Miespapit

Olen sitä mieltä että miespapit eivät ole pappeina muita parempia. Niinkuin miespoliisit eivät ole muita poliiseja parempia.

Ei ole sukupuolesta kiinni miten pystyy virkaansa hoitamaan. Kyse on henkilön kyvyistä.
20825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Raamatun kokonais opetus määrittelee,että kaitsijan virka kuuluu vain miespuolisille ja papinvirkahan on tavallaan tämän jatkumoa luterilaisittain.

Tietysti voidaan ajatella että Luterilaisesta kirkosta ei löydy enää varsinaisia seurakuntiakaan,niin ei tarvita kaitsijan virkaa lainkaan. Sama se kuka ne pitopalvelu hommat hoitaa.

Äänestä
  • Mikähän sekin sitten on.
    Mielestäni Paavalin hallintokirjeet alkuseurakunnille sisältävät hyvin paljon omaan aikakauteensa liittyviä käytännön asioita joiden pitäminen "raamatun kokonaisopetuksena" tekee ne kyllä nykypäivän ihmiselle aika omituiseksi.
    Tämä siitäkin huolimatta hän muuten tulkitsi Jeesuksen oppeja kohtuullisenkin hyvin.
    Toisin kuin Paavalin aikoina, naisten sivistystaso nykyisin on keskimäärin ainakin länsimaissa jopa miehiä korkeampi. Nykyisin ei edes Paavalilla olisi syytä kieltää naispappeutta.
    En myöskään voisi kuvitella että tuonkin tason mies kuin Paavali olisi tänäpäivänä julistamassa orjille kuuliaisuutta, josta kyseinen apostoli näytti aikanaan myös kovin kantavan huolta.
    Paavali loi aikoinaan seurakunnille toimintatavat jotka sopivat kyseiseen aikaan. Vaikka nämä toimintamallit olivatkin hänen perintönsä jälkipolville, niin tuskin hänkään tarkoitti ettei noita kirkonmenoja koskaan voisi uudistaa.
    Jeesuskin kertoo vertauksessaan palvelijoista jotka sijoittivat leiviskänsä kuka mitenkin. Parhaat pisteet näyttivät menevän palvelijalle joka sijoitti leiviskänsä viisaasti ja sai ne tuottamaan korkoa.
    Koska en ole koskaan osannut yhdistää Jeesusta pörssitoimintaan, olen ymmärtänyt hänen tarkoittaneen vertauksella sitä miten käytämme saamamme lahjat ja esi-isiemme perinnön.
    Kehitys kehittyy sanotaan, ja itse kyllä pidän näitä keskiaikaa edeltäneeseen aikaan takertuvia noina palvelijoina jotka jemmasivat leiviskänsä maahan.
    Itse pidän juuri Jeesuksen itsensä opetuksia juuri "raamatun kokonaisopetuksena". Mielestäni Jeesuksen opetuksen kestävät vielä nykyajassakin ja nykyisten ihmisten keskuudessakin aivan hyvin.
    Toki kunnioitan myös näitä kirkon perustajia, mutta heidän nyt vaan oli pakko hoidella myös noita vähemmän pyhiä käytännön asioita luotsatessaan joukkojaan kovien aikojen läpi.

    Onhan siellä raamatussa kyllä toisaalta asioita jotka kuuluisivat ennemminkin jonnekin muualle; kaunokirjallisuuden pariin. Jos joku nykyisin menisi kirjoittelemaan esimerkiksi ilmestyskirjan tapaisia tekstejä niin hän varmasti tulisi epäillyksi huumeiden käytöstä.

    Kyllä, olen harhaoppinen. Silti uskon Jumalaan ja hänen johdatukseensa. Olen myös seurakunnan jäsen ja onnellinen siitä että kirkko kuitenkin
    on seurannut aikaansa rauhalliseen ja harkitsevaan tapaansa.

    Äänestä

  • takapenkkiläinen kirjoitti:

    Mikähän sekin sitten on.

    Onko siis Raamattu ollenkaan käsityksesi mukaan Jumalan sana. Se on ilmeisesti oikeutettu nypittäväksi kuin teurastettava kana. Luen viestis aika synkällä kasvon ilmeellä. Ilmeisesti et sitten välitä siitäkään kun Jeesus kutsui ja valitsi apostolit ja antoi heille lähetyskäskyn opetuslapseuttaa kastaen ja opettaen. Liberaaliteologiassa painopiste on siirtynyt todellisesta teologiasta psykososiaaliseen suhdepeliin. Se on irvikuva Jumalan sanan opetuksesta, jonka painopiste Raamatussa on siinä, kuinka jumalattomasta ihmisestä tulee vanhurskas armosta ja saa siten osakseen iankaikkisen autuuden ja tulee siis siirretyksi iankaikkisesta kadotuksesta iankaikkiseen elämään. Tämä kansa on jo totaalisesti kadottanut Jumalan sanan ymmärryksen. Tieto ja järki on paisuttanut ihmisen mielen ja Jumalan sanan mukaan se tarkoittaa tyhmistymistä ja himoihinsa tyytymistä.

    Äänestä

  • AlpoAhola kirjoitti:

    mustavalkoisena näet asiat. Raamattu sinänsä on dokumentti jolla ihmisen parhaan kyvyn mukaan on dokumentoituna kristinuskon perusteet. Mielestäni sen teksti pitää sisällään Jumalan sanan. Sen ovat kuitenkin kirjoittaneet ihmiset joiden käsityskyky, vaikka he ehkä olivat aikansa edistyksellisimpiä, on heidän omasta ympäristöstään riippuvainen. Ne perustotuudet jotka Jeesus itse opetti tulevat kuitenkin hämmästyttävän hyvin esille noissa kirjoituksissa. Se mitä pidät "teurastettavan kanan nyppimisenä" tarkoittaisi käytännössä vain näiden kristillisyyden perustotuuksien nostamista selvemmin esille noiden seurakuntien historiikkityyppisten tekstien joukosta.
    Tämä ehkä paremmin auttaisi itse sanoman ymmärtämistä nykyaikana. Nykyisin kun tuntuu suurella osalla ihmisiä olevan itse asia kateissa, huomion olessa enemmänkin muodollisuuksissa. Syystäkin näitä tyhjiä fraaseja toistelevia "uskiksia" pidetään jo outoina.
    En tiedä mistä sait käsityksen että vähättelisin lähetyskäskyä.
    Muutenkin yhdistelet asioita mielstäni aika kummallisesti. Esimerkiksi noilla "todellisista teologialla" ja "liberaaliteologialla" saatte te asioista kiinnostuneet vapaasti snobbailla keskenänne. Samoin voite siirrellä meitä harhaoppisia kadotuksen ja iankaikkisen elämän lokeroihin mielenne mukaan.
    Itse Jumalan armon voi kyllä tämmönen tavallinen tuotekehittelijäkin kokea tietämättä noista teologian oppiriidoista hevonheiluvaa.

    Kirjoitit että "Tämä kansa on jo totaalisesti kadottanut Jumalan sanan ymmärryksen". Varmaan näin onkin siksipä tuota Jumalan sanaa pitäisikin tuoda korostetusti esiin kaiken vähemmän oleellisen keskeltä.

    Seuraava tekstisi kuuluu varmaankin sinne korkeamman teologian alueelle: "Tieto ja järki on paisuttanut ihmisen mielen ja Jumalan sanan mukaan se tarkoittaa tyhmistymistä ja himoihinsa tyytymistä."
    Siis tiedosta ja järjestäkö pitäisi päästä eroon jotta ei tyhmistyisi ja jäisi himojensa orjaksi? Ei ihme että meitä "uskiksia" katsotaan oudosti!

    Järki ymmärtää uskoksi johonkin määrään asti lain alaisuuden. Toisin sanoen sen verran ihminen ymmärtää lakia, ettei kukaan saa tehdä minulle itselle mitään pahaa. Tosin sitten ihminen on omasta puolestaan niin itsekäs, ettei se tee toisille hyvää, vaan varaa itselleen kaiken hyvän. Näin siis luonnollinen syntiturmeltunut ihminen lyhykäisesti ymmärtää lain.

    Lain oikea käyttö pitäisi tehdä meidät Jumalan edessä syntiseksi ja kadotuksen ansainneiksi. Laki näet on hengellinen ja ihminen on syntiturmeluksen tähden lihallinen. Turmeltunut ei voi täyttää hengellistä lakia ja jää koko ajan Jumalan tahdon vastustajana kasvavan syntitaakan alle. Ihmisen pitäisi lain sanasta tulla tuntemaan syntinsä. Nyt kuitenkin järjen mukaan päättelevä ja gnostilaisuuteen taipunut teologiakin on lähtenyt vesittämään lain opetuksen sillä, että apinoista kehittynyt (ei luotu) nykyihminen homo sapiens sapiens ei tarvitse lakia synnintunnon herättämiseen ja täten Jumalan laki on suhteellistettu mahdolliseen pelkkään hyvään pyrkimiseen. Tällöin ihmisestä sallivuudessaan on tullutkin tyhmä, siis homo tardus, joka hän on jo turmeltuneena luonnostaan. Tämä tila on kaikkien ihmisten luonnollinen tila, sillä ihminen on synnissä siinnyt ja synnissä syntynyt. Tässä ei ole kenenkään suhteen mitään erotusta, sillä kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla. Tästä seuraa se, että kaikki ovat luonnostaan hengellisessä kuolemassa Jumalan viholliset.

    Usko on sitten aivan eri kysymys. Usko on järjen vastainen ja järjen valon ulottumattomissa. Kun puhutaan iankaikkisesta pelastuksesta, niin silloin ollaan pelkästään armon varassa. Siis ollaan sen varassa mitä Kristus on tehnyt. Tämä on nyt sitten sitä turmeltuneen järjen vastaista, jota ei järki ymmärrä alkuunkaan, että Kristus olisi täyttänyt puolestamme Jumalan lain ja kärsinyt Golgatan ristillä puolestamme syntiemme rangaistuksen. Jeesus kyllä itse opetti, että pelastus on yksin uskosta, eikä lain teoista ja sen sanoo jo kohta Joh.3:16, joka kuuluu: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    Tiedä se, ettei harmaata vyöhykettä ei ole Jumalan edessä. Harmaan vyöhykkeen ovat teologiaan tuoneet liberaalit ja Raamatun tyhjäksi - ihmisen sanaa jostain pyhäksi kokemastaan - selittäjät.

    Äänestä

  • "Raamatun kokonais opetus määrittelee, että kaitsijan virka kuuluu vain miespuoliselle ja papinvirkahan on tavallaan tämän jatkumoa luterilaisittain."

    Uuden Testamentin evankeliumeista käy selvästi ilmi, että Jeesus suhtautui aikaansa nähden poikkeuksellisesti naisiin. Hän ei koskaan puhunut naisista alempiarvoisina olentoina eikä myöskään ajan tavan mukaan varoitellut oppilaitaan naisten petollisuudesta ja houkutuksista.

    Kun Jeesus istui Jaakobin kaivolla janoisena ja nälkäisenä, niin paikalle tuli samarialainen nainen, portto, jollaisia halveksittiin ja jollaisia juutalaisen miehen ei sopinut edes vilkaista. Kuitenkin juuri hänelle Jeesus ilmoitti olevansa Messias.

    Kun Jeesus oli kuollut ja haudattu ja sapatti oli päättynyt ja kun Maria Magdalena ja toinen Maria tulivat katsomaan hautaa, niin Herran enkeli ilmestyi heille ja kertoi Jeesuksen ylösnousemuksesta. Näin Jeesus ilmoitti itsensä ensimmäiseksi naisille eikä kahdelletoista apostolilleen.

    Apostolien teot kertovat, kuinka tärkeä osa naisilla oli uuden uskon rakentamisessa. He olivat uskollisimpia käännynnäisiä ja osoittivat omaavansa profeetallisia kykyjä, he harjoittivat hyväntekeväisyyttä ja vieraanvaraisuutta, he julistivat evankeliumia ja ohjasivat uskossa.

    Paavalin käsitys naisesta oli perinteinen ja patriarkaalinen, ja se voitti Jeesuksen modernimmat näkemykset, koska se ( huom. ) vastasi yhteiskunnassa silloin vallitsevaa ajattelua.

    Useimpien tutkijoiden mielestä niin kutsutut pastoraali- eli paimenkirjeet ( Paavalin ensimmäinen ja toinen kirje Timoteukselle sekä kirje Titukselle ) eivät ole Paavalin itsensä vaan jonkun hänen seuraajansa kirjoittamia, sillä niissä käytetty kreikan kieli poikkeaa huomattavasti Paavalin muiden kirjeiden kielestä.

    Miksi yhä edelleen pitää olla ohjenuorana Paavalin vanhoillisemmat eivätkä Jeesuksen modernimmat ajatukset? Vastaavatko Paavalin käsitykset vielä nykyaikanakin monien vanhoillisimpien uskovien käsityksiä?

    Näinkö yhä vain: "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän hallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa." Miksi nainen kuitenkin saa sitten nykyaikana opettaa?

    Meniköhän tämä postauksesi oikeaan ketjuun?

    Äänestä

  • Pohdiskelija kirjoitti:

    "Raamatun kokonais opetus määrittelee, että kaitsijan virka kuuluu vain miespuoliselle ja papinvirkahan on tavallaan tämän jatkumoa luterilaisittain."

    Ottamasi esimerkit kuvaavat evankelistan virkaa (vapaissa suunnisssa hyvin yleinen)Luterilaisille melkein tuntematon.

    Ehkä sinun olisi hyvä lukea ne pastoraalikirjeet itsekin mielummin edellisen käännöksen tai vanhemman mukaan.

    Äänestä

  • takapenkkiläinen kirjoitti:

    Meniköhän tämä postauksesi oikeaan ketjuun?

    On oikeassa yhteydessään, siis viestini sekä sisältönsä, että paikkansa puolesta.

    Rationaalisuus ajattelee, että Ramatussa on Jumalan sanaa, mutta se kuitenkin on kokonansa Jumalan sana. Turmeltunut järki siis päättelee mikä olisi Jumalan sanaa ja mikä ei olisi Jumalan sanaa. Jumalan sana on sen vuosi rehellistä, että se kertoo väärätkin asiat avoimesti, kursailematta. Siihen on moni loukkaantunut.

    Äänestä

tuotakin mieltä miespapeista, mutta kun Jumala ei ole antanut naisille lupaa toimia papin virassa. Jos mennään niinkuin Jumala asian on päättänyt, niin ei kai siinä ole kahta vaihtoehtoa.

Äänestä
  • Mistähän johtuu, että kirkko nimittää seurakunnan kaitsijaa järjestelmällisesti papiksi? Raamattusta se ei ainakaan ole lähtöisin, sillä Jeesus on Uuden liiton ylipappi ja pappeus kuuluu jokaiselle Hänen pyhälleen. Kaikki muu pappeus on vanhentunutta. Kun kaikki nimet ja sanojen merkitykset muutetaan, on luotu otollinen maaperä uskonnolle. Uskonnolla tarkoitan ihmisten korvasyyhyyn kehitettyä korviketta Jeesuksen uskolle.

    Katolinen rukoilee neitsyt-Mariaa, eikä näe siinä mitään raamatun vastaista. Loukkaantuu vaan, jos hänelle siitä huomauttaa. Rukoilee, mutta ei seli-seli rukoile, vaikka kaikki näyttää siltä että kyllä rukoilee. Vuosisatainen perinne on väkevä. Korkeakirkolliselle Jumalan sana ei paljon paina, jos se ei sovi totuttuihin kuvioihin.

    Äänestä

  • timoheiskala kirjoitti:

    Mistähän johtuu, että kirkko nimittää seurakunnan kaitsijaa järjestelmällisesti papiksi? Raamattusta se ei ainakaan ole lähtöisin, sillä Jeesus on Uuden liiton ylipappi ja pappeus kuuluu jokaiselle Hänen pyhälleen. Kaikki muu pappeus on vanhentunutta. Kun kaikki nimet ja sanojen merkitykset muutetaan, on luotu otollinen maaperä uskonnolle. Uskonnolla tarkoitan ihmisten korvasyyhyyn kehitettyä korviketta Jeesuksen uskolle.

    Katolinen rukoilee neitsyt-Mariaa, eikä näe siinä mitään raamatun vastaista. Loukkaantuu vaan, jos hänelle siitä huomauttaa. Rukoilee, mutta ei seli-seli rukoile, vaikka kaikki näyttää siltä että kyllä rukoilee. Vuosisatainen perinne on väkevä. Korkeakirkolliselle Jumalan sana ei paljon paina, jos se ei sovi totuttuihin kuvioihin.

    kaksi sanaa, joihin kiinnitin huomioni: korvasyyhy ja korkeakirkollinen.

    Ensimmäinen muistuttaa niistä lukuisista kastepalstan kirjoituksista, joissa ns. uskovien kasteen puolesta proklamoivat käyttävät ko. sanaa ja nimittävät ev. lut. kirkkoa lapsikasteluharhaoppiporttolaitokseksi tms.

    Jälkimmäinen kuvastaa henkilökohtaista eroa tai irtiottoa kirkosta, eli siitä kirkosta, jossa on tullut kastetuksi ja jonka seurakunnassa on kasvanut.

    Eli veikkaukseni on että olet helluntailainen tai vapaakirkkolainen; mahdollisesti ns. viidesläinen.
    Tämä oli pohdintaa, ei herjaa.

    Äänestä

  • Grown up kirjoitti:

       Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia,
       vaan omien himojensa mukaan
       korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
       ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.    (2Tim.4:3,4)

    Tuo aika tuli kohta apostolisen ajan jälkeen. Jostain syystä Raamatun sana ei kelpaa. Asiassa jos toisessakin siitä on väen vängällä poikettava ja tehtävä lisäilyjä. Näitä sitten opetetaan Jumalan sanana.

    “Korkeakirkollinen” kirkon muotomenojen mukaan elävä. Vastakohta sille on ”evankelinen”. Evankelis-luterilaisen kirkon evankelisuus on lähinnä nimessä. Tiedän, että kirkkoon kuuluu vapaiden suuntien uskovia. Vapaus olla kuulumatta kirkkoon on niin uutta, että monille kirkkoon kuulumaton on vieläkin yhtä kuin jumalankieltäjä.

    Lapsikasteluharhaoppiporttolaitos on turhan pitkä yhdyssana, jonka merkitys ei oikein hahmotu. Vaikka se totta onkin, on siinä liikaa sulateltavaa. Kirkollinen lukija vain provosoituu ”pyhiin” asioihin puuttumisesta ja laittaa änkyrälasit silmilleen.

    En ottanut herjana, mutta ei osunut oikeaankaan. Tavoitteenani on, että kristityt voisivat luopua lahkoistaan ja olla yhtä Jeesuksessa. Se ei onnistu, jos jokainen pitää kynsin hampain kiinni lahko-opeistaan. Lahkot ovat seurausta sanasta poikkeamisesta ja totuus ei selviä, kun pidetään kiinni oman rakkaan lahkon opeista. Tästä noidankehästä pitäisi hypätä pois.

       Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen,
       teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän:
          "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on",
       ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle
       toista vastaan.    (1. Kor. 4:6)

       Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli;
       ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli,
       niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
       Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin,
       vaellamme samaa tietä!    (Fil.3:15,16)

    Äänestä

Pappeudessa ei ole kyse sinänsä kyvyistä, vaan Jumalan Sanasta. Sitten, jos ei enää ole Raamattua, joka on Jumalan sana, niin silloin on pääasiassa siirrytty gnostilaiseen oppiin, siellä sitten tulee hyväksi inhimillinen rakkaus ja rajattomuus. Raamattu nyt kuitenkin sanoo että seurakunnan kaitsija on mies. Tähän sitten sanon lisäksi niistä ominaisuuksista, joka kaitsijalta vaaditaan ja sen pojalta sanon, että vain harvat papit täyttävät ne edellytykset, mitkä Raamattu on asettanut. Hesekiel 34 jo opetti millainen paimenen tulee olla. Paavali on lisäksi tuonut selvästi pappeuden perusteet esille. Oikea pappeus nousee hengellisestä pappeudesta, josta valitaan opissa luotettavaksi ja taisteluissa kestäviksi osoittautuneet. Papiksi ei valmistauduta Jumalan edessä koulun penkillä, vaan syntymällä. Valapatot paimenet ovat tuomiolla etunenässä ja heidän osansa on onneton. Kysyn, oliko Kristus nainen? Pappeus on Kristus-esikuvallinen virka. Nainen on Raamatussa seurakunnan esikuva. Nämä asiat eivät ratkaise mitään jumalattomien ihmisten mielipiteissä. Jumalan sanan mukaan kuitenkin nämä ratkaisevat. Suomessa oli 6.11.1986 suuri lankeemuksen päivä, kun Raamatun sana hyljättiin kirkolliskokouksen päätöksellä ja lähdettiin mukaan maailman henkeen. Naispappeus ei tuonut mitään hyvää kirkkoon, vaan loputtomat riidat.

Äänestä
  • näin on.

    Äänestä

  • On moni muukin, mutta kaikissa en ole kanssasi aivan samaa mieltä.

    Kerron erään tosi tapauksen. Eräältä papilta papilta kysyttiin silloin, kun Ruotsiin tuli naispappeus, että milloin Suomeen tulee. Hän vastasi, että sitten kun luopumus menee niin pitkälle. Sama pappi sai sairasvuoteellaan kertoa työtovereilleen saaneen ryövärin armon. Hän oli saanut armon uskoa kaikki syntinsä anteeksi, kun esikoislestadiolaiset olivat käyneet katsomassa häntä ja todistaneet ne anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovinto veressä. Tämä eläkkeellä oleva kirkkoherra oli Markku Koiviston appiukko. Markulle tämä pelastava usko ei ole kelvannut.

    Äänestä

  • ev.lut. kirjoitti:

    On moni muukin, mutta kaikissa en ole kanssasi aivan samaa mieltä.

    nimittäin Markku Koivisto on lukemattomat kerrat ilmoittanut riippuvuutensa jumalasta/Jeesuksesta.Julistaa Jeesusta Kristusta.On Pyhän Hengen täyttämä Jumalan palvelija, rakastaa Jeesusta!
    Se ei ole este Markun pelastumiselle, ettei ole lestadiolaisten "käsien alla".

    PELASTUS TULEE YXIN USKOSTA JA YXIN ARMOSTA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN, piste!

    Äänestä

  • päähäsi" kirjoitti:

    Matt.7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra! pidä tuleman taivaan valtakuntaan; mutta joka tekee minun isäni tahdon, joka on taivaissa.
    22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra! emmekö me sinun nimes kautta ennustaneet, ja sinun nimelläs ajaneet ulos perkeleitä, ja ole sinun nimes kautta monta väkevää työtä tehneet?
    23. Ja silloin minä tunnustan, en minä teitä ikänä tuntenut: menkäät pois minun tyköäni, te väärintekiät.

    Jeesus sanoi myös, että senkö takia minut pidätätte, että minä teille totuuden sanon. Niin kerroin minäkin totuuden, eikä yhtää reikää tullut päähäni. Siis itse valehtelet.

    Äänestä

  • ev.lut. kirjoitti:

    On moni muukin, mutta kaikissa en ole kanssasi aivan samaa mieltä.

    Kerron erään tosi tapauksen. Eräältä papilta papilta kysyttiin silloin, kun Ruotsiin tuli naispappeus, että milloin Suomeen tulee. Hän vastasi, että sitten kun luopumus menee niin pitkälle. Sama pappi sai sairasvuoteellaan kertoa työtovereilleen saaneen ryövärin armon. Hän oli saanut armon uskoa kaikki syntinsä anteeksi, kun esikoislestadiolaiset olivat käyneet katsomassa häntä ja todistaneet ne anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovinto veressä. Tämä eläkkeellä oleva kirkkoherra oli Markku Koiviston appiukko. Markulle tämä pelastava usko ei ole kelvannut.

    Kiitos arvioinnista. Voisitko sanoa sen, että mistä olemme vähä eri mieltä. Asian voi keroa osoitteessa: [email protected]

    En vierasta henkilökohtaista sielunhoitoa, vaikka en siitä halua julkisesti keskustella, sillä asiat ovat usein rippisalaisuuksia ja niistä ei tulisi yleisesti kertoa mitään. Minulla on tosin muutama tapaus, jotka ovat sanoneet, että asiasta saa opetus mielessä kertoa, mutta ei persoonasta. Siitä sitten pidän kiinni.

    Äänestä

voi?
Ei nainen ole koskaan sama kuin mies.
Ei mieskään luonnolleen mitään voi.

Ken muuta väittää, on itsensä ongelma.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mammatribados kirjoitti:

Olen sitä mieltä että miespapit eivät ole pappeina muita parempia. Niinkuin miespoliisit eivät ole muita poliiseja parempia.

Ei ole sukupuolesta kiinni miten pystyy virkaansa hoitamaan. Kyse on henkilön kyvyistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu