"Ainoa pysyvä muutos, joka ihmisessä tapahtuu, on se joka tapahtuu hänen arvomaailmassaan."
Kysymyksessä on parannus ja kääntymys, jolloin ihminen hylkää entiset näkemyksensä, joiden mukaan hän on elänyt siihen asti. Tilalle tulevat uudet kenties siihen asti torjutut arvot tai arvot, joita ihminen ei ole tullut aikaisemmin edes ajatelleeksi.
Parannusta ja kääntymystä edeltää usko, jonka voimasta arvot tulevat punnituksi uudelleen. Huonot tavoitteet ja tavat hylätään tai ainakin niistä pyritään vakavasti eroon niin pian kuin mahdollista. Täydellisiksi emme tule kukaan hetkessä, mutta kääntymisen evankeliumin arvojen suuntaan johtaa parannukseen kaikin osin ennen pitkään.
Kysymyksessä on parannus ja kääntymys, jolloin ihminen hylkää entiset näkemyksensä, joiden mukaan hän on elänyt siihen asti. Tilalle tulevat uudet kenties siihen asti torjutut arvot tai arvot, joita ihminen ei ole tullut aikaisemmin edes ajatelleeksi.
Parannusta ja kääntymystä edeltää usko, jonka voimasta arvot tulevat punnituksi uudelleen. Huonot tavoitteet ja tavat hylätään tai ainakin niistä pyritään vakavasti eroon niin pian kuin mahdollista. Täydellisiksi emme tule kukaan hetkessä, mutta kääntymisen evankeliumin arvojen suuntaan johtaa parannukseen kaikin osin ennen pitkään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ihmisen arvot ovat loppuviimein asia joka ratkaiseen hänen mahdollisuutensa tässä elämässä. Tosin joillain saattaa käydä tuuri, mutta jos mennään gaussin käyrän huipun tuntumassa, niin arvot ratkaisevat. Olen koittanut pitää elämässäni hyvinä kokemia arvoja kunniassa, mutta tuo raittius ei oikein ota onnistuakseen. Olen silti aika pitkälle päässy rehellisyyden, velvollisuudentunnon ja periksiantamattomuuden kautta. Minusta tuo rehellisyys on tärkeistä tärkein. Pidän sitä jonkinlaisen kunnia-asiana. Sen vuoksi en voi esimerkiksi alkaa altiivimormoniksi, mutta en voi jättää mormonismia selkäni taakse ;-) - kyllä siinä kirkossa on jotain sellaista mitä muissa ei ole, mutta voi sitä kirkkoa vastaan todistavien asioiden määrää. Sitä itkisi jopa B. Young parta tutisten, koska itse on omalta osin siitä vastuussa.
Varmaa on kuitenkin se, että aktiivimormonina olisin onnellisempi. EN silti sano, että uskoisin kirkon oppeihin, mutta kokemuksesta tiedän, että olisin onnellisempi kuin nyt. Olen meinaan nyt aika pohjilla.... työt tulee tehtyä, mutta siinä se elämä sitten suunnilleen onkin. Tänään oli pakko ottaa vähän alkoholia, kun muijakin ihmetteli että miksi olen ns. "naama norsunvitulla" ollut jo monta päivää. En itse asiassa tiedä mikä vaivaa, mutta jotain apua tai muutosta tarvittaisiin. Ehkä kesäloma tuo pelastuksen talven väännölle - toivottavasti...
Täytyisi hylätä sellaiset opit, jotka nöyryyttävät naisia moniavioisuudella, mustia rasismilla ym. Sellaiset joutavat romukoppaan parannusta tehtäessä.
osoitettu nimenomaan mormoneille, koska se kirkossa pidettiin. Eli paljon muutosta pitäisi tapahtua meidän omassa arvomaailmassamme. Ei pidä aina ajatella että lähdempä tästä kanssaihmisiä muuttamaan vaan muutos pitää aloittaa aina itsestä. Ei edes kaikkien mormonien arvomaailma ole läheskään identtinen toistensa kanssa.
Usko on luottamusta Jumalan lupauksiin ja hänen pelastavaan voimaansa (1. Moos. 15:6, 2. Aik. 20:20, Joh. 3:16, Room. 3:22) sekä luottamusta Jeesukseen (Matt. 9:29). Usko on Jumalan lahja, jonka hän itse vaikuttaa (Ef. 2:8).Uskossa ihminen vastaanottaa Jumalan armon ja vanhurskauden (Room. 5:1).
Apostolit julistivat pelastusta Kristuksessa kehottaen: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut.” (Ap. t. 16:31.) Usko Kristukseen ei kuitenkaan ole ihmisen oman päättelyn synnytettävissä, vaan sen saa aikaan Jumalan sana: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room. 10:17.) Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan Pyhä Henki vaikuttaa uskon evankeliumin julistuksen sekä kasteen ja ehtoollisen sakramenttien välityksellä (Augsburgin tunnustus V).
Luterilaisille tärkeä sola fide -periaate (yksin uskosta) merkitsee, että ihminen ei pelastu minkäänlaisten omien tekojensa tai ansioidensa perusteella vaan yksin uskosta. Luterilaisten ja katolilaisten Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (1999) lausuu:
”Me tunnustamme yhdessä: Yksin armosta, uskossa Kristuksen pelastavaan työhön eikä oman ansiomme perusteella Jumala hyväksyy meidät ja me saamme Pyhän Hengen, joka uudistaa sydämemme ja varustaa ja kutsuu meidät hyviin tekoihin.” (15) ”Tunnustamme yhdessä, että syntinen vanhurskautetaan, kun hän uskoo Jumalan pelastustekoon Kristuksessa.” (25)
Luterilaisessa teologiassa on uskon kuvattu koostuvan kolmesta tekijästä: se on Jumalan tahdon ja hänen pelastustekojensa tietämistä (notitia), niihin myöntymistä (assensus) sekä niihin luottamista ja siten omaksi saamista (fiducia).
Usko on toisaalta yksityisen ihmisen uskoa ja toisaalta yhteistä uskoa. Tämän takia kristillinen usko on luonteeltaan apostolista ja katolista eli se on ollut ennen meitä ja välitetty meille samanlaisena, kuin sitä jo apostolit opettivat. Se on myös universaalia ja yleistä, koko maailmaa varten annettua uskoa.
mutta luterilainen "yksin uskosta" jättää väärin korostettuna huomioon ottamatta, että ihminen tuomitaan tekojensa mukaan ja että usko ilman tekoja on kuollut.
Pelkällä uskollla ei kukaan pelastu, sillä pelastussuunntelmaan eli evankeliumiin kuuluvat uskon lisäksi parannus ja upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi sekä Pyhän Hengen vastaanttaminen kätten päällepanon kautta. Ap.t. 2:38 kohdassa sanotaan tiivistetysti: "Kääntykää ja ottakaa kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta sytinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte Pyhän Hengen." Ilman parannusta ja uskovan upotuskastetta ei ole pelastusta. Ne tarvitaan uskon lisäksi.
Jumala armahtaa syntisen yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Tämä Jumalan pelastava armo perustuu Kristuksen lunastus- ja sovitustyöhön.
Jumala jakaa armoaan armonvälineissä eli sanassa ja sakramenteissa. Sanassa vastaanotetaan armon evankeliumi, joka lupaa Kristukseen turvautuville Jumalan lapsen aseman ja tekee hänet osalliseksi Jumalan rakkaudesta. Kaste tekee ihmisistä Jumalan lapsia ja ehtoollisessa vastaanotetaan itse Kristus leivän ja viinin muodossa.
Kristitty on armahdettu syntinen, joka on kutsuttu armolliseen elämäntapaan rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken. Rakastava elämäntapa ei ole armon ehto, vaan seuraus armon osallisuudesta.
että vain armosta pelastumme, mutta emme ilman, että teemme oman osamme. "Vain armosta pelastumme parhaammekin tehtyämme", mutta jos emme tee mitään, emme pelastu. Kasteen vastaanottaminenkin on teko ja samoin parannus sekä totuuden noudattaminen.
Olet oikeassa, että opimme rakastamaan enemmän, kun muistamme sitä rakkautta, jonka osallisia olemme Kristuksen sovituksen kautta. - Jos nyt tätä tarkoititi sanoessasi: "Rakastava elämäntapa ei ole armon ehto, vaan seuraus armon osallisuudesta." Tosiasiana pysyy, että meidät tuomitaan tekojemme mukaan. Tästä on vuorisaarna hyvänä osoituksena.
Hyvät teot ovat seurausta uskosta. Ellemme tee mitään, emme ole uskossakaan. Ellemme usko, emme voi täyttää uudenliiton rakkaudenkaksoiskäskyä.
Turust
Englannin MAP-seurakunnissa luettiin johdon kirje, jonka mukaan kaikkien lasten opetukseen kutsuttujen miesten tausta on tarkistettava virallisesti.
Eikö Suomessa välitetä tästä (vielä)?
Toisaalta tuo ilmoitus osoittaa selvästi senkin, että seurakuntien piispoilla ei ole tarpeellista "erottamisen lahjaa" ellei hän edes näe potentiaalista pedofiiliä, vaan tausta on tarkistutettava viranomaisilla.
arvomaailmamme ei ole pysyvä ei edes sen muuttuminen. Kokemuksen myötä ainakin oma arvomaailmani muuttumattomuus on siinä, että se on alati muuttuva, joka ilmeisesti edelleen muuttuu.
Voin puhua ainoastaan tämänhetkisestä arvomaailmastani.
Turust
Ihminen voi luopua hyvistäkin arvoista. Vakavin luopuminen on silloin, kun ihminen tietää totuuden aivan varmasti, mutta luopuu siitä tieten tahtoen ja alkaa jopa taistetella sitä vastaan. Sellainen ihminen tekee anteeksiantamattoman synnin.
Kun sanotaan, että arvomaailman muutos on ainoa pysyvä muutos, niin tuossa edellä mainitussa luopumisessa se on pysyvä. Ihminen tulee kykekenemättömäksi tekemään parannusta.
Myös hyvään suuntaan tapahtuva muutos voi olla pysyvä lukuunottamatta tuosta anteeksiantamattoman synnin tekemistä. Todella harvat tekevät sellaisen synnin.
Arvomaailmassa tapahtuvan muutoksn pysyväisyydellä on tahdottu korostaa, että ulkoista syistä tapahtuvalla motivoinnilla ei ole samaa pysyvyyttä kuin sisäistetyillä uusien arvojen muutoksella.
Mitä tarkoitetaan arvomaailman muutoksella? - Siitähän riippuu onko se pysyvä vai vaihtuva ja jopa jatkuvasti vaihtuva, kuten sanot omalla kohdallasi olevan.
Raamatussa puhutaan parannuksesta ja kääntymyksestä. Niillä voi nähdä olevan jossain määrin sisältöeroa. Kääntymys antaa mielikuvan lopullisemmasta ratkaisusta kuin parannus. Se on suunnan muutos, kun taas parannusta voisi ajatella tapahtuvan samaan suuntaan kuljettaessakin eli kuljetaan paremmin kuten entistä nopeammin. Suunta, arvomaailma, pysyy koko ajan samana, vaikka kulku vaihtelee.
Elämää evankeliumin mukaan on sattuvasti kuvattu trendikäyrällä, jonka suunta on koko ajan ylöspäin, mutta siinä saattaa olla laskukausia, mutta joiden jälkeen taas noustaan entistä korkeammalle parannuksen kautta.
Arvomaailman muutoksessa on tuon edellä olevan ajattelun mukaan kysymys kääntymyksestä. Kun sitten on käännytty, voi jatkuvasti koettaa kulkea yhä paremmin eli parannuksen periaatetta noudattaen niiden uusien arvojen eli päämäärien suuntaan, jotka on valittu.
lukiessani tarkemmin avauksesi tuolle muutokselle tai muutoksille jää kyllä tilaa. Ajattelin omaa elämääni jossa on tapahtunut useita muutoksia joista yksi on aivan merkittävästi muuttanut arvomaailmaani. Lopulta en osaa sanoa tuota merkittävää elämäni muutosta omaksi ansiokseni. Luopumus tuohon kyllä selvästi sisältyy. Luopumus ylettömästä omavoimaisuudesta.
Turust
Omalla kohdallani suuri arvomaailman muutos tapahtui etiikan peruskurssilla yliopistossa. Kurssilla käsiteltiin vapaan tahdon ongelmaa. Oivalsin, että ihminen on vapaa valisemaan suhtautumisensa sen mukaan, minkä tuntee arvokkaaksi. Tuo sai minut aikanaan kuuntelemaan palautetun kirkon sanomaa ja välttymään vain ennakkoluuloihin perustuvista asenteista. Pystyin kuuntelemaan ja ottamaan vastaan sellaista, joka on tavattoman arvokasta, sellaista, joka ei ole peräisin ihmisistä vaan ilmoituksista Jumalalta. Oma teoretisointi ei riitä ratkaisemaan uskonnollisia kysymyksi.
Olen täten samaa mieltä, että on luovuttava omavoimaisuudesta. Se on suuri arvomaailman muutos.