Täällä vihataan.
Tänne ei tulla ratkaisemaan ongelmia, hakemaan ja antamaan tukea onnettomille, keskustelemaan järkevästi maailman tilasta, eikä tänne varsinkaan tulla hyväksymään toisia ihmisiä tai eriäviä mielipiteitä normaalin, sivistyneen keskustelutavan hengessä. Ehei.
Tänne tullaan jyräämään toisia ihmisiä, haukkumaan kun on paha päivä, kehumaan samanmielisiä ja vihaamaan kaikkea erilaista kaikella sillä kollektiivisella vihalla ja katkeruudella mitä ihmiskunnasta ja omasta kuihtuneesta sydämestä löytyy. Täällähän voi olla nimetön, toisin sanoen oma itsensä kaikkein pahimmissakin asioissa. Täällä voi jyrätä heikot, nostaa omaa kuihtunutta itsetuntoa hakkaamalla maahan toisten, täällä voi paljastaa kaikkein julmimmat ja ilkeimmät ennakkoluulonsa ja paiskata ne kaikkien kasvoille -piittaamatta kenestäkään muusta kuin itsestä. Minä, minä, minä!!!!
Täällä vihataan niin paljon, että on vaikea uskoa tuollaista määrää vihaa maailmasta löytyvänkään. Täällä paljastuvat kaikkein raadollisimmat tunteet mitä alitajunnasta löytyy. Täällä saa olla hirviö, koska kenestäkään ei tarvitse piitata. Nehän ovat "vain" sanoja. Eikö niin?
Täällä miehet vihaavat avoimesti naisia, ja naiset vihaavat takaisin. Valkoiset vihaavat muunvärisiä, sovinistit feministejä, heterot homoseksuaaleja, kristityt muslimeja, uskonnolliset ateisteja ja toisinpäin. Täällä paljastetaan hampaat irvessä pitkään kytenyt viha omia puolisoita, ystäviä, kanssaihmisiä kohtaan ja syljetään niitä joita ulkomaailmassa suudellaan. Täällä todella rehellisyys "kukkii". Mitään muuta täällä ei sitten tehdäkään.
Täällä huoritellaan avoimesti naisia, haukutaan ulkomaalaisia, kutsutaan miehiä sioiksi, toivotaan homoille tuskallista kuolemaa ja ylipäänsä puhutaan siihen sävyyn, kuin maailmasta pitäisi samantien tappaa kaikki, jotka ajattelevat ja elävät eri tavalla kuin omaan maailmankuvaan kuuluu. Täällä, rakkaat kanssaihmiset, on helppoakin helpompi ymmärtää Hitlerin valta juutalaisvainoissa, invisition aika, rotumellakat ja se, että väkivalta ja sodat sen kuin vain lisääntyvät ja kasvavat suuremmiksi ja julmemmiksi sivistyksen myötä. Täällä on helppo ymmärtää, miksi kehitysmaat pysyvät köyhinä ja sotia puhkeaa joka päivä jossakin maailman kolkassa. Täällä huomaa miksi yhä useammat naiset vetäytyvät miesten maailmasta omiin yhteisöihinsä ja hylkäävät miehisen maailmankuvan, vaikka olisivat heteroitakin. Täällä näkee mikä saa aviomiehet tappamaan aviovaimot ja lapset yhdessä nopeassa raivonpuuskassa, ja miksi kunniamurha on yhä olemassa -emme me, valkoiset sivistyneet länsimaiden kansalaiset ole niinkään erilaisia kuin he, jotka tappavat naisiaan sääntöjen puitteissa. Meillä vain ei ole tähän virallista sääntöä, me toimimme itsenäisesti ja salaa, hehkuttaen omaa "kunniaamme" joka ei ole yhteiskunnan sääntöjen mukaista, mutta jota salaa ymmärretään, ja me tiedämme tämän sydämessämme: aina löytyy joukko ihmisiä, jotka ovat kanssamme samaa mieltä; "se ansaitsi sen".
Täällä vihataan avoimesti kaikkea sitä, mitä julkisesti emme uskalla tunnustaa vihaavamme. Täällä annetaan valta primitiivisimmille tunteille ja kenties koristellaan ne sivistyneen ilmaisun pintakiillolla, minkä jälkeen väitämme sitä sivistyneeksi keskusteluksi. Täällä paljastetaan kateus, ennakkoluulo ja viha riveillä ja rivien välissä, riippuen siitä kuinka sivistyneeksi kukin haluaa itseään peiliin katsoessaan uskotella ja kuinka hyvä hänen sanallinen ilmaisutaitonsa on. Tämän kaiken me teemme hyvällä omallatunnolla ja taputellen itseämme selkään onnistuneesta veitsenpistosta, jonka onnistumme jonkun kylkiluiden väliin tuikkaisemaan. After all, kysehän on vain sivistyneestä keskustelusta, sanoista. Eikö niin?
Tällainen olen minä, tällaisia me kaikki. Kyllä hävettää olla ihminen.
Tänne ei tulla ratkaisemaan ongelmia, hakemaan ja antamaan tukea onnettomille, keskustelemaan järkevästi maailman tilasta, eikä tänne varsinkaan tulla hyväksymään toisia ihmisiä tai eriäviä mielipiteitä normaalin, sivistyneen keskustelutavan hengessä. Ehei.
Tänne tullaan jyräämään toisia ihmisiä, haukkumaan kun on paha päivä, kehumaan samanmielisiä ja vihaamaan kaikkea erilaista kaikella sillä kollektiivisella vihalla ja katkeruudella mitä ihmiskunnasta ja omasta kuihtuneesta sydämestä löytyy. Täällähän voi olla nimetön, toisin sanoen oma itsensä kaikkein pahimmissakin asioissa. Täällä voi jyrätä heikot, nostaa omaa kuihtunutta itsetuntoa hakkaamalla maahan toisten, täällä voi paljastaa kaikkein julmimmat ja ilkeimmät ennakkoluulonsa ja paiskata ne kaikkien kasvoille -piittaamatta kenestäkään muusta kuin itsestä. Minä, minä, minä!!!!
Täällä vihataan niin paljon, että on vaikea uskoa tuollaista määrää vihaa maailmasta löytyvänkään. Täällä paljastuvat kaikkein raadollisimmat tunteet mitä alitajunnasta löytyy. Täällä saa olla hirviö, koska kenestäkään ei tarvitse piitata. Nehän ovat "vain" sanoja. Eikö niin?
Täällä miehet vihaavat avoimesti naisia, ja naiset vihaavat takaisin. Valkoiset vihaavat muunvärisiä, sovinistit feministejä, heterot homoseksuaaleja, kristityt muslimeja, uskonnolliset ateisteja ja toisinpäin. Täällä paljastetaan hampaat irvessä pitkään kytenyt viha omia puolisoita, ystäviä, kanssaihmisiä kohtaan ja syljetään niitä joita ulkomaailmassa suudellaan. Täällä todella rehellisyys "kukkii". Mitään muuta täällä ei sitten tehdäkään.
Täällä huoritellaan avoimesti naisia, haukutaan ulkomaalaisia, kutsutaan miehiä sioiksi, toivotaan homoille tuskallista kuolemaa ja ylipäänsä puhutaan siihen sävyyn, kuin maailmasta pitäisi samantien tappaa kaikki, jotka ajattelevat ja elävät eri tavalla kuin omaan maailmankuvaan kuuluu. Täällä, rakkaat kanssaihmiset, on helppoakin helpompi ymmärtää Hitlerin valta juutalaisvainoissa, invisition aika, rotumellakat ja se, että väkivalta ja sodat sen kuin vain lisääntyvät ja kasvavat suuremmiksi ja julmemmiksi sivistyksen myötä. Täällä on helppo ymmärtää, miksi kehitysmaat pysyvät köyhinä ja sotia puhkeaa joka päivä jossakin maailman kolkassa. Täällä huomaa miksi yhä useammat naiset vetäytyvät miesten maailmasta omiin yhteisöihinsä ja hylkäävät miehisen maailmankuvan, vaikka olisivat heteroitakin. Täällä näkee mikä saa aviomiehet tappamaan aviovaimot ja lapset yhdessä nopeassa raivonpuuskassa, ja miksi kunniamurha on yhä olemassa -emme me, valkoiset sivistyneet länsimaiden kansalaiset ole niinkään erilaisia kuin he, jotka tappavat naisiaan sääntöjen puitteissa. Meillä vain ei ole tähän virallista sääntöä, me toimimme itsenäisesti ja salaa, hehkuttaen omaa "kunniaamme" joka ei ole yhteiskunnan sääntöjen mukaista, mutta jota salaa ymmärretään, ja me tiedämme tämän sydämessämme: aina löytyy joukko ihmisiä, jotka ovat kanssamme samaa mieltä; "se ansaitsi sen".
Täällä vihataan avoimesti kaikkea sitä, mitä julkisesti emme uskalla tunnustaa vihaavamme. Täällä annetaan valta primitiivisimmille tunteille ja kenties koristellaan ne sivistyneen ilmaisun pintakiillolla, minkä jälkeen väitämme sitä sivistyneeksi keskusteluksi. Täällä paljastetaan kateus, ennakkoluulo ja viha riveillä ja rivien välissä, riippuen siitä kuinka sivistyneeksi kukin haluaa itseään peiliin katsoessaan uskotella ja kuinka hyvä hänen sanallinen ilmaisutaitonsa on. Tämän kaiken me teemme hyvällä omallatunnolla ja taputellen itseämme selkään onnistuneesta veitsenpistosta, jonka onnistumme jonkun kylkiluiden väliin tuikkaisemaan. After all, kysehän on vain sivistyneestä keskustelusta, sanoista. Eikö niin?
Tällainen olen minä, tällaisia me kaikki. Kyllä hävettää olla ihminen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uskokaa kaikki Herran armoon -
TAI HUKUTTE !
Tätä minä vähän tarkoitinkin. Rakkauden sanoma vihan välineenä. Onneksi olkoon, olet juuri todistanut omalla kohdallasi väitteeni todeksi.
Surku.
Kuka näitäkään kirjoituksia lukisi, jos ei täällä esiinnyttäisi aggressiivisesti. Viha on tunne, joka piristää elämää. Tällainen keskustelupalsta on kuin jalkapllokenttä, jossa pallon sijasta potkitaan mielipiteitä. Eihän nyt kukaan jalkapalloakaan katsoisi, jos joukkueet hyvässä yhteistyössä potkisivat palloa toisilleen.
Entä sitten nyrkkeily - mitä se on muuta kuin toisten hakkaamista - ja niin kiehtovaa.
Myönnä itsellesi, viha on hauskaa, kiehtovaa ja elävää. Kuinka rauhallista on mennä mukkumaan illalla, kun TV-ohjelman sankari on ampunut tohjoksi ne inhottavat roistot.
Tietenkin kun pinna menee liian kiräksi elämässä ja viha jatkuu liian voimakkaana liian pitkään, alkaa se muuttua epämiellyttäväksi. Silloin tuntuukin hyvältä painautua kiinni rakastettunsa vartaloon ja antaa vihan sulaa pois lämpöisessä syleilyssä peiton alla.
Ei tämä ihan niin yksinkertainen asia ole. Kyllä viha on aina vihaa, ei mitään urheilua. Epäilenpä että vastapelureita ei kentällä vihata, vaan halutaan vain "voittaa" -siellä fyysisellä voimalla, täällä älyllä. Vihan kanssa ei liene urheilulla mitään tekemistä, lukuunottamatta ehkä sitä, että häviäminen kirpaisee ylpeyttä ja saa heristelemään nyrkkiä voittajalle. Urheiluvastustajaa tuskin kuitenkaan toivotaan kuolleeksi koko joukkueensa kanssa, pyyhityksi koko maan päältä.
Huomaa, en nyt sotke sanallisia väittelyitä ja vihakommentteja keskenään. Nykyään vain nuo sanansäilällä taistelut tuntuvat jäävän tappotoiveiden ja muun aidon pahantahtoisuuden jalkoihin. Tuntuu että väittelijätkään eivät enää tiedä eroa näiden välillä. Nykyään ei riitä että sanotaan: olet muuten niin väärässä kuin olla voi. Nykyään lukee joko selvällä suomenkielellä tai sitten rivien välissä: toivoisin, että sinä ja kaikki sinun kaltaisesi kuolisivat -ja että minä saisin olla se teurastaja.
Toisekseen, ei minua tuo kilpailuviettikään niin kurista, että tarvitsisi urheilusta kiinnostua, saati tuntea jotakin suuria tunteita sitä kohtaan. Tämä siis henkilökohtaisesti.
Kolmannekseen: viha on kaikkea muuta kuin hauskaa. Kyllä minä kilpailuvietin ymmärrän, viha ei kuitenkaan kuulu tähän. Viha on yksi ihmisen ikävimpiä ominaisuuksia, ja sen voi toki kanavoida urheiluunkin (mieluummin siihen kuin mummojen potkimiseen), mutta silti on syytä muistaa, että viha lisää vihaa.
Eikä vihaa vähennä yhtään mikään muu kuin rakkaus. Molempia ei voi "helliä" sydämessään samaan aikaan, toisen on mentävä. Toisin sanoen, mitä enemmän vihaat, sitä vähemmän voit rakastaa. Ja mitä kauemmin vihaat, sitä vähemmän on elämässä tilaa millekään rakastetuille, joiden kylkeen olisi mukava painautua.
Se on itsetuhoinen kierre, josta on yhä vaikeampi päästä irti. Mitä enemmän vihaat, sitä vähemmän sinua rakastetaan, ja mitä vähemmän sinua rakastetaan, sitä enemmän vihaat.
Eikä ilman rakkautta ihmiskunta selviä, edes biologisesti. Eli huonolta näyttää.