tänä päivänä kirkoissamme muisteltiin satoja pyhiä (piispoja), jotka tuomitsivat noin 300-luvulla harhaoppisia yleisessä kirkolliskokouksessa (ainakin sinne päin). Jolloin laadittiin nykyinenkin USKONTUNNUSTUKSEMME.
Viimeinen vastaavanlainen kokoontuminen on muistaakseni sekin ennen vuotta 1000 jälkeen Kristuksen.
Mieleeni nousee Areioksen harhaopit ja muut. Mieleeni nousee myös nykyisyys. Kaikki on sallittua, kaikki luvallista. Kirkko hiljenee, myös piispat.
Tehkää jotain!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Viimeinen vastaavanlainen kokoontuminen on muistaakseni sekin ennen vuotta 1000 jälkeen Kristuksen.
Mieleeni nousee Areioksen harhaopit ja muut. Mieleeni nousee myös nykyisyys. Kaikki on sallittua, kaikki luvallista. Kirkko hiljenee, myös piispat.
Tehkää jotain!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Helatorstain jälkeinen sunnuntai on nimeltään pyhien isien sunnuntai, jolloin muistellaan erityisesti Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen isiä. Nykyään ei enää tuomita harhaoppisia, vaan veljeillään heidän kanssaan. Ekumenia on edistynyt niin pitkälle.
>>>Nykyään ei enää tuomita harhaoppisia, vaan veljeillään heidän kanssaan. Ekumenia on edistynyt niin pitkälle.
Ekumenian alla pyritään rajaamaan, mikä on kristinuskoa ja mikä ei. Jos tuo rajaus onnistuu, niin sen avulla Rooman Katolinen kirkko pystyy suunnittelemaan oman pesänsä siivoamista.
Ongelmana vain on, että ekumeniasta pitävät eniten ääntä ne ryhmät, joiden kristillisyys (Nikean opetusten kannalta katsottuna) on kaikkein epäilyttävintä.
Ortodoksisen kirkon kannattaisi käydä ekumeniakeskusteluja vain Rooman kanssa ja tietysti jotain yhteydenpitoa pitää olla paikalliseen enemmistökirkkoon Suomen kaltaisissa maissa. Mutta pääsääntöisesti protestanttien pitäisi ensin siivota oma pesänsä ja palata Rooman yhteyteen.
Sen jälkeen voidaa ryhtyä suunnittelemaan uutta ekumeenista kirkolliskokousta, jossa Rooma tunnustaa syntinsä ja palaa äitikirkon yhteyteen.
ovat osallistuneet ekumeeniseen liikkeeseen alusta alkaen (tosin Moskovan patriarkaatti tuli mukaan vasta II:n maailmansodan jälkeen). Ekumeenisella liikkeellä on se harhainen lähtökohta, että kaikki siihen osallistuvat kirkot ja "kirkot" olisivat muka tasavertaisia. Näinhän hengellisessä mielessä ei tietystikään ole.
Huolestuttavana pidän esim meillä Suomessa sitä, että ekumeeniseen neuvostoon on hyväksytty mukaan aktiivista proselytismiä harjoittavia lahkoja kuten esim Adventtikirkko ja Helluntaikirkko. On kaksinaamaista sekä harjoittaa aktiivista käännytystyötä muiden kristittyjen keskuudessa että osallistua kirkkojen yhteistoimintaan.
Aivan ja pilkulleen, kaikki tää totta mitä Elder Xyz sanoi. Ja siksi tuomitsemme jyrkästi muiden kuin ortodoksien olemassaolon maanpäällä ja toivomme että se tulisi kirjatuksi ylös seuraavassa pan-ortodoksisessa tai vastaavassa tapahtumassa.
Aber ja und, tähdentäisin kuitenkin vielä sitä että me täällä Moskovan Ääni -ja Valo -kombinaatissa pyrimme "eheyttämään" lännen defaitisti ortodoksien fragmentoituneen kirkko -käsityksen, tuomalla sen yhden ja ainoan Yhteys -liikkeen eli Moskovan patriarkaatin alaisuuteen.
Työmme on siis mitä puhtaintainta ekumeniaa. Siitä osoituksena viikonloppuinen homppelien muiluttaminen Kremlissä. Mellakkapoliisit antoivat meidän jopa osallistua ko. ihmishylkiöiden pamputtamiseen. Ja jälkimmäistä ei sitten saa -siis tuota pamputtamista- tulkita homofiilisesti!
Ja koska kuitenkin kysytte, taustalla soiva päivän levy on Wynton MARsaliksen: The Majesty of Blues. Halpa moskovalainen piraatti, mutta silti gutaa ja abovea.
mikäli olet vanha kunnon MLS, on linjasi saanut oivan pippurisen, takaa sopivasti turisevan mutta Moskovallemme tutun paukkeen. Kiitos vai?
"Nykyään ei enää tuomita harhaoppisia, vaan veljeillään heidän kanssaan. Ekumenia on edistynyt niin pitkälle"
Samaa mieltä, joskin hyväksyn "kukin uskollaan tulkoon autuaaksi".
Eri asia on sitten, kenen kanssa oikeauskoisen, alkuperäisen kirkon tulisi veljeillä ja millä ehdoilla?
300-luvulla pidettiin kaksi yleistä kirkolliskokousta, Nikeassa vuonna 325 ja Konstantinopolissa vuonna 381. Vasta toisen jälkeen Kirkon uskontunnustus oli valmis. Vuonna 381 Nikean uskoa täydennettiin opilla Pyhästä Hengestä. Jos uskontunnustusta hieman silmäilee voi huomata, että Pyhän Hengen jumaluus (mm. "lähtee Isästä...") on ilmaistu aika laimeasti verrattunta Poikaan (mm. "Isän kanssa yhtä olentoa..."). Isän jumaluus oli aina ollut selvä!
Toisessa yleisessä kirkolliskokouksessa Pyhän Hengen jumaluutta ajoi voimakkaasti pyhä Gregorios Nyssalainen (300-luku), joka kokouksessa edusti pyhän Basileios Suuren (300-luku) ajattelua. Pyhä Basileios oli kuollut ennen kokousta, mutta pyhä Gregorios ajoi hänen kantaansa kokouksessa. Pyhä Gregorios Teologi (300-luku), toinen Gregorios, oli aikaisemmin, pyhän Basileioksen eläessä, arvostellut tämän opetusta Pyhästä Hengestä. Pyhän Gregorios Teologin mukaan hän ei riittävän selvästi ilmaissut Pyhän Hengen jumaluutta, vaan liian epäselvästi. Pyhä Gregorios Teologi omissa ns. teologisissa puheissaan toteaa yksiselitteisesti, että Pyhä Henki "on Jumala." Pyhä Gregorios Teologi oli kokouksen puheenjohtaja, mutta sai ns. potkut. Lukiessaan hänen sanoja kokouksesta saa hieman raadollisemman kuvan kokouksesta. Tämä ei toki vähennä sen isien pyhyyttä tai kokouksen suuruutta, mutta antaa ns. raadollisen kontekstin, jossa pyhien isien pyhyys selvästi loistaa!
En oikein tiedä miksi kirjoitin noin paljon asiasta - ehkä se vähän osoittaa kuinka kaikenlainen liiallinen ihannointi ei ole raitista. Kirkon kunnioitus pyhien isien perinnölle ei ole sokeaa ihannointia, vaan enemmänkin syvää ihailua ja kunnioitusta (vrt. rakkautta). Voi vaikka verrata ns. maalliseen rakkauteen, jossa sokea ihannointi ei ole ihanne, vaan paremminkin syvällinen ihastuminen ja rakkaus...
En oikein ymmärrä syytöstä siitä, että Kirkko on hiljaa ja ei tee mitään. Tiedän, että se on suosittu syytös à la luopumus! Kirkkohan yrittää opetta koko ajan - esim. jumalanpalveluksissa, hengellisessä ohjauksessa ja koulussa. Toki tämän voisi usein tehdä paremmin, kuten niin paljon, mutta JOTAIN tehdään koko ajan ja se perustuu Kirkon uskolle.
Olen joskus miettinyt mitä ihmiset, jotka tahtovat Kirkon suuriäänisesti julistavan uskoaan oikein ajaavan takaa. Kirkkoahan ei ole diktatuuri tai orjalaitos, vaan kuten monet kirkkoisät sanovat ÄITI. Kirkko voi toki ohjata tietyllä jämäkkyydellä, kuten äiditkin, mutta ei se ala alistamaan ja sortamaan. Käsittääkseni (taas katafaattisuudessani) Jumala ei tahdo orjia, vaan lapsia. Eihän me turhan takia puhutella toisiamme veljiksi ja sisariksi Kristuksessa!
Lainatakseni vapaasti pyhä Gregorios Teologia: se joka on pakotettu ei ole pysyvää, pysyvää on vapaasti omaksuttu...
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
P.S. pyhä Gregorios Teologi ns. voitto lopulta - hänen opetuksensa Pyhän Hengen jumaluudesta on tullut määrääväksi Kirkon elämässä. Tämä tulkinta luetaan nykyään sisälle, ns. taantuvasti, uskontunnustukseen.
Kiitos, Lars, niin tästä kuin monista muistakin opettavaisista viesteistäsi!
Toivotan onnea ja Jumalan runsasta siunausta opintoihisi.
Kiitos ystävällisistä sanoista! On mukavaa kuulla, että on osannut sanoa jotain osuvasti... :)
Opinnot etenee pitkästä aikaa paremmin. Enää vähän jäljellä...
Tuli yksi asia mieleen - osittain seuratessani tätä keskustelupaikkaa (Suomi24:ä).
Eilen luin venäläisen rovasti Sergei Bulgakovin (1871-1944) "Omaelämänkerrallisia merkintöjä" ja törmäsin hänen suluissa kirjoittamaan lauseseen: "harkitsin itsemurhaa..." Tällöin muistin, että edesmennyt metropoliitta Antoni Bloom (1914-2003) oli myös, kuten Bulgakov, teini-ikäisenä harkinnut itsemurhaa. Oivallukseni oli silloin, että nämä herrat eivät tällaisen kokemuksen jälkeen jaksaneet enää ns. pelleillä uskonnon tarjoamassa LARP-maailmassa (lue Live Action Role Playing-maailmassa), vaan rehellisesti etsivät. Uskonto tarjoaa niin helposti ns. sijaiskohdun tai marxilaisesti sanottuna oopiumia kansalle, missä vastuullisuus ja raittiuus on kaukana... Isille Sergeille ja Antonille Kristuksen kirkkaiden kasvojen etsiminen/löytäminen oli elämän ja kuoleman kysymys - ei mikään palloilukenttä kirkkopolitiikalle, kalenterivääntelylle, höpsismille, jne.
Olkoon pyhä Johannes Kastaja meille esimerkki - antakaamme Herran kasvaa! Antakaamme kalenterit, politiikka ja höpsismi pienentyä ja Herra kasvaa. Älkäämme astuko Herran ja häntä etsivän ihmisen eteen - keräten itsellemme kunnia - vaan iloitkaamme sulhasen ystävän lailla morsiamen ja sulhasen kohtaamisesta syvenevästä rakkaudesta!
"Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." (Joh. 3:29-30)
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
P.S. Luin myös tuoreen paavin ensimmäistä kiertokirjettä "Deus est caritas (Jumala on rakkaus)" - suosittelen! Se löytyy jo suomenkielellä (julkaistu suomeksi 2006)!
Olet varmaan saanut kehuja jo tarpeeksi mutta en malta olla lisäämättä omiani.
Kirjoitit todella asiaa ja sinulla on asiat oikeassa järjestyksessä. Jotenkin tuntuu helpolta kutsua sinua veljeksi, aivan kuin todella olisimme veljiä, ehkä me todella olemmekin sitä.
'Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että te rakastatte toisianne' (Jeesus)
Siunausta Sinulle eteenkin päin!