Hyväksyttekö kaikki EU:n jäsenyyden ja euron?

Olisi hienoa jos voisitte vastata kysymyksiini asiallisesti ja rehellisesti. Perusteluja oli myös mukava lukea.
21297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

On aivan turhaa ajanhaaskausta kysellä hyväksytäänkö EU tai euro, kun molemmat ovat todellisuutta eivätkä mihinkään katoa.

Äänestä

En todellakaan hyväksy eu:ta ja sitä että suomi ikävä kyllä kuuluu siihen. Eu:ta pyörittävät ja johtavat brysselistä käsin isot maat kuten Ranska ja Saksa ja ne siitä todellakin hyötyvät pienten kustannuksella. Suomi on pelkkä peli nappula näitten isojen maiden peli laudalla. Ensin meiltä vietiin markka ja nyt odottelen pelolla vain sitä päivää kun meiltä lähtee myös oma lippu.Nyt hän kuulemma jo brysselissä herrojen pöydässä puuhataan eu:lle omaa presidenttiä joka edustaisi eu:ta euroopan ulkopuolella.Pikku hiljaa meiltä juonitaan itsenäisyys pois ja kohta emme enää ole herroja omassa maassamme.Kiitos tästä kaikesta turmioon vievästä kuuluu Lipposen petturi hallitukselle ja muille kirotuille jotka myyvät tämän maan pilkka hintaan veteraanien silmien edessä.Suomessa olisi todellakin tilausta sellaiselle puolueelle joka ajattelee isänmaallisesti ja suomen parasta ja pitää suomalaisia etu sijalla joka asiassa. Vielä tulee se päivä kun suomen kansa herää ja Suomi nousee ylös ja irtoaa eu:sta.

Äänestä
  • muistini mukaan pääministerinä oli Aho kun Suomi
    EU:n jäsenyyttä haki.

    Äänestä

  • On mieltä lämmittävää lukea tällaista tekstiä, jossa kunnioitetaan isänmaata ja sen rajoja. Kirjoittaja ei ole mennyt lankaan, vaikka valheita tulee tuutin täydeltä. Ensin perustuslakia rikkkoen Suomi vietiin EU:n jäseneksi ja nyt ollaan menossa suinpäin Natoon. Eikö tästä Natoasiasta tulisi kertoa kansalaisille avoimesti? Herätkää hyvät ihmiset näkemään totuus ennenkuin olemme sotatanner.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    muistini mukaan pääministerinä oli Aho kun Suomi
    EU:n jäsenyyttä haki.

    Aho allekirjoitti EU-liittymäsopimuksen Korfulla juhannuksena 1994. Vaalit olivat sitten syksyllä. Miksiköhän???

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    muistini mukaan pääministerinä oli Aho kun Suomi
    EU:n jäsenyyttä haki.

    ei hassumpaa.. not bad at all.

    Äänestä

Hyväksyn Eu-jäsenyyden hampaita
kiristellen, itsekin äänestin sitä
täysin sinisilmäisesti ilman
suurtakaan kritiikkiä.

En tiedä tarkalleen mitä jättivät
silloin kertomatta, mutta
ehkäpä jotain jättivät.

Asiat jotka ovat aivan selkeästi väärin
Suomessa Eu:n tiimoilta


1. Kritiikkiä ei juuri näy mediassa vaikka
suuri osa kansaa on edelleenkin vastaan
( varmaan vielä suurempi osa, vois mennä äänestys
nyt paljon tiukemmaksi)
2. Eu:n tärkeimmät elimet eivät ole demokraattisesti valittuja ja
kuitenkin vouhotetaaan demokratiasta
niin älyttömästi.
3. Ilmapiiri on muuttunut jossain
määrin "liberaalifasistiseksi".
( tosin en ole varma liittyykö EU:hun , mutta
jotenkin tuntuu että liittyy.)

Äänestä
  • kysymys:

    1. "edelleenkin vastaan" on suomeksi mitä?
    2. Mitkä ovat nämä epädemokraattisesti valitut
    tärkeimmät elimet?
    3. Mitä tarkoittaa "liberaalifasisti"?

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    kysymys:

    1. "edelleenkin vastaan" on suomeksi mitä?
    2. Mitkä ovat nämä epädemokraattisesti valitut
    tärkeimmät elimet?
    3. Mitä tarkoittaa "liberaalifasisti"?

    on valittu EU:n komissio ja EU:n päätökset tehdään salassa. Demokratiavaje kasaantuu kunnes kansanvalta saa kuoliniskun. Kansalliset johtajat levittelevät käsiään ja jäkättävät kansalle, että päätökset tehdään Brysselissä, käsiemme ulottumattomissa!

    Liberaalifasisti tarkoitta kai hieman vapaamielistä fasistia, jollaisia kai EU-pakkovallan ihannoijat ovat.

    Äänestä

  • Anti-unionistSquadron kirjoitti:

    on valittu EU:n komissio ja EU:n päätökset tehdään salassa. Demokratiavaje kasaantuu kunnes kansanvalta saa kuoliniskun. Kansalliset johtajat levittelevät käsiään ja jäkättävät kansalle, että päätökset tehdään Brysselissä, käsiemme ulottumattomissa!

    Liberaalifasisti tarkoitta kai hieman vapaamielistä fasistia, jollaisia kai EU-pakkovallan ihannoijat ovat.

    oli vasta yksi elin. Kukas muuten komission valitsee?

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    oli vasta yksi elin. Kukas muuten komission valitsee?

    Europarlamentin jäsenet valitaan kansallisissa vaaleissa. Mutta parlamentilla on vähäinen vaikutusvalta ja sama suomettuminen kuin Lipposen hallituksella Suomen asioiden suhteen, että mihinkään EU:n päätöksiin ei edes haluta eikä yritetä vaikuttaa, se mitä nyt puhutaan on vaalipuhetta Lipposelta ja se on sellaista puhetta vaan.

    Kukas muuten komission valitsee? Ellei sitä valita Bilderbergissä, niin sitten.. enpä tiedä. Europarlamenttihan sen hyväksyy tai voi erottaa. Neuvosto(liitto?), EKP, talouskomitea,

    EU on ennen muuta eurokratiaa, jota edustaa komissio virkamiehineen.
    Komissiolla on monopoli lakialoitteisiin ja toimeenpanovalta kaikissa niissä asioissa, joissa EU:lla on yksinomainen toimivalta eli jotka on yhteisöllistetty. Yhteisöllisyys on eurokratian valtaa.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    kysymys:

    1. "edelleenkin vastaan" on suomeksi mitä?
    2. Mitkä ovat nämä epädemokraattisesti valitut
    tärkeimmät elimet?
    3. Mitä tarkoittaa "liberaalifasisti"?

    1. vastaan äänesti joku 40% äänestäjistä,
    (ei varmaan just 40 mutta sinnepäin)
    luulisin että vastustus on tällä hetkellä
    vähän suurempaa.
    2. Eu komissio

    3. en jaksa selittää, kyllä siitä on puhuttu
    paljon tälläkin palstalla.

    Äänestä

  • Suomalainen kirjoitti:

    1. vastaan äänesti joku 40% äänestäjistä,
    (ei varmaan just 40 mutta sinnepäin)
    luulisin että vastustus on tällä hetkellä
    vähän suurempaa.
    2. Eu komissio

    3. en jaksa selittää, kyllä siitä on puhuttu
    paljon tälläkin palstalla.

    >2. Eu komissio

    Entäs ne muut?

    Äänestä

Kantani EUhun on kaksijakoinen. Periaatteessa kyllä ja periaatteessa ei.

Ajatus monikansallisesta, eri alueiden muodostamasta yhtenäisestä kokonaisuudesta on kutkuttava. Hyväksyn täysin avoimen ja vapaan ideoiden ja ihmisten liikkumisen raja-aidattomassa Euroopassa. Olisin itse mielelläni rakentamassa tätä Eurooppaa.

Raha tai lippu eivät edusta minulle isänmaallisuutta tai kansallisia arvoja, ja otan mieluummin euron kuin markan, ottaisin mieluummin Euroopalle yhteisen lipunkin ja vaikkapa kansallislaulunkin.

Mutta. En hyväksy EUn hallinnoimistapaa, sen byrokraattisuutta ja demokratiavajetta. En hyväksy sitä että koko Unionin idea ja tarkoitus lähtee nimenomaan suurten yritysten eikä kansalaisten tarpeesta.

Millaisen Euroopan haluaisin jos minulla olisi valta? Hajautetun hallinnon, yhteisen parlamentin ja päätöksenteon alistamisen demokraattisten periaatteiden mukaiseksi. Itsenäisten alueiden yhteisö jossa "valtiolla" ja kansallisuudella ei olisi enää painoarvoa.

Äänestä
  • Toi oli varsin hyvä kirjoitus,

    olen samaa monessa, mutta
    haluaisin säilyttää Suomen mahdollisimman
    Suomena.
    M
    arkasta voisin luopua mikäli
    Eu olisi nimenomaan vapaiden
    valtioden liito ja paljon enempi
    demokraattisempi.

    En haluasi maailmaa
    jossa suurin valta on suuryrityksillä,
    koska ne eivät ole sitten juuri
    yhtään ihmistenasialla, vaan cash cash,
    voitto voitto, loppuun asti.

    Äänestä

eN KOSKAAN HYVÄKSYNYT ENKÄ TULE HYVÄKSYMÄÄN.Meillä vastustajilla on paljon keinoja tehdä kiusaa kannattajille.Mutta nyt on jo ideoitu kiinteistöveron nostosta eyrooppalaiselle tasolle.Mutta kukaan ei haaveilekaan niiden verojen laskemisesta eurooppalaiselle tasolle joissa meillä on korkea verotus muihin maihin verrattuna.Tulemme näkemään mielenkiintoisia aikoja pysyykö kansa lammaslaumana vai nouseeko kapinoimaan.

Äänestä
  • Jos et kumarra EU:ta niin kannattaa tutustui kyseisiin sivuihin ja erityisesti vaaliohjelmaan.

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    Jos et kumarra EU:ta niin kannattaa tutustui kyseisiin sivuihin ja erityisesti vaaliohjelmaan.

    http://www.kaapeli.fi/~muutosv/

    Äänestä

kuten jo tuossa eräälle toiselle henkilölle kirjoitin, minusta meidän tulisi olla ylpeitä siitä että saamme olla Euroopan "Yhdysvaltojen" jäseniä:)....meidät hyväksyttiin heti jäseniksi, kun taas esim Turkki, Bulgaria ja Romania joutuvat taistelemaan aika rajusti jäsenyydestään.
Eurosta sen verran, että markka olisi mun mielestä pitänyt säilyä. Kuten on jo monenkin suusta kuultu: "itsenäisyys meni markan mukana"...

Äänestä
  • Eipä ylpeys pelasta väärään osuneelta politiikalta, siitä kun ei ole tavalliselle kansalaiselle ollut mitään hyötyä. Niinhän sitä demarit perustelevat huonoa politiikkaansa, että "niinmutku niiinmmutku, muualla on vielä huonommin hoidettu asiat!"

    Vaikka se, joka määrää rahastamme, saattaa määrätä paljosta muustakin....niin:
    Itsenäisyys ei mennyt markan, vaan ylimmän lainsäädäntövallan luovuttamisesta ulkomaille.

    Ankara leikkauspolitiikka ja köyhyyden aiheuttaminen olivat eurokuntoon menon aiheuttamia.

    Äänestä

  • Markan menetys oli vain yksi osa itsenäisyyden menetyksestä. Suomihan joutuu tyytymään kaikessa EU:n päätöksiin. Tullitulotkin menevät EU:n kassaan. Meillä ei ole omaa ulkopolitiikkaa, rahapolitiikkaa jne... EU:n komissio on saanut toimeenpanovaltaa Suomen rajojen sisäpuolella. Bruttokansantuotteesta on maksettava prosenttuaalinen osa Brysseliin. Suomi ei saa itsenäisesti päättää viisumi- eikä pakolaispolitiikastaan. EU:lla on oikeus solmia kansainvälisiä sopimuksia Suomen puolesta.

    Tässä tuli muutama esimerkki jotka viittaavat Suomen itsenäisyyden "vahvistumiseen".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies kirjoitti:

Olisi hienoa jos voisitte vastata kysymyksiini asiallisesti ja rehellisesti. Perusteluja oli myös mukava lukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu