Turun Sanomat:
Kielikiintiöt veivät opiskelupaikan ehkä sadalta
Akademi syrji suomenkielisiä opiskelijoita 27 vuotta
PERTTI GRÖNHOLM
Åbo Akademin marraskuussa lakkautetut, opiskelijavalinnoissa käytetyt kiintiöt olivat voimassa vuodesta 1972 lähtien. Ruotsin- ja suomenkielisille opiskelijoille erillisiä kiintiöitä käytettiin Åbo Akademin kaikissa tiedekunnissa ja lähes kaikissa oppiaineissa 27 vuoden ajan. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että ruotsinkieliset pääsivät vähemmillä pistemäärillä eli heikommilla tiedoilla opiskelemaan kuin suomenkieliset.
Åbo Akademin opintotoimiston päälliköllä Johan Nikulalla ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka monelta suomenkieliseltä pyrkijältä on vuosien kuluessa mennyt ensisijainen opiskelupaikka sivu suun kiintiöiden vuoksi. Hänen mukaansa vuosittain on ollut todennäköisesti kyse alle viidestä opiskelijasta.
Nikulan arvio perustuu vuosien 1998 ja 1999 opiskelijavalintojen koeajoihin, jotka tehtiin viime kevään ja kesän aikana ilman kielikiintiöiden vaikutusta. Vuoden 1998 osalta tulokseksi saatiin, että kolme suomenkielistä opiskelijaa ei ollut saanut ensisijaista opiskelupaikkaansa kielikiintiöiden vuoksi. Tänä vuonna samasta syystä vain yksi opiskelija ei saanut hakemaansa paikkaa.
Jos vuosittain esimerkiksi neljä opiskelijaa ei olisi päässyt sisään hakemaansa oppiaineeseen, olisi epäoikeudenmukaisesta kohtelusta joutunut kärsimään arviolta satakunta suomenkielistä pyrkijää viimeisten 27 vuoden aikana.
Nikulan mukaan kiintiöt olivat käytössä ruotsin ja suomen kielten oppiaineita lukuunottamatta kaikissa Åbo Akademin oppiaineissa. Ruotsia voi opiskella Akademissa pääaineena sekä äidinkielenä että pohjoismaisena vieraana kielenä, mutta suomen kieltä ei ole voinut tähän saakka lukea pääaineena. Ensi vuonna sekin on Nikulan mukaan mahdollista.
Vasta kantelu ani miettimään
- Diskriminointi ei koskenut suurta joukkoa opiskelijoita, mutta periaatteessa yksikin on liikaa, sanoo Nikula.
Hänen mukaansa päätös kiintiöiden poistamisesta päätettiin yliopiston hallituksessa sen jälkeen kun asiasta tehtiin kantelu.
Nikula ei muista, että ainakaan hänen aikanaan kiintiöitä olisi vakavasti kyseenalaistettu yliopistossa. Nikulan mukaan opiskelijat ovat nostaneet asian silloin tällöin esille, mutta mihinkään toimenpiteisiin ei ennen kantelua Akademissa ryhdytty.
Nikulan mukaan kiintiöistä on keskusteltu laajemmin viimeksi 1970-luvun alkupuolella, jolloin uhka suomenkielisten opiskelijoiden ryntäyksestä Åbo Akademihin koettiin vakavaksi. Tuolloin esimerkiksi kemiallis-tekninen tiedekunta oli niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin osalta vahvasti suomenkielistynyt. Samoin teologisessa tiedekunnassa on suomenkielistymistä pidetty todellisena uhkana.
Suomenkieliset eivät enää uhka
Nikulan mukaan Turussa Åbo Akademin opiskelijoista noin neljäsosa on suomenkielisiä; Akademin Vaasan yksikössä suomenkielisiä ei ole juuri lainkaan. Hänen mielestään suomenkieliset opiskelijat eivät ole mikään ongelma ruotsinkieliselle yliopistolle, eikä poistettuja kiintiöitä aiota korvata millään muilla toimenpiteillä.
1970-luvulla Åbo Akademi oli vielä yksityinen, paljolti Åbo Akademin säätiön johtama yliopisto. Ohjenuorana opiskelijavalinnoissa oli säätiön päätös, jonka mukaan vähintään kaksi kolmasosaa opiskelijoista tuli olla ruotsinkielisiä.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio totesi tiistaina Åbo Akademin kiintiöiden olleen perusteettomia ja virheellisiä. Perusteita käytännölle ei Paunion mukaan löydy sen paremmin yliopistolaeista kuin muistakaan säädöksistä. Paunion kannanotto liittyy hänen tekemäänsä selvitykseen, joka tehtiin vuoden 1997 opiskelijavalintojen kielikiintiöistä jätetyn kantelun pohjalta.
Åbo Akademista vuonna 1980 annettu laki edellyttää, että yliopiston tulee tyydyttää ruotsinkielisen väestön koulutus- ja tutkimustarpeita ja ottaa huomioon maan kaksikielisyys. Tehtäviä tai niiden toteuttamista laissa ei kuitenkaan määritellä tarkemmin.
Julkaistu 30.12.1999
Ps. Ja rehtorina on teologi,ruotsinkielinen teologi, Björkstrand. Ei kolkuta omaatuntoa?

Vastaukset 5
Vanhimmat
jaksaako joku vielä jauhata tätä samaa asiaa?? vanha juttu jo! ja tiedoks vaan, åa:lla on nykyään suomenkielinen rehtori...
Tämä on tää sama suomalaisuuden liiton aatteita kannattava nettiprovo joka syytää samaa sontaa palstalta toiselle, oli sitten kyse veneilystä, historiasta tai opiskelusta. Ruotsinkielinen on näät aina syyllinen, samaan tapaan kuin juutalainen. En itse välitä pakkoruotsista mutta moisen nettisaastan takia sympatiat ruotsinkielisiä kohtaan ovat kyllä kohonneet...
Rkp:n toiminta suomalaisten kulttuurisyrjinnässä ei tuottanut linnatuomiota kenellekään ÅAkdemissa.
Suomessa on yksi poliittinen yliopisto ÅAkademi jonka tiedotussihteeri juuri valittiin Rkp:n puoluesihteeriksi
ja kouluttamaton Taxell valittiin ÅAkdemiin kansleriksi.
Tämä on Rkp-pelleilyä joka vielä liitettynä siihen että Rkp-läiset syrjivät RANGAISTUKSETTA 27 vuotta suomalaisnuoria härskisti,
ansaitsee julkitulon.
Rkp-läisten mieliharrastus on ollut tuhlata kalliita resursseja vaatimalla pelleilyä:
luennot suomeksi, kirja englanniksi, kotitehtävät suomeksi.
Rkp-läinen tulee tentiin, heittää jalat pöydällä ja vaatii: hei suomalaispiika, alas kääntään tehtäviä kokeessa ruotsiksi, mä haluun.
Nyt se on loppu.
Internytt:
Ruotsinkieliset tenttikysymykset eivät ole itsestään selvä oikeus Teknillisen Korkeakoulun opiskelijoille. Tenttijärjestystä muutettiin viime huhtikuussa niin että oppilaiden pitää neuvotella professorien kanssa jos he haluavat kysymykset ruotsiksi.
Riita oli sanasta ”käyttää” eli korkeakoulun tenttisäännössä lukee että ”oppilaalla on oikeus käyttää sekä ruotsia että suomea kirjallisessa ja suullisessa tehtävässä”. Ruotsinkielinen teknologiayhdistys halusi että lausetta selkeytettäisiin siten että oppilaalla olisi ei vain oikeus käyttää ruotsia vaan myös tenttikysymykset pitäisi olla ruotsiksi. Mutta korkeakoulun juristi tulkitsi sanan toisella tavalla. Tenttisäännössä lukee että kaksi viikkoa ennen tenttiä pitää keskustella professorin kanssa jos haluaa kysymykset ruotsiksi. Oikeutta saada kysymykset ruotsiksi ei lue missään.
http://internytt.yle.fi/artikel.php?id=76467_Inrikes
Rkp-läisen provon kuvio tämän alistaessa kolonialistikulttuurillaan suomalaista:
Lähtökohta: kurssin LUENNOT SUOMEKSI, TENTTIKIRJA ENGLANNIKSI, HARJOITUKSET SUOMEKSI, näyttää hyvältä vaikka oppilas olisi ugandasta, hän lukee englanniksi jne.
Sitten,
paikalle tulee Rkp-läinen provokaattori, ja vaatii tenttiä ruotsiksi.
Kukaan ei - opettaja, provo edes itse jne. ei osaa alan terminologiaa ruotsiksi. Englanniksi kyllä. Opetusta annetaan vaikka ugandalaiselle, englanniksi, mutta ...
Kaiken päälle Rkp-provo osaa suomea täydellisesti. Terminologiaa osaavat kaikki englanniksi. Provolle ei kelpaa edes englanninkielinen tentti.
Rkp-provon toimintaa Suomessa. NYT TÄMÄ PELLEILY SAA ANSAITSEMANSA LOPUN, 2007 vaalit, Rkp oppositioon.