Uskovaiset hyödyntävät Lordin menstyksen

Tietysti "uskovaiset" hyödyntävät Suomen Euroviisumenestyksen omalla tavallaan.
Omat rivit kootaan tiukkapipoisissa lakihenkisissä uskonnollisissa piireissä joissa kaikki on mustavalkoista ja tiedetään tarkkaan mikä on oikein ja väärin. Varsinkin kun itse on asetuttu hyvien puolelle tuomitsemaan muut pahat.
EU:hun liittymistä vastustettiin samoin perustein. Nähtiin jopa PEDON merkit ja peloteltiin herkkäuskoisia. Nyt taas uusi yritys.
Herranen aika voiko ihmiset olla noin typeriä sivistyneessä maassa?
Tietysti myös kaikki muut huuhaa piirit yrittävät hyötyä näin erinomaisesta tilaisudeesta.
Toivotaan, että järki voittaa ja päät pysyvät kylminä. Järkevät ihmiset pystyvät hyödyntämään tämän ainutlaatuisen tilanteen Suomen yhteiseksi eduksi ilman noita ääriilmiöitä.
9308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Saatananpalvojat polttivat Porvoon vanhan Tuomiokirkon? Ne on villitty nyt kaikki ja oikeen riemujuhlan kanssa. Tätä me ei tilattu ! !

Äänestä
  • Olitko mahdollisesti mukana vai mistä noin varma tieto?
    Aina löytyy sairaita ihmisiä ja ääriryhmiä jotka hyödyntävät pienimmätkin tilaisuudet. Tämä on se vaara puolin ja toisin.

    Äänestä

  • niin miten liittyy tähän viestiin..

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    niin miten liittyy tähän viestiin..

    viesti yleensä mihinkään ?

    Äänestä

Lueppa Raamaatua niin sieltä löydät vastauksen esim eu:sta ja kaikista muista tapahtuvista asioista.Mutta lue huolella ja ota aikaa lukemiseen niin sieltä totuus selviää.

Äänestä
  • Tulkitse raamattua omalla tavallasi ja ole onnellinen jos olet muiden yläpuolella muita tuomitsemassa. Jokainen luulee pääsevänsä taivaaseen omalla uskollaan.

    Äänestä

  • Totuus on se mikä totuudeksi sovitaan. Mikä on tämän päivän "totuus" ?

    Äänestä

Koko Raamatun sanoma on tarkoitettu ihmisen parhaaksi, jotta hän saisi iankaikkisen elämän.

Tietoinen Jeesuksen vastaanottaminen on tarpeen koska maa on vastustajan vallassa ja tämä seikka vaatii vapaaehtoisen tahdonilmaisun että haluaa sen vallasta eroon.

En puhu minkään seurakunnan nimissä vaan itse asian vuoksi. Uskovaiset, ihmiset, ovat puutteellisia, vaikka heihin petyttekin, niin älkää loukkaantuko Jumalaan, joka haluaa teidän parastanne.

Itse tein uskonratkaisun kahvilassa traktaatille.
Voit esim. itseksesi sydämestäsi rukoilla vaikka kotona yksinäsi seuraavasti:

"Rakas taivaallinen Isä, tunnustan että olen syntinen ja tahdon vastaanottaa poikasi Jeesuksen elämäni vapahtajaksi ja hyväksyä Hänen syntiensovitustyön kohdalleni ja saada iankaikkisen elämän luonasi. Anna minulle Pyhä Hengesi ja puhdista minut"

"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen" Johannes 1:12

"Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan."

"Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani."

Äänestä

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on uskovaisia. Tiukan paikan tullen vähän useampikin. 84 % kuuluu ev.lut.seurakuntiin, 2 % on ortodokseja, sitten tulevat jehovantodistajat, katoliset, muslimit, juutalaiset, buddhalaiset, hindut, harekhrishnat ja Ukko Ylijumalan palvojat, saatananpalvojat jne.

Ja sitten, kun lapsi syntyy, yli 90 % haluaakin kastaa hänet kristinuskoon. Ja kun omainen kuolee, 97-prosenttisesti hänet siunaa luterilainen pappi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mainos kannattaa kirjoitti:

Tietysti "uskovaiset" hyödyntävät Suomen Euroviisumenestyksen omalla tavallaan.
Omat rivit kootaan tiukkapipoisissa lakihenkisissä uskonnollisissa piireissä joissa kaikki on mustavalkoista ja tiedetään tarkkaan mikä on oikein ja väärin. Varsinkin kun itse on asetuttu hyvien puolelle tuomitsemaan muut pahat.
EU:hun liittymistä vastustettiin samoin perustein. Nähtiin jopa PEDON merkit ja peloteltiin herkkäuskoisia. Nyt taas uusi yritys.
Herranen aika voiko ihmiset olla noin typeriä sivistyneessä maassa?
Tietysti myös kaikki muut huuhaa piirit yrittävät hyötyä näin erinomaisesta tilaisudeesta.
Toivotaan, että järki voittaa ja päät pysyvät kylminä. Järkevät ihmiset pystyvät hyödyntämään tämän ainutlaatuisen tilanteen Suomen yhteiseksi eduksi ilman noita ääriilmiöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu