Mikä on kristittyjien persoonallisuus? Onko kristityillä lupa itsetutkisteluun?
Varmaan moni sanooo ja miettii että kristityt ovat ihmisiä ja erilaisia, mutta uskonto kuitenkin muokkaa persoonallisuutta. Kristityn yleensä tunnistaa kilometrin päästä.
Mutta ehkä tämä on väärä palsta tämmöiselle pohdiskelulle.
Varmaan moni sanooo ja miettii että kristityt ovat ihmisiä ja erilaisia, mutta uskonto kuitenkin muokkaa persoonallisuutta. Kristityn yleensä tunnistaa kilometrin päästä.
Mutta ehkä tämä on väärä palsta tämmöiselle pohdiskelulle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
meidän persoonallisuuttamme. Korkeintaan pikkuhiljaa jalostumme ulkonaisessa käytöksessämme. Sisäisesti olemme jatkuvasti hengellisen muutosprosessin vaikutuksen kohteena.
Jumala on se joka vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen Hänen kunniakseen ja kanssaihmistemme parhaaksi.
Raamatullisen näkemyksen mukaan yksilö on Jumalan luoma persoona, uskoi hän Jumalaan tai ei.
Kristillisestä näkökulmasta persoonallisuuden voisi jakaa kahteen eri asiaan; persoonallisuuteen, joka muotoutuu geeniperimän ja ympäristön perusteella, sekä persoonaan, joka on Jumalan luoma, ihmisen syvin olemus (so. henki).
Ihmisen ulkoinen persoonallisuus on osaltaan tuon syvimmän olemuksen heijastumaa, joka on kuitenkin synnin vaikutuksesta turmeltunut. Ehkä tässä tulee esiin ajatuksesi "kristityn yleensä tunnistaa kilometrin päästä", sillä Jumalan Pyhän Hengen vaikutus saa aikaan muutosta tuossa ulkoisessa persoonallisuudessa, niin että se Jumalan luoma "puhdas" persoona ja syvin olemus pääsisi ilmenemään.
Jumala ei missään vaiheessa muokkaa meitä "massaksi", vaan vaalii luomaansa persoonaa kuin Isä lastaan.
"Onko kristityillä lupa itsetutkisteluun?"
Riippuu miten itsetutkiskelu käsitetään. Itsetutkiskelu ja meditaatio itämaisien uskontojen mukaisesti ei ole mielestäni tervettä kristillisyyttä. Niissä (kuten myös New Agessa) ihminen nähdään "jumalana", jota tulee kehittää. Kristinuskon mukaan ihminen ei ole kykenevä "kehittämään" itseään, vaan tarvitsee siihen Jumalan uudeksi luovaa voimaa. Vain Kristuksessa ihminen voi "kehittyä" - pyhittyä, kasvaa - siihen päämäärään, minkä Jumala on meille antanut - Kristuksen kaltaisuuteen.
Tämä on mielestäni erinomainen palsta tälle aiheelle, että kiitos ajattelemisen aiheesta :)
Persoonallisuus käsitteenä on aika vaikea käsittää. koska sillä voidaan viitata moneen asiaan ja siitä voidaan olla monta mieltä.
"Kristillisestä näkökulmasta persoonallisuuden voisi jakaa kahteen eri asiaan; persoonallisuuteen, joka muotoutuu geeniperimän ja ympäristön perusteella, sekä persoonaan, joka on Jumalan luoma, ihmisen syvin olemus (so. henki)."
Ihmisen syvintä oolemusta tuskinpa voi muuttaa mutta entäs tämä muokattavissa oleva persoonallisuus(?) tämähän muokkautuu ympäristön vaikutuksena joten "sisäinen" ympäristö on yksi muokkaaja myös. Sisäisellä ympäristöllä tarkoitan lähinnä tunteiden ja ajatuksien virtaa.
Ihminen jolla on huono kärsivällisyys ja itsehillintä aiheuttaa usein ongelmia itselleen ja muille. Eikö tämä voi myös olla kristitylle haitaksi uskon liittyvissä asioissa? Esim. joku voi tuoda huonoa mainetta yhteisölle tai esim olla kykenemätön lukea raamattua.
" Kristinuskon mukaan ihminen ei ole kykenevä "kehittämään" itseään, vaan tarvitsee siihen Jumalan uudeksi luovaa voimaa."
miunun mielestä ei tarvitse uskoa että on syvimmältään jumalallinen (tai jotain) että voisi uskoa että voi osata kehittää itseään.
Itsetutkistelu on minun mielestä esimerkiksi sitä että seuraa ja tarkkailee itseään jotta huomaisi pienetkin mustasukkaisuudet ja vahingonilot sekä muut itsekkäät ajatukset ja tunteet.
ja jos ja kun niitä huomaa voi seuraavan kerran ottaa niitä huomioon ja olla reagoimatta vahingollisesti.
En ymmärä että tämän kaltainen itsetutkistelu ja kehittäminen voisi olla jotenkin Jumalaa vastaan.
Olen samaa mieltä käsitteen persoonallisuus monitahoisuudesta, mutta käytetään tämän keskustelun ajan tuota kahtiajakoa "persoonallisuuteen" ja "syvimpään olemukseen".
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ihmisen sisintä olemusta ei voi ainakaan ihminen itse muuttaa. Jumalalla siihen tuskin on tahtoa, koska Hän itse loi sen täydelliseksi, eikä täydellistä voi saada enää täydellisemmäksi.
Ihmisen persoonallisuutta taas voi muuttaa, ja se tunnetusti muuttuu paljonkin elämän aikana. Tähän ei tarvitse edes vetää mukaan mitään hengellistä, vaan se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta.
Minun on vaikeaa käsittää "sisäistä ympäristöä" persoonallisuuden muokkaajana, sillä näkisin itse sen osaksi persoonaa, "minuutta". Nuo sisäiset tuntemukset ja ajatuksen virta on ennemminkin reagointia ulkoisiin ärsykkeisiin ja siinä samalla muotoutuvat ajan saatossa. Tässä ajattelutavassa persoonallisuus on siis sekä omia ajatuksia ja tuntemuksia, sekä niiden heijastumaa ulospäin käyttäytymisenä ja toimimisena.
Jos edelleen tehdään jakoa, niin voidaan sanoa persoonallisuuden tarkoittavan myös vain ominaisuuksia, jotka ovat ulkoisesti havaittavissa. Tässä mielessä ihminen voi vaikuttaa persoonallisuuteensa esimerkiksi harjoittelemalla tietynlaista käyttäytymistä tai ihan vain teeskentelemällä. Tällaiseen "paranteluun" ihminen on kykenevä, ja näkisin sen tärkeänä osana sosiaalista ja yhteiskunnallista elämää; siihenhän kasvatus ja koulutus pyrkii, ihmisen muokkaamiseen "yhteiskuntakelpoiseksi".
Tällainen itsensä kehittäminen ei ole mielestäni Jumalan vastaista, siis tietoisesti pyrkiminen käyttäytymään "hyvin". Jostain syystä keskityin edellisessä viestissä ainoastaan huonoihin itsensä kehittämisen malleihin.
"Ihminen jolla on huono kärsivällisyys ja itsehillintä aiheuttaa usein ongelmia itselleen ja muille. Eikö tämä voi myös olla kristitylle haitaksi uskon liittyvissä asioissa?"
Hyvä huomio. Kristityn yksi pahimmista (ellei pahin) vihollisista on "liha". Tämä on yksi kristinuskon kummallisuuksista, käsitys tietynlaisesta kahtiajakautuneisuudesta. Uskoon tulon jälkeen on olemassa "vanha minä", joka on turmeltunut, ja uudestisyntynyt ihminen, joka taas on Jeesuksen uhrikuoleman pyhittämä, ja nämä kaksi kamppailevat toisiaan vastaan.
Ihmisen tullessa uskoon ei hän todellakaan pääse eroon kaikista himoista, virheistä, saastaisuudesta ja jopa pahuudesta kertaheitolla. Uskova joutuu päivittäin kiusausten eteen, niin kuin kuka tahansa. Meillä on kuitenkin Pyhä Henki oppaana ja näyttämässä synnin, jota meidän tulisi välttää. Lankeamisia tulee ja menee, mutta pyrkimys on aina täydellisyyteen, Kristuksen kaltaisuuteen. Hiljalleen myös persoonallisuus muokkautuu, "helmasynnit" (näkyvät pienet synnit, kuten tupakan poltto, kiroilu yms.) jäävät pois ja ihminen muutenkin hioutuu paremmaksi käyttäytymiseltään ja olemukseltaan. Syntisyyttä tämä ei poista, joten se ei nosta uskovaa muita ihmisiä korkeammalle siinä suhteessa.
Toivottavasti saat selvää ajatuksenjuoksustani. Jäsentely jäi hiukan puolitiehen...
Hyvää jatkoa sinulle.