Monien kansojen tarustoissa kuvaukset Maan ja elämän synnystä ovat yleisiä. Kertomukset pyrkivät selittämään maailman sellaisena kuin ihminen sen hahmottaa, eivätkä ne yleensä sisällä ajatusta elämänmuotojen muuttumisesta tai uusien lajien kehittymisestä.
Eliölajien ilmaantuminen askarrutti keskiaikaisia ihmisiä. Alkusyntyteorian mukaan likaiset rätit ja tunkiot synnyttivät kärpäsiä ja rottia. Nykyisen systematiikan pohjana on ruotsalaisen Carl von Linnén 1700 -luvulla kehittämä eliöiden luokittelu kuntiin, luokkiin, lahkoihin, heimoihin, sukuihin ja lajeihin. Käyttökelpoisesta oivalluksesta huolimatta Linnén työ oli kerran luotujen ja siksi olemassa olevien lajien järjestämistä erilaisiin ryhmiin.
Ajatus eliölajien muuttumisesta ja uusien lajien syntymisestä yleistyi 1800-luvulla. Ranskalainen Lamarck esitti ajatuksen uusien lajien syntymisestä olemassa olevista lajeista. Lamarckin mukaan populaation yksilöillä oli sisäinen tarve kehittyä kohti täydellisyyttä ja niiden ominaisuudet kehittyivät, kun ne yrittivät sopeutua muuttuvaan ympäristöön. Yksilöt siirsivät nämä hankkimansa ominaisuudet jälkeläisiinsä, jotka sitten syrjäyttivät vähemmän harjaantuneet kumppaninsa. Lamarckin ajatus hankittujen ominaisuuksien periytymisestä osoitettiin jo hänen elinaikanaan vääräksi.
Charles Darwin (1809-1882) osallistui 1831-1836 HMS Beaglen maailmanympäripurjehdukseen palkattomana luonnontieteilijänä. Matkan päätarkoitus oli kartoittaa Etelä-Amerikan huonosti tunnettuja itä- ja länsirannikkoja sekä perustaa Tyynenmeren saarille ajanmittausasemien ketju. Samalla oli tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon luonnontieteellisiä havaintoja ja kerätä näytteitä kasveista, eläimistä ja kivistä.
Darwin teki havaintoja Etelä-Amerikan sukupuuttoon kuolleista vyötiäisistä ja laiskiaisista sekä niiden yhä elävistä sukulaisista. Hän keräsi ja tutki Galápagossaarten kilpikonnia, matkijoita ja sirkkuja. Havaintojen, pohdintojen ja runsaiden mm. kesykyyhkyillä suoritettujen jalostuskokeiden tuloksena Darwin päätyi siihen, että eliöt ovat kehittyneet.
Kehitystä selittämään hän esitti luonnonvalintateorian. Darwin toi sen ensimmäisen kerran julkisuuteen yhdessä samaan teoriaan päätyneen Alfred Russell Wallacen kanssa 1858. Seuraavana vuonna ilmestyi Darwinin pääteos Lajien synty luonnollisen valinnan vaikutuksesta. Darwin totesi, että kaikki saman lajin yksilöt ovat hiukan erilaisia, ja monet eroista ovat periytyviä. Kaikki eliöt saavat paljon enemmän jälkeläisiä, kuin voi jäädä eloon. Nämä monet jälkeläiset joutuvat kamppailemaan keskenään kaikesta: ravinnosta, elintilasta ja lisääntymiskumppanista. Parhaita perinnöllisiä ominaisuuksia omaavat yksilöt jäävät todennäköisemmin henkiin ja saavat jälkeläisiä, kuin huonompia ominaisuuksia omaavat. Tätä sopeutuvimpien eloonjäämistä Darwin kutsui luonnonvalinnaksi. Se johtaa koko populaation muuttumiseen paremmin sopeutuvaksi. Muutos on evoluutiota. Uusia lajeja syntyy, kun jokin populaatio joutuu eristyksiin esimerkiksi jollekin saarelle tai syrjäiselle alueelle vuoriston taakse. Eristyksissä kehitys kulkee eri suuntaan kuin muualla ja näin voi kehittyä uusi laji.
Nykyään eliölajien syntyminen selitetään ns. synteettisen evoluutioteorian pohjalta. Populaatioiden yksilöissä on perinnöllistä muuntelua. Erilaiset alleelikokoonpanot saavat aikaan se, että populaation yksilöt sopeutuvat eri tavalla muuttuvaan ympäristöön. Sopeutuneimmat saavat todennäköisesti enemmän jälkeläisiä kuin heikommin sopeutuneet. Näin hyvän sopeutumisen tuottavat alleelit yleistyvät populaatiossa. Populaation muuttuva alleelikokoonpano on vastaus ympäristön muutokseen. Evoluutiota voidaankin mitata tilastollisesti alleelien frekvenssien muutoksina.
Eliölajien ilmaantuminen askarrutti keskiaikaisia ihmisiä. Alkusyntyteorian mukaan likaiset rätit ja tunkiot synnyttivät kärpäsiä ja rottia. Nykyisen systematiikan pohjana on ruotsalaisen Carl von Linnén 1700 -luvulla kehittämä eliöiden luokittelu kuntiin, luokkiin, lahkoihin, heimoihin, sukuihin ja lajeihin. Käyttökelpoisesta oivalluksesta huolimatta Linnén työ oli kerran luotujen ja siksi olemassa olevien lajien järjestämistä erilaisiin ryhmiin.
Ajatus eliölajien muuttumisesta ja uusien lajien syntymisestä yleistyi 1800-luvulla. Ranskalainen Lamarck esitti ajatuksen uusien lajien syntymisestä olemassa olevista lajeista. Lamarckin mukaan populaation yksilöillä oli sisäinen tarve kehittyä kohti täydellisyyttä ja niiden ominaisuudet kehittyivät, kun ne yrittivät sopeutua muuttuvaan ympäristöön. Yksilöt siirsivät nämä hankkimansa ominaisuudet jälkeläisiinsä, jotka sitten syrjäyttivät vähemmän harjaantuneet kumppaninsa. Lamarckin ajatus hankittujen ominaisuuksien periytymisestä osoitettiin jo hänen elinaikanaan vääräksi.
Charles Darwin (1809-1882) osallistui 1831-1836 HMS Beaglen maailmanympäripurjehdukseen palkattomana luonnontieteilijänä. Matkan päätarkoitus oli kartoittaa Etelä-Amerikan huonosti tunnettuja itä- ja länsirannikkoja sekä perustaa Tyynenmeren saarille ajanmittausasemien ketju. Samalla oli tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon luonnontieteellisiä havaintoja ja kerätä näytteitä kasveista, eläimistä ja kivistä.
Darwin teki havaintoja Etelä-Amerikan sukupuuttoon kuolleista vyötiäisistä ja laiskiaisista sekä niiden yhä elävistä sukulaisista. Hän keräsi ja tutki Galápagossaarten kilpikonnia, matkijoita ja sirkkuja. Havaintojen, pohdintojen ja runsaiden mm. kesykyyhkyillä suoritettujen jalostuskokeiden tuloksena Darwin päätyi siihen, että eliöt ovat kehittyneet.
Kehitystä selittämään hän esitti luonnonvalintateorian. Darwin toi sen ensimmäisen kerran julkisuuteen yhdessä samaan teoriaan päätyneen Alfred Russell Wallacen kanssa 1858. Seuraavana vuonna ilmestyi Darwinin pääteos Lajien synty luonnollisen valinnan vaikutuksesta. Darwin totesi, että kaikki saman lajin yksilöt ovat hiukan erilaisia, ja monet eroista ovat periytyviä. Kaikki eliöt saavat paljon enemmän jälkeläisiä, kuin voi jäädä eloon. Nämä monet jälkeläiset joutuvat kamppailemaan keskenään kaikesta: ravinnosta, elintilasta ja lisääntymiskumppanista. Parhaita perinnöllisiä ominaisuuksia omaavat yksilöt jäävät todennäköisemmin henkiin ja saavat jälkeläisiä, kuin huonompia ominaisuuksia omaavat. Tätä sopeutuvimpien eloonjäämistä Darwin kutsui luonnonvalinnaksi. Se johtaa koko populaation muuttumiseen paremmin sopeutuvaksi. Muutos on evoluutiota. Uusia lajeja syntyy, kun jokin populaatio joutuu eristyksiin esimerkiksi jollekin saarelle tai syrjäiselle alueelle vuoriston taakse. Eristyksissä kehitys kulkee eri suuntaan kuin muualla ja näin voi kehittyä uusi laji.
Nykyään eliölajien syntyminen selitetään ns. synteettisen evoluutioteorian pohjalta. Populaatioiden yksilöissä on perinnöllistä muuntelua. Erilaiset alleelikokoonpanot saavat aikaan se, että populaation yksilöt sopeutuvat eri tavalla muuttuvaan ympäristöön. Sopeutuneimmat saavat todennäköisesti enemmän jälkeläisiä kuin heikommin sopeutuneet. Näin hyvän sopeutumisen tuottavat alleelit yleistyvät populaatiossa. Populaation muuttuva alleelikokoonpano on vastaus ympäristön muutokseen. Evoluutiota voidaankin mitata tilastollisesti alleelien frekvenssien muutoksina.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.