Tervehdys,
Jäin tässä päivänä muutamana miettimään, miten käsitys alkoholinkäytöstä ja muutamista muista asioista( tällä palstalla )saattaa olla niin käsittämättömän mustavalkoinen. Aivan kuin asiat olisivat joko-tai - akselilla hahmotettavissa.
Seisoin bussissa ja katsoin ulos räntäsateeseen. Jalkakäytävällä seisoi ongelmalähiön katukuvaan kuuluvia kulkijoita;rappioalkoholisteja. Tuohan on se kuva, minkä absolutisti tai vakaumuksensa tähden alkoholista kieltäytyvä ihminen näkee. Vaihtoehtoja ei muka ole kuin kaksi: täydellinen kielto tai rappiotila, johon sitten liitetään välittömästi avioerot, perheiden hajoaminen ja kaiken kattava "maailmallinen ja paha meno".
Em. käsitys on varsin hyvin ymmärrettävissä jos kaikki kokemukset "terveestä" alkoholinkäytöstä puuttuvat. Viinin kohtuullinen nauttiminen juominen esim. ruokajuomana ei välttämättä johda mihinkään pahoinvointiin, päin vastoin.
Sama pätee kaikkiin muihinkin "maailmallisiin" asioihin. Tuntuu kummalliselta, jos ihminen ei voi luottaa omantuntonsa ääneen tai itsekuriin, vaan yrittää suojella itseään kaikelta mahdolliselta, ettei vaan vahingossakaan joutuisi tekemisiin jumalattomien ihmisten kanssa ja eksyisi "maailmaan".
Eikö meitä kristittyjä luotu juuri elämään maailmassa, ei maailmasta, mutta maailmassa. Suostuimaan kiusallisillekin rajapinnoille, missä voimme olla herättelemässä toisin ajattelevien ja toimivien ihmisten ajattelua ja antaa toisenlaisen mallin. Kaikkihan olisi meillekin periaatteessa mahdollista, mutta kaikkea ei kuulu tai saa tehdä.
Eivätkö omatunto ja itsekuri kulkee käsi kädessä. Ääni sisällä kertoo kyllä mikä on oikein ja mihin kaikkeen ei ole hyvä lähteä. Miksi ihmeessä uskovan pitäisi suojautua kaikilta maailman rosoilta, sulkea silmät maailmalta ja keskittyä oman pelastuksen varmistamiseen, tyyliin "ettei vaan vahingossa aivan kuin varkain erehdy tekemään hiukkaakaan jotain väärää ja siksi on hyvä pysyä mahdollisimman kaukana kaikesta maailmallisesta menosta... "
Mikään ei tee minua surullisemmaksi kuin kohtaamattomuus. On aina helpompaa keskittyä oman "kuppikunnan" yksimielisyyden varjelemiseen kuin suostua oikeaan dialogiin ympäröivän todellisuuden kanssa.
Toivoisin keskustelua aiheesta, jos täällä on muita aihetta pohtineita. Mikä on siis uskovan paikka maailmassa?
Jäin tässä päivänä muutamana miettimään, miten käsitys alkoholinkäytöstä ja muutamista muista asioista( tällä palstalla )saattaa olla niin käsittämättömän mustavalkoinen. Aivan kuin asiat olisivat joko-tai - akselilla hahmotettavissa.
Seisoin bussissa ja katsoin ulos räntäsateeseen. Jalkakäytävällä seisoi ongelmalähiön katukuvaan kuuluvia kulkijoita;rappioalkoholisteja. Tuohan on se kuva, minkä absolutisti tai vakaumuksensa tähden alkoholista kieltäytyvä ihminen näkee. Vaihtoehtoja ei muka ole kuin kaksi: täydellinen kielto tai rappiotila, johon sitten liitetään välittömästi avioerot, perheiden hajoaminen ja kaiken kattava "maailmallinen ja paha meno".
Em. käsitys on varsin hyvin ymmärrettävissä jos kaikki kokemukset "terveestä" alkoholinkäytöstä puuttuvat. Viinin kohtuullinen nauttiminen juominen esim. ruokajuomana ei välttämättä johda mihinkään pahoinvointiin, päin vastoin.
Sama pätee kaikkiin muihinkin "maailmallisiin" asioihin. Tuntuu kummalliselta, jos ihminen ei voi luottaa omantuntonsa ääneen tai itsekuriin, vaan yrittää suojella itseään kaikelta mahdolliselta, ettei vaan vahingossakaan joutuisi tekemisiin jumalattomien ihmisten kanssa ja eksyisi "maailmaan".
Eikö meitä kristittyjä luotu juuri elämään maailmassa, ei maailmasta, mutta maailmassa. Suostuimaan kiusallisillekin rajapinnoille, missä voimme olla herättelemässä toisin ajattelevien ja toimivien ihmisten ajattelua ja antaa toisenlaisen mallin. Kaikkihan olisi meillekin periaatteessa mahdollista, mutta kaikkea ei kuulu tai saa tehdä.
Eivätkö omatunto ja itsekuri kulkee käsi kädessä. Ääni sisällä kertoo kyllä mikä on oikein ja mihin kaikkeen ei ole hyvä lähteä. Miksi ihmeessä uskovan pitäisi suojautua kaikilta maailman rosoilta, sulkea silmät maailmalta ja keskittyä oman pelastuksen varmistamiseen, tyyliin "ettei vaan vahingossa aivan kuin varkain erehdy tekemään hiukkaakaan jotain väärää ja siksi on hyvä pysyä mahdollisimman kaukana kaikesta maailmallisesta menosta... "
Mikään ei tee minua surullisemmaksi kuin kohtaamattomuus. On aina helpompaa keskittyä oman "kuppikunnan" yksimielisyyden varjelemiseen kuin suostua oikeaan dialogiin ympäröivän todellisuuden kanssa.
Toivoisin keskustelua aiheesta, jos täällä on muita aihetta pohtineita. Mikä on siis uskovan paikka maailmassa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Matt. 24:48 Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
Matt. 24:49 ja RUPEAA LYÖMÄÄN KANSSAPALVELIJOITAAN ja SYÖ ja JUO JUOPUNEIDEN kanssa,
Matt. 24:50 niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
Matt. 24:51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Luuk. 21:34 Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta
Luuk. 21:35 niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat.
Luuk. 21:36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
... viinaa, tai yleensä alkoholia (humalaa).
Nykyisin on monenlaiset lääkeriippuvuudet ja huumeet, sen lisäksi.
Hänellähän on ilo ja rauha kristuksessa ja on siis kova nousuhumala koko ajan päällä.
Minullakaan ei ole 52 vuoteen tullut edes mieleen ottaa alkoholia suuhuni, miksi olisin tarvinnut sitä? Olen tosi iloinen ja onnellinen mies.
Ylistys ja kiitos Kristukselle Jeesukselle, joka kaiken tämän on tehnyt.
Mitä humalalhakuisuus lääke ja huumetokkurassa eläminen sitten kertoo meistä? (Toki onhan sairauksia, jotka tarvitsevat lääkityksen)
Ainakin sen että olemme pakomatkalla sisimpämme kipuja. Asiamme eivät ole niin, kun niiden tulisi olla. Usein piiloviha makaa pohjalla katkeruutena ja pahansuopaisuutena. Pelot ja häpeä sen päällä ja ylpeys kaiken suojaksi rakennettuna. Ei sen takaa enää herkkä ja haavoittunut ihminen näy, eikä näe. Ei se sitten ihme ole jos pyhityskin on vain oman hurskauden pöhötystä.
Paeta voi toki moneen muuhunkin elämässään. Työhön, rahaan, ruokaan, seksiin, peliin, siis himoihin. Työtä ja rahaakin tarvitsemme elääksemme toki ja seksiä oikein käytettynä Jumalan säätämässä parisuhteessa, avioliitossa.
Monet ovat tosi kipeitä ja tyystin tukossa. Näen sen, kun luen näitä kirjoituksia. Onhan se niin, että me reagoimme meille tehtyyn syntiin synnillä.
Itsetunto on heikko ja itsekunnioitus ja arvostus on vähissä.
Rakkautta ei ole saatu ja sekin vähä on varusettuna hintalapulla. Minä rakastan sinua, kunhan olet ensin kiltti tyttö, tai - poika.
Kysyisinkin kunka usein vanhempanne kaulailivat teitä ja kertoivat että "minä rakastan sinua".
Kuinka usein vanhempanne, virheen tehtyään, tulivat kaulaanne ja sanoivat, "jaksatko antaa minulle anteeksi, minä tein väärin." Maailma on kova paikka, totta totisesti ja oikeasti nöyriä ihmisiä on vähän.
On vähän ihmisiä joille voi sanoa, "tuo mitä sanoit, loukkasi minua", ja jotka sen kuultuaan anpvat heti tekoaan anteeksi.
Uskonnollisuutta om tosin maailma täynnä, uskonnollismpia ovat ateisteiksi iteään kutuvat. Sehän on oiva pakopaikka olla kohtaamatta toodellista itseä ja elää valheessa.
2. Tess. 2:16 Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
2. Tess. 2:17 lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.
2. Tess. 3:1 Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,
2. Tess. 3:2 ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä USKO EI OLE joka miehen.