Maailmasta

USA:n hallinta maailmasta tulee päättymään. Mikään ihmisiä alistava valta ei säily ikuisesti sen opettaa jo historia.

Rooman imperiumi päiviensä loistossa ei olisi voinut kuvitella sellaista valtaa jota USA:n eliitti omaa. Kun USA repeää saumoistaan ja lopulta romahtaa tulee se olemaan voitto ihmiskunnan vapaudelle. Mitä suurempi on valta ja voima sitä suurempi on sen loppu.

Se on elämän tehtävä vapauttaa itsensä tyrannian kahleista ja lisääntyä onnellisena ja vapaana ja tutkia maailmaa ja tuntematonta.

Nykyään (USA:n alullepanema) vallitseva suvaitsevaisuuden aaltokin on murtuva jossain pisteessä. Ihmisen ei pidä suvaita sellaisia asioita joita se kokee loukkaavaksi tai huonoksi itselleen ja ympäristölleen. Ja Rasismi on yksi näistä asioista josta haluan valittaa, Rasismissa ei ole mitään ihmeellistä. Lähes kaikki ihmiset rotuun tai sukupuoleen katsomatta ovat epäluuloisia toisen rodun tekemisistä ym. silloin vähemmistöjen pitäisi osoittaa teoillaan nämä ennakkoluulot tyhjiksi ja turhiksi. Usein vain ne todistavat ennakkoluulot täysin pitäviksi. Suvaitse vain sitä minkä näet olevan hyväksi itsellesi, läheisillesi ja ympäristöllesi.

Kunnollisten ihmisten ympäri maailmaa tulisi yhdistyä yhdeksi äänekkääksi joukoksi kaikkea sitä vastaan mikä maailmassa on väärin.

Noo asiat eivät ole näin mustavalkoisia ja yksinkertaisia, halusin vaan purkaa.


Hauskaa ja lämmintä kesää kaikille!
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voi, voi, tuota paatosta ja jotenkin ristiriitaista näkemys siitä mikä maailmassa mättää.

Olemme samassa veneessä koko länsimaiset teollisuusvaltiot aina Venäjää ja Kiinaa myöden. Meillä toimii markkinatalous, jonka näkyvin maa USA tietysti on. Mitä tulee ihmisen ahneuteen ei tämä katso maata, ei yhteiskuntajärjestelmää tai rotua, tähän syylistytään jokapuolella maailmaa, myös Suomessa.

Monet varsin fundametalismiset uskonnot ja ajatussuunnat ovat aina yrittäneet vapauttaa maailman tähän ovat pyrkineet:

- islam
- kommunismi
- natsismi
- jotkut kristinuskon ääriliikkeet

Jotta maailma vapautusi pitäisi ensin muuttaa ihminen, joka on tullut sellaiseksi mitä se nyt on viimeisen 5000-vuoden aikana.
Ihmiskuntaa on repinyt erilaiset uskonnot joiden ansiosta olemme sellaisia kun olemme.

En paasaa enempää, tässä muutama linkki aiheeseen, lue enemmän luulet vähemmän:

http://pakana.greatnow.com/murros.htm

http://pakana.myinfo.ws/saharasia1.htm

http://pakana.myinfo.ws/patriarchy1.htm

Äänestä

Olemme aina eläneet propagandan yhteiskunnissa, aivan sama onko se ollut kommunismia, USA:ta tai kapitalismia. Sama asia puetaan eri kaapuihin; projekti keskiaika, toinen maailmansota, uncle sam ja linnake eurooppa. Kansalla ei ole valtaa, eikä siltä edes kysytä, ja vaikka kysytäänkin niin medialal manipuloidaan. Kusetusta riittää, ja systeemissä on aivan valtavaa vedätystä, ja todellinen valta tässä maailmassa on piilossa. Maailmansisäpiirissä eliittiherrat joita emme näe mediassa juuri, tekevät sopimuksiaan, ja siellä on 30 suomalaistakin päättäjää sekä mediatoimittajaa ottamassa käskyjä vastaan...

Kontrolli, manipulointi ja hallinta. Thats babylon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gaia kirjoitti:

USA:n hallinta maailmasta tulee päättymään. Mikään ihmisiä alistava valta ei säily ikuisesti sen opettaa jo historia.

Rooman imperiumi päiviensä loistossa ei olisi voinut kuvitella sellaista valtaa jota USA:n eliitti omaa. Kun USA repeää saumoistaan ja lopulta romahtaa tulee se olemaan voitto ihmiskunnan vapaudelle. Mitä suurempi on valta ja voima sitä suurempi on sen loppu.

Se on elämän tehtävä vapauttaa itsensä tyrannian kahleista ja lisääntyä onnellisena ja vapaana ja tutkia maailmaa ja tuntematonta.

Nykyään (USA:n alullepanema) vallitseva suvaitsevaisuuden aaltokin on murtuva jossain pisteessä. Ihmisen ei pidä suvaita sellaisia asioita joita se kokee loukkaavaksi tai huonoksi itselleen ja ympäristölleen. Ja Rasismi on yksi näistä asioista josta haluan valittaa, Rasismissa ei ole mitään ihmeellistä. Lähes kaikki ihmiset rotuun tai sukupuoleen katsomatta ovat epäluuloisia toisen rodun tekemisistä ym. silloin vähemmistöjen pitäisi osoittaa teoillaan nämä ennakkoluulot tyhjiksi ja turhiksi. Usein vain ne todistavat ennakkoluulot täysin pitäviksi. Suvaitse vain sitä minkä näet olevan hyväksi itsellesi, läheisillesi ja ympäristöllesi.

Kunnollisten ihmisten ympäri maailmaa tulisi yhdistyä yhdeksi äänekkääksi joukoksi kaikkea sitä vastaan mikä maailmassa on väärin.

Noo asiat eivät ole näin mustavalkoisia ja yksinkertaisia, halusin vaan purkaa.


Hauskaa ja lämmintä kesää kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu