Pohdintaa

Sanokaa te jotain järkevää tai kumotkaa ees mun väitteet ni saan mielenrauhan.

Taas oli juttua siitä, miten tupakointi tullaan mahdollisesti kieltämään työpaikoilla.
Ei siinä sinäänsä mitään pahaa, hyvä vaan jos röökinpoltto vähenee ihmisillä/loppuu.

Enemmänkin minua ottaa päähän tämä isoveli valvoo meininki.
Mielestäni jos ihminen on niin tyhmä, että alkaa polttaa niin hän saa polttaa. Omaa hölmöyttään.
Tästä päästään aasin sillalla sitten itse aiheeseen.

Tuntuu että nyky yhteiskunnassa pyritään hallitsemaan ihmisten tekemisiä liiaksi ja nämä hallinta asiat verhoillaan terveydellisiksi syiksi.
Tupakanpoltto on pahas, jep on se, mutta kai minä saan itse päättää poltanko vaiko enkö.
Mites alkoholi, kumpaan kuolee enemmän ihmisiä vuodessa? Mites autoilu, sehän on vielä vaarallisempaa kuin tupakanpoltto ja viinanjuonti yhteensä, miksi sitä ei kielletä.
Autoilu saastuttaakin vielä todella paljon, mutta eihän siihen kukaan puutu. Jos joku alkaa mussuttamaan, että syrjäseuduilla ei ole yleisiä riittävästi niin pitäköön suunsa kiinni. Ei TIETENKÄÄN OLE koska kaikki käyttävät omia autojaan ja kulkuvälineitään, ei yrityksillä ole riittävästi asiakkaita lisätä vuoroja.

Sitten tupakoinnin kielto baareissa? Miksi? Siksi että henkilökunta ei joutuisi kärsimään tupakansavusta?
Just just... Ja minäkun luulin, että ihminen sinne töihin mennessä tietää että siellä poltetaan. Tai kouluun mennessä yhtä lailla kaikki tietää, että baareissa on savua ja jos sitä ei kestä niin miksi hakeutua alalle?

Itselläni astma ja tämän vuoksi en voi tehdä lasikuituveneitä, niin tiedän. Eli minä EN TEE lasikuituveneitä.

Entäs sitten ylipainoisuus, eikö se ole epäterveellistä mitä? eikö? No on se, mutta eihän siihenkään puututa. Vielä.
Tätä menoa yhteiskunta oikeasti menee siihen suuntaan, että kaikkia asioita voidaan ja rajoitetaan verhoillaan vaan kaikki terveyden piikkiin. Kohta mennään käymään Mäkissä ja siellä tiskillä sitten todetaan että hei, ota sulle ei myydä ku salaattia koska olet 0,15% ylipainoinen.

ARGH!!! Suututtaa...

Vähän sekava kirjoitus kai, mut.... Sanokaa työki ny jottain...

Kiitos kun sain avautua. Helpotti... No ei helpottanut, mut....
181319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

rajoitusten, asetusten ja lainsäädännön jälkeen priorisoidaan hoitoon pääsy niin että sairastuneen täytyy ennen hoitoon pääsyä todistettavasti todistaa eläneensä terveellisesti ja sairastuneensa siitä huolimatta.
Kun ottaa huomioon mitä kaikkea esim ruuan mukana ihminen tietämättään mättää sisäänsä, mahtaa se olla vaikeaa.
Lisäksi, saattahan olla niin ettei kaikilla ole riitävästi tietoa/taitoa/varaa moiseen terveeelliseen elämän tapaan.
loppujen lopuksi, ennenkuin ihminen ehtii kaiken todistus aineiston omasta terveellisestä elämän tavastaan kerätä, saattaapi käydä niin ettei enää hoitoa tarvitakkaan, vaan hän matkaa jo manan majoille.
Yhteiskunta säätää ja säästää.

Äänestä

Sit vielä se mikä mua jurppii. Mä en saa ostaa viiniä ruokajuomaks ruokakaupasta. Mun pitää mennä sitä varten eri kauppaan. Kuitenkin kaikki teinit saa kantaa mäyräkoiria ja siideriä kaupasta ulos niin paljon ku jaksavat. Mikä helvetti siinä on ettei Suomessa osattais olla sen viinipullon kanssa ihmisiks ku ne osaa sen lähes kaikissa muissa Euroopan maissa. Lapsellista holhousta ja täysin väärästä päästä. Tulee semmonen kapinamieli. Suomalaiselle tulee se kaikesta kielletystä. Ja varmaan tulis muillekin.

Äänestä
  • Joku Italian ministeri tms. kummasteli myös samaista asiaa. Hänen mielestään viini tulisi saada ruokakauppaan Suomessakin. Sitten hän tuli lomalle suomeen. Juhannuksen aikoihin. Eikä hän enää ihmetellyt miksei viinejä myydä ruokakaupoissa:)

    Äänestä

  • on yks epäkohta. Onhan siinä tietty se etu, että ihmiset ei varastele sitten niitä "vahvoja" alkoholijuomia, mut oikeesti jos vaikka teininä haluaa saada viinaa tai mitä vaan ni kyllä se onnistuu.

    T: itsekkin joskus teini ollut..

    PS: yhä taidan olla teini, mut :D

    Äänestä

  • Paahtopähkinä kirjoitti:

    Joku Italian ministeri tms. kummasteli myös samaista asiaa. Hänen mielestään viini tulisi saada ruokakauppaan Suomessakin. Sitten hän tuli lomalle suomeen. Juhannuksen aikoihin. Eikä hän enää ihmetellyt miksei viinejä myydä ruokakaupoissa:)

    sitten sitä mieltä, että ne viinipäissään touhusivat. Mä vähän epäilen että siellä oli enemmän tekemistä kaljalla, siiderillä ja kossulla.

    Äänestä

  • SimStim kirjoitti:

    on yks epäkohta. Onhan siinä tietty se etu, että ihmiset ei varastele sitten niitä "vahvoja" alkoholijuomia, mut oikeesti jos vaikka teininä haluaa saada viinaa tai mitä vaan ni kyllä se onnistuu.

    T: itsekkin joskus teini ollut..

    PS: yhä taidan olla teini, mut :D

    mäkin olen vähän ikiteini, mut olen mä oppinu viiniä juomaan.

    Äänestä

  • Puhurix kirjoitti:

    mäkin olen vähän ikiteini, mut olen mä oppinu viiniä juomaan.

    ollax si molemmat ;)

    Viini on kyl hyvää. Kerätään porukka kasaan jä lähdetään vaikka Suomenlinnaan piknikille. Vähän viiniä, juustoja, patonkia, oliiveja jne... jam jam.

    Vaikka kävin just syömässä ni tuli kyl nälkä...

    Äänestä

  • SimStim kirjoitti:

    ollax si molemmat ;)

    Viini on kyl hyvää. Kerätään porukka kasaan jä lähdetään vaikka Suomenlinnaan piknikille. Vähän viiniä, juustoja, patonkia, oliiveja jne... jam jam.

    Vaikka kävin just syömässä ni tuli kyl nälkä...

    Odotetaan kesän kauneinta päivää. Sit mä voin junalla tulla jos sä haet mut asemalta. Mä kerään kaikki kivat ihmiset matkan varrelta ja sä sieltä Helsingin suunnalta. Hieno idea sen lapinreissun jälkeen. Vai oliks sa ollenkaan siellä Taikiksen reissulla?

    Äänestä

  • Puhurix kirjoitti:

    sitten sitä mieltä, että ne viinipäissään touhusivat. Mä vähän epäilen että siellä oli enemmän tekemistä kaljalla, siiderillä ja kossulla.

    Sitä tiedä. Kerroinpas vain. Ja eikös alkot ole aika hyvin nykyään kauppakeskuksissa yms. Ei siinä mene kuin kymmenen ylimääräistä minuuttia.. niitähän mahtuu elämään.

    Äänestä

  • Paahtopähkinä kirjoitti:

    Sitä tiedä. Kerroinpas vain. Ja eikös alkot ole aika hyvin nykyään kauppakeskuksissa yms. Ei siinä mene kuin kymmenen ylimääräistä minuuttia.. niitähän mahtuu elämään.

    mutta vain isoissa kaupungeissa. Maalla ei ole välttämättä Alko enää auki kun pääsen töistä. Epistä! Mä tahdon silti viiniä pihvin kanssa. Kaljaa on kyllä tyrkyllä yhdeksään asti illalla.

    Äänestä

  • Puhurix kirjoitti:

    mutta vain isoissa kaupungeissa. Maalla ei ole välttämättä Alko enää auki kun pääsen töistä. Epistä! Mä tahdon silti viiniä pihvin kanssa. Kaljaa on kyllä tyrkyllä yhdeksään asti illalla.

    Ihan tosi. Paitsi en tiennyt, että asuin äsken isommassa kaupungissa. kiva.
    Mut aukioloajat on kyl oikeesti ikävä. Siun pitää mennä puhumaan johtajalle, et jättää punkkupullon portaille sulkemisen jälkeen sua varten:D

    Äänestä

  • Paahtopähkinä kirjoitti:

    Ihan tosi. Paitsi en tiennyt, että asuin äsken isommassa kaupungissa. kiva.
    Mut aukioloajat on kyl oikeesti ikävä. Siun pitää mennä puhumaan johtajalle, et jättää punkkupullon portaille sulkemisen jälkeen sua varten:D

    perskele vieköön jätä!

    Äänestä

olisi julkista ja verorahoin ylläpidettyä terveydenhuoltoa, silloin ilmeisesti jokainen saisi tuprutella tai ryypiskellä itsensä hengiltä aivan vapaasti - omaan piikkiinsä.

Äänestä
  • Eli jos emme maksaisi niin tolkuttomasti veroa saisimme juopotella itsemme vaikka hengiltä :)

    Mutta miksi juuri tupakka, minä en vaan tajua? Mikä näistä aiheuttaa eniten kuolemia rakkaassa Suomessa: viina, tupakka, autoilu?

    Silti näistä kolmesta tupakointi kielletään? Ongelma siis siinä, mikä tuo eniten verorahoja on pienin paha? Emmätajuu... Taidan lähtee takas koulun penkille tai laittaa silmät kiinni ;)

    Mutta verotuksesta, se on tosin meillä korkea, mutta minua ei henk.koht. haittaa yhtään, vaan näen sen tietyllä tavalla positiivisena asiana.
    Kuten sanottu, julkinen terveydenhuolto esimerkiksi, koulutus jne. eivät olisi mahdollisia ilman.

    Tosin näin töissä käydessä en käytä julkisia, mut kuitenkin.

    Äänestä

  • SimStim kirjoitti:

    Eli jos emme maksaisi niin tolkuttomasti veroa saisimme juopotella itsemme vaikka hengiltä :)

    Mutta miksi juuri tupakka, minä en vaan tajua? Mikä näistä aiheuttaa eniten kuolemia rakkaassa Suomessa: viina, tupakka, autoilu?

    Silti näistä kolmesta tupakointi kielletään? Ongelma siis siinä, mikä tuo eniten verorahoja on pienin paha? Emmätajuu... Taidan lähtee takas koulun penkille tai laittaa silmät kiinni ;)

    Mutta verotuksesta, se on tosin meillä korkea, mutta minua ei henk.koht. haittaa yhtään, vaan näen sen tietyllä tavalla positiivisena asiana.
    Kuten sanottu, julkinen terveydenhuolto esimerkiksi, koulutus jne. eivät olisi mahdollisia ilman.

    Tosin näin töissä käydessä en käytä julkisia, mut kuitenkin.

    reikäjuust.tyt. mitä ajoin takaa, kun sanoin yhteiskunnan vastuusta ja omasta vastuusta mitä terveyteemme tulee..

    Vai olisiko sillä mitään vaikutusta elintapoihimme, jos maksaisimme, ja tietäisimme joutuvamme maksamaan itse mahdollisesta elintapasairaudestamme - keuhkoahtautumasta esm., mitäpä arvelet?

    Äänestä

Vaikka liikalihavat! Se on myös kansansairaus enenevissä määrin! Pitäisi varmasti kieltää myös liikalihavilta syöminen julkisilla paikoilla! Paljonkos Suomessa meneekään rahaa vuosittain sen hoitoon.
Vaikka osa liikalihavuudesta johtuukin geneettisestä perimästä, ei kuitenkaan valtaosan.

Äänestä
  • sitäkään unohtanut :D

    Hieman sivuutin myös tuota aihetta :D

    Pitkä teksti ja tylsä lukee joten ymmärrettävää että ei tarttunu silmään :)

    Äänestä

  • SimStim kirjoitti:

    sitäkään unohtanut :D

    Hieman sivuutin myös tuota aihetta :D

    Pitkä teksti ja tylsä lukee joten ymmärrettävää että ei tarttunu silmään :)

    Nostin asian esille, kun kukaan muu ei sitä noteeraanut

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SimStim kirjoitti:

Sanokaa te jotain järkevää tai kumotkaa ees mun väitteet ni saan mielenrauhan.

Taas oli juttua siitä, miten tupakointi tullaan mahdollisesti kieltämään työpaikoilla.
Ei siinä sinäänsä mitään pahaa, hyvä vaan jos röökinpoltto vähenee ihmisillä/loppuu.

Enemmänkin minua ottaa päähän tämä isoveli valvoo meininki.
Mielestäni jos ihminen on niin tyhmä, että alkaa polttaa niin hän saa polttaa. Omaa hölmöyttään.
Tästä päästään aasin sillalla sitten itse aiheeseen.

Tuntuu että nyky yhteiskunnassa pyritään hallitsemaan ihmisten tekemisiä liiaksi ja nämä hallinta asiat verhoillaan terveydellisiksi syiksi.
Tupakanpoltto on pahas, jep on se, mutta kai minä saan itse päättää poltanko vaiko enkö.
Mites alkoholi, kumpaan kuolee enemmän ihmisiä vuodessa? Mites autoilu, sehän on vielä vaarallisempaa kuin tupakanpoltto ja viinanjuonti yhteensä, miksi sitä ei kielletä.
Autoilu saastuttaakin vielä todella paljon, mutta eihän siihen kukaan puutu. Jos joku alkaa mussuttamaan, että syrjäseuduilla ei ole yleisiä riittävästi niin pitäköön suunsa kiinni. Ei TIETENKÄÄN OLE koska kaikki käyttävät omia autojaan ja kulkuvälineitään, ei yrityksillä ole riittävästi asiakkaita lisätä vuoroja.

Sitten tupakoinnin kielto baareissa? Miksi? Siksi että henkilökunta ei joutuisi kärsimään tupakansavusta?
Just just... Ja minäkun luulin, että ihminen sinne töihin mennessä tietää että siellä poltetaan. Tai kouluun mennessä yhtä lailla kaikki tietää, että baareissa on savua ja jos sitä ei kestä niin miksi hakeutua alalle?

Itselläni astma ja tämän vuoksi en voi tehdä lasikuituveneitä, niin tiedän. Eli minä EN TEE lasikuituveneitä.

Entäs sitten ylipainoisuus, eikö se ole epäterveellistä mitä? eikö? No on se, mutta eihän siihenkään puututa. Vielä.
Tätä menoa yhteiskunta oikeasti menee siihen suuntaan, että kaikkia asioita voidaan ja rajoitetaan verhoillaan vaan kaikki terveyden piikkiin. Kohta mennään käymään Mäkissä ja siellä tiskillä sitten todetaan että hei, ota sulle ei myydä ku salaattia koska olet 0,15% ylipainoinen.

ARGH!!! Suututtaa...

Vähän sekava kirjoitus kai, mut.... Sanokaa työki ny jottain...

Kiitos kun sain avautua. Helpotti... No ei helpottanut, mut....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu