A=adventisti

Adventistiksi kutsutaan niitä jotka odottavat näkyvää Jeesuksen toista tulemusta.

7.päivän adventistit taas ovat niitä jotka odottavat näkyvää Jeesuksen toista tulemusta pyhittäen myös Herran päivän.
7279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Herran päivä Raamatun mukaan on seuraavanlainen;
UT:ssa ->      

Apostolien teot:
2:20 Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.

1.Korinttolaiskirje:
5:5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.

1.Tessalonikalaiskirje:
5:2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.

2.Tessalonikalaiskirje:
2:2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.

2.Pietarin kirje:
3:10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

Ilmestyskirja:
1:10 Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan äänen,

VT:ssa nämä;
Jesaja:
13:6 Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta.
13:9 Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.

Hesekiel:
13:5 Te ette ole nousseet muurin aukkoihin ettekä korjanneet muuria Israelin heimon ympärillä, että se kestäisi sodassa, Herran päivänä.
30:3 Sillä lähellä on päivä, lähellä Herran päivä; se on pilvinen päivä, pakanakansojen aika.

Jooel:
1:15 Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta.
2:1 Puhaltakaa pasunaan Siionissa, toitottakaa torvia minun pyhällä vuorellani. Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä Herran päivä tulee. Niin, se on lähellä:
2:11 Ja Herra antaa äänensä jylistä sotajoukkonsa edellä, sillä ylen lukuisa on hänen väkensä, sillä väkevä on hänen käskynsä täyttäjä, sillä suuri on Herran päivä ja sangen peljättävä; kuka voi sitä kestää?
2:31 aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.
3:14 Meluavia joukkoja, meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa! Sillä lähellä on Herran päivä ratkaisulaaksossa.

Aamos:
5:18 Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus -
5:20 Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?

Obadja:
1:15 Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.

Sefanja:
1:7 Vaiti Herran, Herran edessä! Sillä Herran päivä on lähellä; sillä Herra on laittanut teurasuhrin, on vihkinyt kutsuttunsa.
1:14 Lähellä on Herran suuri päivä, se on lähellä ja tulee sangen kiiruusti. Kuule, Herran päivä! Silloin sankarit haikeasti huutavat.

Sakarja:
14:1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.

Malakia:
4:5 Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.

Äänestä
  • 1.Mooseksen kirja:
    16:12 Hänestä tulee mies kuin villiaasi: hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, ja hän on kaikkien veljiensä niskassa."
    25:18 Ja he asuivat Havilasta aina Suuriin asti, joka on Egyptistä itään päin Assyriaan mentäessä. Hän kävi kaikkien veljiensä kimppuun.

    Äänestä

Mark. 2:28
   
Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra."


Sapatti(päivä)
Jeesuksen (Herran)

Jeesuksen sapatti=Herran päivä

Äänestä
  • Mikäli et ole ollut tietoinen, adventismi perustuu Raamatun sanontojen merkitysten muuttamiseen.
    Siinä on hyvänä esimerkkinä heidän käyttämänsä ilmaisu "Herran päivä".
    Raamatussa tuo on lopun ajan tuomiota merkitsevä päivä mutta adventismissa se on lepöpäivää kuvaava ilmaisu.
    Samoin poikeavat kaikki Raamatun kielikuvien merkitykset adventismissa.
    Adventismi on kultti joka pyrkii käyttämään harhaannuttavasti hengellistä kieltä mutta heille tyypillisin merkityksin.

    Äänestä

  • jos et tiennyt kirjoitti:

    Mikäli et ole ollut tietoinen, adventismi perustuu Raamatun sanontojen merkitysten muuttamiseen.
    Siinä on hyvänä esimerkkinä heidän käyttämänsä ilmaisu "Herran päivä".
    Raamatussa tuo on lopun ajan tuomiota merkitsevä päivä mutta adventismissa se on lepöpäivää kuvaava ilmaisu.
    Samoin poikeavat kaikki Raamatun kielikuvien merkitykset adventismissa.
    Adventismi on kultti joka pyrkii käyttämään harhaannuttavasti hengellistä kieltä mutta heille tyypillisin merkityksin.

    Samaa kielipeliä harrastivat mm. kommunistit muuttamalla sanojen merkityksiä ideologisesti.

    Äänestä

  • jos et tiennyt kirjoitti:

    Mikäli et ole ollut tietoinen, adventismi perustuu Raamatun sanontojen merkitysten muuttamiseen.
    Siinä on hyvänä esimerkkinä heidän käyttämänsä ilmaisu "Herran päivä".
    Raamatussa tuo on lopun ajan tuomiota merkitsevä päivä mutta adventismissa se on lepöpäivää kuvaava ilmaisu.
    Samoin poikeavat kaikki Raamatun kielikuvien merkitykset adventismissa.
    Adventismi on kultti joka pyrkii käyttämään harhaannuttavasti hengellistä kieltä mutta heille tyypillisin merkityksin.

    ja ota väliin jäännyt lääkitys ja kysy vaimoltasi hoidon jatko-ohjeet.

    Äänestä

2. Tessalonikalaiskirje 2
1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aakkoset kirjoitti:

Adventistiksi kutsutaan niitä jotka odottavat näkyvää Jeesuksen toista tulemusta.

7.päivän adventistit taas ovat niitä jotka odottavat näkyvää Jeesuksen toista tulemusta pyhittäen myös Herran päivän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu