Tuli mieleen tositarina isäukostani Paavosta.
Olisko ollut vuosi 1992 kun Paavo oli ostanut uuden lihapullan värisen Mazda kutosen, tai niinkuin se itte sitä kutsui, "Kuutos-Sillin". Siihen aikaan meni naapureilla pala kurkkuun tuollaisista ostoksista, vaikka heillä Mersut ja Audit olikin. Varsinkin kun Mazdaan oli tehtaalla joku vahingossa asentanut 2.7 litran suoraruiskudiiselin 18 venttiilillä ja kaksinkertaisella nokkaketjulla! Auton kori oli puristesinkitetty ja lisävarusteena oli tuohon aikaan tuikiharvinainen käsin veivattava ilmastointilaite.
Samana kesänä Paavo tuli käymään meillä täällä Pertunmaalla, ja otti minut sitten kyytiin kun akat patisti ostamaan "piffiä ja napanteria". Päätettiin laskeltella samantien alas vitostietä kohti Lahtea, ja eikös me samalla vauhdilla jo oltu Helsingissä.
Tuohon aikaan Helsingin ja Glasgowin väliä liikennöi kerran viikossa matkustajalautta, jonka matkustajat suurelta osin koostuivat metsäteollisuuden päällystöstä, nk. mettä-patruunoista. Lautta tööttäsi Länsi-Satamassa juuri sopivasti kun tulimme Ruoholahden kuvetta kohti keskustaa. Riuska käännös oikeaan, ja olimme jo lippuluukulla. Tunnin päästä siemailimme konjakkia laivan messissä.
Kahden viikon laivalla juopottelun jälkeen Kuutos-Silli työnnettiin laivan uumenista Skotlannin maaperälle. Joku kateellinen oli imaissut laivalla kaikki bensiinit tankista. Ystävällinen patruunan rouva kuitenkin järjesti meille bensaa ja hierontaa, ja sitten jo matka jatkui. Glasgowista oli kiva ajella alas Liverpooliin, ja sieltä otimme sitten seuraavan laivan Miamiin - minneppä muualle?
Arvatkaapa mitä teimme Paavon kanssa Miamin laivalla? Niistä en tässä kerro, jotta ei tarina kävisi yksitoikkoiseksi.
Miamista matka jatkui Orlandoon, jossa sahasimme pari vuorokautta Hooters'in ja Disney Landin väliä. Mutta matkan täytyy jatkua ja moottoritie on kuuma. Ajoimme Orlandosta yhdellä istumalla 15 tunnissa Las Vegasiin, ja taskun pohjalla poltteli muutama dollari. Noin 20 minuutin kuluttua kaikki rahat oli pelattu. Myimme kuutos-sillin paikalliselle trokarille ja jatkoimme pelaamista. 15 minuutin päästä äitiä tuli ikävä.
Yön nukuimme Vegasissa sillan alla ja aamulla yritimme onkia ahvenia. Ei tärpännyt. Liftasimme New Yorkiin ja pestauduimme rahtilaivaan. Puolessa välissä matkaa huomasimme olevamme väärässä laivassa, tämä oli nimittäin menossa Grönlantiin. Siellä olikin pirun kylmä. Onneksi tapasimme Suomalaisen tutkimusryhmän, joka veti meidät ahkioissaan ensin Jäämerelle ja sieltä Huippuvuorille. Teimme töitä kaksi kuukautta norjalaisella öljynporauslautalla ja saimme nipin napin matkarahat kokoon kotiinpaluuta varten.
Liftasimme Helsingistä takaisin Pertunmaalle.
Eukot motkottivat. Paavo murehti Kuutos-Silliä. Minä pistin lottorivin sisään ja haaveilin seuraavasta autoretkestä Paavon kanssa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
On tainnu mennä siniset ja punaset pillerit aamulla sekaisin....
siihen aikaan.
Ei käy tiiseli pensalla ei, vaikka venttiilejä ja ketjuja olisi kuinka paljon.
Saatiin vähän vaihtelua tämän foorumin juttuihin. Loistavaa!!!