Haluaisin keskustella kanssanne sisarus-suhteista. Onko teidän sisaruksenne teidän puolellanne ja tukenanne vaiko ovatko he teidän Juudaksianne jotka pettävät?
Siis:Onko teidän perheissänne sisarukset niin sanotusti eri arvoisena? Vai miten koette?
Onko niin että iloitsette iloitsevien kanssa ja itkette itkevien sisarustenne kanssa kun heillä on vaikeaa vai miten kohtaatte toisen missäkin tilanteessa? Lohdutatteko vaiko lyötte lyötyä? Miten teillä on tämä asia?
Siis:Onko teidän perheissänne sisarukset niin sanotusti eri arvoisena? Vai miten koette?
Onko niin että iloitsette iloitsevien kanssa ja itkette itkevien sisarustenne kanssa kun heillä on vaikeaa vai miten kohtaatte toisen missäkin tilanteessa? Lohdutatteko vaiko lyötte lyötyä? Miten teillä on tämä asia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
ihan normaalit suhteet on kuten varmasti valtaosalla täällä. Sitä kun tullaan aikuisikään niin kaikki lapsena koetut nahistelut on taakse jäännyttä elämää.
Hyvä juttu.
Syy siihen miksi vanhemmilla ei aikuisiässä ole lämpöisiä suhteita keskenään johtuu siitä miten heitä kohdeltiin lapsuuskodissa.Minkäarvoisena siellä heitä pidettiin.
Jos vanhemmat kohtelee tasaveroisesti kaikkia niin silloin on aikuisiälläkin hyvät ja tasapainoiset välit keskenään.Se on ihan loogista.
Teillä varmaan vanhemmat kunnioitti lapsiaan.Vaikuttaa siltä!
ainoastaan silloin, kun hänellä alkoi murrosikä oli vaikeaa näin isosiskona. kun pikkuveli haukkui tyhmäksi jne...kaikista mahdollisista asioista :) tosin otin sen murrosikään kuuluvaksi. kyllä ne vanhemmillekin ovet paukkuivat jne.
en kovin usein näe pikkuveljeäni, mutta hyvät välit meillä on. olen perheen ainoa uskossa oleva. uskoontuloni paransi välejäni vanhempiini etenkin äitiini.
meitä ei ole kohdeltu vanhempien taholta eri arvoisesti paitsi nuorena kun tyttönä oli hirveän tiukat rajat, eikä mua päästetty minnekään. kun täytin 18. ei oltas silloinkaan päästetty. pikkuveljellä oli paljon helpompaa. minulla oli riitaisat välit äitiini aika pitkään. ja olin tosi haavoilla...
mutta uskoontulon jälkeen olen pystynyt antamaan anteeksi äidilleni ja välit ovat erittäin hyvät.
jos olis enemmän sisaruksia niin lohduttaisin. minua on lyöty henkisesti niin paljon elämäni aikana, että tiedän miltä se tuntuu.
vaikka sisaruussuhteet eivät koskaan täysin parantuisi, ei pidä jäädä kiinni siihen asiaan. vaan pyrkiä elämään omaa elämää. eihän kenenkään ihmisarvo ole siitä kiinni, miten joku toinen kohtelee.
olen samaa mieltä.ei pidä jäädä kiinni vanhaan.on mentävä eteenpäin.jätettävä taakse sellainen lasti jota ei kuulu enää kantaa.
hyvä että sulla on ollut rajat.rajat on rakkautta.jos ei ole rajoja,ei ole rakkautta!
Kasvoin helariperheen vanhinpana lapsena. Jostakin syystä tapahtu mitä tahansa, myös nuorempien sisarusteni tekemiset, minä sain syyt niskoilleni. Muistan hyvin vieläkin jo yli viisikymppisenä ne useat selkäsaunat sillä meillä oli säännötnä: "...joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa..."
Olihan sitä joskus syytäkin, sen myönnän, mutta solmuun kierretty sähköjohto tuntui aika pahalta takamuksissa. Ei ollut helppo istua selkäsaunan jälkeen.
Olen valitettavasti nähnyt vastaavaa käyttäytymistä monessa muussakin helariperheessä. Ei oikein näytä tuo rakkaussanoma menneen ihan perille asti!
Eikö vanhempasi ollenkaan tajunneet mitä sinulle tekivät? Pyysivätkö he milloinkaan anteeksi?
Eikö ole kamalaa kuinka kauheita uskovaiset vanhemmat voivat olla?
Ja he tekevät mielestään aina vaan oikein!?
Uskon että Jumala tuomitsee kyllä heidätkin!
Siis tullut rakkaammaksi kuten kaikki läheiseni koska olen alkanut rukoilemaan erityisesti omaisteni ja läheisteni puolesta.
Muuten en kait suhtautuisi kuin neutraalisti.
Usko yhdistää perhekunnat ja tekee ihmeitä ilman määrää.
Uskon muuttava voima saa lapset kääntymään vanhempien puoleen ja vanhemmat lasten puoleen.
Valta uskon voima ja salaisuus oi miksi eivät kaikki ole uskossa. Kuinka parempaa elämää on uskossa olo kuin pakanana.
..mitenkään autuaaksi tee.uskovaiset ovat tosi julmaa sakkia.useimmat:(
..moni ei-uskovainen on inhimillisempi.ja tunne-elämä on kohdallaan.monella ns.uskovaisella on tunne-elämä jäätynyt ja kivettynyt.
..mikäli ei ole suostunut Jumalan syvähoitoon,niin uskovainen ihminen saattaa kätkeä sisälleen käärmeen.ja montakin.
.joten ei uskovaisuus ole mikään tae olla hyvä ihminen.tämä on minun mielipiteeni.