Tehis

Apuva! Mitä tapahtui??? Kotio en kerennyt, vaikkas kui yritin eikä tällä hetkellä videot pelitä :(
Sinä muu Tehis-fani, ole kiltti ja kerro mulle juonen kuviot ettei mene viikonloppu piloille ja ensi viikolla ole ihan pallo hukassa jatkuvien juonikuvioden suhteen! ER for ever! Kiitos.
9565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Luka ja Abby viettävät joulun yhdessä. Abbylla oli iso uutinen Lukalle, hän on raskaana!
Clemente kohtasi sulhastaan pakoilevan rakastajattarensa Jodien ja hän sai Clementen taivuteltua seksiin kanssaan sairaalan tyhjään hoitotoimenpidehuoneeseen.

Jakson alussa Neela lähti suunnittelemaan häämatkaansa Havajille(?) muiden jäädessä töihin jouluaattona.
Ylihoitaja Eve sai kuulla puhelimessa poikaystävänsä jättäneen hänet. Kaiken lisäksi hän sai potkut lyötyään sikamaisesti käyttäytynyttä joulupukiksi pukeutunutta miestä, kaatoi vielä mukillisen miehen omaa virtsanäytettä hänen päälleen lyönnin jälkeen (mies oli ilkkunut sokeita mustia joululauluja laulaneita nuoria sairaalassa).

Sam ja Alex menivät tapaamaan Alexin isää vankilaan. Edellisellä käynnillään Sam oli kuullut Alexin isältä, että joitakin hänen antamiaan/ostamiaan tavaroita voidaan tulla hakemaan pois oikeuden päätöksellä. Jopa Alexin saama kitara oli vaarassa. Sam tulistui ja haukkui entisen poikaystävänsä maan rakoon.

Jakson draamapuolesta huolehti sairaalaan kiidätetty 6-vuotias vatsaan ammuttu tummaihoinen tyttö. Hän oli ollut äitinsä kanssa kaupassa kun joitakin jengiläisiä oli todennäköisesti tullut ryöstämään kauppaa. Yksi heistä ampui ikkunan läpi, josta luoti osui 6-vuotiaaseen. Toimenpidehuoneessa rintalasta jouduttiin avaamaan ja antamaan sydänhierontaa. Pulssi katosi muutaman kerran ja luultiin sen olevan tytön menoa, ennen kuin oli edes ehtinyt leikkaussaliin. Pulssi kuitenkin löytyi uudestaan, ja tyttö kiidätettiin leikkaukseen. Pratt totesi tytön äidille, että tyttö kyllä selviää.

Äänestä
  • Voihan vitalis, tuohan olisi ollut hyvä jakso - ainakin kuvailemiesi tapahtumien perusteella. Vai on Abby raskaana, saapi nähdä miten juttu etenee? Clementekin lie varsinainen epeli ;)

    Äänestä

  • Sinulle mj-fani! kirjoitti:

    Voihan vitalis, tuohan olisi ollut hyvä jakso - ainakin kuvailemiesi tapahtumien perusteella. Vai on Abby raskaana, saapi nähdä miten juttu etenee? Clementekin lie varsinainen epeli ;)

    >>Jakson alussa Neela lähti suunnittelemaan häämatkaansa Havajille(?) muiden jäädessä töihin jouluaattona.

    Äänestä

  • Aawatar kirjoitti:

    >>Jakson alussa Neela lähti suunnittelemaan häämatkaansa Havajille(?) muiden jäädessä töihin jouluaattona.

    Meni pikaisesti naimisiin sen tummaihoisen solttulääkärin kanssa... En nyt saa nimeä päähäni. Nämä häät siis olivat jo toissaedellisessä jaksossa.

    Äänestä

  • UPDATE_7314896 kirjoitti:

    Meni pikaisesti naimisiin sen tummaihoisen solttulääkärin kanssa... En nyt saa nimeä päähäni. Nämä häät siis olivat jo toissaedellisessä jaksossa.

    Solttulääkärin nimi olikin Michael Gallant. :)

    Äänestä

  • UPDATE_7314896 kirjoitti:

    Solttulääkärin nimi olikin Michael Gallant. :)

    Kiitos sinulle :), on jäänyt joku jakso katsomatta tässä välillä.

    Äänestä

  • Sinulle mj-fani! kirjoitti:

    Voihan vitalis, tuohan olisi ollut hyvä jakso - ainakin kuvailemiesi tapahtumien perusteella. Vai on Abby raskaana, saapi nähdä miten juttu etenee? Clementekin lie varsinainen epeli ;)

    "Aikojen alusta" olen toivonut, että näistä tulisi pari. Olisi se voinut hiukan romanttisemminkin tapahtua. Tosin on jäänyt parin viikon jaksot katsomatta; ovat tainneet muhinoida kunnolla, kun tulostakin syntyy:)

    Äänestä

  • Että Abby ja Luka!Taidankin jättää katsomisen tähän,en todellakaan voi sietää Lukaa.Ei ole tullut kovinkaan tiiviisti seurattua sarjaa nyt kun se alkoi pyöriä uudelleen.Jotenkin ei ole enää niin mielenkiintoinen.No,onneksi sentään Neela ja tää mikäsennimionkaan sitten päätyivät/päätyvät(?)vihille.Vieläkö se yks nainen viilettää siellä kävelykeppinsä kanssa...Ei siinä enää ole kauheesti mielenkiintoisia henkilöitä.

    Äänestä

Moikka,mä voin vähä kertoilla mitä tuleman pitää;)Abby ja Luca ostelivat vauvantarvikkeita tulevalle pojalleen.Abby on onnellisesti raskaana toistaiseksi ja he saavat kyllä pojan siis vasta tuotantokauden 13.ekoissa jaksoissa,jossa sairaalassa ammuskellaan Steve(Samin ex) ja sen kaverit ja he kaappaavat Samin ja Aleksin.Abbylle tapahtuu jotain,hän kaatuu ja huomaa alkaa vuotavansa verta ja vauva Joe syntyy ennenaikaisena ja heikossa kunnossa ja hänet joudutaan leikkaamaan,se onkin epäselvää selviääkö poika.Viime jaksossa Neela ja Gallant riitelivät,kun Gallant haluaa palata Irakiin ja palaakin,mutta joutuu johonkin onnettomuuteen ja kuolee,Neela alkaa ryyppään-tämä siis jaksossa 21 guns 13.tuotantokaudelta.Juonipaljastuksiahan löytyy sivuilta Teho-osasto-sydämentykytyksia ja NBC:N sivuilta hakusanalla ER.SIIS,JOS HALUAA PIDEMMÄLLE TIETÄÄ;))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


to 1.6.??? kirjoitti:

Apuva! Mitä tapahtui??? Kotio en kerennyt, vaikkas kui yritin eikä tällä hetkellä videot pelitä :(
Sinä muu Tehis-fani, ole kiltti ja kerro mulle juonen kuviot ettei mene viikonloppu piloille ja ensi viikolla ole ihan pallo hukassa jatkuvien juonikuvioden suhteen! ER for ever! Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu