Mitäpä mieltä olette tästä kansasta, joka pienestä koostaan huolimatta on jättänyt jälkensä maailmanhistoriaan lähtemättömästi?
Juutalaisuuden pohjalle on muodostunut maailman kolme yksijumalista uskontoa: juutalaisuus, kristinusko ja islam. Näiden piiriin kuuluu suurin osa maailman ihmisistä. Juutalaiset uskoivat ensimmäisinä yhteen Jumalaan monijumalisten uskontojen maailmassa.
Juutalaisten vaikutus näkyy muuallakin kuin vain uskonnon saralla. Esimerkiksi juutalaisten vaikutus amerikkalaiseen kulttuuriin on ollut niin valtava, että on vaikea edes yrittää sitä hahmottaa. New Yorkin rahamaailma on käytännössä juutalaisten hallussa. Samoin Hollywoodin elokuvamaailma.
Historia on osoittanut, että juutalaiset ovat kaikkialla menestyneet jopa poikkeuksellisen hyvin - ja sen tähden heitä on usein kadehdittu, vainottu ja jopa yritetty hävittää koko kansakunta. 1930-luvun Saksassa suurin osa kansan pääomasta oli juutalaisten omistuksessa, ja tämä oli yksi suurinpia syitä 1940-luvulla puhjenneisiin hirvittäviin vainoihin.
Erittäin suuri osa maailman huipputekijöistä eri aloilla on ollut juutalaisia. Juutalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä lienee maailman suurin. Nobelin palkinnon voittajien joukossa juutalaisten osuus on suuri. Historian ehkä kuuluisin tiedemies Albert Einstein oli juutalainen. Maailmanhistorian kuuluisin henkilö Jeesus Nasaretilainen oli juutalainen.
On yleensä ihme, että kansakunta nimeltä juutalaiset ovat edelleen olemassa. Kaiken järjen mukaan heidän olisi pitänyt kadota maailmasta jo ajat sitten. Mutta vielä he ovat ja vaikuttavat. Ei lukumääräisesti suurena, mutta merkittävämpänä kuin kenties yksikään toinen yksittäinen kansakunta (huom! USA on käytännössä juutalaisten omistuksessa).
Mikä tekee tästä kansasta niin erikoisen?

Vastaukset 24
Vanhimmat
Oliko tämä "loistava" vuodatelma taas jonkun akateemisen uskontotieteiden Opiskelijan ikioma aivoitus,vai proffan kirjasta kopsattu...?
>>Erittäin suuri osa maailman huipputekijöistä eri aloilla on ollut juutalaisia.>>
_Erittäin_suuri osa - mahtanee tarkoittaa...?
Tarkennusta?
>>Juutalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä lienee maailman suurin.>>
Tarkennusta?Mikä on juutalaisten keskimääräinen äö??
>>...(huom!USA on käytännössä juutalaisten omistuksessa).>>
Huom!Vai niin.
>>Mikä tekee tästä kansasta niin erikoisen?
V:He ovat Jahven Valittu Kansa.
(Perinteinen,yksinkertainen,ei-akateeminen "hihhulivastaus" kuuluisi näin...)
En ole Mensan jäsen...=o]
1900-luvulla jaettiin n. 700 Nobel-palkintoa, joista 150 meni ihmisille jotka olivat juutalaista syntyperää. Olet kai kuullut juutalaisvainoista?
Sef.3:
19. Katso, siihen aikaan minä teen tekoni kaikille sinun nöyryyttäjillesi. Minä pelastan ontuvat ja kokoan karkoitetut ja teen heidät ylistetyiksi ja mainehikkaiksi jokaisessa maassa, jossa he olivat häpeänalaisina.
20. Siihen aikaan minä tuon teidät takaisin -- siihen aikaan, jona minä teidät kokoan. Sillä minä teen teidät mainehikkaiksi ja ylistetyiksi kaikissa maan kansoissa, kun minä käännän teidän kohtalonne teidän silmäinne nähden; sanoo Herra.

>Oletko kuullut juutalaisvainoista?
Et voi olla tosissasi.
PS.Satun itse henkilökohtaisesti tuntemaan useita juutalaisia.Että ihan vaan pikku huomautuksena.
PPS.Sulta taisi,hyvä "hihhuliystäväiseni",mennä vähän jutun pointti ohi
...Mutta sellaista sattuu meille jokaiselle.
Se oli vastaus kysymykseesi, mutta ehkä Elvis on siltikin maailman kuuluisin henkilö. :(
Jostain oon lukenut,että Joulupukki (os.Pohjoisnapa) olisi maailman kuuluisin henkilö.(Pitäisiköhän hankkia todisteet...?*pohtii ankarasti*)
mutta jatka miettimistä :)
Sinä joka vaahtoat henkilöstä jonka olemassaolosta ei ole minkäänlaista todistetta.
Koska uskon Hänen olevan olemassa lupaustensa mukaisesti ja Hän on itse sen minulle todistanut. Sen sijan se, että sinä Hänestä vaahtoat, on ihmeellistä. Näinhän teet Hänestä todellisen, koska kukapa sitä olematonta vastaan taistelisi?
olevaisen!
???
Kaikkihan sen tietää, että j-pukki on satua, eikä sen vuoksi aiheesta keksustella vakavasti. Sinä sen sijaan väittelet vakavasti Jeesuksen olemassaolosta.
Varmasti Joulupukkiin uskoo moni! Joulupukki on Joulupukkiin uskovalle yhtä paljon totta kuin Jeesus Jeesukseen uskovalle.
Varmasti Joulupukkiin uskoo moni! Joulupukki on Joulupukkiin uskovalle yhtä paljon totta kuin Jeesus Jeesukseen uskovalle.
vaikka nimen omaan Jeesus käski uskoa kuin lapsi, ilman järjen päätelmiä, ei ilman järkeä, vaan järjen päätelmiä eli epäilyksiä.
Juutalaisten elialueilla on keksitty uskonnot, lähi-itä on kokonaisuudessaan aluetta, joilla ihmislaji muodosti ensimmäisiä pysyviä asutuksia. Tarkemmin sanottuna kaksoisvirranmaan rehevä maaperä mahdollisti tämän, ihmisen ei tarvinnut enää elää keräilytaloudessa, ja energiareserviä jäi kaikenlaiseen muuhunkin. joka johti aivojen kehitykseen, joten uskontojen kaltaiset kuvitelmat tulivat mahdollisiksi.
Aloin itse etsiä tarkennusta aloituskirjoituksessa esitettyihin väitteisiin,ja hakukoneella löysin pari mielenkiintoista artikkelia aiheesta...
Eräiden tutkimusten mukaan juutalaisten korkea keskimääräinen älykkyysosamäärä on seurausta siitä,että juutalaisessa kulttuurissa päävastuu lisääntymisestä oli vuosisatojen ajan sälytetty älyllisesti ylivertaiselle pappissuvulle.
Sitä en saanut vieläkään selville,mikä tarkalleen ottaen on tuo juutalaisten keskimääräinen äo.
Tony Halmeen äo on suomalaisten keskiarvoa korkeampi.Tosin Mensan jäseneksi hänelläkään ei sentään ollut asiaa.:)
Ihan vain pienenä kuriositeettina mainittakoon...
valkoisilla amerikkalaisilla on noin 100. Afroamerikkalaisilla se on noin 87 ja latinalaisamerikkalaisilla (USAssa) noin 92.
Japanilaisten keskimääräinen ÄO mensan mukaan on noin 106. Juutalaisten keskimääräisestä ÄO:sta en ole nähnyt tutkimusta, mutta pitäisin mahdollisena, että se ei ole huomattavasti yli sadan. Voi nimittäin olla, juutalaisessa kulttuurissa pyritään edistämään tieteen ja taiteen tärkeyttä ihmiselämässä siten, että mahdollisimman moni älykäs juutalainen ohjautuu tutkijoiksi ja taiteilijoiks. Kaikki juutalaiset eivät kuitenkaan loista älyllään, vaan suhteellisen pieni osa juutalaisista on nobelisteja tai kuuluisia taiteilijoita tai kirjalilijoita, vaikkakin, nobelisteista ja taitelijoista suuri osa onkin juutalaisia.
Juutalaisten suhde tieteisiin ja taiteisiin voi olla samanlainen kuin suomalaisten moottoriurheiluun. Suomalaiset ovat olleet ehdottomia ykkösiä rallin mm-kisoissa, mutta se ei tarkoita että kaikki suomalaiset olisivat hyviä autokuskeja. Samoin, se suuri joukko hyvin menestyneitä juutalaisia, jotka epäilemättä ovat hyvin älykkäitä, eivät todennäköisesti nosta juutalaisten keskimääräistä älykkyysosamäärää huomattavan paljon yli sadan.
Minun arvaukseni on, että juutalaisten keskimääräinen ÄO on välillä 102...107. Arvaukseni mustalaisten keskimääräisestä ÄO:sta sijoittuu välille 75...80.
Islam tuskin on muodostunut juutalaisuuden POHJALTA. Se on kylläkin ottanut muutamia VT :n henkilöitä mukaan uskoonsa, mutta muokannut heidän elämänsä tapahtumat toisenlaisiksi kuin miten juutalaisuus ne esittää. Ymmärrettävää, sillä Muhammed oli juutalaisyhteisöstä erotettu mies.
Mitä sanoit siitä, miten juutalaiset "omistavat" U.S.A :n, Hollywoodin ja rahamaailman, sanoisin, että eikö tuo nyt ole hiukan liioiteltua? Tuohan on natsien vanha salaliittoteoria, jolle ei ole esitetty perusteluja. Totta kai juutalaisia ON monella taholla, mutta "omistamista" ei voi toteennäyttää.
Juutalaisten älykkyydestä: ainakin eräs juutalainen, jonka kanssa keskustelin, antoi selitykseksi sen, että he arvostavat koulutusta ja että heillä on kehittynyt koulutusjärjestelmä. Suuret joukot korkeasti koulutettuja tuottavat paljon älykkäitä. Kuulosti mielestäni uskottavammalta kuin epämääräiset arvelut hyvästä geeniperimästä, joita joskus on esitetty.
...olin kanssasi,Baskeri.,harvinaisen samaa mieltä.=)
Paitsi...
>Muhammed oli juutalaisyhteisöstä erotettu mies.
Mistä tämä tieto on peräisin?
...olin kanssasi,Baskeri.,harvinaisen samaa mieltä.=)
Paitsi...
>Muhammed oli juutalaisyhteisöstä erotettu mies.
Mistä tämä tieto on peräisin?
Tuo tieto Muhammedin vaiheista kerrottiin eräällä kurssilla opiskeluaikoinani. Islamiin perehtynyt pappi mainitsi asiasta, joten uskon, että hän oli tutkinut asian. Muhammedhan ei itse ollut juutalainen, mutta pyöri kuulemma jonkinlaisena hang-around-jäsenenä eräässä Lähi- Idän juutalaisseurakunnassa, kunnes juutalaisuudesta poikkeavien oppiensa takia erotettiin.
Tuon tiedon Muhammedista kertoi eräällä kurssilla opiskeluaikoinani islamiin perehtynyt pappi. Muhammedhan ei ollut juutalainen, vaikka viihtyikin erään Lähi-Idän juutalaisseurakunnan jäsenistön seurassa eräänlaisena "hang-around-jäsenenä". Hänet poistettiin joukosta, kun hän esitti juutalaisesta uskosta poikkeavia näkemyksiä, ja todennäköisesti siitä johtuen kehitti oman uskontonsa.