Napoleon

Grande Armée kohtasi kenraali Pilkkukuumeen

"Pariisi, meillä on ongelma." Jos marraskuussa 1812 olisi ollut käytössä satelliittiyhteys, tämänsisältöinen hätäpuhelu olisi todennäköisesti kiirinyt Venäjän aroilta Euroopan silloiseen pääkaupunkiin. Napoleonin muutamaa kuukautta aiemmin aloittama sotaretki oli päätymässä katastrofiin.

Suuroffensiivi oli lähtenyt toiveikkaasti liikkeelle. Koossa oli suurin sotajoukko sitten Rooman valtakunnan aikojen. Yli 600 000-päinen Grande Armée näytti paperilla ylivoimaiselta venäläisiin verrattuna. Pian kolkuteltiin jo Moskovan portteja. Ensimmäinen suuri taistelu Borodinossa 12. syyskuuta päättyi Napoleonin ja hänen liittolaistensa voittoon. Menestyksestä maksettiin kallis hinta. Ranskalaisten riveistä poistui kaatuneina ja haavoittuneina noin 30 000 miestä.

Venäläisten aiheuttamat tappiot olivat kuitenkin pieniä armeijan sisällä jylläävän todellisen tuholaisen rinnalla. Se oli iskenyt jo ennen ensimmäistäkään taistelukosketusta.

Kesä oli paahtavan kuuma ja kuiva. Vedestä ja muonasta tuli pian pula. Peseytymismahdollisuudet jäivät vähäisiksi, ja miehistön hygienia romahti. Vaatetäiden välityksellä levisi Rickettsia prowazekii -bakteeri, joka aiheutti epideemisen pilkkukuumeen.

Ensimmäiset sairastumiset todettiin heti kesäkuussa, kun joukot ylittivät Preussin ja Puolan välisen rajajoen. Moniin sotilaisiin iski korkea kuume ja raju ihottuma, joka muutti kasvot sinertävänharmaiksi. Kuolema seurasi parissa päivässä.

Ennen pitkää viidennes Grande Arméen vahvuudesta oli poissa pelistä – joko sairaina tai kuolleina. Itää kohti marssivan armeijan miehiä sortui enemmän pilkkukuumeeseen ja muihin tauteihin kuin taisteluiden tuiskeeseen. Syksyllä Borodinon taisteluiden aattona Napoleo-nilla oli heittää tuleen enää 130 000 asekuntoista miestä. Suurarmeija oli sulanut käsiin.
Vaikka Moskova vallattiin, voitosta ei voinut puhua. Lokakuussa Napoleon komensi sairaan ja nälkäisen armeijan rippeet paluumatkalle. Liian myöhään. Joukko laahusti lumisateen ja pakkasen saattelemana kotiinpäin hyläten sairastuneet, loukkaantuneet ja mieleltään järkkyneet tien penkalle. Vahvimmat riistivät heikompiaan, jotka riisuttiin asetakeistaan ja jätettiin virumaan upottavaan hankeen. Eloon jääneet järsivät hengenpitimiksi nahkavaatteitaan, söivät ihmislihaa ja palelivat omissa ulosteissaan. Kärsimysnäytelmää täydensivät alituiseen vaanivat kasakkajoukot. Talonpojat seivästivät joukosta eksyneet ranskalaiset.

Vain 35 000 sotilasta palasi surulliselta matkalta. Heistäkin vain tuhatkunta kuntoutui sairauksistaan ja vammoistaan. Yli 95 prosenttia mahtiarmeijasta oli tuhoutunut, pääasiassa pilkkukuumeeseen.

Eräs Napoleonin sotilaskomentajista, marsalkka Michel Ney, kirjoitti vaimolleen: "Kenraali Nälkä ja kenraali Talvi, ennemminkin kuin venäläisten luodit, ovat lyöneet Grande Arméen."

Ney ei ollut aivan rehellinen. Talvi antoi vain armoniskun. Todellinen kunnia kuuluu kenraali Pilkkukuumeelle ja hänen adjutantilleen eversti Lavantaudille, jotka niittivät miehiä monin verroin enemmän kuin luodit ja pakkanen.
Venäjän-retki merkitsi Napoleonille lopun alkua. Ranskalaisten tappion rohkaisemina entiset liittolaiset lähenivät toinen toisensa jälkeen Venäjää, josta tuli yksi Euroopan merkittävimmistä suurvalloista.
Hitler ei selvästi ollut lukenut historian läksyjään kun lähti Neuvostoliittoa valloittamaan.Pääsihän hän pitemällä kuin Napoleon mutta hänkin joutui perääntymään ja vaikka hänellä oli 3,5 miljoonaa sotilasta jotka hyökkäsivät Neuvostoliittoon sekin lyötiin.

http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=452&vl=2005
1181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin Napoleonin armeijan olisi pelastanut muutama parturi ja perushygienia.

Napoleon tuskin koskaan itse tajusi tätä.

Hitler munasi homman itse, johtuu puuttellisesta koulutuksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mä mietin usein kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu