Pärjäävät norjalaiset todella huonosti, kun eivat tajunneet liittyä unioniin. Työttömyyskin näkyy karanneen käsistä, päässeet jo 2,5%:iin. Köyhyyttä ei käytännössä ole, turha vedota öljyyn talouspolitiikka todella tarkkaa öljyrahojen suhteen. On se hienoa kuulua eurostoliittoon, katselkaa ympärille kuinka päin persettä Suomi menee. Suomen päätökset tehdään jo nyt käytännössä maissa, joissa olosuhteet eivät ole läheskään samat kuin Suomessa. Hienosti on saatu hyvinvointivaltio alasajettua, palkan ostovoima samaa luokkaa kuin Kreikassa. Sosiaalituet alle jopa EU:n keskitason, rahaa on enemmän kuin koskaan mutta kenellä ?
Seuraaviin vaaleihin olen jo kantani päättänyt.
Seuraaviin vaaleihin olen jo kantani päättänyt.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olet siinä oikeassa, että ILMAN maasta tursuavaa öljyä Norjalla menisi huonosti. Vaan Suomella ei tätä "rahoittajaa" ole. Miten niin ei saisi "vedota" öljyyn? Sehän on ilmiselvä tosiasia, joita te änkyrät tosin karsastatte. Norja muuten on maksanut enemmän "ulkojäsenyydestään", kuin Suomi täysjäsenyydestä. Olisiko siinä jotain järkeä? Ja älä vain kysy, mitä eroa niillä on? Suomella menee tällä hetkellä paremmin kuin koskaan, kaikilla mittareilla. Siinä sinulle tosiasiaa....
köyhiä ole koskaan ollut tässä maassa yhtä paljon, tulonjako vääristynyt todella sairaasti verrattuna muihin pohjoismaihin. Norja sitäpaitsi kieltäytyy käyttämästä öljyvaroja yhteiskunnan menoihin, siitä johtuen maalla satojen miljardien säästöt. Esimerkiksi tomeentuloturvan minimi on rahamääräisesti vuoden 1987 tasolla, välitön korotustarve 40-50% luku lainattu Stakes:n tutkimuksesta. Suomen toimeentulotuki yksinäisellä 750€, vaihtelee hieman vuokran mukaan, Ruotsi 1100€ Norja 1200€ Tanska 1300€. Suomalaiset poliitikot paskantaa EU:n varjolla koko ajan kansan päälle. Ainoa mihin varoja EU-aikana on tuntunut löytyvän, niin nollatyötä tekevien byrokraattien palkkaamiseen rahaa kyllä löytyy.
selkeämmin sanoa!
Mistä Norja jäi paitsi, kun se ei liittynyt EUvostoliittoon?
Kerro paljonko Norja on maksanut ETA-maksuja ja miten paljon vähemmillä maksuilla se olisi selvinnyt EU:n jäsenenä? Mutta älä unohda laittaa mukaan tietolähdettä.
Entä mitä Suomi olisi ilman Nokiaa, jonka menestystä Suomen EU-jäsenyys ei ole millään muotoa edistänyt. Pikemminkin päin vastoin.
ns. vihreä kulta eli Suomen metsät. Sanottiin, että Suomi elää metsästä. Mihin tuo kolpailuvaltti on hävinnyt? Kuka sen on hävittänyt? Missä syy? Kertokaa, niin minä kerron oman teoriani.
Vihreä kulta tuhotiin ahneiden ja asiantuntijoiden toimesta. Hyvälaatuinen puu piti keittää äkkiä selluksi. On hirveää katseltavaa nuo auratut valtavat aukot, joista jo kannotkin on kaivettu ahneuden kitaan. Sellunkeittomöhömahat kuvittelivat saavansa loputtomasti puoliilmaista puuta itärajan takaa. Eivät sitten saaneetkaan. Vastuuta kun ei tarvitse kantaa, yritetään sitten mennä vielä kauemmas ahnehtimaan ja raiskaamaan. Ei näytä oikein hevin onnistuvankaan niin sitten itketään raiskatun suomen hallitusta apuun.
Eli siis Norjan hyvinvointi ei lepäätuossaöljyssä, jotaSuomella ei ole! Ei ole Norjalla mitään miljardien taakaa EU:n pohjattomaan nettosalkkuun ollutkaan kadottamssa! Sen saa EU-Suomi kiltisti tehdä! Kun vanjoskus sais kokea niitä EU:n takaisin tulevia etuja! Mutta eihän sitä vaikka olisi tuplamaisteri ja tuplasti sivutyössäkään???
Tilastosi (12 %) täytyy olla vääristelty. Mistä olet saanut sen?
Hyvä, etteivät viherpipertäjät ole saaneet Suomen vihreää kultaa taloudelta pois, vaan voimme jatkaa hyvinvoinnin kehittämistä. Metsätaloudellisia innovaatioita tarvitaan.
Eläköön EU!
Valvontakomissaari!
On totta, että Norjalla menisi huonommin ilman öljyä, mutta on vaikea arvioida kuinka paljon huonommin. Reilu vuosikymmen sitten puhuttiin, että Norjasta tulee varoittava esimerkki valtiosta, joka ei liity EU:n jäseneksi. Niin puhuttiin, vaikka heillä oli öljynsä silloinkin. EU ei ole mikään ihmeidentekijä. Valtioiden menestyminen tai menestymättömyys riippuu enemmän niistä itsestään.
Nyt pitäisi vielä tietää mitä tekemistä EU:lla on Suomen tuloerojen kanssa tai sosiaaliturvan. Tietääkseni EU:lla ei ole toimivaltaa sosiaaliturvaan tai esimerkiksi ansiotulojen verotukseen liittyvissä asioissa.
Sen verran: Eivät norskit todellakaan törsää kulutukseen. Tietävät ettei sitä mustaa kultaa loputtomiin ole. Hoitsuistakin hirveä pula sairaaloissa, mutta ei hätää kun niitä saa halvalla kehnosti maksavasta Suomestakin.
Norskit pistävät rahansa visusti talteen huonomman päivän varalle, suomalaiset tekevät aivan päinvastoin. Myyvät aivan kaiken, mitä vuosien mittaan saivat yhteiseksi omaisuudeksi kerättyä. Ei sitäkään kulutukseen tarvita, mutta kun pitää pomoille saada joka kvartaali kunnolliset optiot.
Norja on varsin kiinteästi mukana euroopan integraatiokehityksessä olemalla ETAn jäsen joka antaa sille melko pitkälle samat etuisuudet ja velvoitteet kuin täysjäsenyyskin. Sillä erolla että norja ei voi liittyä yhteisvaluuttaan ja norjalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa direktiiveihin tai muuhun yhteiseen kehitykseen kuin ajoittaisesti 'ota tai jätä' periaattella, mikä harvoin lainsäädännössä on se paras vaihtoehto.
se tärkeä mahdollisuus jättää, jos kuulostaa hölmöltä tai on maalle vahingollista, EU mailla ei ole sellaista mahdollisuutta.
Ja EU-maa voi niin vakaasti tahtoessaan estää koko direktiivin voimaan tulo koko unionin aluella tai vaatia siihen haluamiaan muutoksia ennen hyväksyntää.
Miten se on niin vaikea tajuta.. että suomi _on_ osa EUta ja mukana säätämässä sen lakeja. Senhän takia koko hässäkkä onkin monta kertaa niin jumissa, kun jokin jäsenmaa estää direktiivien synnyn.
Olet oikeassa siinä, ettei kaikki ole vain EU:n syytä, mistä sitä syytetään. Syynsä on myös Suomen munattomalla, kaikkia miellyttämään pyrkivällä, linjalla. Suomi on EU:n päätöksenteossa yksi heittopussi. Mikä osa johtuu omista päättäjistämme ja mikä EU:sta onkin sitten vaikeampi selvitettävä. Varmaa on vain että kummassakin on syytä. Meillä on Neuvostoliiton ajoilta asenne, ettei maallamme saa olla mielipidettä. Jos mielipide kuitenkin on tulee aina tehdä tiettäväksi kauttarantain ettei se ole ihan muuttumaton. Montako kertaa se Suomi on iskenyt nyrkkiä pöytään ja sanonut ettei jokin kertakaikkiaan käy?? Suomalaisetko ovat kulissien takaisen vaikuttamisen supermiehiä jotka hiljalleen ajavat kaikki tärkeät asiansa näyttäen vain ulospäin kaikkeen taipuvalta. Suomi näyttää EU-luokan pelokkaalta rillipäältä joka hymyilee naapurin isommille pojille, myötää niitä kaikessa ja elää niiden kiitoksella.
Suomalaiset poliitikot taipuvat lähes kaikkeen ja yrittävät sitten selitellä taipumistaan voitoksi. Voi olla että tuntevatkin aitoa voimattomuutta, mutta eivät uskalla tätä tunnustaa.
Ajatusleikki: EU:n puitteissa Ruotsi ryhtyy ajamaan Ahvenanmaan liittämistä maahansa. Asialle pyöritellään päätä ja sille naureskellaan vuosi. Sitten perustetaan kansainvälinen arviointiryhmä (ei suomalaisia, mutta mukana ainakin 1 tanskalainen ruotsissa syntynyt ja opiskellut professori)tehtävänään kartoittaa maakuntalaisten mielipiteitä. Raportti kehottaa järjestämään kansanäänestyksen niin tiedetään sitten. Kansanäänestyksen tulos alueluovutuksen vastainen. Lobbausta isolla rahalla. Uusi äänestys puolivuosittain. Lopulta äänestystulos: kyllä. Neuvotellaan ja neuvotellaan ja lopulta suomalainen neuvottelukunta kertoo ratkaisusta. Ahvenanmaa on Ruotsin, mutta tulos on torjuntavoitto sillä ruotsalaiset olisivatkin halunneet ruotsinkielisen rannikonkin.