unta. Asiat ovat itsekullakin nyt hyvin - miksi huolehtia huomisesta? Televisio, sanomalehdet, aikakauslehdet ja elokuvat vahvistavat uniamme niin, ettemme tajua todellisuutta emmekä varsinkaan halua tajuta.
Yhtenä kuorona huudamme, että tarvitsemme työtä tekeviä maahanmuuttajia, koska suomalaisia ei ole eikä tule tarpeeksi tehtäviä töitä varten. Kieltäydymme näkemästä ja kuulemasta, että Suomeen tulleista maahanmuuttajista ei ole niitä töitä tekemään. Yhtä työhönsaatua maahanmuuttajaa kohden olemme saaneet elätettäväksemme kymmenkunta muuta. Tämän yhden työtätekevän tuoma hyöty ei varmasti korvaa yhdeksän aiheuttamia kustannuksia. Mikään tosiasia ei tue väitettä, että suunta tulisi muuttumaan. Prognoosi on helppo tehdä: maahanmuutto lisää Suomen ongelmia.
Oletetaan nyt, että työvoimantarve tulee lähivuosikymmeninä olemaan todellinen. Tosiasia on, että maahanmuuttajista ei ole sitä tarvetta paikkaamaan. Tarvitaan siis lisää suomalaisia! Valtiovallan on otettava lusikka kauniiseen käteen ja ryhdyttävä tukemaan uuden, suuremman suomalaispolven synnyttämistä. Se on tehtävä kannattavaksi korottamalla lapsilisiä, säätämällä äideille kansalaispalkka ja takaamalle heille kertyvä eläke äitiyden muuhun työhön aiheuttamien katkoksien ajaksi.
Kun maahanmuuton aiheuttamat kulut Suomen sosiaalitoimelle ja oikeuslaitokselle karsitaan pois, saadaan tähän tarkoitukseen merkittävä pääoma. Ehkä kustannukset saadaan kokonaan peitetyksi pelkästään näillä säästöillä. Jos ei saada, rahaa on hankittava muualta supistamalla valtion toissijaisia menoja, joita on paljon. Hanke on elintärkeä ja siksi jokaisen suomalaisen on osallistuttava siihen vaikka uhraamalla hitunen saavutetusta elintasosta. Toinen vaihtoehto on, että elintasosta on pakko tinkiä paljon.
Suomi nukkuu syvää, syvää
3
549
Vastaukset
- värikkyytä kuttuuriin
kulttuurin värittäijiä amerikasta,uskomattomia saavutuksia näillä kavereilla joihin ei euroamerikkalaiset edes pysty.
http://www.galilei.com/stl/cofcc/serial.htm - ne on tyhmiä
Minusta on hupaisaa, että ek ja muut pösöjen koplat vaativat maahanmuutoa/maahankuljetusta työvoimapulaansa vedoten. Kautta aikain ovat kuitenkin ne ulkomaiset yritykset jotka tarvitsevat työvoimaa oman toimintamaansa ulkopuolelta pitäneet rekrytointi tilaisuuksia maissa jossa uskovat olevan tarvitsemaansa osaamista ja halukkuutta siirtymiseen toiseen maahan työskentelemään.
Suomessa yritysten edustajat vaativat valtiota roudaamaan lujasti väkeä maahan, väkeä josta he sitten valikoivat mahdollisesti sopivat mahdollisesti avautuviin paikkoihin ja jättävät loput valtion ja kuntien kontolle.
Miksi suomalaiset yritykset jotka tarvitsevat työvoimaa eivät mene sitä itse palkkaamaan. Näin väkeä tulisi juuri oikea määrä tarpeeseen nähden. Toisaalta, eivätpä nämä yritykset jotka valittavat pulaansa ilmoittele missään suomalaisillekkaan vapaista paikoistaan. Muut asiat minä halutessani ymmärrän vaikkakaan en hyväksy mutta tuota viimeistä en ymmärrä, jos kerran pulaa on eikö olisi viisainta laittaa vaikka ilmoitus lehteen edes osasta niistä valtavista määristä vapaita työpaikkoja?
Ehkä jonkun pitäisi kertoa vaikka ek.n kerhoillassa näistä perinteisistä mahdollisuuksista rekrytoida työvoimaa. - vanhoilta yli 50-
kymppisiltä äijiltä ,jos aikovat isiksi..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643235Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433087- 422447
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1002197- 311903
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271800- 481616
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851405- 391290
- 811132