Arto Nyberg

Hei!

Arto Nyberg on mielestäni tämän valtakunnan valovoimaisin TV-kasvo. Artossa yhdistyy ennennäkemättömällä tavalla karisma, äärimmäinen ammattitaito ja supertähdille ominainen itseironia. Arton showssa vieraillut Conan O´Brienkin oli silminnähden vakuuttunut miehen rautaisesta otteesta. Taitavat kotomaamme piirit vain käydä Artsille piakkoin liian ahtaiksi. Miekkonen ehtisi vielä päästä näyttämään taitojaan ulkomailla, miksei vaikka Hollywoodissa asti? Tuntuu kuitenkin siltä, ettei Artoa arvosteta tässä maassa tarpeeksi. Onko niin, että kun on vuosia katseltu samoja harmaita naamoja, ei todellista lahjakkuutta osata tunnistaa?
6012353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Totta tosiaan oikeassapa olet! Varsinkin Arton kävelytyyli on tyylikäs kuin Dressmannmainoksissa ikään. Siis Hollywoodhemmo on kyseessä. Miksei oo päässyt sinne? Renny herää! Conanin showhun Arton toiseksi juontajaksi, vaikka aluksi, sitten myöhemmin Conan heivataan kokonaan pois. Itse näin Arton kerran kännissä junassa ja silloinkin tyylitaju oli tiptop!!!

Äänestä
  • Arton ohjelma on hyvä olis puoli seitsemän lopetettu.
    Puoli seitsemän on niin ärsyttävä varsinkin juontajat anniina luulee olevansa suosittu mutta äh ällö nainen kekäläinen on myös ällö. On kuuluisuus noussut hattuun. Siks en katso kyseistä ohjelmaa.

    Äänestä

??????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

Äänestä

Kun Conanin Suomi-jakso näytettiin amerikkalaisille, yleisö repesi valtavaan naurunremakkaan kun Nyberg tuli kuviin.

Äänestä
  • Syy oli se, että Artsi muistuttaa 100% Terminaattoria. Sitä T2:ssa ollutta Arskan vastustajaa.

    Äänestä

  • Eihän ne jenkit varsinaisesti Nybergii nauraneet, vaan sitä ohjelman tunnarii, mikä onkin aika erilainen kuin Valloissa totuttu näkemään. Arto on hiton fiksu ja asiansa osaava toimittaja. Ei mikään tyhjän lässyttäjä.

    Äänestä

  • Filmifriikki kirjoitti:

    Syy oli se, että Artsi muistuttaa 100% Terminaattoria. Sitä T2:ssa ollutta Arskan vastustajaa.

    Niim ->niimpä

    Niin ->niinpä

    Äänestä

  • Niinpäs kirjoitti:

    Niim ->niimpä

    Niin ->niinpä

    Kuules, kylläpä bongasit virheen, tuliko kovatki kicksit? Voi saatana , ala jo soittaa poliisiasemalle!

    Äänestä

  • Filmifriikki kirjoitti:

    Syy oli se, että Artsi muistuttaa 100% Terminaattoria. Sitä T2:ssa ollutta Arskan vastustajaa.

    se näyttää ihan gary glitteriltä =)

    Äänestä

  • Tiedoksi vaan Suomi jaksoo ei näytetty usassa..
    ja katsomossa oli suuri enemmistö suomalaisia..

    Äänestä

  • Katsoitkos tosiaan Suomi -j... kirjoitti:

    Eihän ne jenkit varsinaisesti Nybergii nauraneet, vaan sitä ohjelman tunnarii, mikä onkin aika erilainen kuin Valloissa totuttu näkemään. Arto on hiton fiksu ja asiansa osaava toimittaja. Ei mikään tyhjän lässyttäjä.

    Artohan on kuin ilmetty nuorempi versio Ronald Rumsfeldtistä. Vähempikin naurattaa.

    Äänestä

  • Tiedoksi kirjoitti:

    Tiedoksi vaan Suomi jaksoo ei näytetty usassa..
    ja katsomossa oli suuri enemmistö suomalaisia..

    kyll se nyt vaan näytettii ;-)

    Äänestä

  • ery kirjoitti:

    kyll se nyt vaan näytettii ;-)

    Ei näytetty!!
    Suomi sarja näytettiin pohjoismaissa ainoastaan!!
    Jaksoa ei näytetty USAssa!!!!

    Äänestä

  • Tiedoksi! kirjoitti:

    Ei näytetty!!
    Suomi sarja näytettiin pohjoismaissa ainoastaan!!
    Jaksoa ei näytetty USAssa!!!!

    Näytettiin usassa. Tunnen about 1000 usalaista jotka voi todistaa että se tuli usassa, ja vielä kahdesti. Ja näkyi se muissakin maissa, missä conan yleensä näkyy.

    Conan muuten hakee Emmy-pystiä sillä Suomi-jaksolla.

    Äänestä

  • ack kirjoitti:

    Kuules, kylläpä bongasit virheen, tuliko kovatki kicksit? Voi saatana , ala jo soittaa poliisiasemalle!

    Hei sinä siellä! Jos joku ei osaa suomea, niin ei osaa. Silloin pitää opetella lisää eikä kiroilla ja rähistä.

    Kirjoitustaito taitaa Suomessa nykyisin olla harvojen ja valittujen käsissä. Surullista, mutta niinpäs se vain on.

    Mitä tehdä? Minä ainakin panen jokaisen paremmaltani tulevan neuvon korvan taakse. Entä itse?

    Äänestä

Siis oikeesti,Conan O`Brien oli todellakin silminnähden huvittunut tästä töyhtöpäisestä "toimittajalahjakkuudesta".Eihän tuolla miespololla edes juttu luistanut.Conan oli silminnähden pitkästynyt ja kun mies on niinkin itseään täynnä kuin Conan,niin ihmetyttää miksi edes meni Arton ohjelmaan muutoin kuin saadakseen yhden naurun aiheen ohjelmaansa hölmöistä suomalaisista.Mut ainakin tää kansa siis osaa nauraa itselleen,jollei muuten niin siksi kun jenkkipelle näyttää.

Äänestä
  • Conan on juuri kuuluisa siitä, että hän nimenomaan EI ole itseään täynnä (tosin hän kyllä näyttelee joskus olevansa sitäkin, mutta se on vain näyttelyä). Conan kehui Artoa ihan tosissaan.
    Conan on erittäin vaikea haastateltava, hän kun tahtoo pelleillä koko ajan (se kuuluu hänen "hahmoonsa"). Arto kuitenkin onnistui riisumaan Conanin naamion, ja se jos mikä vaati ammattitaitoa. Tämän huomasi varsinkin jos katsoi ne muut Conanin haastattelut Suomen matkan ajalta; Arton oli ehdotonta laatua, muualla meni enemmän ja vähemmän läskiksi koko touhu.

    Äänestä

  • anon000 kirjoitti:

    Conan on juuri kuuluisa siitä, että hän nimenomaan EI ole itseään täynnä (tosin hän kyllä näyttelee joskus olevansa sitäkin, mutta se on vain näyttelyä). Conan kehui Artoa ihan tosissaan.

    Conan ei ollut pitkästynyt vaan yksinkertaisesti väsynyt. Oli vasta edellisenä päivänä Suomeen tullut, ja vieläpä raskaan työviikon päätteeksi. Tuskin itse olisit vastaavassa tilanteessa kovin paljon pirteämpi ollut.

    Selityksiä

    Äänestä

  • Varmasti mukava kaveri, mutta parempi juontamaan asiaohjelmia. Liian jäykkä ja ykstotinen olemus viihdeohjelmaan, päin vastoin kuin esim. Conan.

    Äänestä

  • ...höpö kirjoitti:

    Selityksiä

    enneku tuomitset. Ei ole mitään selityksiä vaan faktoja. Tuo oli sitäpaitsi tajuttoman lapsellista sinulta.

    Äänestä

  • on tosi tympee tyyppi. Ei tulis mieleen tuhlata aikaa moiseen ohjelmaan, tosin olen pari kertaa eksynyt kanavalle, mutta toinen kerta oli siitäkin liikaa. Arto Nyberg on tosi hyvä tyyppi ja ohjelma on monipuolinen ja asiallinen eikä jonkinjoutava amerikkalaispellen aikaansaannos. Conan odottelee vaan etteikö yleisö naura hänen hölmöilylleen ja katsoo kuuin pata-H. Conanilla pitäisi olla esinaurattaja, että tietäisi, milloin pitää nauraa. Sen vitsit ei naurata. Terveisiä Arto Nyberille. Jatka vaan entiseen malliin ja kiitos hyvistä ohjelmista.

    Äänestä

  • anon000 kirjoitti:

    enneku tuomitset. Ei ole mitään selityksiä vaan faktoja. Tuo oli sitäpaitsi tajuttoman lapsellista sinulta.

    Tuo taas on sinulta tavattoman typerää.Tuo lapselliseksi haukkuminen on asia joka vedetään esiin kun ei muuta keksitä.Onnetonta räpellystä.Mitä ihmeen faktoja?Sun kirjoituksessasi oli ainoastaan mielipiteitä,sun mielipiteitäsi,ei ainuttakaan faktaa.Se että joku aisia on sun mielestäs niin,se ei todellakaan ole fakta.Ja mun kirjoituksessa oli mun mielipiteitä,ei tuomitsemista.Hanki joku muu harrastus niin jää vähemmän aikaa närkästyä muiden mielipiteistä.

    Äänestä

  • anon000 kirjoitti:

    Conan on juuri kuuluisa siitä, että hän nimenomaan EI ole itseään täynnä (tosin hän kyllä näyttelee joskus olevansa sitäkin, mutta se on vain näyttelyä). Conan kehui Artoa ihan tosissaan.
    Conan on erittäin vaikea haastateltava, hän kun tahtoo pelleillä koko ajan (se kuuluu hänen "hahmoonsa"). Arto kuitenkin onnistui riisumaan Conanin naamion, ja se jos mikä vaati ammattitaitoa. Tämän huomasi varsinkin jos katsoi ne muut Conanin haastattelut Suomen matkan ajalta; Arton oli ehdotonta laatua, muualla meni enemmän ja vähemmän läskiksi koko touhu.

    Hyvä kirjoitus!!!!!!

    Ainoa vain, että tarkoitit varmaan "näyttelemistä" etkä "näyttelyä".

    Äänestä

  • ...höpö kirjoitti:

    Selityksiä

    Ilmeisesti olet niitä, jotka eivät ymmärrä "selityksen" ja "selvennyksen" eroa :(

    Äänestä

  • nybäri kirjoitti:

    Varmasti mukava kaveri, mutta parempi juontamaan asiaohjelmia. Liian jäykkä ja ykstotinen olemus viihdeohjelmaan, päin vastoin kuin esim. Conan.

    Niin, Suomessa aikuiset ovat lapsia, joita pitää viihdyttää kaiken aikaa lastenkutsujen pellehahmon suurin elein :(

    Ainakin minua Arto Nybergin ohjelmat viihdyttävät suunnattomasti. En kaipaa ylimääräistä ilotulitusta kertomaan, että tämä on VIIHDETTÄ. Nybergin pienet eleet ja sujuvuus ovat vieneet suomalaisen viihteen aivan toisenlaisille tasoille kuin mihin on totuttu. Sen vuoksi massat vieroksuvat häntä. Suomessa ei saa olla massojen yläpuolella ........ Mutta vielä koittaa aika toinenkin! Muissa maissa on jokapäivää se, että juontaja, show-isäntä OSAA olla journalisti eikä vain itseään kaiken aikaa korostava klovni.

    Jatka valitsemallasi tyylillä, ARTO! We love you.

    Äänestä

  • Kriitikko O. kirjoitti:

    Ilmeisesti olet niitä, jotka eivät ymmärrä "selityksen" ja "selvennyksen" eroa :(

    Sinä oot ilmeisesti niitä joiden pitää saada viimeinen sana vaikkei olis mitään sanottavaakaan.Pidä hyvänäsi.

    Äänestä

  • ...kuinka kirjoitti:

    Sinä oot ilmeisesti niitä joiden pitää saada viimeinen sana vaikkei olis mitään sanottavaakaan.Pidä hyvänäsi.

    Sanon usein myös ensimmäisen sanan, kuten nyt:

    "Tässä kaikille välilyöntivammaisille kesälomavinkki: Menkää kurssille, joka opettaa välimerkkien jälkeen lyötävän välilyönnin!"

    HYVÄÄ KESÄÄ, Arto Nyberg -fanit!

    Äänestä

  • Kriitikko O. kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus!!!!!!

    Ainoa vain, että tarkoitit varmaan "näyttelemistä" etkä "näyttelyä".

    Joo niin tarkoitin x) meikäläisillä toi puhekieli tahtoo pyrkiä pintaan niin joka tilanteessa.

    Ja kiitos, kiva kun löytyy ymmärtäjiä :D

    Äänestä

  • anon000 kirjoitti:

    Joo niin tarkoitin x) meikäläisillä toi puhekieli tahtoo pyrkiä pintaan niin joka tilanteessa.

    Ja kiitos, kiva kun löytyy ymmärtäjiä :D

    Pienestäpä on sinunkin onnellisuutesi kiinni.Tuosta vetää väkisinkin sen johtopäätöksen että sulle ei kovin usein niitä ymmärtäjiä löydy kun mokomasta jaksat innostua.Voi luoja näitä turhautuneita idiootteja joilla ei ole muuta tekemistä kauniina kesäpäivänä kuin istua vinoilemassa kanssakirjoittelijoille.En halua kuulua mainitsemaani joukkoon joten menen loikomaan aurinkoon...yritä kestää sitä että kaikki ei ole samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

  • vaatimattomuus kirjoitti:

    Kuulostat jotenkin niin .... suomalaiselta. Katkeralta suomalaiselta!!!!! Sääli, jos et pysty nauttimaan pienistä asioista, et edes välilyöntien tuomasta ilosta :(

    Mutta ARTO NYBERG, we looooove you!!!!!!!

    Äänestä

  • Reijo kirjoitti:

    Vai rakastaa Reijo Artoa,ihan vapaasti.Sulla on ilmeisesti myös pakkomielle välilyönneistä.Kuulostaa vakavalta,hankkiudu hoitoon.

    Äänestä

Mä oon nähny monesti yhdessä pubissa Arto Nybergin serkun. Hänellä ei ole omaa TV-ohjelmaa. Niin.. ja ihmettelen, ettei se Nybegin ohjelman tunnari oo menny vaihtoon, kun niin aiheutti repeämistä uudella mantereella.

Äänestä
  • vittu usalaiset on tyhmiä. jos ne jollekin nauraa tai pitää skeidana, se on just PARASTA.
    niiden pikkupäissä pyörii paska ja kusi.

    Äänestä

Ymmärsinkö oikein että Artsi on vielä futis-studion isäntänä tulevissa mm-kisoissa,jos näin on aivan loistava valinta.

Äänestä

!!!!!
;D

Äänestä

arto nyberg ja ella kanninen juontamaan euroviisut niin hyvä tulee.

Äänestä
  • Arto on aikamme Timo T.A. Huonosti peitelty vaatimattomuus kauhistaa. Ja lukematon määrä ennakkomainoksia vieläpä ei kaupallisella kanavalla.

    Äänestä

  • Arto Nyberg ja Arja Saijonmaa Suomen eurovisiokilpailujen juontajapariksi! Ehdottomasti sopivin duo tähän yhteyteen. Selkeäsanaisia, nopeaälyisiä, karismaattisia, huumorintajuisia, kansainvälisiä persoonallisuudeltaan!

    Päättäjät, hoi!

    Äänestä

  • se siitä juonnosta

    Äänestä

Scorchio, olen kanssasi täysin samaa mieltä. Olen äänestänyt häntä usein, kun on kilpailtu suositusta TV-kasvosta.

Äänestä

Tärkeilevä tönkkö ja laittaa vielä vieraansa kehumaan itseään puffeissa.

Äänestä

No ei kyllä ollut herrasmies kerran Jyväskylän rautatieasemalla, kun tuli mua vastaan ja katto vaan pitkään eikä huomaamattomasti maininnut mitään ja sitten junassa huomasin ikkunasta peilautuvan papiljotin, joka oli jäänyt otsahiuksiin! §:-)

Äänestä

En tykkää enkä katso. Mulle ihan sama.

Äänestä
  • Artsukka on ihana.Ihastuin silloin Artsukkaan kun hän haastatteli Paavo M Petäjää .

    Äänestä

  • helluntai kirjoitti:

    Artsukka on ihana.Ihastuin silloin Artsukkaan kun hän haastatteli Paavo M Petäjää .

    Artsukan samettiääni tekee hyvää. Ja ne silmät ja vakava, snaijaava katse. Sitten se hymy, joka vie jalat alta, oooh.

    Kerta kaikkiaan terapeuttista. Saadapa vielä joskus elämässä imeä artisokanlehtiä Artsukan kanssa!

    Äänestä

Eikait vaan ole itse Arton kirjoittama juttu?On niin imelä juttu että jäi kitalakeen kiinni.

Äänestä

Arto Nyberg on hyvä toimittaja

ottaa hyvin asioista selvää ennen ohjelmaa

TYKKÄÄN JA TYKÄNNYT KOKO AIKUISIKÄNI ..NYT 72V

huusin laulaen!!

Äänestä

Studioon pitäisi saada koira piristykseksi.
Harmaamilou

Äänestä

Arto on fiksu! Mutta kyllä nämä samat jaarittelut vuodesta toiseen ei jaksa sama puoliseitsemän!!!

Äänestä

Täysin kusipää koko mies. Ja yhtä pösilö kuin ohjelmanasa

Äänestä

Mun mielestä täysin turha koko ohjelma. Jotenkin väkisin tehtyä ja hyvä vaan kun lopetetaan ja saadaan varmasti jotain parempaa tilalle.

Äänestä
  • Arton ohjelman tilalle voisi tuohon virkkeeseen laittaa Perussuomalaiset. Ja niin niille tulee käymään seuraavissa vaaleissa. Saadaan hallitukseen varmasti parempaa tilalle.

    Äänestä

En ole koskaan edes katsonut joten ihan sama vaikka loppuu.

Äänestä

Hyvin joutaa sarja lopettaa, suurin osa vieraista turhia tai olleet jo monissa muissa ohjelmissa. Ihme että noin tylsä ohjelma saanut jatkuakin noin kauan. Ehtii Nyberg kokeilla vielä jotain uutta tai sitten eläkkelle, eiköhän pärjänne jo säästöillään.

Äänestä
  • Ei minua tosin olisi haitannut vaikka jatkuisikin, mutta ehkä aika tulla jotain muuta tilalle. Ylen tuntien saattaa kyllä tulla huonompaakin.

    Äänestä

Yle, nyt vähän asennetta siihen hommaan. Ohjelma jatkukoon Ano Turtiaisen vetämänä.

Äänestä

Täysin turha ohjelma jonka voi hyvin lopettaa.

Äänestä

Hyvä kun loppuu typerä Nyberg. Aivan liiankauan on mokoma paska pyörinyt. Hyvä kun lopultakin panivat pihalle. No.....toivottavasti saamme jotain parempaa tilalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

scorchio kirjoitti:

Hei!

Arto Nyberg on mielestäni tämän valtakunnan valovoimaisin TV-kasvo. Artossa yhdistyy ennennäkemättömällä tavalla karisma, äärimmäinen ammattitaito ja supertähdille ominainen itseironia. Arton showssa vieraillut Conan O´Brienkin oli silminnähden vakuuttunut miehen rautaisesta otteesta. Taitavat kotomaamme piirit vain käydä Artsille piakkoin liian ahtaiksi. Miekkonen ehtisi vielä päästä näyttämään taitojaan ulkomailla, miksei vaikka Hollywoodissa asti? Tuntuu kuitenkin siltä, ettei Artoa arvosteta tässä maassa tarpeeksi. Onko niin, että kun on vuosia katseltu samoja harmaita naamoja, ei todellista lahjakkuutta osata tunnistaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu