Kiitos ylläpidon

tekstini Rakkauden ostoskuja ja Keskinäisen rakkauden tavoitteet saavuttavat yhä uusia lukijoita, ja niiden välittämä viesti ilmiöistä, joita niissä olen kuvannut, tulee jälleen pohdinnan kohteeksi.

On ilmeistä, että alkuperäiset tekstit ovat saavuttaneet kohderyhmänsä ja koskettaneet sitä tavalla tai toisella. Jopa niin, että kyseisiä tekstejäni on jollakulla/joillakuilla ollut tarvetta toistaa ja käyttää omiin mielestäni hiukan omituisilta vaikuttaviin tarkoituksiinsa.

Mutta so what tarkemmin ajateltuna. Toistaminenhan on taitavasti käytettynä tehokeino, vai mitä?

Kiitän täten tarkoituksella ko. avaukset tehnyttä/tehneitä teksteihin sisällyttämäni sanoman tahattomasti eteen päin saattamisesta aina uusien lukijoiden saataville, vaikkakin hän/he ovatkin tekstini tällä kertaa liittäneet kuten mielelläni toistan enemmän kuin vähän omituisiin yhteyksiin.

Mutta näkyvät tekstit toimivan ilmeisen kiitettävästi noissakin yhteyksissä, vai mitä?

Joten paljon muuta ja tämän minä siis näin, kun palstat jälleen kohtasin. Palstoilla tapahtuvista ilmiöistähän minä kaiken aikaa kirjoitellut olen, en kestään spesifistä ihmisestä. Tiedoksi vain, ellei jo tietona olekin?

Joten, mitäpä tässä taas muuta voisi sanoa kuin että "Sattuipas tää kaikki sopivasti", tällä kertaa minun kannaltani.

Mielenkiintoista edelleenkin on ylläpidon suhtautuminen kyseisenkaltaiseen "lainailuun".

Kaikin puolin ja joka suhteessa erinomaisen provosoivaa! En voinut kuin ilmestyä esiin ja hymyillä:)

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000016800758
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000016798668
10504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

sanottavasi niin monisanaisesti, että asiasta tarkemmin tietämätön ei ymmärrä hölkäsen pöläystä koko jutusta.

Muutamalla sanalla tiivistettynä, tarkoituksesi on siis ilmoittaa, että tekstejäsi on joku omin luvin lainannut, asia vituttaa sinua suunnattomasti, mutta yrität käyttäytyä sivistyneesti ja olla niin kuin ei vituttaisi ja tämän lisäksi olet ilmoittanut tekstivarkauksista ylläpidolle.

Oliko näin?

Äänestä
  • taas sulla, selittelet omaa kirjoitustasi. Puheitten ja reaalielämän juttujen levittäminen on paljon v---paa kuin omien sanojen kopioiminen ja käyttö.

    Äänestä

  • menee ihan yli kirjoitti:

    taas sulla, selittelet omaa kirjoitustasi. Puheitten ja reaalielämän juttujen levittäminen on paljon v---paa kuin omien sanojen kopioiminen ja käyttö.

    Toivon todellakin, ettet tarkoittanut minua. Kirjoitin kyllä tuon referaatin, mutta sinulta taisi jäädä pääajatus siitä havaitsematta.

    Äänestä

  • menee ihan yli kirjoitti:

    taas sulla, selittelet omaa kirjoitustasi. Puheitten ja reaalielämän juttujen levittäminen on paljon v---paa kuin omien sanojen kopioiminen ja käyttö.

    viestien lähettäjien ip:t, elleivät ole jo selvittäneetkin?:)

    Hymyilyttää yhä enemmän - se, mistä olen kirjoitellut, on tullut jälleen oikeaksi todistetuksi?

    Eikun alkakaahan joukolla mättämään! Kyllä se sitten helpottaa, jos on helpottaakseen;)

    Äänestä

KAIKKI netissä julkaistut jutut, seuranhausta palstoihin, ovat julkisia ja kopioitavissa kenelle tahansa.Niissä ei kirjoittamisen jälkeen ole MITÄÄN salaista.Kun ilmoitat nimesi, olet sen niminen aina. Ei voi perua.

Äänestä

ketä sitten lie olettekin:

Teen ilmoituksen ylläpidolle jokaisesta tämänkaltaisesta viestiketjusta niin kauan kuin tämä palsta saadaan siivottua turhanpäiväisistä, yksityisten henkilöiden keskinäisten välien selvittelyistä.

Jokaisesta viestiketjusta, JOKA EI OLE RUNO VAAN CHATTAILUA lähtee satavarmasti ainakin täältä ilmoitus ylläpidolle.

Kehtaattekin, aikuiset ihmiset pilata hyvän palstamme.

Äänestä

jos minua tarkoitat en nyt ymmärrä yhtään mitään!!! mihin ne kaikki viestit hävisitvät?
ja mistä ihmeen linkittämisestä puhut?
mistä ja miksi vihainen? voisitko selittää tarkemmin tai edes kertoa mitä nyt on tapahtunut?
vannon en ole tehnyt yhtään mitään!

Äänestä
  • tavoite saavutettu? kiitos teille sydämellisesti.
    oli varmaan hauskaa esiintyä minuna täällä???
    kovasti näitte vaivaa...

    Äänestä

Eipä taida olla ketään syytä enää epäillä noista toistoista, kun kaikki potentiaaliset vaihtoehdot ovat poissuljettuja kuten minä.
Taidan ottaa ylläpitäjään vain yhteyttä,
tee sinäkin niin - suosittelen.

Äänestä

runoilemisellakin on vaaransa. Tuskinpa jokainen vierailija voi olla sunnuntairunoilija. Luovia ammattilaisia on liikkeellä ja erityisesti heitä provosoi tai inspiroi aina jokin osa-alue tai sana lyriikasta, joka tänne ilmestyy.

Mutta enimmäkseen on kyse kirjoittajan kuvitelmasta, että teksti katoaa epäilyttäviin yhteyksiin eli se ikään kuin ryöstetään. Jos haluaaa suojata tekstiään, kantsii kirjoittaa rekisteröityneenä, ottaa palaute ja poistaa aloiteruno. Tällöin saadaan minimoitua "menetykset". Toisaalta, olen huomannut, että poistuttuan etusivulta, runot ikään kuin katoavat. Niille saattaa ilmestyä muutama hassu lukija, 1-3 kpl lukijoita puolen vuoden aikana, mutta siihenpä se sitten jääkin. En jaksa uskoa, että mitään järjestelmällistä ryöstöä täällä tapahtuisi ja sanasta sanaan plagiointi omaan käyttöön olisi jo turhan ilmiselvää.

Ei muuta kuin käräjille lomps, jos sellaista oikeasti kaupallisessa tarkoituksessa esiintyy. Rekisteröimättömänä on kuitenkin vaikea, ellei jopa mahdotonta, todistaa olevansa alkuperäisen runon kirjoittaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja linkittämieni avausten kirjoitti:

tekstini Rakkauden ostoskuja ja Keskinäisen rakkauden tavoitteet saavuttavat yhä uusia lukijoita, ja niiden välittämä viesti ilmiöistä, joita niissä olen kuvannut, tulee jälleen pohdinnan kohteeksi.

On ilmeistä, että alkuperäiset tekstit ovat saavuttaneet kohderyhmänsä ja koskettaneet sitä tavalla tai toisella. Jopa niin, että kyseisiä tekstejäni on jollakulla/joillakuilla ollut tarvetta toistaa ja käyttää omiin mielestäni hiukan omituisilta vaikuttaviin tarkoituksiinsa.

Mutta so what tarkemmin ajateltuna. Toistaminenhan on taitavasti käytettynä tehokeino, vai mitä?

Kiitän täten tarkoituksella ko. avaukset tehnyttä/tehneitä teksteihin sisällyttämäni sanoman tahattomasti eteen päin saattamisesta aina uusien lukijoiden saataville, vaikkakin hän/he ovatkin tekstini tällä kertaa liittäneet kuten mielelläni toistan enemmän kuin vähän omituisiin yhteyksiin.

Mutta näkyvät tekstit toimivan ilmeisen kiitettävästi noissakin yhteyksissä, vai mitä?

Joten paljon muuta ja tämän minä siis näin, kun palstat jälleen kohtasin. Palstoilla tapahtuvista ilmiöistähän minä kaiken aikaa kirjoitellut olen, en kestään spesifistä ihmisestä. Tiedoksi vain, ellei jo tietona olekin?

Joten, mitäpä tässä taas muuta voisi sanoa kuin että "Sattuipas tää kaikki sopivasti", tällä kertaa minun kannaltani.

Mielenkiintoista edelleenkin on ylläpidon suhtautuminen kyseisenkaltaiseen "lainailuun".

Kaikin puolin ja joka suhteessa erinomaisen provosoivaa! En voinut kuin ilmestyä esiin ja hymyillä:)

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000016800758
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000016798668

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu