Jokaisen kansalaisen oikeus ihmisarvoiseen elämään on perustuslain (valtiosäännön) mukaan valtion velvollisuus turvata.
Kuitenkin edustuksellisen demokratiamme valitut ja heidän valmistelijansa ja ohjeistajansa unohtavat autuaasti velvoitteensa ja polkevat etenkin ikääntyvien työttömien ihmisarvon lokaan ja säestävät syrjäyttämisen oikeutusta perustelevien (tai mielipidettä manipuloivien) vaatimuksia "kannustavaan työttömyysturvaan" ja velvoitetyöllistämiseen. Myös nuoria ojennetaan oppimaan "sopeutuminen" epävarmuuteen.
Ihmisarvoa puolustamaan on perusteilla kansalaisvaikuttamisen yhdistys, jonka sivut ovat tulossa osoitteeseen http://www.ihmisarvo.org ja niille tulee ihmisarvon palauttamista vaativan kansalaisvaikuttamisen toimintoja ja verkkolehti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.