paina cokisboikotit
Jos adressiin parhaimmilaan on tullut yli kaksi sataa allekirjoitusta samasta taloudesta (ip:stä), niin joko on kyse ennätyksellisen suuresta perheestä tai tosiaankin yli-innokkaista lordi-faneista sekä samaan kiihkontunteeseen langenneista tietämättömistä ja tekemisen puutteessa olleista "nuorikoista".
Mitä tulee julkisuuden henkilön ja tavallisen henkilön yksityisyyden suojaan, siitä sanotaan:
Julkisen sanan neuvosto on täsmentänyt näitä ohjeita jakamalla kansalaiset kolmeen ryhmään sen mukaan minkä tasoista yksityisyyden suojaa he saavat.
A. Merkittävät vallankäyttäjät politiikan, hallinnon ja elinkeinoelämän alalla.
B. Aikalaishistoriaan kuuluvat, tunnetut, julkisuudessa esiintyvät henkilöt, esim. kulttuurin ja viihde-elämän alalla.
C. Tavalliset kansalaiset.
Yksityisyyden suoja on suppein ryhmässä A ja laajin ryhmässä C. Jaottelu on tietenkin karkea ja soveltaminen riippuu mediasta, sen suuruudesta sekä myös osin paikkakunnasta. Yleisesti kuitenkin katsotaan, että ryhmään C kuuluvilla tavallisilla kansalaisilla on suurin mahdollinen yksityisyyden suoja. Tavallisen kansalaisen nimen tai kuvan julkistamiseen on siten yleensä oltava lupa tai jokin yleinen syy.
---
Koska julkisuuden henkilöllä ryhmässä B tai A on suurempi vaikutusvalta, niin heidän osaltaan myös iso-veli-valvoo eli käytännössä media hoitaa sen puolen, että vastuu myös kannetaan. Kansalaisten täytyy tietää vaikuttajien edesottamuksista, koska kansalaisten pitää saada valita parhaat mahdolliset vaikuttajat itselleen. Jos vaikuttajat nyt saisivat kadota halutessaan ihmisten ilmoilta omiin näkymättömiin puuhiinsa, niin kansalaisella ei koskaan olisi tietoa siitä todellisuudesta, mitä hänen vaikuttaja edustaa. Tämän merkitys rockidolin kohdalla on melkeinpä rinnastettavissa poliittisiin päättäjiin vaikutusvaltansa puolesta.
Kuten ylläolevissa puheenvuoroissa on jo mainittu, niin ei ole ollut mitään laitonta siinä, että julkisuuden henkilön kuvat julkaistaan ja hyvin kunniallisissa asuissa lehdissä. Tällä tapahtumalla ei myöskään ole mitään tekemistä julkkiksen yksityisyys suojan kanssa. Tällä on tekemistä julkkishenkilön pyynnön ja sen täyttämättä jättämisen kanssa. Yllä on jo kerrottu hiukan siitä, miksi tuollaisen pyynnön voisi jättää perustellusti täyttämättä. Seuraava blogi kertoo hiukan lisää perusteita: http://blogit.hs.fi/axa/?p=51
Mutta asialla on lukuisia mielenkiintoisia puolia. Esim. se, onko medialla tai kenelläkään yksityisellä ihmiselllä oikeutta loukata tai oikeastaan särkeä julkisuudessa esiintyvän taitelijan imagoa (vain maskillisia kuvia -idea), joka on oikeastaan hänen kehittelemä hengentuote? Voiko joku taiteilija - muusikko olla erikoistapaus muiden joukossa, vaikka hänellä olisi kansakunnan ainoan Euroviisun voittajan mantteli taskussaan?
Vastakkain Lordin pyynnön voi kanssa ovat myös poliittiset ideat mm. läpinäkyvästä yhteiskunnasta, joka on rakennettu meidän yhteisen turvallisuuden ja kehityksen takaamiseksi, demokratiasta sekä sanan, uutisoinnin ja mielipiteen vapaudesta. Kannattajilla on oikeus nousta takajaloilleen boikottiin tapahtuman johdosta, toisilla on oikeus kritisoida kohua, jos se heidän mielestään on tarkoitukseltaan ja kohdistukseltaan pätemätön.
Omasta mielestäni pääpainopiste voisi hyvinkin olla hiukan toisaalla. Lehtien kohu-uutisten metsästys, lööpittely sekä ikävä juoruilu julkkiksista on tarkoituksetonta ja suorastaan luotaantyöntävää. 7lehden boikotti tai bändin kuvien julkaisu ovat siinä mielessä sivuseikkoja ja näin jälkeenpäin ajateltuna molemmat oikeita ja tarpeellisia tekoja, jos yllämainitut epäkohdat saadaan oikeasti otettua keskustelun alle tai jopa karsittua juorujournalismista.
Nämä kaikki tietysti lausuttu tavallisena C-luokan kansalaisena ja omana mielipiteenä.
Oli kiva lukea välistä asiaakin.
Olen siinä uskossa, että monet näihin templauksiin osallistuneet ovat ottaneet kantaa juuri laajempaan ongelmaan, eikä pelkästään Lordi -tapaukseen.
Mielestäni iltapäivälehtien jutut ovat hyvä esimerkki siitä, että toiminnalla on ollut jotain merkitystä. Kummankin lehdet ovat lähteneet joko nujimaan juttua alas tai puolustelemaan tekemisiään.
Tästä on hyvä jatkaa ... vähän ajan päästä tämä x lehdistö joutuu ottamaan ehkä enemmän vastuuta siitä, mitä he kirjoittavat.
Kyllä tämä tästä hiljalleen rakentuu. :)
Seiska laitetaan nurin. Sen suomalaiset ovat velkaa Lordille ja kaikille niille viattomille , joita seiska on rääkännyt vuosikausia.
Jokainen seiskaan kyllästynyt vaan aktiivisesti ilmaisemaan mielipiteensä. Itse lähetin olville täydet twelve points sen lopetettua mainontansa seiskassa. Maskulle laitoin kirjeen, jossa vaadin siltä toimenpiteitä, jos niitä vähääkään kiinnostaa asiakas, joka ei hyväksy seiskan toimintaa eikä siinä mainostavia tahoja.
Se tulee tehoamaan. Jokainen asiakas on yrityksille tärkeä. Ei ne yhden seiskan takia tule kyllä omia asiakkaitaan menettämään. Mieluummin ne luopuvat seiskasta.
Tämä on alkua sille, että suomalaiset näyttävät, mistä kana pissii. Ei meitä tulla yhden seiskan taholta iän kaiken rahastamaan kaikella paskalla. Siihen tuli loppu nyt!
oli niin monta riviä, etten jaksanut lukea yhtäkään. mutta oivaa oli lukea !