Jehovantodistajien konventtihalli Ruotsissa on ollut myynnissä jo jonkin aikaa, mutta "mökkikauppa" ei ole oikein ottanut sujuakseen ja nyt on jt-johto päättänyt että kahden kesän konventit -06 ja -07, vietetään ainakin tällä tietämällä vielä Strängnäsin hallilla.
-90 luvun alussa ostivat ruotsalaiset jehovantodistajat konventtihallin 16 miljoonalla ruotsin kruunulla. Halli on osoittautunut tyyriiksi ratkaisuksi niin rahallisesti kuin ajallisestikin ja käyttöä hallille on liian vähän. Nyt siis halutaan hallista päästä eroon ja toiveena olisi 100 miljoonaa ruotsinkruunua kauppahinnaksi. Tähän mennessä ei ole halli mennyt kaupaksi toivottuun hintaan.
Todistajien puhemies Börje Silferberg sanoo haastattelussa myöskin että hallin ylläpito vie liikaa aikaa ja energiaa siitä, jonka jehovantodistajat ymmärtävät tehtäväkseen elämässä, nimittäin ihmisten auttaminen uskonasioissa.
Tässä linkki ruotsinkielen taitoiselle:
http://www.ekuriren.se/ekuriren/standard_artikel.php?id=456492

Vastaukset 38
Vanhimmat
Järjestö senkun töpeksii.Todennäköisesti ton paikan ostamisessa puhuttiin jostain siunauksesta.
Mitenkäs nyt selitellään ainoan oikean järjestön touhuja?
Avatkaa nyt kaikki Jt:t silmänne ja katsokaa!!
Järjestö mihin luotatte on ihmisten tekele ja rommuttumassa 100:an ja tuhanteen osaan!!
Oisko Uskontojen tuki ry mitään? Sieltä saa apua ja tukea.
Tyhmäähän se olisi, jos ei välillä laitaisi omaisuutta lihoiksi. Ainakin silloin, kun arvo on moninkertaistunut ja saattaa myöhemmin laskea.
Kaikein fiksuintahan on hieman myöhemmin pyytää seurakuntia osallistumaan uuden hallin rakentamiseen tai ostamiseen.
Kääntykää Jeesuksen puoleen,jonka edessä kaikki polvet tulee vielä notkistumaan.
Hänet Isämme taivaissa on asettanut kaiken Herraksi,kunnes Hän itsekin antaa Isälle kaiken,mutta.....mutta ei vielä vaan ajassa mitä emme tiedä.
Sitä ennen Jeesus Kristus on Herra!
Järjestöt romukoppaan!
Missä on sinun kokouspaikkasi Masa teltassako? Tuskin!
on siellä missä "Jeesus on Herra".
Se voi olla adventti-kirkon rukoushuoneessa,Yhteiskristillisessä kokoontumiskeskuksessa,missä tahansa paikassa missä Jeesus on numero yksi!
Se voi olla siellä missä "kaksi tahi kolme" on kokoontunut Jehov.....äääh! JEESUKSEN NIMESSÄ,koska siellä Hän ON läsnä!!!
Kutsun sinuakin Jeesukselle.Sinä et voi sivuttaa Häntä ja alkaa puhua Hänen isästään suoraan koska se oikeus on annettu yksin Hänelle,Jeesukselle.
Meidän Jumalamme ilmentyy Jeesuksessa,koska olemme syntisiä.Saamme kutsua Isää yksin Jeesuksessa.Hänet on asetettu Jumalaksemme.Tuomaksen sanat:"minun Herrani,minun Jumalani" paljastaa Jeesuksen aseman.Vaikka Hän ei ole Isä,Hän on meille yhtäkuin Isä,koska muuta meillä syntisillä ei ole.
Kuolema koittaa meille ilman Jeesusta.Isä on Pyhä.Pyhää ei voi lähestyä muutoin kun sanomalla:"Jeesus".
jaa jeesus on ylempi kuin isä???
näkökulmasta Isä on suurin.
Meidän näkökulmassa tulee olla Jeesus,koska Hänet on asetettu "Jumalaksemme",koska emme voi lähestyä Pyhää Isää.
Meillä on vain vaihtoehto Jeesus.Vaihtoehto Isä,JHVH on poissuljettu meiltä.Olemme syntisiä ja Hän ei meitä kuulisi.
Oikeastaan näkemyksesi ei ole kovinkaan kaukana siitä, mitä JT:t opettavat.
Jeesus edustaa Jahvea. Hänet on asetettu Jumalan sijaiseksi, jonka kautta (ja vain hänen kauttaan) ihmiset voivat lähestyä Jumalaa.
Sen sijaan tunnut olevan aika kaukana luterilaisen kirkon virallisesta tunnustuksesta, joka tuodaan esille mm. Athanasioksen uskontunnustuksessa. Uskovatkohan siihen muut kuin papit - ja ehkä hekin vain virkansa puolesta?
jeesuksen kautta.... ei jeesukselle
olet yksi niistä jotka ovat pohtimassa,opettaako järjestö sittenkään kaikkea sitä mitä pitäisi?
Siunausta sinulle pohdinnoissasi.
polvistummeko Hänen edessään Jeesuksen kautta?
Nyt menee vaikeeksi.
Pimeetä! Pimeetä!
Miksi olisi aina kuljettava jonkin järjestön narussa ja yritettävä lukea Raamattua sen silmälaseilla?
Monikin oppi voi näyttää aidolta, vaikka on pohjimmiltaan Raamatulle täysin vierasta. Meidän ihmisten käsityksissä on aina jotain korjattavaa, mutta perustan tulee olla kunnossa. Raamattua lukeneena muistanet, mikä on ainoa perustus, jolle tulee rakentaa jos mielii edes jotain säilyvän. Luterilainen kompastus on usko "sakramenttien" kaikkivoipaisuuteen. Virallisen linjan myötävaikutuksella nämä toimitukset ovat monille Jeesuksen korvike. Vartiotornin pahin harha on Jeesuksen tosiasiallinen hylkääminen.
Voiko puhua Välimiehestä, jonka kautta Jahvea lähestytään, ellei Hänen kanssaan saa olla edes puheväleissä! Välimies on välissä - ei jossain taustalla. Vartiotorni tekee Jeesuksesta pelkän maskotin ja asettuu itse Hänen paikalleen. Monista kommenteista saa äkkiä jopa sellaisen käsityksen, että järjestö julistaa olevansa Jumala - järjestön jättäminenhän rinnastetaan toistuvasti Jumalan hylkäämiseen.
Sen verran vielä, että kyllä Isää Jumalaa saa lähestyä suoraankin - mutta syntiasian selvittämistä varten on olemassa tasan yksi, Herra Jeesus Kristus, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hänellä on valta kuulla sinuakin. Sen tähden: Huuda avuksesi Herran Jeesuksen nimeä, sillä meille ei ole annettu muuta nimeä, jossa olisi pelastus!
Tabut jääny taas ottamatta? Mene laturiin.
"Nu har Jehovas ledning beslutat att stanna i Strängnäs ytterligare två somrar - 2006 och 2007."
No ei tule maailmanloppua ainakaan yhteen vuoteen ja paikallinen Systembolagetkin saa vielä sopeutumisaikaa uuteen tilanteeseen. Jos vaikka tulevan uuden omistajan kannattajakunta olisi mahdollisesti nykyistä raittiimpaa.
ei liity asiaan mut oletko ollu jt. ja miks et enää ole?
Olen ollut, mutta onneksi minut on erotettu.
syytä...........
En vaan yksinkertaisuuttani käsitä mitä tarkoitusta vastaukseni palvelisi uteliaalle vaihtuvaisnimimerkille?
Olen nimimerkillä erotuskirjettäni ruotinut tälläkin forumilla jo useamman kerran.
yli ymmärryksen.
täl sivul olen käyny reilun viikon verran
Ja rekisteröidy, noin niinkun aluksi.
mut laiska olen... ja unohdan aina kaikki nimimerkit
Hauskaa on kuulemieni puheiden mukaan ollut konventtipaikkakunnalla, varsinkin nuorella väellä. Noloja Systeemissä käyntejä, kun rintamainos oli porukoilta unohtunut takinkaulukseen, ja kauppa kävi... Itse olin ollut poissa kuvioista jo monta vuotta silloin kun jt-järjestö kyseisen "huvipaikkan" hankki. Joten paljosta sitä on paitsi jäänyt ;)
Joo, ei tässä mikään auta, vanhaksi sitä vaan on vissiin tultava. Tyttönikin, joka syntyi sen ennustetun mailmanlopun tulovuonna -75, on jo alunmatkaa neljännellä kymmenellä ja on mokoma tehny minusta joku vuosi sitten mummun. Nin'että vuos' ny sitte sinne taikka tänne, johan niitä vuosia on ehtiny kertyyn..
Voi ku ois piänenä tiänny, kuinka hauskaa on isona.. ;)))
>>Hauskaa on kuulemieni puheiden mukaan ollut konventtipaikkakunnalla,
Haarakonttorihan lähetti oikein kirjeen "paikallisiin tarpeisiin", kirjeessä viitattiin viinankäyttöön konventtipaikkakunnalla:
http://home.c2i.net/norman/Alcohol.htm
>> Nin'että vuos' ny sitte sinne taikka tänne, johan niitä vuosia on ehtiny kertyyn..
Juu, mutta kuinka monta Vartiotorniseuran maailmanloppua ehtii elää ennen luonnollista kuolemaansa, siinä juju entiselle jehovantodistajalle.
>>Voi ku ois piänenä tiänny, kuinka hauskaa on isona.. ;)))
Olisi syntynyt isona.
Tyypillistä Jt-johdolta;
>>>> The fact that our young ones are misusing alcohol has become known to outsiders. Not least in connection with our district assemblies this has been going on and has brought great shame on Jehovah's name and organization. At our district assemblies young people has roamed around the town late at night and made noise. Our friends in Straengnaes has heard the following during field service: "We have been talking a lot about Jehovah's Witnesses in our neighborhood, and we are wondering why there among all these well dressed, well groomed and nice people, are young people who's drinking like camels here in Straengnaes." A majority of the friends in Straengnaes has heard that the state liquor store (Systembolaget) has to stock up extra when Jehovah's Witnesses have their assemblies. This can not be caused only by the young, as we understand.
>> Mutta minusta tässä kirjoituksessa ollaan Jt-seuran taholta eniten huolissaan maineen menosta.
Näin se on ollut pedofiliankin suhteen.
>> Ei ollenkaan olla huolestuneita siitä, miksi nuori Jeppe ryyppää? Mikä on se perimmäinen syy?
Jo nuoruudestani muistan, että vanhempien alkoholinkäyttöä katseltiin läpi sormien, meidän nuorten tekemisiin kiinnitettiin kyllä huomiota.
>> Niin no, se taas vaatisi jt-seuralta omakuvaan tutustumista ja se onkin tunnetusti liikaa vaadittu..
Ellei vika olisi sellainen, että se on "joissakin" ja "eräissä", niin syy olisi järjestössä, mutta järjestö on Jehovan hengen ohjauksessa, jolloin vika olisikin Jehovassa - sellainen ei käy.
>> mutta vanhuuden höperyys vaivaa eikä muisti enää ole, mitä se on joskus aikoinaan ollut, muistaakseni.. ;)
En nyt muista mistä tässä on kyse.
>>Ja maailmanloput ne sen kun vaan tulee ja menee...
2005-laskutehtävä ei ollut ratkaisu, näenköhän vielä jonkun laskutehtävän ennen kuolemaani, 2034 kun tuntuu minulle saavuttamattomalta.
Sinulle (kuin myös monille) on Markku selvästi tullut ylitse pääsemätön päähän pinttymä Jehovan todistajien vuosiluvuista. Haluatko Markku näin julkisesti osoittaa, että sinun uskosi perustuu vain vuosilukuihin Jeesuksen seuraamisen sijaan?
Vaikka Jehovan todistajat ovat tehneet virheellisiä vuosilukuennustuksia, he eivät ole tehneet sitä virhettä (paitsi vastustajat), että alkaisivat sanomaan "Isäntäni viipyy" ja rupeaisivat "pieksemään orjatovereitaan". Matt. 24:48,49
Raamattu on täynnä mitä mielenkiintoisempia ennustuksia, joihin liittyy ajanjaksoja ja vuosilukuja. Näitä on mukava tutkia yhdessä, mutta ne eivät ole se Raamatun pääsanoma ja elämän tarkoitus. :)
Sen sijaan maailman tilannetta ja olosuhteita meidän on kylläkin Jeesuksen sanojen mukaan syytä tarkkailla ja olla "valveilla" sekä "valmiina":
"Mutta kun nämä alkavat tapahtua, nouskaa pystyyn ja nostakaa päänne, koska teidän vapautuksenne on lähestymässä" (Luukas 21:28).
" - - Pankaa merkille viikunapuu ja kaikki muut puut: kun niissä on jo silmuja, niin sen huomaamalla te tiedätte itse, että kesä on jo lähellä. Tällä tavoin te myös, kun näette näiden tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä" (Luukas 21:29-31).
"Pysykää siis valveilla, koska ette tiedä, minä päivänä Herranne tulee" (Matteus 24:42).
"Tämän vuoksi osoittakaa tekin olevanne valmiit, sillä hetkenä, jota ette sellaiseksi luule, Ihmisen Poika tulee" (Matteus 24:44).
Näin ollen Jehovan todistajat tulevat varmasti jatkossa esittämään kannanottoja maailmantilanteesta ja arvelemaan, josko loppu tulisi jälleen pian. He tekevät sen kuitenkin vain Jeesuksen sanojen mukaan. Vai oletko sitä mieltä, että Jehovan todistajien pitäisi lopettaa "valveilla" olo ja lopun odottaminen Jeesuksen sanojen vastaisesti?
Ja vielä. Oletko kompastunut, koska odotit, etteivät Jehovan todistajat tai jopa hallintoelin voi tehdä virheitä, jos heillä on totuus ja Jumalan hengen ohjaus?
Raamattu on täynnä esimerkkejä siitä, miten tosi Jumalan miehet, jopa apostolit valehtelivat päin naamaa ja kinastelivat keskenään siitä, kumpi heistä on parempi. Mooseksen sanottiin olleen aikanansa yksi nöyrimmistä ihmisistä maan päällä, mutta silti hänelläkin meni ylpeys itsekkäästi päähän ja hän unohti Jumalan ylistämisen: "koska te Sinin erämaassa kansankokouksen riidellessä kapinoitte käskyäni vastaan, kun kyseessä oli minun pyhittämiseni vesien luona heidän silmiensä edessä. - - " (4.Moos. 27:14.) Silti Jumala rakasti näitä palvelijoitansa, mutta he tekivät epätäydellisinä ihmisinä syntiä ja virheitä.
Pitäisikö meidän odottaa Jehovan todistajilta yhtään sen enempää kuin millaisia Jumalan palvelijat ja Jeesuksen seuraajat olivat Raamatun mukaan?

taitaa olla jotain vikaa
välillä näissä sivuissa, kun
ensiksi jumiutuu, kun yritän
vastata ja toisella kirjoitus-
kerralla lähettää viestit
kahteen kertaan.
>>Sinulle (kuin myös monille) on Markku selvästi tullut ylitse pääsemätön päähän pinttymä Jehovan todistajien vuosiluvuista.
Vartiotorniseuran historiaa sekä Vartiotorniseuran siitä kertomia valheita tutkaillessa vuosiluvut ovat erittäin merkittävässä asemassa.
>> Haluatko Markku näin julkisesti osoittaa, että sinun uskosi perustuu vain vuosilukuihin Jeesuksen seuraamisen sijaan?
Pois Jeesuksen seuraaminen minusta, ihan vaikka julkisestikin. Minulla ei ole uskoa Jumalaan/Jehovaan, eikä Jeesukseen, joten uskoni ei voi perustua heihin. Toistaiseksi Hammaskeiju ja Hammaspeikko saavat hoitaa tuon "persoonalliset hyvä ja paha"-akselin.
Tottahan jos sinulla on tarjota parempaa, otan ehdotuksia vastaan, mielikuvitusveikoilla en korvaa nykyisiä mielikuvitusveikkoja.
>>Vaikka Jehovan todistajat ovat tehneet virheellisiä vuosilukuennustuksia, he eivät ole tehneet sitä virhettä (paitsi vastustajat), että alkaisivat sanomaan "Isäntäni viipyy" ja rupeaisivat "pieksemään orjatovereitaan". Matt. 24:48,49
Vuosilukuennustukset on tehty sellaiselta taholta, joka on väittänyt saaneensa ne Jehovalta. Sama taho on väittänyt olevansa Jehovan henkeytetty profeetta. Mitä pieksämiseen tulee, niin pidän rivijäsenten syyttelyä (pieleen menneistä ennusteluista) juuri sellaisena.
>>Raamattu on täynnä mitä mielenkiintoisempia ennustuksia, joihin liittyy ajanjaksoja ja vuosilukuja. Näitä on mukava tutkia yhdessä, mutta ne eivät ole se Raamatun pääsanoma ja elämän tarkoitus. :)
Aivan, minullekin tämä on eräs harrastus, Raamattu ei tosiaan ole minulle elämän tarkoitusta, mukava ajanviete se tosin on. En koskaan aikaisemmin, edes hengellisyyteni huipulla, ole ollut näin kiinnostunut Vartiotorniseurasta ja Raamatusta sekä kristillisyyden historiasta. Hiljan luin hyvin valaisevan kirjan myös islamin synnystä.
>>Sen sijaan maailman tilannetta ja olosuhteita meidän on kylläkin Jeesuksen sanojen mukaan syytä tarkkailla ja olla "valveilla" sekä "valmiina":
Näin on. On ollut erittäin rauhoittavaa havaita, että Vartiotorniseura antaa aivan väärän kuvan maailmantilanteesta. Tosin lopun ajan merkit on tähän asti voinut huoletta unohtaa Vartiotorniseuran maailmanlopunennustelussa. Yhdenkään lopun ajankohtaa ei ole päätelty lopun merkeillä, vaan ovat olleet puhdasta Raamatun numerologiaa ja tarpeeseen väärennettyjä pyramidimittoja, valikoivan historianesityksen ohella.
>>Näin ollen Jehovan todistajat tulevat varmasti jatkossa esittämään kannanottoja maailmantilanteesta ja arvelemaan, josko loppu tulisi jälleen pian.
Vartiotorniseuran eräs elinehto on pitää lopunennustusta yllä, keinoja kaihtamatta.
>> He tekevät sen kuitenkin vain Jeesuksen sanojen mukaan.
Vartiotorniseura sanelee, ei Jeesus tai kukaan muukaan.
>> Vai oletko sitä mieltä, että Jehovan todistajien pitäisi lopettaa "valveilla" olo ja lopun odottaminen Jeesuksen sanojen vastaisesti?
Häh! Mitä höpiset? Jeesushan lupasi tulla seuraajiensa aikana ja seuraajat osoittivat asian omilla sanoillaan. Jeesuksen sanojen vastaista on odottaa ties monettako paluuta tuhansien vuosien kuluttua.
Jos Vartiotorniseuran odottaisin jotain lopettavan, niin aluksi vaikka veriopilla tappamisen ja karttamissäännön sekä jäsenistölleen valehtelun.
>>Ja vielä. Oletko kompastunut, koska odotit, etteivät Jehovan todistajat tai jopa hallintoelin voi tehdä virheitä, jos heillä on totuus ja Jumalan hengen ohjaus?
Minun monottamiseni ei liittynyt hallintoelimen virheisiin, en edes tiennyt kusetuksista tuolloin mitään. En tiennyt, että Rutherford aikoinaan esitti, että mahdolliset asiavirheet Vartiotorniseuran opetuksissa ovat Jeesuksen, ei heidän. Enkä tiennyt sitäkään, että etenkin ennen 1975-maailmanloppua Vartiotorniseura nimitti voideltuja henkeytetyksi profeetaksi.
>>Raamattu on täynnä esimerkkejä siitä, miten tosi Jumalan miehet, jopa apostolit valehtelivat päin naamaa ja kinastelivat keskenään siitä, kumpi heistä on parempi.
Raamattu on myös täynnä esimerkkejä kuinka paimentolaiskansa on tappanut Jumalansa nimessä muita kansoja, eräänkin sukupuuttoon useamman kerran.
>> Mooseksen sanottiin olleen aikanansa yksi nöyrimmistä ihmisistä maan päällä, mutta silti hänelläkin meni ylpeys itsekkäästi päähän ja hän unohti Jumalan ylistämisen:
En minä pidä Vartiotorniseuraa henkeytettynä sen perusteella, että Vartiotorniseura esittää Rutherfordin esimerkillisenä henkilönä, vaikka todellisuudessa hän oli öykkäri, juoppo ja haureellinen.
>>Pitäisikö meidän odottaa Jehovan todistajilta yhtään sen enempää kuin millaisia Jumalan palvelijat ja Jeesuksen seuraajat olivat Raamatun mukaan?
Jotta voisimme jatkaa "Jumala ja Jeesus"-aiheesta olisi luontevaa ensin esittää riittävät todisteet Raamatun Jumalan olemassaolosta.
Iso vale!
Etteikö muka olisi syyllistynyt orjatovereiden pieksintään?
Sitähän teidän toiminta juuri on.
Mitä jos joku sanoo että ei minun tarvitse raportoida tekemisiäni teille koska olen yksin tilivelvollinen Jeesukselle ja Hänen Isälleen?
Alkaa varmasti vähintäin hengellinen pieksintä.
Entä lasten mukiloiminen raamatun nimissä?
Vielä runsas 10 vuotta sitten sitä sai tehdä jopa valtakunnansalilla ja jopa vanhimman valtuuksin muiden lapsille kaikkien nähden.
Lopeta horina!
Juuri Jt:t ovat erikoistuneet kaikenlaiseen piksintään.
>>>
Olen liikuttunut huolenpidostasi minua kohtaan :)
Aika hyvin, en tiennytkään, että omistavat matkustajakodin ja hotellin hallin lisäksi. Maksoivat 16 miljoonaa ja pyytävät 100 miljoonaa. Siis ts. heillekin aika on rahaa kuten johtaja lehtijutussa toteaa.
Täällä Ruotsissa, niinkuin kuulemani mukaan myös Suomessa, ovat kiinteistöjen hinnat nousseet huomattavasti viime vuosina, lähinnä siksi että korot ovat alhaalla. Koska Strängnäs on aika lähellä Tukholmaa, on toiveet hyvästä hinnasta tietysti korkeat mutta eipä ole kauppa vielä käynyt.
Ruotsissa on myyty muutamia Valtakunnansalejakin ja jt-johto etsii halvempia vaihtoehtoja kokouspaikoiksi. Monissa seurakunnissa alkaa jäsenten ikä olla korkea ja eläkkeet eivät ole niin suuria että niistä riittää kalliiden kokouspaikkojen ylläpidoksi.
Niin ja porukkakin on vähentynyt...
Tuosta lehtijutusta tulee esille se että ostajia on, mutta he haluavat tehdä konventtihallista kauppakeskuksen ja sitä eivät Strängnäsin keskustan kauppiaat hyväksy.