Painettu media: Televisiouutisten jälkeen päivittäin ilmestyvät sanomalehdet ovat kaikkein vaikutusvaltaisin tiedonvälityskanava Amerikassa. Niitä myydään noin 58 miljoonaa (ja oletettavasti myös luetaan) joka päivä. Nämä miljoonat jakautuvat noin 1 456 eri julkaisun kesken. Sitä voisi päätellä, että pelkkä eri sanomalehtien määrä Amerikassa tarjoaisi turvan vähemmistön harjoittamalta hallinnalta ja vääristelyltä. Kuitenkaan asia ei ole näin. Tällä alalla on vähemmän itsenäisyyttä, vähemmän kilpailua ja paljon vähemmän enemmistön etujen edustusta kuin satunnainen tarkkailija luulisi. Vuonna 1945 neljä viidestä amerikkalaisesta sanomalehdestä oli yksityisomistuksessa ja niitä julkaisivat paikalliset ihmiset, joilla oli läheiset siteet yhteisöihinsä. Nuo päivät ovat kuitenkin menneet. Suurin osa itsenäisistä sanomalehdistä ostettiin tai ajettiin pois markkinoilta 1970-luvun puoleen väliin mennessä. Nykyisin suurin osa "paikallisista" sanomalehdistä on suurilla yhtiöillä, jotka ovat varsin pienen joukon omistuksessa. Näitä yhtiöitä taas johtaa väki, joka elää ja työskentelee satojen tai jopa tuhansien kilometrien päässä. Tänään vähemmän kuin 20 prosenttia maan 1 456 sanomalehdestä on yksityisomistuksessa; loput kuuluvat monia sanomalehtiä käsittäviin ketjuihin. Vain 103 koko määrästä omaa yli 100 000 kappaleen levikit. Vain kourallinen on tarpeeksi suuria ylläpitämään itsenäiset toimittajakunnat omien yhteisöjensä ulopuolella; loput ovat riippuvaisia näistä muutamista - suurista yhtiöistä - kaiken valtakunnallisen ja kansainvälisen uutisointinsa suhteen.
Associated Press (AP), joka myy sisältöä sanomalehtiin, on parhaillaan sen juutalaisen hallituksen varapuheenjohtajan ja päätoimittajan Michael Silvermanin kontrollissa, joka johtaa päivittäistä uutisraportointia ja valvoo toimitusosastoja. Silverman on ohjannut AP:n valtakunnallisia uutisia apulaispäätoimittajana vuodesta 1989 asti. Juutalainen Ann Levin on AP:n valtakunnallinen uutisten päätoimittaja. Silverman ja Levin ovat Jonathan Wolmanin alaisia, joka myöskin on juutalainen, joka ylennettiin AP:n vanhemmaksi varapuheenjohtajaksi marraskuussa 2002.
Vain kahdessa prosentissa Amerikan kaupungeista on enemmän kuin yksi päivittäin ilmestyvä sanomalehti ja kilpailu on usein vain nimellistä jopa niiden kesken, kuten samassa omistuksessa olevien tai yhteisten toimintasopimusten alaisuudessa toimivien aamu- ja iltapäiväpainostenkin välillä.
Valta osa kilpailusta on hävinnyt juutalaisen Newhousen perheen holding-yhtiön Advance Publicationsin monopolististen taktiikoiden vuoksi. Esimerkinä esitettäköön tästä taktiikasta seuraavaa: Advance Publications ostaa toisen kahdesta kilpailevasta sanomalehdestä ja alkaa sitten mainostamissodan leikkaamalla mainoshintoja, mikä ajaa molemmat sanomalehdet konkurssin partaalle. Sitten Advance Publications astuu kehään ja ostaa kilpailevan sanomalehden. Usein molemmat sanomalehdet jatkavat toimintaansa: Toinen aamulehtenä ja toinen iltalehtenä. Lopulta kuitenkin toinen sanomalehdistä lopetetaan - antaen Newhousen veljeksille ainoan päivittäin ilmestyvän sanomalehden tuossa kaupungissa. Esimerkiksi vuonna 2001 Newhouset sulkivat Syracusen Herald-Journalin jättäen heidän toiselle syracuselaiselle sanomalehdelleen Post-Journalille monopoliaseman.
Newhousen mediaimperiumi tarjoaa esimerkin enemmästäkin kuin todellisen kilpailun puutteesta Amerikan päivittäisten sanomalehtien keskuudessa: Se valaisee myös sitä tyydyttämätöntä ruokahalua mitä juutalaiset ovat osoittaneet kaikkia mielipiteen hallinnan elimiä kohtaan, joista he vain suinkin voivat saada otteen. Newhouset omistavat 31 päivittäin ilmestyvää sanomalehteä, mukaanlukien monta suurta ja tärkeää, kuten Cleveland Plain Dealer, Newarkin Star-Ledger ja New Orleansin Times-Picayune; Newhouse Broadcastingin, joka koostuu televisiokanavista ja kaapeli-tv -toiminnasta; sunnuntailiite Paraden, jolla on yli 35 kappaleen levikki joka viikko; noin kaksi tusinaa suurta sanomalehteä, mukaanlukien New Yorker, Vogue, Wired, Glamour, Vanity Fair, Bride's, Gentlemen's Quarterly, Self, House & Garden ja kaikki muut aikakauslehdet joita heidän kokonaan omistamaan Conde Nast -ryhmäänsä kuuluu. Aikakauslehtien miehitys on, kuten arvata saattaa, vahvasti judaismi ideologian omaksuneiden käsialan näköisiä. Parade voi toimia esimerkkinä: Sen kustantaja on Randy Siegel, sen päätoimittaja ja vanhempi varapuheenjohtaja on Lee Kravitz, sen luova johtaja on Ira Yoffe, lehden tiedepäätoimittaja on David H. Levy ja sen terveyspäätoimittaja on tri. Isadore Rosenfeld.
Tämän juutalaisen mediaimperiumin perusti edesmennyt Samuel Newhouse, maahanmuuttaja Venäjältä. Kun hän kuoli vuonna 1979 84 vuoden iässä, hän jätti jälkeensä mediaomistuksia arviolta 1,3 miljardin dollarin edestä, kahdelle pojalleen Samuelille ja Donaldille. Joukon muiden hankintoja lisäksi muun muassa Advance Publicationsin nettoarvo on nykyisin yli 9 miljardiin dollaria. Newhousen perheen niin monien sanomalehtien kahmimisen mahdollisti sanomalehtien tulonlähderakenne. Sanomalehdet, hyvin pitkälti, eivät ole niiden tilaajien vaan niiden mainostajien tukemia. Niinpä mainostulot tuottavat omistajan voitot, eivätkä ne pienet vaihtorahat, joita sanomalehden lukijoilta kerätään. Mainostuloista maksetaan myös enimmäkseen päätoimittajan palkat. Aina kun suuret mainostajat jossain kaupungissa päättävät suosia yhtä sanomalehteä toisen sijasta bisneksissään, suosittu sanomalehti tulee kukoistamaan samalla kun sen kilpailija kuolee. Sitten viime vuosisadan alun, kun juutalaisten kauppamahti Amerikassa tuli hallitsevaksi taloudelliseksi voimaksi, on tapahtunut jatkuvaa kasvua juutalaisten käsissä olevien amerikkalaisten sanomalehtien paljoudessa, jolle on tehnyt seuraa tasainen väheneminen kilpailevien ei-juutalaisten sanomalehtien määrässä - joka on tietyssä määrin seurausta juutalaisten liikkeenharjoittajien valikoivista mainostamiskäytännöistä.
Jopa ne sanomalehdet, jotka vielä ovat ei-juutalaisessa omistuksessa ja johdossa, ovat niin läpeensä riippuvaisia juutalaisista mainostuloista, että niiden toimitukselliset ja uutisraportointikäytännöt ovat pitkälti juutalaisten mieltymysten ja inhon kohteiden rajoittamia. Sanomalehtiliiketoiminnassa kuten muuallakin pitää paikkansa, että se joka maksaa pillipiiparille, päättää sävelmän.
Kolme juutalaista sanomalehteä, kilpailun tukahduttaminen ja paikallisten monopolien perustaminen uutisten- ja mielipiteiden välityksessä on ollut luonteenomaista juutalaisten hallinnan nousulle Amerikan sanomalehdissä. Tästä seuraavaa juutalaisten kykyä käyttää lehdistöä vastustamattomana juutalaisen politiikan instrumenttina ei voisi valaista paremmin muu kuin esimerkit maan kolmesta arvo- ja vaikutusvaltaisimmasta sanomalehdestä: New York Times, Wall Street Journal ja Washington Post. Nämä kolme, jotka hallitsevat Amerikan taloudellisia ja poliittisia pääkaupunkeja, ovat ne sanomalehdet, jotka asettavat trendit ja suuntaviivat lähes kaikille muille. Ne ovat ne, jotka päättävät, mitkä ovat uutisia ja mitkä eivät sekä valtakunnallisella että kansainvälisellä tasolla. Ne tekevät alkuperäiset uutiset; toiset vain kopioivat niitä. Kaikki kolme sanomalehteä ovat juutalaisissa käsissä.
New York Times, jonka levikki vuonna 2003 oli 1 119 000, on valtakunnan epävirallinen sosiaalinen-, muoti-, viihde, -poliittinen ja kulttuuriopas. Se kertoo Amerikan "fiksulle väelle" mitä kirjoja ostaa ja mitä elokuvia nähdä; mitkä mielipiteet ovat muodissa tällä hetkellä; mitkä poliitikot, kouluttajat, hengelliset johtajat, taiteilijat ja bisnesmiehet ovat todellisia tulijoita. Ja muutaman vuosikymmenen ajan 1800-luvulla se oli aidosti amerikkalainen sanomalehti.
New York Timesin perusti vuonna 1851 kaksi ei-juutalaista, Henry J. Raymond ja George Jones. Heidän kuolemiensa jälkeen sen osti vuonna 1896 Jonesin kuolinpesältä varakas juutalainen kustantaja Adolph Ochs. Hänen pojan-pojan-pojan-poikansa Arthur Sulzberger, Jr. on sanomalehden tämänhetkinen kustantaja ja New York Times Co.:n hallituksen puheenjohtaja. Russel T. Lewis, myöskin juutalainen, on The New York Times Companyn hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Michael Golden, myös juutalainen, on varapuheenjohtaja. Martin Nisenholtz, juutalainen, johtaa heidän massiivisia internet-toimintojaan.
Sulzbergerin perhe omistaa myös - New York Times Co.:n kautta - 33 muuta sanomalehteä, mukaanlukien Boston Globen, jonka se osti 1,1 miljardilla dollarilla, kesäkuussa vuonna 1993. Boston Globe sisältää kahdeksan televisio- ja kaksi radiokanavaa; ja yli 40 uutispainotteista nettisivustoa. Se julkaisee myös International Herald Tribunea, kaikkein laajimmin levitettyä englanninkielistä päivittäin ilmestyvää sanomalehteä maailmassa. New York Times News Service lähettää myös uutissähkeitä, pitkiä juttuja ja valokuvia New York Timesista kaapeliteitse 506 muulle sanomalehdelle, uutistoimistolle ja aikakauslehdelle.
Samanlaista valtakunnallista merkitystä on myös Washington Postilla, joka asettamalla "vuotoja" joka puolelle valtion virastoja Washingtonissa saa sisäpiirin tietoa uutisista, jotka liittyvät liittovaltioon.
Washington Postilla, kuten New York Timesillakin, oli ei-juutalainen alkuperä. Sen perusti vuonna 1877 Stilson Hutchins, jonka häneltä osti 1905 John R. McLean, ja jonka myöhemmin peri Edward B. McLean. Kuitenkin kesäkuussa 1933, suuren laman pahimpaan aikaan, sanomalehti pakotettiin konkurssiin. Sen osti konkurssihuutokaupasta Eugene Meyer, juutalainen finanssimies, joka oli toiminut muun muassa pahamaineisen juutalaisen Bernard Baruchin yhtiökumppanina. Bernard Baruchin oli ollut Amerikan niin sanottu teollisuustsaari ensimmäisen maailmansodan aikana. Washington Postia johti Katherine Meyer Graham, Eugene Meyerin tytär, kuolemaansa asti vuonna 2001. Hän oli pääosakkeenomistaja sekä Washington Post Companyn hallituksen puheenjohtaja; hän nimitti myös poikansa, Donald Grahamin, lehden kustantajaksi vuonna 1979. Donaldista tuli Washington Post Companyn toimitusjohtaja 1991 ja sen hallituksen puheenjohtaja 1993, ja Postin juutalaiskontrollin ketju pysyy katkeamattomana. Sanomalehden päivittäinen levikki on 732,000 ja sen sunnuntailiitettä myydään yli miljoona kappaletta.
Washington Post Companylla on muita mediaomistuksia sanomalehdissä (kuten Gazette Newspapers, johon kuuluu 11 julkaisua); televisiossa (WDIV Detroitissa, KPRC Houstonissa, WPLG Miamissa, WKMG Orlandossa, KSAT San Antoniossa, WJXT Jacksonvillessä); ja aikakauslehdissä, joista kaikkein huomattavin maan viikoittain ilmestyvä uutis-aikakauslehti numero kaksi, Newsweek.
Washington Post Companyn eri televisiotoiminnot saavuttavat yhteensä noin 12 miljoonaa kotia ja sen kaapeli-tv -palvelulla Cable Onella on 750 000 tilaajaa.
Wall Street Journal myy 1 820 000 kappaletta jokainen arkipäivä ja sen omistaa Dow Jones & Company, Inc., newyorkilainen yhtiö, joka julkaisee myös 33 muuta sanomalehteä ja viikoittain ilmestyvää finanssitabloidia Barron's. Dow Jonesin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja on Peter R. Kann, joka on juutalainen. Kann pitää myös hallituksen puheenjohtajan ja kustantajan paikkaa Wall Street Journalissa.
Suurin osa New Yorkin muista suurimmista sanomalehdistä ei ole sen paremmissa käsissä kuin New York Times tai Wall Street Journal. Tammikuussa 1993 New York Daily Newsin (levikki 729 000) osti edesmenneen juutalaisen mediamoguli Robert Maxwellin (syntyjään Ludvik Hoch) kuolinpesästä juutalainen kiinteistökehittäjä Mortimer B. Zuckerman. Toinen juutalainen, Les Goodstein, on New York Daily Newsin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Ja kuten yllä mainittiin, uuskonservativismiin kallellaan oleva New York Post (levikki 652 000) on News Corporationin omistuksessa, joka on juutalaisen Peter Cherninin valvonnan alla.
Associated Press (AP), joka myy sisältöä sanomalehtiin, on parhaillaan sen juutalaisen hallituksen varapuheenjohtajan ja päätoimittajan Michael Silvermanin kontrollissa, joka johtaa päivittäistä uutisraportointia ja valvoo toimitusosastoja. Silverman on ohjannut AP:n valtakunnallisia uutisia apulaispäätoimittajana vuodesta 1989 asti. Juutalainen Ann Levin on AP:n valtakunnallinen uutisten päätoimittaja. Silverman ja Levin ovat Jonathan Wolmanin alaisia, joka myöskin on juutalainen, joka ylennettiin AP:n vanhemmaksi varapuheenjohtajaksi marraskuussa 2002.
Vain kahdessa prosentissa Amerikan kaupungeista on enemmän kuin yksi päivittäin ilmestyvä sanomalehti ja kilpailu on usein vain nimellistä jopa niiden kesken, kuten samassa omistuksessa olevien tai yhteisten toimintasopimusten alaisuudessa toimivien aamu- ja iltapäiväpainostenkin välillä.
Valta osa kilpailusta on hävinnyt juutalaisen Newhousen perheen holding-yhtiön Advance Publicationsin monopolististen taktiikoiden vuoksi. Esimerkinä esitettäköön tästä taktiikasta seuraavaa: Advance Publications ostaa toisen kahdesta kilpailevasta sanomalehdestä ja alkaa sitten mainostamissodan leikkaamalla mainoshintoja, mikä ajaa molemmat sanomalehdet konkurssin partaalle. Sitten Advance Publications astuu kehään ja ostaa kilpailevan sanomalehden. Usein molemmat sanomalehdet jatkavat toimintaansa: Toinen aamulehtenä ja toinen iltalehtenä. Lopulta kuitenkin toinen sanomalehdistä lopetetaan - antaen Newhousen veljeksille ainoan päivittäin ilmestyvän sanomalehden tuossa kaupungissa. Esimerkiksi vuonna 2001 Newhouset sulkivat Syracusen Herald-Journalin jättäen heidän toiselle syracuselaiselle sanomalehdelleen Post-Journalille monopoliaseman.
Newhousen mediaimperiumi tarjoaa esimerkin enemmästäkin kuin todellisen kilpailun puutteesta Amerikan päivittäisten sanomalehtien keskuudessa: Se valaisee myös sitä tyydyttämätöntä ruokahalua mitä juutalaiset ovat osoittaneet kaikkia mielipiteen hallinnan elimiä kohtaan, joista he vain suinkin voivat saada otteen. Newhouset omistavat 31 päivittäin ilmestyvää sanomalehteä, mukaanlukien monta suurta ja tärkeää, kuten Cleveland Plain Dealer, Newarkin Star-Ledger ja New Orleansin Times-Picayune; Newhouse Broadcastingin, joka koostuu televisiokanavista ja kaapeli-tv -toiminnasta; sunnuntailiite Paraden, jolla on yli 35 kappaleen levikki joka viikko; noin kaksi tusinaa suurta sanomalehteä, mukaanlukien New Yorker, Vogue, Wired, Glamour, Vanity Fair, Bride's, Gentlemen's Quarterly, Self, House & Garden ja kaikki muut aikakauslehdet joita heidän kokonaan omistamaan Conde Nast -ryhmäänsä kuuluu. Aikakauslehtien miehitys on, kuten arvata saattaa, vahvasti judaismi ideologian omaksuneiden käsialan näköisiä. Parade voi toimia esimerkkinä: Sen kustantaja on Randy Siegel, sen päätoimittaja ja vanhempi varapuheenjohtaja on Lee Kravitz, sen luova johtaja on Ira Yoffe, lehden tiedepäätoimittaja on David H. Levy ja sen terveyspäätoimittaja on tri. Isadore Rosenfeld.
Tämän juutalaisen mediaimperiumin perusti edesmennyt Samuel Newhouse, maahanmuuttaja Venäjältä. Kun hän kuoli vuonna 1979 84 vuoden iässä, hän jätti jälkeensä mediaomistuksia arviolta 1,3 miljardin dollarin edestä, kahdelle pojalleen Samuelille ja Donaldille. Joukon muiden hankintoja lisäksi muun muassa Advance Publicationsin nettoarvo on nykyisin yli 9 miljardiin dollaria. Newhousen perheen niin monien sanomalehtien kahmimisen mahdollisti sanomalehtien tulonlähderakenne. Sanomalehdet, hyvin pitkälti, eivät ole niiden tilaajien vaan niiden mainostajien tukemia. Niinpä mainostulot tuottavat omistajan voitot, eivätkä ne pienet vaihtorahat, joita sanomalehden lukijoilta kerätään. Mainostuloista maksetaan myös enimmäkseen päätoimittajan palkat. Aina kun suuret mainostajat jossain kaupungissa päättävät suosia yhtä sanomalehteä toisen sijasta bisneksissään, suosittu sanomalehti tulee kukoistamaan samalla kun sen kilpailija kuolee. Sitten viime vuosisadan alun, kun juutalaisten kauppamahti Amerikassa tuli hallitsevaksi taloudelliseksi voimaksi, on tapahtunut jatkuvaa kasvua juutalaisten käsissä olevien amerikkalaisten sanomalehtien paljoudessa, jolle on tehnyt seuraa tasainen väheneminen kilpailevien ei-juutalaisten sanomalehtien määrässä - joka on tietyssä määrin seurausta juutalaisten liikkeenharjoittajien valikoivista mainostamiskäytännöistä.
Jopa ne sanomalehdet, jotka vielä ovat ei-juutalaisessa omistuksessa ja johdossa, ovat niin läpeensä riippuvaisia juutalaisista mainostuloista, että niiden toimitukselliset ja uutisraportointikäytännöt ovat pitkälti juutalaisten mieltymysten ja inhon kohteiden rajoittamia. Sanomalehtiliiketoiminnassa kuten muuallakin pitää paikkansa, että se joka maksaa pillipiiparille, päättää sävelmän.
Kolme juutalaista sanomalehteä, kilpailun tukahduttaminen ja paikallisten monopolien perustaminen uutisten- ja mielipiteiden välityksessä on ollut luonteenomaista juutalaisten hallinnan nousulle Amerikan sanomalehdissä. Tästä seuraavaa juutalaisten kykyä käyttää lehdistöä vastustamattomana juutalaisen politiikan instrumenttina ei voisi valaista paremmin muu kuin esimerkit maan kolmesta arvo- ja vaikutusvaltaisimmasta sanomalehdestä: New York Times, Wall Street Journal ja Washington Post. Nämä kolme, jotka hallitsevat Amerikan taloudellisia ja poliittisia pääkaupunkeja, ovat ne sanomalehdet, jotka asettavat trendit ja suuntaviivat lähes kaikille muille. Ne ovat ne, jotka päättävät, mitkä ovat uutisia ja mitkä eivät sekä valtakunnallisella että kansainvälisellä tasolla. Ne tekevät alkuperäiset uutiset; toiset vain kopioivat niitä. Kaikki kolme sanomalehteä ovat juutalaisissa käsissä.
New York Times, jonka levikki vuonna 2003 oli 1 119 000, on valtakunnan epävirallinen sosiaalinen-, muoti-, viihde, -poliittinen ja kulttuuriopas. Se kertoo Amerikan "fiksulle väelle" mitä kirjoja ostaa ja mitä elokuvia nähdä; mitkä mielipiteet ovat muodissa tällä hetkellä; mitkä poliitikot, kouluttajat, hengelliset johtajat, taiteilijat ja bisnesmiehet ovat todellisia tulijoita. Ja muutaman vuosikymmenen ajan 1800-luvulla se oli aidosti amerikkalainen sanomalehti.
New York Timesin perusti vuonna 1851 kaksi ei-juutalaista, Henry J. Raymond ja George Jones. Heidän kuolemiensa jälkeen sen osti vuonna 1896 Jonesin kuolinpesältä varakas juutalainen kustantaja Adolph Ochs. Hänen pojan-pojan-pojan-poikansa Arthur Sulzberger, Jr. on sanomalehden tämänhetkinen kustantaja ja New York Times Co.:n hallituksen puheenjohtaja. Russel T. Lewis, myöskin juutalainen, on The New York Times Companyn hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Michael Golden, myös juutalainen, on varapuheenjohtaja. Martin Nisenholtz, juutalainen, johtaa heidän massiivisia internet-toimintojaan.
Sulzbergerin perhe omistaa myös - New York Times Co.:n kautta - 33 muuta sanomalehteä, mukaanlukien Boston Globen, jonka se osti 1,1 miljardilla dollarilla, kesäkuussa vuonna 1993. Boston Globe sisältää kahdeksan televisio- ja kaksi radiokanavaa; ja yli 40 uutispainotteista nettisivustoa. Se julkaisee myös International Herald Tribunea, kaikkein laajimmin levitettyä englanninkielistä päivittäin ilmestyvää sanomalehteä maailmassa. New York Times News Service lähettää myös uutissähkeitä, pitkiä juttuja ja valokuvia New York Timesista kaapeliteitse 506 muulle sanomalehdelle, uutistoimistolle ja aikakauslehdelle.
Samanlaista valtakunnallista merkitystä on myös Washington Postilla, joka asettamalla "vuotoja" joka puolelle valtion virastoja Washingtonissa saa sisäpiirin tietoa uutisista, jotka liittyvät liittovaltioon.
Washington Postilla, kuten New York Timesillakin, oli ei-juutalainen alkuperä. Sen perusti vuonna 1877 Stilson Hutchins, jonka häneltä osti 1905 John R. McLean, ja jonka myöhemmin peri Edward B. McLean. Kuitenkin kesäkuussa 1933, suuren laman pahimpaan aikaan, sanomalehti pakotettiin konkurssiin. Sen osti konkurssihuutokaupasta Eugene Meyer, juutalainen finanssimies, joka oli toiminut muun muassa pahamaineisen juutalaisen Bernard Baruchin yhtiökumppanina. Bernard Baruchin oli ollut Amerikan niin sanottu teollisuustsaari ensimmäisen maailmansodan aikana. Washington Postia johti Katherine Meyer Graham, Eugene Meyerin tytär, kuolemaansa asti vuonna 2001. Hän oli pääosakkeenomistaja sekä Washington Post Companyn hallituksen puheenjohtaja; hän nimitti myös poikansa, Donald Grahamin, lehden kustantajaksi vuonna 1979. Donaldista tuli Washington Post Companyn toimitusjohtaja 1991 ja sen hallituksen puheenjohtaja 1993, ja Postin juutalaiskontrollin ketju pysyy katkeamattomana. Sanomalehden päivittäinen levikki on 732,000 ja sen sunnuntailiitettä myydään yli miljoona kappaletta.
Washington Post Companylla on muita mediaomistuksia sanomalehdissä (kuten Gazette Newspapers, johon kuuluu 11 julkaisua); televisiossa (WDIV Detroitissa, KPRC Houstonissa, WPLG Miamissa, WKMG Orlandossa, KSAT San Antoniossa, WJXT Jacksonvillessä); ja aikakauslehdissä, joista kaikkein huomattavin maan viikoittain ilmestyvä uutis-aikakauslehti numero kaksi, Newsweek.
Washington Post Companyn eri televisiotoiminnot saavuttavat yhteensä noin 12 miljoonaa kotia ja sen kaapeli-tv -palvelulla Cable Onella on 750 000 tilaajaa.
Wall Street Journal myy 1 820 000 kappaletta jokainen arkipäivä ja sen omistaa Dow Jones & Company, Inc., newyorkilainen yhtiö, joka julkaisee myös 33 muuta sanomalehteä ja viikoittain ilmestyvää finanssitabloidia Barron's. Dow Jonesin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja on Peter R. Kann, joka on juutalainen. Kann pitää myös hallituksen puheenjohtajan ja kustantajan paikkaa Wall Street Journalissa.
Suurin osa New Yorkin muista suurimmista sanomalehdistä ei ole sen paremmissa käsissä kuin New York Times tai Wall Street Journal. Tammikuussa 1993 New York Daily Newsin (levikki 729 000) osti edesmenneen juutalaisen mediamoguli Robert Maxwellin (syntyjään Ludvik Hoch) kuolinpesästä juutalainen kiinteistökehittäjä Mortimer B. Zuckerman. Toinen juutalainen, Les Goodstein, on New York Daily Newsin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Ja kuten yllä mainittiin, uuskonservativismiin kallellaan oleva New York Post (levikki 652 000) on News Corporationin omistuksessa, joka on juutalaisen Peter Cherninin valvonnan alla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.