Verta!!!

Tällä pojalla onkin sitten LUULTAVASTI imusolmukesyöpä uusiutunut. Luultavasti sanoi siis lääkäri minulle. Ja tiedättekös mitä se tarkoittaa? Sitä, että sytostaatteja sataa taas niin pirusti! Ja osana näihin hoitoihin kuuluu kaikkien veriarvojen dramaattinen laskeminen. Valkosoluja paikataan ns. kasvutekijällä, mutta hemoglobiini ja trombosyytit... niitä on pakko laittaa suoneen. Kysynkin nyt teiltä hyvät JT:t, haluaako joku todella kehottaa minua kiletäytymään verestä? Suositteleeko joku sitä minulle hengellisen edun nimissä?

Ps. Ja tämähän on sitten vasta erittäin todennäköistä, ei varmaa. Mutta jos lekuri uskaltaa yhden kuvan perusteella sanoa sen olevan todennäköistä...
923635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat

... hänen pyhän henkensä ohjausta.!

"Useimmissa suhteissa Jehovan todistajat ovat samanlaisia kuin kaikki muutkin. Heillä on normaaleja taloudellisia, fyysisiä ja tunneperäisiä ongelmia.

He tekevät erehdyksiä aika ajoin, sillä he eivät ole täydellisiä, henkeytettyjä eivätkä erehtymättömiä. Mutta he yrittävät oppia kokemuksistaan ja tutkivat ahkerasti Raamattua tehdäkseen tarvittavat korjaukset.

He ovat vihkiytyneet Jumalalle tehdäkseen hänen tahtonsa, ja he pyrkivät täyttämään vihkiytymislupauksensa.

Kaikessa toiminnassaan he etsivät Jumalan sanan ja hänen pyhän henkensä ohjausta."
http://www.watchtower.org/languages/finnish/library/jt/index.htm

Mitä Raamattu ja pyhä henki sanoo?

" Opetuslapsi Jaakob, joka näyttää olleen puheenjohtaja, sanoi:

"Minun päätökseni on, ettei tule vaivata niitä kansoista olevia, jotka kääntyvät Jumalan puoleen, vaan heille tulee kirjoittaa, että he karttavat epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä verta. Sillä muinaisista ajoista asti Mooseksella on ollut kaupungissa kaupungin jälkeen niitä, jotka saarnaavat häntä, koska häntä luetaan ääneen synagogissa jokaisena sapattina." (Apost. 15:19–21)

Neuvosto oli samaa mieltä, ja sen kirjallinen päätös kuului: "Pyhä henki ja me olemme nähneet hyväksi olla lisäämättä [pakanoille] enempää taakkaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta." – Apost. 15:28, 29."
Herätkää 8.8.1976 20

Äänestä
  • >>Mitä Raamattu ja pyhä henki sanoo?

    Vartiotorniseuralle sanoi verestä vuonna 1961, jolloin verensiirrosta tehtiin erotusperuste, että pieninttäkään veren osaa ei saa vastaanottaa.

    Nykyään Raamattu ja henki sanoo, että tiettyjä osia saa ottaa sellaisenaan ja kaikkea verta jos se on pilkottu riittävän pieniin osiin. Ruuanvalmistuksessa kuumennettaessa veri pilkkoutuu Vartiotorniseuran nykykannan mukaisesti ja veriruoka on näin syötävissä.

    >>He tekevät erehdyksiä aika ajoin,

    Kuten esimerkiksi, kirjaimellisesti jokainen ilmoittamansa ennuste on ollut perätön.

    >> sillä he eivät ole .... henkeytettyjä...

    Oman ilmoituksensa mukaan ovat henkeytettyjä profeettoja, lue "Kansat tulevat tietämään.."-kirjan sivut 55-66. Ja vaikka nämä:

    "No doubt [the angels] first hear the instruction which the Lord issues to his remnant and then these invisible messengers pass such instruction on to the remnant. The facts show that the angels of the Lord with him at his temple have been thus rendering service unto the remnant since 1919." (Vindication III, 1932, p. 250)

    (Enkelit kuulevat Jeesuksen ohjeet ja toimittavat ohjeet jäännökselle.)

    "The interpretation of prophecy, therefore, is not from man, but it is from Jehovah; and Jehovah causes events to come to pass in fulfillment of the prophecy in due time." (w1938 May 1 p. 143)

    (Profetian tulkinta ei ole ihmisestä, vaan Jehovalta, joka aikaansaa niiden täyttymyksen.)

    "[Jesus Christ] merely uses the servant class to publish the interpretation after the Supreme Court by Christ Jesus reveals it." (w1943 July 1 p. 203)

    (Jeesus käyttää palvelijaluokkaansa julkaisemaan paljastamiaan tulkintoja.)

    "Who controls the organization, who directs it? Who is at the head? A man? A group of men? A clergy class? A pope? A hierarchy? A council? No, none of these. How is that possible? In any organization is it not necessary that there be a directing head or policy-making part that controls or guides the organization? Yes. Is the living God, Jehovah, the Director of the theocratic Christian organization? Yes!" (w56 Nov. 1 p. 666)

    (Johtaako järjestöä ihminen, ihmisryhmä, pappisluokka, paavi, hierarkki tai neuvosto? Ei. Eikö kaikissa järjestöissä tarvita johtoelin? Kyllä. Onko elävä Jumala, Jehova, teokraattisen kristillisen järjestön johtaja? Kyllä.)

    >> Mutta he yrittävät oppia kokemuksistaan ja tutkivat ahkerasti Raamattua tehdäkseen tarvittavat korjaukset.

    "Tarvittavia" korjauksia on todella tehty, joissakin asioissa edes takaisin, tässä eräs kestokorjailun kohde:

    Ilm. 22:12 sanojen sanojiksi on opetettu:

    Jeesus (The Plan of the Ages 1908, 1916 p. 90)

    Jehova (The Finished Mystery p. 335, 337, 338)

    Jeesus (w55 July 1 p.387)

    Jehova (w67 Nov. 15 p.680)

    Jehova (Herätkää! 8. tammikuuta 1979 sivu 28, englanninkielellä g78 Aug. 22 p. 28)

    Jeesus (Vartiotorni 15. joulukuuta 1978 sivu 14, vertaa englanninkieliseen w78 Oct. 1 p.15)

    Jehova (Vartiotorni 15. kesäkuuta 1988 sivu 20)

    Jehova (re-Fi sivu 316, 1988)

    Jehova (Vartiotorni 1. joulukuuta 1999 sivu 19)

    Jeesus (Vartiotorni 15. joulukuuta 2003 sivu 21)

    Toinen mieleen juolahtava on Sodoman ja Gomorran asukkaiden ylösnousemustoivo:

    Vuonna 1879 kyllä, 1952 ei, 1965 kyllä, 1967 ei
    ei, 1974 kyllä, 1988 ei/kyllä.

    Vuoteen 1929 Room. 13: esivallat olivat maallisia, 1929-1962 ne olivat Jehova ja Jeesus, vuodesta 1962 jälleen maallisia.

    Vuoteen 1944 Nebukadnessarin unikuvapatsas kuvasi maailmanvaltoja, 1944-1958 tuo patsas kuvasi Saatanan näkyvää ja näkymätöntä järjestöä, vuodesta 1958 unikuvapatsas otettiin taas aikaisempaan käyttöön.

    Rokotukset ovat olleet kiellettyjä tietyn aikaa, samoin elinsiirrot, luettelosta tulisi pitkä, jos kaiken kertoisi.

    Äänestä

  • JT saa ottaa 97% veren aineosista erikseen hajoitettuna. Saman kuin ei saa varastaa, mutta 97% autosta saa vastaanottaa osina.

    Ketjun aloittajalle voimia. Ja tietenkin kuuntelet lääkäreitä.

    Äänestä

  • taas vaihteeksi kirjoitti:

    JT saa ottaa 97% veren aineosista erikseen hajoitettuna. Saman kuin ei saa varastaa, mutta 97% autosta saa vastaanottaa osina.

    Ketjun aloittajalle voimia. Ja tietenkin kuuntelet lääkäreitä.

    Raamattu tarkoittaa eläimen veren syömistä.. se kiellettän.. ei tarkoita veren siirtoa. Outoja käsityksiä.

    Äänestä

  • jumalisuuden kolmas persoona kirjoitetaan ISOLLA !

    Elkää väärentäkö Jumalan sanaa............Ilmestyskirjan viimeisessä luvussa varoitetaan siitä!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    Raamattu tarkoittaa eläimen veren syömistä.. se kiellettän.. ei tarkoita veren siirtoa. Outoja käsityksiä.

    Apostolien tekojen kirjassa puhutaan "veren karttamisesta" ; kieltoa ei siis ole rajoitettu syömiseen

    Äänestä

  • Tuo jeh.todistajan vastaus ja linkki toistuu vähän väliä näissä keskusteluissa. On siinäkin "keskustelija"..mitään ei lue, kuuntele jne...suoltaa vain linkkejä ja virallisia näkemyksiä (harha)tulkinnoista..siis Jeh.todistajien järjestö on täysin sekaisin mm. veriopissaan!

    Äänestä

  • Mahtias kirjoitti:

    Apostolien tekojen kirjassa puhutaan "veren karttamisesta" ; kieltoa ei siis ole rajoitettu syömiseen

    Eiuhän jesset verta kartakaan. Se vaan pitää laittaa osiin niin sitten niitä osia voi käyttää.

    Varastaa ei saa. Mutta jos joku on jo varastanut auton puolestasi ja saat häneltä siitä autosta 97% osina, niin se on ihan ok JT logiikalla.

    Äänestä

  • Mahtias kirjoitti:

    Apostolien tekojen kirjassa puhutaan "veren karttamisesta" ; kieltoa ei siis ole rajoitettu syömiseen

    >>

    Raamatun teksti pitäisi pyrkiä ymmärtämään siten kuten aikalaiset olisivat sen ymmärtäneet. Apostolien aikaan ei tiedetty verelle mitään muuta käyttötarkoitusta kuin syöminen!

    Äänestä

  • Gospel. kirjoitti:

    Gospel:
    "Apostolien aikaan ei tiedetty verelle mitään muuta käyttötarkoitusta kuin syöminen!"

    Voidakseen ymmärtää asian todellisen vakavuuden, tulisi ensin ymmärtää, miksi JHWH antoi 'käskyn' Nooalle, ja miksi 'käsky' myöhemmin tuotiin mukaan Lakiliiton ehtoihin, ja miksi 'käsky' Lakiliiton päätyttyä tuotiin pyhän hengen vaikutuksesta Uuteen liittoon?

    Äänestä

  • nyt vai myöhemmin kirjoitti:

    Mutta selittäsitkö miten 97% veren eri komponenteista on JTlle osina otettuna sallittuja?
    Millä raamatunkohdilla perustellaan se, että jotkut veren osat eivät ole sallittuja, mutta toiset ovat? Onko UM niin edistyksellinen?

    Äänestä

  • nyt vai myöhemmin kirjoitti:

    Gospel:
    "Apostolien aikaan ei tiedetty verelle mitään muuta käyttötarkoitusta kuin syöminen!"

    Voidakseen ymmärtää asian todellisen vakavuuden, tulisi ensin ymmärtää, miksi JHWH antoi 'käskyn' Nooalle, ja miksi 'käsky' myöhemmin tuotiin mukaan Lakiliiton ehtoihin, ja miksi 'käsky' Lakiliiton päätyttyä tuotiin pyhän hengen vaikutuksesta Uuteen liittoon?

    >>
    Voidakseen ymmärtää asian todellisen vakavuuden, tulisi ensin ymmärtää, miksi JHWH antoi 'käskyn' Nooalle, ja miksi 'käsky' myöhemmin tuotiin mukaan Lakiliiton ehtoihin, ja miksi 'käsky' Lakiliiton päätyttyä tuotiin pyhän hengen vaikutuksesta Uuteen liittoon?
    >>

    Tuohon aikaan kaikki säännökset ylipäänsäkin annettiin Jumalan nimessä. Monille näistä oli kuitenkin myös käytännön perusteet. Veri levitti helposti tauteja, joten sen välttäminen oli aikoinaan hyvä hygieniasääntö.

    Muita perusteluita pidän taikauskona. Mahtanet kuitenkin tarkoittaa sitä Raamatunkohtaa, missä todetaan sielun olevan veressä? Missään ei kuitenkaan mainita että veri olisi itsessään sielu;)

    "Niille, jotka eivät vielä tunne Jehovaa, verensiirtoa puoltavat perustelut saattavat toisinaan näyttää olevan osoitus erittäin suuresta kunnioituksesta elämän pyhyyttä kohtaan. Meidän ei ole kuitenkaan syytä unohtaa, että monet tällaisten perustelujen esittäjistä katsovat läpi sormiensa elämän tuhoamista abortilla. Jehova tietää elämästä ja verestä paljon enemmän kuin kukaan lääketieteen "asiantuntija". Kaikki Hänen käskynsä ovat osoittautuneet meidän parhaaksemme, ja ne ovat meille turvaksi nykyisen elämämme aikana ja takaavat meille turvallisen tulevaisuuden. (Jes. 48:17; 1. Tim. 4:8) Onko käsky 'karttaa verta' jonkinlainen poikkeus?

    Veren pyhyyden kunnioittaminen on vakava asia, ja tätä vakavuutta tähdentää se mitä Jehova sanoi ainoasta tavasta, jolla verta voitiin käyttää. Hän sanoi: "Lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä. Sentähden minä olen sanonut israelilaisille: Älköön kukaan teistä syökö verta." (3. Moos. 17:11, 12) Kaikki Jehovan alttarilla tämän vaatimuksen mukaisesti vuodatettu eläinten veri esikuvasi Jeesuksen Kristuksen kallisarvoista verta. (Hepr. 9:11, 12; 1. Piet. 1:18, 19) Jumalan laki, joka kielsi veren muunlaisen käytön, korosti siis Jeesuksen veren pyhyyttä. Näin ollen voimme ymmärtää, että kaikenlainen veren väärinkäyttö osoittaa törkeää halveksuntaa sitä pelastusta kohtaan, jonka Jehova suo Poikansa välityksellä.

    Olisi todella lyhytnäköistä kääntää selkänsä Jumalalle tilanteessa, jossa on kysymys elämästä tai kuolemasta. Vaikka arvostammekin tunnollisten lääkäreitten palveluja, me emme yritä epätoivoisesti pitää itseämme tai läheisiämme hengissä muutaman päivän tai vuoden rikkomalla Jumalan lakia, ikään kuin nykyinen elämämme olisi kaikkein tärkeintä. Me uskomme Jeesuksen vuodatetun veren arvoon ja ikuiseen elämään, jonka se voi taata meille. Me uskomme koko sydämestämme, että Jumalan uskolliset palvelijat – nekin jotka kuolevat – palkitaan ikuisella elämällä. – Joh. 11:25; 1. Tim. 4:10. "

    Lainaus on peräisin Yhdistetyt-kirjasta sivulta 20

    KERTAUKSENA:

    >>"Kaikki Jehovan alttarilla tämän vaatimuksen mukaisesti vuodatettu eläinten veri esikuvasi Jeesuksen Kristuksen kallisarvoista verta. (Hepr. 9:11, 12; 1. Piet. 1:18, 19) "

    >>"Jumalan laki, joka kielsi veren muunlaisen käytön, korosti siis Jeesuksen veren pyhyyttä."

    KATSO MYÖS NÄMÄ:

    Hepr. 9:11, 12
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hepr.9.html#11

    1. Piet. 1:18, 19
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Piet.1.html#18

    Äänestä

  • virallisesti näin: kirjoitti:

    Lainaamasi julkaisun taso paljastuu jo alussa kun elämää arvostavat yleistetään tökerösti abortin kannattajiksi:( Melkoisen alkeellista ja tökeröä kyseisen tekstin laatijalta ja tämä vie kyllä mennessään kaiken muunkin arvostuksen lainaamastasi tekstistä. Ei siis mitään vakavasti otettavaa;)

    Keskitytään kuitenkin itse asiaan, eli vereen. Eli veri on siis Pyhää, koska sitä käytettiin uhraamiseen ja JT:t ->tulkitsevat

    Äänestä

  • Gospel kirjoitti:

    >>Hyvä. Katsotaanpa sitten mitä Jeesus itse sanoi verestänsä:

    "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa
    -->ja juo hänen vertansa

    Äänestä

  • käärmeenpolkijalta kirjoitti:

    Gospel:
    >>Hyvä. Katsotaanpa sitten mitä Jeesus itse sanoi verestänsä:

    "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa
    -->ja juo hänen vertansa

    >>
    Tarkoitat siis, että Jeesus olisi kehoittanut opetuslapsiaan kapinoimaan Isänsä Jehovan asettamaa, 'Mooseksen Lakia' vastaan, ryhtymään kannibalismiin?
    >>

    Tarkoitan sitä mitä kirjoitin ja mistä on Raamatussa kirjoitettu Jeesuksen itsensä sanoneen. Tähän ei heitot "kannibalismista" auta;)

    Verta on mystifioitu kautta aikojen. Syy on ilmeinen, sillä verta ei tarvitse menettää kovinkaan hirveästi että voimat katoaa tai jopa kuolee. On siis looginen päätelmä että veressä on ihmisen elinvoima. Tätä elinvoimaa on sitten yritetty valjastaa käyttöön alkeellisissa uhrauksissa monissa eri uskonnoissa.

    Jeesusus ilmoittaa monia asioita eri tavoin kuin 'Mooseksen Laki'. Esim. vihamiestä pitikin rakastaa, ei vihata. Sapattina sai katkoa tähkäpäitä syödäkseen, vaikka Jehova-Jumala oli käskenyt tappaa sapattina polttopuita keränneen. 'Mooseksen Laki' käski kivittämään huorat, mutta Jeesus halusikin armahtaa...

    Jeesuksella oli paljon seuraajia kunnes Hän alkoi puhumaan että ihmisten pitäisi syödä ja juoda Hänet. Tätä eivät Mooseksen lakiin tottuneet Juutalaiset sulattaneet ja vain 12 opetuslasta jäi jäljelle.

    Jeesus asetti viinin symbolisoimaan Hänen vertansa, mutta sattumaa ei ollut se että viini kuvattiin Jeesuksen vereksi, joka tuli nauttia että pääsi osalliseksi pelastuksesta. Tähän voidaan katsoa verikiellon päättyneen. Veri toi elämän hengellisesti samoin kuin veri voi tuoda uuden elämän fyysisesti vakavasti sairaalle.

    Kunnioitammeko Jeesuksen omia sanoja, vai juutalaisten heimouskon dogmeja? Tämän väliltä pitää valita.

    Veren välttäminen on ollut hyvä hygieniasääntö apostolien aikaan, mutta sokean dogmin tuominen siitä nykypäivään on sairasta!

    "jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä." (Matt. 12:7)

    Äänestä

  • virallisesti näin: kirjoitti:

    "Niille, jotka eivät vielä tunne Jehovaa, verensiirtoa puoltavat perustelut saattavat toisinaan näyttää olevan osoitus erittäin suuresta kunnioituksesta elämän pyhyyttä kohtaan. Meidän ei ole kuitenkaan syytä unohtaa, että monet tällaisten perustelujen esittäjistä katsovat läpi sormiensa elämän tuhoamista abortilla. Jehova tietää elämästä ja verestä paljon enemmän kuin kukaan lääketieteen "asiantuntija". Kaikki Hänen käskynsä ovat osoittautuneet meidän parhaaksemme, ja ne ovat meille turvaksi nykyisen elämämme aikana ja takaavat meille turvallisen tulevaisuuden. (Jes. 48:17; 1. Tim. 4:8) Onko käsky 'karttaa verta' jonkinlainen poikkeus?

    Veren pyhyyden kunnioittaminen on vakava asia, ja tätä vakavuutta tähdentää se mitä Jehova sanoi ainoasta tavasta, jolla verta voitiin käyttää. Hän sanoi: "Lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä. Sentähden minä olen sanonut israelilaisille: Älköön kukaan teistä syökö verta." (3. Moos. 17:11, 12) Kaikki Jehovan alttarilla tämän vaatimuksen mukaisesti vuodatettu eläinten veri esikuvasi Jeesuksen Kristuksen kallisarvoista verta. (Hepr. 9:11, 12; 1. Piet. 1:18, 19) Jumalan laki, joka kielsi veren muunlaisen käytön, korosti siis Jeesuksen veren pyhyyttä. Näin ollen voimme ymmärtää, että kaikenlainen veren väärinkäyttö osoittaa törkeää halveksuntaa sitä pelastusta kohtaan, jonka Jehova suo Poikansa välityksellä.

    Olisi todella lyhytnäköistä kääntää selkänsä Jumalalle tilanteessa, jossa on kysymys elämästä tai kuolemasta. Vaikka arvostammekin tunnollisten lääkäreitten palveluja, me emme yritä epätoivoisesti pitää itseämme tai läheisiämme hengissä muutaman päivän tai vuoden rikkomalla Jumalan lakia, ikään kuin nykyinen elämämme olisi kaikkein tärkeintä. Me uskomme Jeesuksen vuodatetun veren arvoon ja ikuiseen elämään, jonka se voi taata meille. Me uskomme koko sydämestämme, että Jumalan uskolliset palvelijat – nekin jotka kuolevat – palkitaan ikuisella elämällä. – Joh. 11:25; 1. Tim. 4:10. "

    Lainaus on peräisin Yhdistetyt-kirjasta sivulta 20

    KERTAUKSENA:

    >>"Kaikki Jehovan alttarilla tämän vaatimuksen mukaisesti vuodatettu eläinten veri esikuvasi Jeesuksen Kristuksen kallisarvoista verta. (Hepr. 9:11, 12; 1. Piet. 1:18, 19) "

    >>"Jumalan laki, joka kielsi veren muunlaisen käytön, korosti siis Jeesuksen veren pyhyyttä."

    KATSO MYÖS NÄMÄ:

    Hepr. 9:11, 12
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hepr.9.html#11

    1. Piet. 1:18, 19
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Piet.1.html#18

    En jaksanut ihan kaikkea tästä pitkästä ketjuilusta lukea.. Mutta tuotiin esille tämä raamatunpaikka.
    "Lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.

    Kuuluisi olla oikeasti käännettynä

    Lihan elämä on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska elämä on siinä.

    Eläimiä uhrattiin syntien takia. Eläimellä ei ole sielua. Kun eläin kuolee sen elämä/ verenkierto lakkaa tai valuu maahan.

    Äänestä

  • Gospel kirjoitti:

    Lainaamasi julkaisun taso paljastuu jo alussa kun elämää arvostavat yleistetään tökerösti abortin kannattajiksi:( Melkoisen alkeellista ja tökeröä kyseisen tekstin laatijalta ja tämä vie kyllä mennessään kaiken muunkin arvostuksen lainaamastasi tekstistä. Ei siis mitään vakavasti otettavaa;)

    Keskitytään kuitenkin itse asiaan, eli vereen. Eli veri on siis Pyhää, koska sitä käytettiin uhraamiseen ja JT:t ->tulkitsevat

    Jeesus, joka opetti usein kuvauksin:

    "Jeesus sanoi heille: 'Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä. Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.' " (Joh. 6:53–57, KR-38.)

    On totta, että jos Jeesus puhuisi tässä kannibalismista, hänen opetuksensa kuulostaisi erittäin vastenmieliseltä. Mutta Jeesus ei tietenkään puolla tässä kirjaimellista lihan syömistä tai veren juomista. Hän vain tähdentää sitä, että kaikkien, jotka saavat ikuisen elämän, täytyy uskoa siihen uhriin, joka hänen on määrä antaa uhraamalla täydellinen ihmisruumiinsa ja vuodattamalla elämänverensä. Silti eivät monet hänen opetuslapsistaankaan yritä ymmärtää hänen opetustaan vaan vastustavat sanoen: "Tämä puhe on järkyttävää; kuka voi kuunnella sitä?"

    Miten ne toimivat, jotka epäuskossaan tulkitsivat Jeesuksen sanat kirjaimellisiksi? Johanneksen 6:66, 67 vastaa:
    "66. Tämän johdosta monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois taakse jääneisiin asioihin eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan. 67. Sen tähden Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Ette kai tekin tahdo mennä?" "

    Onko tämän ymmärrettävä merkitsevän sitä, että heidän piti kirjaimellisesti syödä Jeesuksen lihaa ja juoda hänen vertaan?

    Jos niin olisi ollut, Jeesus olisi kehottanut heitä rikkomaan Lakia, jonka Jumala oli antanut Israelille Mooseksen välityksellä. Tuo Laki kielsi nauttimasta minkäänlaista verta:
    "10. Kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän keskellänne, syö verta, mitä tahansa, sitä ihmistä vastaan, joka verta syö, minä käännän kasvoni ja hävitän hänet kansastansa.
    11. Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.
    12. Sentähden minä olen sanonut israelilaisille: Älköön kukaan teistä syökö verta; älköön myöskään muukalainen, joka asuu teidän keskellänne, syökö verta." (3. Moos. 17:10–12, KR-33.)

    Sen sijaan että Jeesus olisi kehottanut sellaiseen, hän varoitti voimakkaasti rikkomasta ainuttakaan Lain vaatimusta:

    "17. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
    18. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
    19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa." (Matt. 5:17–19, KR-38).

    Jeesuksen on siis täytynyt tarkoittaa syömistä ja juomista kuvaannollisessa mielessä, siten että uskotaan hänen täydellisen ihmisuhrinsa arvoon:
    "16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16, KR-38)
    " 14. mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään"." (JOH. 4:14, KR-38)
    "35. Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
    40. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä." " (JOH. 6:35, 40, KR-38)

    Tulisi kuitenkin huomata, ettei Jeesus esittänyt Johanneksen 6:53, 54:ssä olevaa lausuntoaan Herran illallisen asettamisen yhteydessä. Kenelläkään häntä kuunnelleista ei ollut ajatusta mistään juhlasta, jossa käytettäisiin leipää ja viiniä edustamaan Kristuksen lihaa ja verta. Tuo järjestely esiteltiin vasta noin vuotta myöhemmin, ja apostoli Johanneksen selostus Herran illallisesta alkaa vasta yli seitsemän lukua myöhemmin (Joh. 14) hänen nimeään kantavassa evankeliumissa.

    Tämän syömisen ja juomisen täytyisi ilmeisesti tapahtua kuvaannollisesti, muutoin rikottaisiin Jumalan lakia:

    "4. Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on. " (1. Moos. 9:4, KR-33)
    "28. Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
    29. että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!" (Apost. 15:28, 29, KR-38)

    Äänestä

Onko verensiirrot riskittömiä? Jos eivät sitä ole, mitä riskitekijöitä serensiirto saattaa sislätää?

Tässä joitakin niistä:

KUUMEREAKTIOT:

- Leukosyyttivasta-aineet

- Trombosyyttivasta-aineet

- Pyrogeenit

ALLERGISET REAKTIOT

HEMOLYYTTINEN REAKTIO

- (Sopimattoman veren siirtäminen)

TAUTIEN SIIRTÄMINEN

- Seerumhepatiitti

- Malaria

- Syfilis

- Sytomegalovirusinfektio

INFEKTOITUNUT VERI

VERENKIERRON YLIKUORMITUS

SITRAATTIMYRKYTYS

HYPERKALEMIA

EPÄNORMAALI VERENKIERTO

- Sopimattoman veren siirtäminen

- Massiivinen verensiirto

ISOIMMUNISAATIO

VERENSIIRTO-HEMOSIDEROOSI

MUUT

- Tromboflebiitti

- Ilmaembolia

- Vieraan aineksen injektio

Äänestä
  • Jos vaihtoehtoina ovat luettelemasi riskit ja toisella puolella vaakaa on elämä, niin vain psyykkisesti häiriintynyt idiootti pelkää enemmän niitä kuumeiluja kuin kuolemaa.

    Hohhoijaa. Kunpa joutuisit omalla kohdallasi valitsemaan. Tai mitä jos lapsellesi kävisi niin, että kuolo tulee ellei verensiirtoa oteta?

    Ai niin, saathan sinä sen varastetun autonkin ottaa 97%:sta osina. Kun kerran verenkin kanssa on samoin.

    Äänestä

  • Nykyisin verensiirroissa on kuitenkin eliminoitu erilaisilla testeillä suurin osa mainitsemistasi riskeistä.

    Olen itse luovuttanut verta ja tiedän että kyselylomake luovuttajalta on laaja. Esimerkiksi tähän aikaan vuodesta kun poden allergiaoireita ei vereni luovutukseen kelpaa. Lisäksi luovutettu veri testataan useimpien tautien varalta.

    Sopimatonta verta ei veriryhmien keksimisen jälkeen myöskään kenellekään siirretä. Listasi on siis melkoisen keinotekoinen.

    Toki verensiirtoihin sisältyy aina pieni riski kuten myös lähes kaikkien lääkkeiden nauttimiseen. Aina on se mahdollisuus ettei kyseinen lääke jostain syystä sovikaan sinulle ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Riski on kuitenkin suurempi olla ottamatta lääkettä. Sama pätee verensiirtoihin. Verta ei turhan takia siirrellä, vaan yleensä silloin on ihmisen hengestä kysymys.

    Äänestä

  • Gospel. kirjoitti:

    Nykyisin verensiirroissa on kuitenkin eliminoitu erilaisilla testeillä suurin osa mainitsemistasi riskeistä.

    Gospel kirjoitti:
    >>Nykyisin verensiirroissa on kuitenkin eliminoitu erilaisilla testeillä suurin osa mainitsemistasi riskeistä.>>

    Tarkastellaan asiaa yhdessä...

    ********** on lääkkeen nimi.

    >>

    2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

    Vaikuttavat aineet

    Ihmisen plasmaproteiinit 45 - 70 mg/ml

    4.4 Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

    Seuraavissa tilanteissa ******** tulee käyttää varovaisuutta noudattaen:

    * IgA-puutos.

    * Plasmaproteiiniallergia.

    * Aikaisempi reaktio jääplasmalle.

    * Manifestoitunut tai latentti sydämen vajaatoiminta

    * Keuhkoödeema

    ************ ei saa käyttää plasmavolyymin lisääjänä potilailla, joilla ei ole dokumentoitu hyytymistekijän puutosta.

    ************ ei saa käyttää verenvuototapauksissa, jotka aiheutuvat von Willebrandin taudista (vWD) tai muissa hyytymistekijäpuutoksissa, kun tarvittavaa hyytymistekijäkonsentraattia on saatavilla.

    ************-lääkettä ei tule käyttää plasmiinin inhibiittorin, alfa-2-antiplasmiinin vajauksesta johtuvan hyperfibrinolyysin hoitoon, sillä S/D (liuotin/detergentti)-käsitelty plasma (jossa on pieniä määriä alfa-2-antiplasmiinia) pienentää alfa-2-antiplasmiinin tasoja entisestään. Erityistä huomiota on kiinnitettävä liiallisen verenvuototaipumuksen merkkeihin potilailla, joille on todennäköisesti tehtävä massiivisia verensiirtoja esim. maksansiirron yhteydessä, tai muissa hemostaasin vakavissa häiriötiloissa.

    Kun ihmisen verestä tai plasmasta valmistettua lääkevalmistetta annetaan, ei voida täysin sulkea pois infektioita aiheuttavien tekijöiden siirtymisen mahdollisuutta. Tämä koskee myös toistaiseksi tuntemattomia patogeeneja.

    Infektioita aiheuttavien tekijöiden siirtymisen mahdollisuutta on pienennetty seuraavilla toimenpiteillä:

    - Yksittäiset luovuttajat haastatellaan. Luovuttajat ja plasmapoolit seulotaan kolmen tärkeimmän patogeenisen viruksen HIV-, HCV- ja HBV-viruksen suhteen.

    - Jokaisesta plasmapoolista testataan HCV:n genominen materiaali.

    - Käytetään valmistuksen aikana inaktivointi-/poistomenetelmiä, jotka on validoitu käyttäen malliviruksia ja havaittu tehokkaiksi HIV, HCV ja HBV-viruksille. Virusten inaktivointi-/poistomenetelmät eivät täysin tehoa vaipattomiin viruksiin, kuten HAV-virukseen ja parvovirus B19:een. Parvovirus B 19:a siirtymisestä on raportoitu

    S/D-käsitellyn plasman käytön jälkeen neutraloivien vasta-aineiden olemassaolosta huolimatta.

    - Parvovirus 19 voi vahingoittaa vakavasti raskaana olevia seronegatiivia naisia, immuunipuutospotilaita tai potilaita, joilla punasolujen elinikä on lyhentynyt. Näille potilaille ************* tulee antaa ainoastaan pakottavissa tapauksissa.

    *************** valmistamiseen käytetään enintään 1520 yksittäistä luovuttajaa.

    ************** on valmistettu plasmapooleista, jotka sisältävät vähintään tietyn HAV:a neutralisoivan minimi vasta-ainetason. Mahdollinen vaipattomien virusten aiheuttama infektioriski tulee punnita vaipallisten virusten, kuten HIV, HBV ja HCV, S/D- inaktivointikäsittelyllä saatavia hyötyjä vastaan.

    Tarvittaessa tulee harkita rokotuksen antamista (esim. HAV:tä ja HBV:tä vastaan) potilaille, jotka saavat säännöllisesti ihmisen verestä tai plasmasta valmistettua valmistetta.

    ************ antamisen tulee perustua AB0-veriryhmä yhteensopivuuteen. Hätätapauksissa voidaan AB-veriryhmän ********** pitää yleisplasmana, koska sitä voidaan antaa kaikille potilaille.

    Potilaita tulee tarkkailla vähintään 20 minuutin ajan annostelun jälkeen.

    Anafylaktisen sokin ilmaantuessa tulee infuusio lopettaa välittömästi. Hoidon tulee noudattaa anafylaktisen sokin hoidosta annettuja ohjeita, katso kohta 4.8.

    Koska tietoja ************* käytöstä keskosilla on rajoitetusti, tulee valmistetta käyttää ainoastaan niille yksilöille, joilla saavutettu hyöty selvästi ylittää mahdolliset riskit.

    4.8 Haittavaikutukset

    ***************** suoritettujen kliinisten tutkimusten aikana on raportoitu seuraavia haittavaikutuksia:

    * Iho-oireita (ihottuma, punoittava ihottuma ja urtikaria)

    * Vilunväristyksiä/puistatuksia, joihin voi liittyä kuumetta

    * Kuume

    * Pahoinvointi, johon voi liittyä oksentelua

    * Paikallinen ödeema

    * Keuhko-oireita

    * Hypokalsemia

    * Anafylaktinen reaktio

    Tuorepakastettuun plasmaan on liitetty seuraavia haittavaikutuksia ja siksi niitä voi ilmetä myös ************* yhteydessä:

    * Akuutti lievä allerginen reaktio (esim. urtikaria (nokkosrokko), kuume, vilunväristykset, pahoinvointi, oksentelu ja vatsa- tai selkäkivut), joka aiheutuu yliherkkyydestä infusoiduille proteiineille, on yleinen (>1/100).

    * Akuutti vaikea allerginen (anafylaktinen tai anafylaktoidinen) reaktio (jolle on luonteenomaista ihon punoitus, hypotensio, substernaalikipu, bronkospasmit, dyspnea ja sydämen ja hengityksen toiminnan voimakas huononeminen), joka johtuu yliherkkyydestä infusoiduille proteiineille tai anti-IgA vasta-aineista on harvinainen (

    Äänestä

  • lääkevalmistetta " kirjoitti:

    Mikä riski ei mielestäsi ole hyväksyttävissä jos vaihtoehtona on kuolema?

    Perustele se JT seuran hyväksyntä 97% verestä jos se otetaan osina. Ja sitten perustele miksi ne 3% täyttävät sen "karttakaa verta" kehoituksen.

    Äänestä

  • Olihan kammottava litania... siinä taas uskollinen rivitodistaja syytää "todisteita". Nimittäin todisteita megalomaanisesta aivopesuoperaatiosta!! Tämän päivän verensiirto Suomessa on turvallinen operaatio. Kaikki infektiot on seulottu. Elämä itsessään on melko riskaabelia hommaa. Kadun ylitys yksin sisältää elämää uhkaavia elementtejä. Suorastaan ällöttävää mässäilyä epätodennäköisyyksillä ja vielä paatoksella maustettua!! Hyvä Jumala antaa ihmiselle elämää pelastavia oivalluksia ja joku porukka hänen nimessään kieltää seuraajiltaan mahdollisuuden käyttää tuota mahdollisuutta. Mahtaa taivaan isä puistella päätään pilkun viilaajien takia suruissaan. Sana avautuu niin monilla eri tavoilla, kuka on arvollinen määräämään toista Jumalan nimessä? Jokainen meistä vastaa aikanaan hänen edessään itse ja uskon Jumalan rakkauden ja hyväksynnän ylittävän meidän jokaisen käsityskyvyn moninkertaisesti!

    Äänestä

  • Gospel. kirjoitti:

    Nykyisin verensiirroissa on kuitenkin eliminoitu erilaisilla testeillä suurin osa mainitsemistasi riskeistä.

    Olen itse luovuttanut verta ja tiedän että kyselylomake luovuttajalta on laaja. Esimerkiksi tähän aikaan vuodesta kun poden allergiaoireita ei vereni luovutukseen kelpaa. Lisäksi luovutettu veri testataan useimpien tautien varalta.

    Sopimatonta verta ei veriryhmien keksimisen jälkeen myöskään kenellekään siirretä. Listasi on siis melkoisen keinotekoinen.

    Toki verensiirtoihin sisältyy aina pieni riski kuten myös lähes kaikkien lääkkeiden nauttimiseen. Aina on se mahdollisuus ettei kyseinen lääke jostain syystä sovikaan sinulle ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Riski on kuitenkin suurempi olla ottamatta lääkettä. Sama pätee verensiirtoihin. Verta ei turhan takia siirrellä, vaan yleensä silloin on ihmisen hengestä kysymys.

    TÄMÄ ON EHKÄ HUOMATTAVIN

    "Veriryhmävasta-aineita voi muodostua, kun henkilö altistuu vieraille punasoluille."
    http://www.veripalvelu.fi/asp/system/

    "Immunisaatio on tapahtuma, jossa veriryhmäantigeenit aiheuttavat veriryhmävasta-aineen muodostumisen henkilössä"
    http://papunet.net/verneri/yleis/index.php?id=1246

    "ABO-immunisaatio

    immunisoituminen ABO-veriryhmäantigeeneja kohtaan, mikä voi olla seurauksena esim. vääräryhmäisestä verensiirrosta tai äidin immunisoitumisesta sikiön veriryhmätekijöitä kohtaan" http://www.tohtori.fi/?page=6625671&search=abo-immunisaatio

    Äänestä

  • 678drtyj kirjoitti:

    Jämä nämä oireet ovat pahempia
    kuin vaihtoehtoinen kuolema?

    Vaikka jotkut voivat olla nopeita kutsumaan veren torjumista "itsemurhaksi", niin asian rehellinen tarkastelu panee tunnustamaan, että verensiirtoon liittyy epävarmuutta ja jopa vaaroja.

    Lääkärit tietävät, että veri on äärimmäisen monimutkaista. Tämä ilmenee jo veriryhmistä.

    Hakuteokset mainitsevat, että nykyään tunnetaan noin 15–19 veriryhmäjärjestelmää.

    Eräs äskettäin ilmestynyt verta käsittelevä teos mainitsee vain yhdestä näistä, Rh-veriryhmäjärjestelmästä, että "nykyisin voidaan teoreettisesti erottaa lähes kolmesataa erilaista Rh-tyyppiä".47

    Jokaisen ihmisen veren monimutkaisuutta ja ainutlaatuisuutta osoittaa myös siinä olevien vasta-aineiden moninaisuus.

    Eräässä Zürichissä pidetyssä tiedemiesten kokouksessa ryhmä englantilaisia kriminologeja osoitti, että vasta-aineita on niin monenlaisia, että jokaisen ihmisen veren voidaan sanoa olevan vain hänelle ominaista ja ainutlaatuista. Tiedemiehet toivovat voivansa "rekonstruoida veritahrasta kuvan jokaisen sellaisen ihmisen persoonallisuudesta, joka jättää jälkeensä hivenenkin verta."48

    Se seikka, että veri on äärimmäisen monimutkainen kudos, joka on erilaista eri ihmisillä, vaikuttaa merkittävästi verensiirtoon.

    Hartfordin sairaalassa Yhdysvaltain Connecticutissa toimiva verispesialisti tri Herbert Silver kiinnitti äskettäin huomion tähän seikkaan. Hän kirjoitti, että jos tarkastellaan vain niitä veressä olevia aineosia, joista voidaan suorittaa kokeita, "niin on vähemmän kuin 1 mahdollisuus 100 000:sta, että ihmiselle annetaan verta, joka on täsmälleen samanlaista kuin hänen omansa".49

    Vastustakoonpa joku verensiirtoja uskonnollisista syistä tai ei, moni saattaa näin ollen kieltäytyä verestä vain siitä syystä, että kysymyksessä on pohjimmiltaan sellaisen kudoksen siirto, joka parhaimmillaankin soveltuu vain osittain yhteen hänen oman verensä kanssa.

    Yhdysvaltain Stanfordin yliopistossa toimiva tri J. Garrott Allen, joka on vereen liittyvien ongelmien johtavia asiantuntijoita, arvioi, että verensiirrot tappavat vähintään 3500 amerikkalaista joka vuosi ja vahingoittavat lisäksi 50 000:ta.54 Mutta on pätevät syyt uskoa, että tämä on todellisuudessa liian alhainen arvio.

    Eräässäkin lääkärilehdessä esitettiin äskettäin, että "3000–30 000 kuolemantapausta, jotka ovat aiheutuneet verensiirroista" on luultavasti varovainen arvio.55 Ja pidä mielessäsi, että nämä luvut koskevat vain yhtä maata, eivätkä sano mitään muusta maailmasta.

    Eräässä Amerikan kirurgiseuran (Amerikan College of Surgeons) kokouksessa tri Robert J. Baker kertoi, että 'verestä aiheutuvien haitallisten seurausten vaara on paljon suurempi kuin aikaisemmin uskottiin, sillä yhdessä jokaisesta 20 potilaasta kehittyy reaktio'. Kuinka monet tajuavat tämän?

    Osoittaen, miksi tämän tiedonannon tulisi kiinnostaa meitä kaikkia, erään suuren veri palvelukeskuksen apulaisjohtaja tri Charles E. Huggins lisäsi: "Tämä raportti on pelottava mutta realistinen, sillä kaikki laitokset kautta maailman ovat samojen ongelmien edessä."56 >>

    Lainattu Watchtower julkaisusta

    Äänestä

  • Jerobeam kirjoitti:

    Mikä riski ei mielestäsi ole hyväksyttävissä jos vaihtoehtona on kuolema?

    Perustele se JT seuran hyväksyntä 97% verestä jos se otetaan osina. Ja sitten perustele miksi ne 3% täyttävät sen "karttakaa verta" kehoituksen.

    97% ei ole sallittua,ja turha vastata että " ompas.. mene ja lue" kun asia ei ole niin.
    Karta verta, tarkoittaa "karta verta". mikään julkaisu ei hyväksy sitä, te vain tulkitsette sen päin peetä. kun ette osaa lukea .
    pitäs vissii nenän eessä lukee teille et mitä se tarkottaa mutta ootte niin hassuja että te ette yksinkertaisesti kuuntele, ettekä halua tietää.

    lainaatte vain kohtia jossa (mukamas) teidän mielestä se hyväksytään ja pallottelette sitä.
    ja se on niin turhaa, sillä ei teidän taivaspaikkanne aukene yhtään sen paremmin sillä.

    "VT-seura" ei missään sano että se on hyväksyttyä,
    puhuu ainoastaan "omatunto" sanasta ja jos sitä ei OSAA lukea, se tulkitaan niin että verta saa ottaa. (mitä tuo omatunto asia sitten tarkoittaa)

    Ainoastaan sitä että nykylääketiede pystyy pilkkomaan veren, mutta raamatussa ei puhuta fraktioista mitään? NO VOIKO FRAKTIOITA OTTAA, KUN RAAMATTU EI SITÄ KIELLÄ? jatkuu... : "omatuntosi päättää sen" (TUO EI TODELLAKAAN TARKOITA SITÄ ETTÄ SE OLISI HYVÄKSYTTYÄ).. ja jokainen tajuaa sen että omatunto tässä vaiheessa sanoo että ei tietenkään voi VERTA ottaa..
    Jt-ihmisille asia on erittäin selvä : VERTA EI OTETA..

    Äänestä

  • Gospel kirjoitti:

    "Vakavien haittavaikutusten ja vaaratilanteiden esiintymistiheys oli noin
    1:8 000 valmistetta kohden. Englannissa seurantavuonna 2001–2002 vakavia tapahtumia esiintyi 1:7 000 valmistetta."

    Siis vaikka saisit tuhat kertaa verensiirron, niin riskit ovat edelleen epätodennäköisiä:)

    http://www.veripalvelu.fi/asp/system/empty.asp?P=97&VID=default&SID=288625060875369&S=1&A=closeall&C=27256

    Gospel skriivaa:

    >> Englannissa seurantavuonna 2001–2002 vakavia tapahtumia esiintyi 1:7 000 valmistetta.
    Siis vaikka saisit tuhat kertaa verensiirron, niin riskit ovat edelleen epätodennäköisiä:)

    Äänestä

  • Gospel. kirjoitti:

    Nykyisin verensiirroissa on kuitenkin eliminoitu erilaisilla testeillä suurin osa mainitsemistasi riskeistä.

    Olen itse luovuttanut verta ja tiedän että kyselylomake luovuttajalta on laaja. Esimerkiksi tähän aikaan vuodesta kun poden allergiaoireita ei vereni luovutukseen kelpaa. Lisäksi luovutettu veri testataan useimpien tautien varalta.

    Sopimatonta verta ei veriryhmien keksimisen jälkeen myöskään kenellekään siirretä. Listasi on siis melkoisen keinotekoinen.

    Toki verensiirtoihin sisältyy aina pieni riski kuten myös lähes kaikkien lääkkeiden nauttimiseen. Aina on se mahdollisuus ettei kyseinen lääke jostain syystä sovikaan sinulle ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Riski on kuitenkin suurempi olla ottamatta lääkettä. Sama pätee verensiirtoihin. Verta ei turhan takia siirrellä, vaan yleensä silloin on ihmisen hengestä kysymys.

    "Lääketieteellisissä aikakauslehdissä usein esiintyvä arvio on, että yksi prosentti eli yksi sadasta saa hepatiitin verensiirrosta.61

    Todisteet kuitenkin osoittavat, että tautia voi esiintyä paljon enemmän.

    Tämä johtuu siitä, että B-hepatiitin itämisaika on jopa puoli vuotta, joten tauti ilmenee ehkä vasta kauan verensiirron jälkeen.

    Trit John B. Alsever ja Peter Van Schoonhoven kirjoittivat seuraavaa:
    "Sen esiintymistiheys kuluneiden 10–15 vuoden aikana suurten yhdyskuntien veripalvelukeskuksissa on ollut noin 1 % kliinisesti ilmeistä tautia koskevissa raportoiduissa takautuvissa tutkimuksissa. Mutta kun tutkitaan verensiirron saaneita potilaita tulevaisuutta silmälläpitäen laboratoriossa 2–4 viikon väliajoin, niin infektoitumisessa on jopa kymmenen kertaa suurempia esiintymistiheyksiä."62

    On usein sanottu, että Yhdysvalloissa on vuosittain 30 000 verensiirron jälkeistä hepatiittitapausta, joista 1500–3000 johtaa kuolemaan.63 Jos tilanne olisi tällainen, niin se olisi jo kyllin vakava. Erään valtion viraston (Center for Disease Control) julkaisemat tiedot osoittavat kuitenkin, että varovaisesti arvioiden B-hepatiittitapauksia on vuosittain vähintään 200 000.64

    Ja kuka voi edes arvioida verensiirrosta aiheutuvien hepatiittitapausten kokonaismäärää koko Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa?

    Lisäksi ei ole olemassa mitään varmaa keinoa poistaa hepatiitin verensiirrosta saamisen suurta riskiä.

    The Journal of Legal Medicine myönsi, että "missään nykyään tunnetussa verensäilytysmenetelmässä ei ole viruksen vastaisia ominaisuuksia. Jokainen hepatiittiviruksen tuhoamis- tai jopa heikentämistapakin tuhoaa myös veren tai veren aineosan."68

    Entä mitä on sanottava saastuneen veren toteamiseksi ja siten poistamiseksi kehitetyn koetekniikan edistysaskeleista?

    Tri M. Shapiro Etelä-Afrikan Veripalvelusta huomautti äskettäin, että "kaikkein herkimmissäkin kokeissa kenties vain yksi kahdeksasta verensiirron jälkeisestä hepatiittitapauksesta, tai ei niinkään moni, on vältettävissä yksin luovuttajien veren laboratoriotarkastusten avulla."69>>

    Lähde: Vartiotornin julkaisu: 'Jehovan todistajat ja verikysymys'

    Äänestä

  • verensiirrosta kirjoitti:

    "Vaikka siis seerumhepatiitti olisi ainoa verensiirrosta aiheutuva sairausvaara, niin siinä olisi jo riittävä lääketieteellinen peruste suhtautua varauksin veren ottamiseen. Tosiasia kuitenkin on, että hepatiitti on vain yksi riskeistä. Pane merkille seuraavat muut:

    "Verta tulisi pitää vaarallisena lääkkeenä, ja sitä tulisi käyttää yhtä varovasti kuin esimerkiksi morfiinia."70 Näin professori H. Busch, joka on verensiirron johtavia asiantuntijoita, päätti erään pohjoissaksalaiselle kirurgikokoukselle esittämänsä tiedonannon. Hän mainitsi siinä verensiirtoja koskevan vaikean pulman. Hän sanoi, että luovutettu veri tulisi siirtää vuorokauden kuluessa, jotta sillä olisi suurin mahdollinen biologinen arvonsa; sen jälkeen aineenvaihduntariskit lisääntyvät säilytetyssä veressä tapahtuvien muutosten vuoksi. Toisaalta verta täytyy säilyttää vähintään kolme vuorokautta, tai muutoin se voi siirtää syfilistä.

    Ja edes syfiliittisen veren toteamiseksi suoritetut kokeetkaan eivät ole suojaksi, sillä niissä ei todeta syfilistä sen varhaisasteella. Ei ole tarpeen kuvailla sitä vahinkoa, joka voi ihmiselle ja hänen perheelleen aiheutua, mikäli hän saa kuppataudin saastuttamaa verta."

    Tässä saksalaisessa tiedonannossa korostettiin myös niiden verensiirtojen vaaroja, jotka levittivät sytomegalovirusinfektioita ja malariaa. Sytomegaloviruksen tiedetään olevan erityisen vaarallinen lapsille. Saksalaisia lääkäreitä varoitettiin siis hyvällä syyllä niistä "hyvin vakavista, jopa kohtalokkaista seurauksista", jotka saattavat aiheutua verensiirroista. Ja Amerikan lääkäriliitto ilmoitti, että "maailmanlaajuisen matkailun lisääntyessä ja sotilaiden palatessa endeemisiltä alueilta malariatartunnat ovat lisääntyneet verensiirtojen saajissa".71

    Trooppisilla alueilla on lukuisia muita tauteja, jotka voivat siirtyä verensiirtojen välityksellä, kuten Chagasin tauti (johon kuolee yksi kymmenestä), afrikkalainen trypanosomiaasi (afrikkalainen unitauti), vaapukkasyylätauti ja rihmamatotauti.72" (Jehovan todistajat ja verikysymys)

    Siis..."edes syfiliittisen veren toteamiseksi suoritetut kokeetkaan eivät ole suojaksi, sillä niissä ei todeta syfilistä sen varhaisasteella."

    "Miltä tulevaisuus näyttää verensiirtoihin liittyvien vaarojen kannalta?

    Tri John A. Collins Washingtonin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta sanoo: "Siirrettyjen tautien luettelo vaihtelee ja varmasti kasvaa, ja melkoista huolta saattaa ilmetä, kun ihmisverestä identifioidaan lisää kasvaimiin liittyviä viruksia."74 Tämän vuoksi monet sairaalat vaativat nykyään potilasta allekirjoittamaan sopimuksen, jonka mukaan hän ei pidä lääkäriä eikä sairaalaa vastuunalaisena verensiirrosta aiheutuneesta vahingosta.75

    Tarkoittaako tämä vain muutamien vereen liittyvien lääketieteellisten riskien lyhyt tarkastelu sitä, että Jehovan todistajat vastustavat verensiirtoja pääasiassa lääketieteellisistä syistä?

    Ei, näin ei ole. Perussyynä siihen, miksi he eivät ota verensiirtoja, on se mitä Raamattu sanoo. He vastustavat verensiirtoja pohjimmiltaan uskonnollisista syistä, eivät lääketieteellisistä.

    Kuitenkin veren ottamiseen liittyvät vakavat riskit vain korostavat Jehovan todistajien ottaman asenteen järkevyyttä myös lääketieteelliseltä kannalta katsoen."

    - (Jehovan todistajat ja verikysymys) -

    Äänestä

  • ette yhtään mitään kirjoitti:

    Kirjoitit itse näin:

    -----------
    NO VOIKO FRAKTIOITA OTTAA, KUN RAAMATTU EI SITÄ KIELLÄ? jatkuu... : "omatuntosi päättää sen" (TUO EI TODELLAKAAN TARKOITA SITÄ ETTÄ SE OLISI HYVÄKSYTTYÄ)
    -----------

    Vastaapa nyt, jos kerran raamattu ei sitä kiellä, niin kuka sen kieltää?

    >>Lääketieteellisissä aikakauslehdissä usein esiintyvä arvio on, että yksi prosentti eli yksi sadasta saa hepatiitin verensiirrosta.61

    Äänestä

  • liikaa monenlaisia vasta-ai... kirjoitti:

    lääkäri joka on samaa mieltä kuin mikä tahansa ajatus.

    Ajattelepa näin. Jos yksi lääkäri suosittelisi sinulle hoitomuodoksi lehmänlantaa haavojen hoitoon (kuten Egyptissä oli tapana), niin olisiko se sinun mielestäsi hyvä hoitomuoto?

    Jos yksi lääkäri tuhannesta sanoo yhtä ja kaksi lääkäriä toista, mutta 997 lääkäriä sanoo kolmatta, niin mikä on silloin todennäköisesti oikein?

    Äänestä

  • JoseMaar kirjoitti:

    Gospel skriivaa:

    >> Englannissa seurantavuonna 2001–2002 vakavia tapahtumia esiintyi 1:7 000 valmistetta.
    Siis vaikka saisit tuhat kertaa verensiirron, niin riskit ovat edelleen epätodennäköisiä:)

    Kerropa minulle peruskoulumatikallasi
    onko 1:7000 suurempi vai pienempi kuin käyttämäsi 10 000:70 000 000?

    Äänestä

  • PoterO kirjoitti:

    >>Lääketieteellisissä aikakauslehdissä usein esiintyvä arvio on, että yksi prosentti eli yksi sadasta saa hepatiitin verensiirrosta.61

    "Suomessa löydetään uusia hepatiitti C -tartuntoja noin 1 700-1 900 tapausta vuosittain. Hepatiitti C -virus siirtyy raskauden aikana äidiltä viidelle prosentille lapsista. Äiti saa tiedon sairaudestaan tyypillisesti juuri raskauden aikana, ja silloin tieto tulee sokkina.

    Hepatiitti C -maksatulehdus on tunnettu hieman yli 10 vuoden ajan. Se aiheuttaa lähes aina pitkäaikaisen maksatulehduksen, joka johtaa usein maksakirroosiin ja joskus syöpään.

    Taudin aiheuttajaa, hepatiitti C -virusta, ja itse tautia on tutkittu varsin laajasti viime vuosina. Hepatiitti C:n tutkimus sosiaalisesta näkökulmasta on kuitenkin vasta lapsenkengissä. Aiheeseen viitataan useasti puhuttaessa päihteidenkäytöstä, mutta tällöin unohtuvat pois henkilöt, joiden tartunta on saatu esimerkiksi verensiirroista."
    http://www.a-klinikka.fi/tiimi/arkisto/2002/202/hepc.htm

    Äänestä

  • JoseMaar kirjoitti:

    Gospel skriivaa:

    >> Englannissa seurantavuonna 2001–2002 vakavia tapahtumia esiintyi 1:7 000 valmistetta.
    Siis vaikka saisit tuhat kertaa verensiirron, niin riskit ovat edelleen epätodennäköisiä:)

    >>
    Tarkoitat siis et enkuis o vaan 7000 asukasta :)

    Entä, jos enkuis onki vaik 70 milj. asukasta, montako kertaa jo voit saada jonku pöpö?
    >>

    Ei, vaan linkissä kerrottiin montako kertaa on tullut vakavia ongelmia niistä kerroista jolloin verivalmisteita on hoidoissa käytetty. Tämän todennäköisyys pysyy aina samana, eikä kyse ole läheskään aina mistään pöpöstä, vaan mukana ovat myös inhimilliset hoitovirheet.

    Eli Suomessa vain joka KAHDEKSAS TUHANNES kerta on tullut vakavia ongelmia kun verivalmisteilla on ihmisiä hoidettu. Kannattaa lisäksi huomioida se että ellei verensiirtoa vaativissa tilanteissa olisi verta käytetty, niin kuolo olisi korjannut varmaankin 99 tapausta sadasta...

    Äänestä

  • liittyviä viruksia kirjoitti:

    "Miltä tulevaisuus näyttää verensiirtoihin liittyvien vaarojen kannalta?

    Tri John A. Collins Washingtonin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta sanoo: "Siirrettyjen tautien luettelo vaihtelee ja varmasti kasvaa, ja melkoista huolta saattaa ilmetä, kun ihmisverestä identifioidaan lisää kasvaimiin liittyviä viruksia."74 Tämän vuoksi monet sairaalat vaativat nykyään potilasta allekirjoittamaan sopimuksen, jonka mukaan hän ei pidä lääkäriä eikä sairaalaa vastuunalaisena verensiirrosta aiheutuneesta vahingosta.75

    Tarkoittaako tämä vain muutamien vereen liittyvien lääketieteellisten riskien lyhyt tarkastelu sitä, että Jehovan todistajat vastustavat verensiirtoja pääasiassa lääketieteellisistä syistä?

    Ei, näin ei ole. Perussyynä siihen, miksi he eivät ota verensiirtoja, on se mitä Raamattu sanoo. He vastustavat verensiirtoja pohjimmiltaan uskonnollisista syistä, eivät lääketieteellisistä.

    Kuitenkin veren ottamiseen liittyvät vakavat riskit vain korostavat Jehovan todistajien ottaman asenteen järkevyyttä myös lääketieteelliseltä kannalta katsoen."

    - (Jehovan todistajat ja verikysymys) -

    Puntarissa riski saada virus (esim 1:8000) ja riski kuolla (vaikkapa 50-50).

    Juuh, seliseli ja höpöhöpö. Voisinpa lyödä vetoa, että muutaman vuoden sisällä tulee uutta valoa, joka vähitellen antaa JTlle hyvällä omallatunnolla ottaa KAIKKIA veren fragmentteja, koska raamattu ei sitä kiellä. Joku "kokoverta ei saa ottaa" varmaan säilyy vuosikymmenien selityksen vuoksi, mutta muutoksia tulee.

    Äänestä

  • verensiirrosta kirjoitti:

    "Lääketieteellisissä aikakauslehdissä usein esiintyvä arvio on, että yksi prosentti eli yksi sadasta saa hepatiitin verensiirrosta.61

    Todisteet kuitenkin osoittavat, että tautia voi esiintyä paljon enemmän.

    Tämä johtuu siitä, että B-hepatiitin itämisaika on jopa puoli vuotta, joten tauti ilmenee ehkä vasta kauan verensiirron jälkeen.

    Trit John B. Alsever ja Peter Van Schoonhoven kirjoittivat seuraavaa:
    "Sen esiintymistiheys kuluneiden 10–15 vuoden aikana suurten yhdyskuntien veripalvelukeskuksissa on ollut noin 1 % kliinisesti ilmeistä tautia koskevissa raportoiduissa takautuvissa tutkimuksissa. Mutta kun tutkitaan verensiirron saaneita potilaita tulevaisuutta silmälläpitäen laboratoriossa 2–4 viikon väliajoin, niin infektoitumisessa on jopa kymmenen kertaa suurempia esiintymistiheyksiä."62

    On usein sanottu, että Yhdysvalloissa on vuosittain 30 000 verensiirron jälkeistä hepatiittitapausta, joista 1500–3000 johtaa kuolemaan.63 Jos tilanne olisi tällainen, niin se olisi jo kyllin vakava. Erään valtion viraston (Center for Disease Control) julkaisemat tiedot osoittavat kuitenkin, että varovaisesti arvioiden B-hepatiittitapauksia on vuosittain vähintään 200 000.64

    Ja kuka voi edes arvioida verensiirrosta aiheutuvien hepatiittitapausten kokonaismäärää koko Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa?

    Lisäksi ei ole olemassa mitään varmaa keinoa poistaa hepatiitin verensiirrosta saamisen suurta riskiä.

    The Journal of Legal Medicine myönsi, että "missään nykyään tunnetussa verensäilytysmenetelmässä ei ole viruksen vastaisia ominaisuuksia. Jokainen hepatiittiviruksen tuhoamis- tai jopa heikentämistapakin tuhoaa myös veren tai veren aineosan."68

    Entä mitä on sanottava saastuneen veren toteamiseksi ja siten poistamiseksi kehitetyn koetekniikan edistysaskeleista?

    Tri M. Shapiro Etelä-Afrikan Veripalvelusta huomautti äskettäin, että "kaikkein herkimmissäkin kokeissa kenties vain yksi kahdeksasta verensiirron jälkeisestä hepatiittitapauksesta, tai ei niinkään moni, on vältettävissä yksin luovuttajien veren laboratoriotarkastusten avulla."69>>

    Lähde: Vartiotornin julkaisu: 'Jehovan todistajat ja verikysymys'

    >>
    "Lääketieteellisissä aikakauslehdissä usein esiintyvä arvio on, että yksi prosentti eli yksi sadasta saa hepatiitin verensiirrosta.61
    >>

    Jahas. Mitenkähän tuo on mahdollista kun verensiirtoon liittyvät kaikki vakavat ongelmat (sis. hepatiittitartunnat) ovat yhteenlaskettuna yksi tapaus useista tuhansista?

    Kyseessä voi olla se, että hepatiitin saaneista 1% on saanut tartuntansa verensiirrosta tai sitten tilasto on voitu napata kehitysmaissa tehtävistä verensiirroista...

    Tarkoitushakuinen vääristely ei kyllä tee hyvää JT-julkaisuille;)

    Äänestä

  • RIS-KIT kirjoitti:

    "Vaikka siis seerumhepatiitti olisi ainoa verensiirrosta aiheutuva sairausvaara, niin siinä olisi jo riittävä lääketieteellinen peruste suhtautua varauksin veren ottamiseen. Tosiasia kuitenkin on, että hepatiitti on vain yksi riskeistä. Pane merkille seuraavat muut:

    "Verta tulisi pitää vaarallisena lääkkeenä, ja sitä tulisi käyttää yhtä varovasti kuin esimerkiksi morfiinia."70 Näin professori H. Busch, joka on verensiirron johtavia asiantuntijoita, päätti erään pohjoissaksalaiselle kirurgikokoukselle esittämänsä tiedonannon. Hän mainitsi siinä verensiirtoja koskevan vaikean pulman. Hän sanoi, että luovutettu veri tulisi siirtää vuorokauden kuluessa, jotta sillä olisi suurin mahdollinen biologinen arvonsa; sen jälkeen aineenvaihduntariskit lisääntyvät säilytetyssä veressä tapahtuvien muutosten vuoksi. Toisaalta verta täytyy säilyttää vähintään kolme vuorokautta, tai muutoin se voi siirtää syfilistä.

    Ja edes syfiliittisen veren toteamiseksi suoritetut kokeetkaan eivät ole suojaksi, sillä niissä ei todeta syfilistä sen varhaisasteella. Ei ole tarpeen kuvailla sitä vahinkoa, joka voi ihmiselle ja hänen perheelleen aiheutua, mikäli hän saa kuppataudin saastuttamaa verta."

    Tässä saksalaisessa tiedonannossa korostettiin myös niiden verensiirtojen vaaroja, jotka levittivät sytomegalovirusinfektioita ja malariaa. Sytomegaloviruksen tiedetään olevan erityisen vaarallinen lapsille. Saksalaisia lääkäreitä varoitettiin siis hyvällä syyllä niistä "hyvin vakavista, jopa kohtalokkaista seurauksista", jotka saattavat aiheutua verensiirroista. Ja Amerikan lääkäriliitto ilmoitti, että "maailmanlaajuisen matkailun lisääntyessä ja sotilaiden palatessa endeemisiltä alueilta malariatartunnat ovat lisääntyneet verensiirtojen saajissa".71

    Trooppisilla alueilla on lukuisia muita tauteja, jotka voivat siirtyä verensiirtojen välityksellä, kuten Chagasin tauti (johon kuolee yksi kymmenestä), afrikkalainen trypanosomiaasi (afrikkalainen unitauti), vaapukkasyylätauti ja rihmamatotauti.72" (Jehovan todistajat ja verikysymys)

    Siis..."edes syfiliittisen veren toteamiseksi suoritetut kokeetkaan eivät ole suojaksi, sillä niissä ei todeta syfilistä sen varhaisasteella."

    Kuolemaa ei.

    Äänestä

  • Gospel. kirjoitti:

    >>
    "Lääketieteellisissä aikakauslehdissä usein esiintyvä arvio on, että yksi prosentti eli yksi sadasta saa hepatiitin verensiirrosta.61
    >>

    Jahas. Mitenkähän tuo on mahdollista kun verensiirtoon liittyvät kaikki vakavat ongelmat (sis. hepatiittitartunnat) ovat yhteenlaskettuna yksi tapaus useista tuhansista?

    Kyseessä voi olla se, että hepatiitin saaneista 1% on saanut tartuntansa verensiirrosta tai sitten tilasto on voitu napata kehitysmaissa tehtävistä verensiirroista...

    Tarkoitushakuinen vääristely ei kyllä tee hyvää JT-julkaisuille;)

    "The risk of H.T.L.V. coming into the blood supply this way was also given at about 2 per million, while hepatitis C was 10 per million and hepatitis B 16 per million."

    ja

    "The safety of the blood supply has dramatically increased over the past decade," says George B. Schreiber, an epidemiologist with Westat Inc., a research company in Rockville, Md., that figured the odds. "While there still is a risk, it is exceedingly small."

    http://query.nytimes.com/gst/fullpage.html?sec=health&res=9E0CE2D81339F931A35754C0A960958260

    Äänestä

  • verensiirrosta kirjoitti:

    "Lääketieteellisissä aikakauslehdissä usein esiintyvä arvio on, että yksi prosentti eli yksi sadasta saa hepatiitin verensiirrosta.61

    Todisteet kuitenkin osoittavat, että tautia voi esiintyä paljon enemmän.

    Tämä johtuu siitä, että B-hepatiitin itämisaika on jopa puoli vuotta, joten tauti ilmenee ehkä vasta kauan verensiirron jälkeen.

    Trit John B. Alsever ja Peter Van Schoonhoven kirjoittivat seuraavaa:
    "Sen esiintymistiheys kuluneiden 10–15 vuoden aikana suurten yhdyskuntien veripalvelukeskuksissa on ollut noin 1 % kliinisesti ilmeistä tautia koskevissa raportoiduissa takautuvissa tutkimuksissa. Mutta kun tutkitaan verensiirron saaneita potilaita tulevaisuutta silmälläpitäen laboratoriossa 2–4 viikon väliajoin, niin infektoitumisessa on jopa kymmenen kertaa suurempia esiintymistiheyksiä."62

    On usein sanottu, että Yhdysvalloissa on vuosittain 30 000 verensiirron jälkeistä hepatiittitapausta, joista 1500–3000 johtaa kuolemaan.63 Jos tilanne olisi tällainen, niin se olisi jo kyllin vakava. Erään valtion viraston (Center for Disease Control) julkaisemat tiedot osoittavat kuitenkin, että varovaisesti arvioiden B-hepatiittitapauksia on vuosittain vähintään 200 000.64

    Ja kuka voi edes arvioida verensiirrosta aiheutuvien hepatiittitapausten kokonaismäärää koko Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa?

    Lisäksi ei ole olemassa mitään varmaa keinoa poistaa hepatiitin verensiirrosta saamisen suurta riskiä.

    The Journal of Legal Medicine myönsi, että "missään nykyään tunnetussa verensäilytysmenetelmässä ei ole viruksen vastaisia ominaisuuksia. Jokainen hepatiittiviruksen tuhoamis- tai jopa heikentämistapakin tuhoaa myös veren tai veren aineosan."68

    Entä mitä on sanottava saastuneen veren toteamiseksi ja siten poistamiseksi kehitetyn koetekniikan edistysaskeleista?

    Tri M. Shapiro Etelä-Afrikan Veripalvelusta huomautti äskettäin, että "kaikkein herkimmissäkin kokeissa kenties vain yksi kahdeksasta verensiirron jälkeisestä hepatiittitapauksesta, tai ei niinkään moni, on vältettävissä yksin luovuttajien veren laboratoriotarkastusten avulla."69>>

    Lähde: Vartiotornin julkaisu: 'Jehovan todistajat ja verikysymys'

    >>On usein sanottu, että Yhdysvalloissa on vuosittain 30 000 verensiirron jälkeistä hepatiittitapausta, joista 1500–3000 johtaa kuolemaan.63 Jos tilanne olisi tällainen, niin se olisi jo kyllin vakava. Erään valtion viraston (Center for Disease Control) julkaisemat tiedot osoittavat kuitenkin, että varovaisesti arvioiden B-hepatiittitapauksia on vuosittain vähintään 200 000.64

    Äänestä

  • PoterO kirjoitti:

    >>Lääketieteellisissä aikakauslehdissä usein esiintyvä arvio on, että yksi prosentti eli yksi sadasta saa hepatiitin verensiirrosta.61

    Tästä eteenpäin tiedot "lukkojen takana"
    http://www.laakarilehti.fi/sisallys/index.html?terms=verensiirron riskit&w=1&sort=Otsikko&display=10&b=1&t=1&au=1&dp=1&de=1

    Äänestä

  • Gospel kirjoitti:

    "Vakavien haittavaikutusten ja vaaratilanteiden esiintymistiheys oli noin
    1:8 000 valmistetta kohden. Englannissa seurantavuonna 2001–2002 vakavia tapahtumia esiintyi 1:7 000 valmistetta."

    Siis vaikka saisit tuhat kertaa verensiirron, niin riskit ovat edelleen epätodennäköisiä:)

    http://www.veripalvelu.fi/asp/system/empty.asp?P=97&VID=default&SID=288625060875369&S=1&A=closeall&C=27256

    "Hepatiitti C:n tutkimus sosiaalisesta näkökulmasta on kuitenkin vasta lapsenkengissä. Aiheeseen viitataan useasti puhuttaessa päihteidenkäytöstä, mutta tällöin unohtuvat pois henkilöt, joiden tartunta on saatu esimerkiksi verensiirroista."
    http://www.a-klinikka.fi/tiimi/arkisto/2002/202/hepc.htm

    "Tartunnan voi saada myös verensiirrosta"
    http://www.ouka.fi/sote/redi64/c-hepatiitti.htm

    "tartuntaa ei Suomessa voi saada verensiirrosta."
    http://www.roche.fi/portal/eipf/Finland/Finland_Portal/roche.fi/hepatiitti

    "[DOC] HEPATIITIT B, C JA HIV
    Tiedostomuoto: Microsoft Word - HTML-versio
    Tartunnan voi saada myös verensiirrosta; Lapsi voi saada synnytyksessä ... A-hepatiitti on kestävä virus, joka säilyy infektiokykyisenä useita päiviä. ...
    ext.huumereitiltahoitoketjuun.net/kemi/getinfoitemembeddedfile_ID=10817.doc - Lisätulos "

    "Ray kuoli hepatiitti C:n aiheuttaman munuaissairauden komplikaatioihin. Hepatiitti C oli luultavasti saatu verensiirrosta, jonka hän oli saanut vankilassa (Brushy Mountain State Penitentiary) tapahtuneen puukotuksen jälkeen."
    http://fi.wikipedia.org/wiki/James_Earl_Ray

    Äänestä

  • Jerobeam kirjoitti:

    Kirjoitit itse näin:

    -----------
    NO VOIKO FRAKTIOITA OTTAA, KUN RAAMATTU EI SITÄ KIELLÄ? jatkuu... : "omatuntosi päättää sen" (TUO EI TODELLAKAAN TARKOITA SITÄ ETTÄ SE OLISI HYVÄKSYTTYÄ)
    -----------

    Vastaapa nyt, jos kerran raamattu ei sitä kiellä, niin kuka sen kieltää?

    Raamattu kieltää veren käyttämisen missään muodossa.(piste) raamattu ei fraktioita kiellä mutta fraktiot ovat osa verta.... niin?? ei ole vaikeaa ymmärtää... voitko ottaa verta? EN. voitko ottaa fraktioita? EN.

    Julkaisussa ainoastaan mainittiin että "jt:n tulee itse päättää voiko fraktioita ottaa ,koska raamatussa fraktioita ei kielletä. Minusta on itsestään selvää että fraktioita ei voi käyttää.
    jos joku tulkitsee asian niin että nyt voikin käyttää : se on hänen ja Jumalan välinen asia.
    Seura ei kuitenkaan hyväksy /kannusta veren fraktioiden ottamista aivan samallailla kun sitä ei suoranaisesti kielletä/ kannusteta raamatussakaan ottamaan.

    Kuinka fraktioiden ottaminen voitaisiinkaan kieltää, koska raamatussa niiden ottamisesta ei puhuta???

    Yksinkertainen kirjoitus se vain oli lääketieteestä ja siitä "miten olisi viisasta toimia kun lääketiede on mennyt eteenpäin"

    Äänestä

  • ette yhtään mitään kirjoitti:

    97% ei ole sallittua,ja turha vastata että " ompas.. mene ja lue" kun asia ei ole niin.
    Karta verta, tarkoittaa "karta verta". mikään julkaisu ei hyväksy sitä, te vain tulkitsette sen päin peetä. kun ette osaa lukea .
    pitäs vissii nenän eessä lukee teille et mitä se tarkottaa mutta ootte niin hassuja että te ette yksinkertaisesti kuuntele, ettekä halua tietää.

    lainaatte vain kohtia jossa (mukamas) teidän mielestä se hyväksytään ja pallottelette sitä.
    ja se on niin turhaa, sillä ei teidän taivaspaikkanne aukene yhtään sen paremmin sillä.

    "VT-seura" ei missään sano että se on hyväksyttyä,
    puhuu ainoastaan "omatunto" sanasta ja jos sitä ei OSAA lukea, se tulkitaan niin että verta saa ottaa. (mitä tuo omatunto asia sitten tarkoittaa)

    Ainoastaan sitä että nykylääketiede pystyy pilkkomaan veren, mutta raamatussa ei puhuta fraktioista mitään? NO VOIKO FRAKTIOITA OTTAA, KUN RAAMATTU EI SITÄ KIELLÄ? jatkuu... : "omatuntosi päättää sen" (TUO EI TODELLAKAAN TARKOITA SITÄ ETTÄ SE OLISI HYVÄKSYTTYÄ).. ja jokainen tajuaa sen että omatunto tässä vaiheessa sanoo että ei tietenkään voi VERTA ottaa..
    Jt-ihmisille asia on erittäin selvä : VERTA EI OTETA..

    Älä nyt hyvä ihminen kuumene tuallai.

    Veren karttamisesta raamatussa puhutaan just ja vaan eläimistä puhuttaessa ruokana.. turha sitä on toisin alkaa väännellä.

    Sitä paitsi ihmisen sielu ei ole veressä, jos sen takia pelkäät verensiirtoja..
    Jos sielu olisi ihmisen veressä.. Kehoittaisin sinua rauhoittumaan sielunpaineesi takia.. mutta koska veri on vaan elämä, joka ihmisessä virtaa.. rauhoitu verenpaineesi takia.

    Äänestä

  • Gospel. kirjoitti:

    >>
    "Lääketieteellisissä aikakauslehdissä usein esiintyvä arvio on, että yksi prosentti eli yksi sadasta saa hepatiitin verensiirrosta.61
    >>

    Jahas. Mitenkähän tuo on mahdollista kun verensiirtoon liittyvät kaikki vakavat ongelmat (sis. hepatiittitartunnat) ovat yhteenlaskettuna yksi tapaus useista tuhansista?

    Kyseessä voi olla se, että hepatiitin saaneista 1% on saanut tartuntansa verensiirrosta tai sitten tilasto on voitu napata kehitysmaissa tehtävistä verensiirroista...

    Tarkoitushakuinen vääristely ei kyllä tee hyvää JT-julkaisuille;)

    "Lääketieteellisissä aikakauslehdissä usein esiintyvä arvio on, että yksi prosentti eli yksi sadasta saa hepatiitin verensiirrosta.61"

    Lainauksen lopussa oleva numero osoittaa lainauksen lähteen. Usein ei-Jt dokumenteissa on lainauslähteet numeroitu yllä olevalla tavalla, ja lainauslähteet mainittu kirjan lopussa tai niille erikseen varatun luvun tai sen osan alueella. Käytäntö on tuttua mm. väitöskirjoissa.

    Äänestä

  • Gospel. kirjoitti:

    >>
    Tarkoitat siis et enkuis o vaan 7000 asukasta :)

    Entä, jos enkuis onki vaik 70 milj. asukasta, montako kertaa jo voit saada jonku pöpö?
    >>

    Ei, vaan linkissä kerrottiin montako kertaa on tullut vakavia ongelmia niistä kerroista jolloin verivalmisteita on hoidoissa käytetty. Tämän todennäköisyys pysyy aina samana, eikä kyse ole läheskään aina mistään pöpöstä, vaan mukana ovat myös inhimilliset hoitovirheet.

    Eli Suomessa vain joka KAHDEKSAS TUHANNES kerta on tullut vakavia ongelmia kun verivalmisteilla on ihmisiä hoidettu. Kannattaa lisäksi huomioida se että ellei verensiirtoa vaativissa tilanteissa olisi verta käytetty, niin kuolo olisi korjannut varmaankin 99 tapausta sadasta...

    LUOTETTAVAT LINKIT KÄYTÖSSÄNNE:
    http://www.terveysportti.fi/terveysportti/dlehti2.sisalto?j_vuosi=2004&nr=7&p_teema=Y

    Äänestä

  • JoseMaar kirjoitti:

    Gospel skriivaa:

    >> Englannissa seurantavuonna 2001–2002 vakavia tapahtumia esiintyi 1:7 000 valmistetta.
    Siis vaikka saisit tuhat kertaa verensiirron, niin riskit ovat edelleen epätodennäköisiä:)

    >>Tarkoitat siis et enkuis o vaan 7000 asukasta :)

    Jos meidän yleisellä koulutustasolla yltää tuohon, niin kuinkahan korkealle yltäisi jehovantodistajien amerikkalaisella kotikoulutuksella?

    Rimanalitusten klassikkokilpailun ehdokas.

    Äänestä

  • Gospel. kirjoitti:

    Nykyisin verensiirroissa on kuitenkin eliminoitu erilaisilla testeillä suurin osa mainitsemistasi riskeistä.

    Olen itse luovuttanut verta ja tiedän että kyselylomake luovuttajalta on laaja. Esimerkiksi tähän aikaan vuodesta kun poden allergiaoireita ei vereni luovutukseen kelpaa. Lisäksi luovutettu veri testataan useimpien tautien varalta.

    Sopimatonta verta ei veriryhmien keksimisen jälkeen myöskään kenellekään siirretä. Listasi on siis melkoisen keinotekoinen.

    Toki verensiirtoihin sisältyy aina pieni riski kuten myös lähes kaikkien lääkkeiden nauttimiseen. Aina on se mahdollisuus ettei kyseinen lääke jostain syystä sovikaan sinulle ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Riski on kuitenkin suurempi olla ottamatta lääkettä. Sama pätee verensiirtoihin. Verta ei turhan takia siirrellä, vaan yleensä silloin on ihmisen hengestä kysymys.

    "Vaipattomat virukset ja prionit eivät tuhoudu SD-käsittelyssä"

    http://www.fimnet.fi/finnanest/lehdet/2005/no_2/a_pitkanen.pdf

    Äänestä

  • narussa talutettu? kirjoitti:

    Tästä eteenpäin tiedot "lukkojen takana"
    http://www.laakarilehti.fi/sisallys/index.html?terms=verensiirron riskit&w=1&sort=Otsikko&display=10&b=1&t=1&au=1&dp=1&de=1

    Vartiotornin lukijoilta ei odoteta lähteiden tarkistamista tai vertailevaa tutkimusta, joten kaikki Jehovan auktoriteetilla esitetyt selitykset uppoavat.

    Koska lukijan moraali voisi kuitenkin sallia verensiirron vaaratilanteessa, niin hänelle syötetään varmuuden vuoksi harhaanjohtavaa tietoa paisuttelemalla verensiirron vaaroja.

    Tarkoitushan pyhittää keinot teokraattisessa sodankäynnissä. Propagandahan on yleinen sodankäyntikeino.

    Jehovantodistajat eivät salli hoitomuotoa, jossa tarvitaan verta? -Tuttavani lapsi kuoli hiljattain onnettomuuden uhrina, kun vanhemmat eivät antaneet laittaa lapselle verta, joka olisi pelastanut lapsen hengen. Se on oikeastaan hengen riistämistä omalta lapselta, julmaa sellaista, jota ei voi ymmärtää.

    Äänestä

Hyväksyvätkö Jehovan todistajat verestä johdettuja lääkkeitä?

Uskomme, että Raamatun käsky 'karttaa verta' sulkee pois kokoveren tai sen peruskomponenttien (plasman, punasolujen, valkosolujen ja verihiutaleiden) siirrot (Apostolien teot 15:28, 29).

Kun on kyse peruskomponenteista saatavista pienistä aineosista, jokainen kristitty tekee henkilökohtaisen ratkaisunsa pitäen mielessään suhteensa Jumalaan ja sen, mitä Raamattu sanoo. (15.6.2000 s. 29–31.)

Äänestä
  • Puhut pienistä osasista ja peruskomponeista.
    Voi jesus mitä höpöttämistä.

    JT usko sallii 97% veren osasista. Se ei salli 3% komponenteista. Eli pieniä osasia ei sallita mutta perusosat kyllä. Onpa logiikka joillakin väärinpäin.

    Äänestä

  • Henkilökohtainen ratkaisu... näin se on...
    Raamattu ei kiellä fraktioita , vaan puhuu veren karttamisesta. Nykyään veri pilkotaan, raamatun aikaan ei.

    -Voiko nyt sitten fraktioita ottaa kun raamattu ei sitä suoranaisesti kiellä?

    - ottaisitko sinä?

    - minun omatuntoni sanoo että empä tietenkään voi ottaa ja niin muidenkin.

    -VTseura ei sano että fraktioiden ottaminen on hyväksytty.

    teidän tulkintanne on väärä

    Äänestä

  • näin se on kirjoitti:

    Henkilökohtainen ratkaisu... näin se on...
    Raamattu ei kiellä fraktioita , vaan puhuu veren karttamisesta. Nykyään veri pilkotaan, raamatun aikaan ei.

    -Voiko nyt sitten fraktioita ottaa kun raamattu ei sitä suoranaisesti kiellä?

    - ottaisitko sinä?

    - minun omatuntoni sanoo että empä tietenkään voi ottaa ja niin muidenkin.

    -VTseura ei sano että fraktioiden ottaminen on hyväksytty.

    teidän tulkintanne on väärä

    raamattu ei sitä kiellä, mihin omatuntosi nojaa?
    Ihmisoppeihin?

    Äänestä

  • Jerobeam kirjoitti:

    raamattu ei sitä kiellä, mihin omatuntosi nojaa?
    Ihmisoppeihin?

    tää on aika yksinkertainen asia, jos haluaisit ymmärtää.

    Moni Raamatussa mainittava ihminen teki oikeita ratkaisuja"sydämessään" ennen kuin raamattu oli edes kirjoitettu.

    Se päätös verta kohtaan perustuu ainoastaan siihen että Verta ei saa ottaa, niin eikai sitä pilkottunakaan voi.. ja jälleen seura ei ole missään vaiheessa sanonut että se on hyväksyttävää. kirjoituksessa oli ainoastaan kysymys siitä , että kun ei fraktioista puhuta.. mitä tulisi tehdä..
    seura ei voi kieltää fraktion ottamista, kun raamattu ei sitä kiellä.
    eli itse katsot sydämeesi niin tiedät onko oikein ottaa fraktioita

    Äänestä

  • Jerobeam kirjoitti:

    raamattu ei sitä kiellä, mihin omatuntosi nojaa?
    Ihmisoppeihin?

    se nojaa maalaisjärkeen.

    Äänestä

  • ni kerron :D kirjoitti:

    se nojaa maalaisjärkeen.

    taitaa nyt kyllä olla vartsikkajärkeä.

    Äänestä

  • Jerobeam kirjoitti:

    taitaa nyt kyllä olla vartsikkajärkeä.

    Niimpä tietenkin,
    no olkoon sitten niin. Käytä sinä sitä järkeä mitä
    tahdot ja jos saat raamatun käskyn veren karttamisesta järkeiltyä niin että verta voit ottaa, niin ole hyvä vaan. se on sinun päätös ja sinun järkeilysi, tosin vartsikka ei liity tähän sitten ei kirveelläkään.. mutta väännäpäs siitäkin juttu että : "liittyypäs...."

    Äänestä

  • sama setä kirjoitti:

    Jos siihen ei raamatullista kieltoa ole, niin mistä se tulee?

    Puhuit äsken maalaisjärjestä. Minä puhuin vartsikkajärjestä.

    Vartsikkajärkeä lainaten, se on omantunnon kysymys. Koska raamattu ei sitä kiellä.
    Mainitsemaasi maalaisjärkeä lainaten, se on kiellettyä. Koska raamattu kieltää sen. Siis maalaisjärjellä.

    Vartsikkajärkeä lainaten, tietyt veren osat ovat kuitenkin erottamisperuste. Koska raamattu kieltää veren ravitsemistarkoituksiin. Toiset osat ovat kuitenkin "omantunnon kysymys".

    Kertoisitko maalaisjärjelläsi ajatellen, miten seura perustelee jotkin osat erottamisperusteeksi ja toiset "omantunnon kysymyksiksi"? Jotka ilmeisesti kuitenkin ovat maalaisjärjellä ajatellen kiellettyjä.

    Äänestä

  • sama setä

    Jerobeam kirjoitti:

    Lisäys:

    Ja se mitä tulee ylipäätänsä koskaan siihen mitä seura voi hyväksyä/kieltää, perustuu raamattuun.
    jopa seuran kieltämä "älä tapa" perustuu raamattuun.

    Jos ei johonkin asiaan raamatusta tarkkaa selvitystä löydy , niin eihän toki ilman perusteita voi mitään kieltää/hyväksyä.
    tässä tulee vastaan sitten se mitä "omatunto "
    sanoo..

    minun omatuntoni kieltää osien ottamisen ja siitä vastaan Jumalalle. jos sinun omatuntosi ei kiellä, en voi tuomita tekoasi, koska raamattu ei tekoosi anna kielteistä/myönteistä päätöstä.

    Onko esim erotellun veden käyttäminen väärin?
    sehän on vettä? tjaa-a.. miten tässä oikein sitten toimisi ettei rikkoisi Jumalan lakeja???

    Äänestä

  • Googlen tulos:

    "Parvorokkovirus eli ihmisen parvovirus B19 kuuluu Erythrovirus-sukuun. Se löydettiin 1970-luvun puolivälissä oireettoman verenluovuttajan seerumista ja se ..."

    http://www.hi.helsinki.fi/virus/parvo.html

    "Muokattu teoksesta DUODECIM, Lääketieteellinen mikrobiologia, immunologia ja infektiosairaudet"
    "Parvovirukset ovat pieniä (Ø 20-25 nm), vaipattomia DNA-viruksia"

    LISÄSIVU: http://www.hi.helsinki.fi/virus/parvo2.html

    VIITATTU WEB-OSOITTEESEEN:
    http://spc.nam.fi/humspc/o/43605.xml?Template=/svenska/html/spctemplate.html

    "Kun ihmisen verestä tai plasmasta valmistettua lääkevalmistetta annetaan, ei voida täysin sulkea pois infektioita aiheuttavien tekijöiden siirtymisen mahdollisuutta. Tämä koskee myös toistaiseksi tuntemattomia patogeeneja.

    Infektioita aiheuttavien tekijöiden siirtymisen mahdollisuutta on pienennetty seuraavilla toimenpiteillä:
    Käytetään valmistuksen aikana inaktivointi-/poistomenetelmiä, jotka on validoitu käyttäen malliviruksia ja havaittu tehokkaiksi HIV, HCV ja HBV-viruksille. Virusten inaktivointi-/poistomenetelmät eivät täysin tehoa vaipattomiin viruksiin, kuten HAV-virukseen ja parvovirus B19:een. Parvovirus B 19:a siirtymisestä on raportoitu"

    Äänestä

  • seerumista kirjoitti:

    Googlen tulos:

    Vaipattomat virukset: entero- ja adenovirukset

    http://virology.utu.fi/teaching/opetustavoitteet.html

    "7. Yleisimmät tauteja aiheuttavat virukset, joista osattava luokittelu, taudinkuva, epidemiologia, patogeneesi, diagnostiikka, hoito ja ehkäisy:

    * Hengitystieinfektioita aiheuttavat virukset: rino-, korona-, influenssa- ja parainfluenssavirukset, RSV, adeno- ja enterovirukset
    * Gastroenteriittiä aiheuttavat virukset: rota-, noro-, astro-, entero- ja adenovirukset sekä hepatiitti A-virus
    * Iho-oireita aiheuttavat virukset: parvo-, pogosta- ja enterovirukset, VZV, HSV, HHV6
    * Keskushermostoinfektioita aiheuttavat virukset: HSV, enterovirukset, VZV, TBE, HHV-6, EBV, sytomegalo- ja influenssavirukset
    * Silmäoireita aiheuttavat virukset: HSV, VZV, adeno- ja enterovirukset
    * Kongenitaalisia ja perinataalisia infektioita aiheuttavat virukset: parvo- ja sytomegalovirukset, HSV, vesirokko- ja enterovirukset
    * Maksaoireita aiheuttavat virukset: hepatiitti A-, hepatiitti B-, hepatiitti C-, sytomegalo- ja puumalavirukset sekä EBV
    * Niveloireita aiheuttavat virukset: parvo- ja pogostavirukset
    * Virukset ja syöpä: papilloomavirukset, EBV
    * HIV
    * Puumalavirus "

    ----------

    http://www.tohtori.fi/?page=6625671&search=hepatiitti d -virus
    "hepatiitti D -virus*

    suoran veritartunnan kautta (esim. verivalmisteista) leviävä epätäydellinen hepatiittivirus, joka pystyy lisääntymään ainoastaan hepatiitti B -viruksen läsnä ollessa"

    Äänestä

  • parvovirus mukana kirjoitti:

    Vaipattomat virukset:

    http://www.hi.helsinki.fi/zoonoosivirukset/bornavirukset/Virukset_ja_tartunnan_tote.html

    http://cc.oulu.fi/~sisawww/esit/051027.htm
    "Plasmaperäisten valmisteiden ongelmat ovat liittyneet lähinnä virusturvallisuuteen. Valmistusprosessissa käytetyt virusten poisto- ja tuhoamismenetelmät tuhoavat erittäin luotettavasti vaipalliset virukset (HIV ja hepatiitti B- ja C-virukset) ja varsin luotettavasti pienet vaipattomat virukset (parvovirus B19, hepatiitti A-virus)"

    [PDF] Jääplasmavalmisteen ja sydänleikkaus- potilaiden ...
    Tiedostomuoto: PDF/Adobe Acrobat - HTML-versio
    Vaipattomat virukset. ja prionit eivät tuhoudu SD-käsittelyssä, teoriassa näin suuressa poolissa yksikin infektoitunut luovut- ...
    www.fimnet.fi/finnanest/lehdet/2005/no_2/a_pitkanen.pdf
    http://www.fimnet.fi/finnanest/lehdet/2005/no_2/a_pitkanen.pdf

    Äänestä

  • "Hepatiitti B-riskiryhmät.

    Kansanterveyslaitoksen (KTL:n) suositus HBV-rokotuksen antamisesta yleisen rokotusohjelman osana seuraaville henkilöille tai ryhmille:

    * Säännöllistä hoitoa saavat verenvuototautia sairastavat henkilöt."

    http://www.hi.helsinki.fi/virus/hepatiitti6.html

    Äänestä

http://www.hi.helsinki.fi/virus/hepatiitti.html

"Maksatulehduksia aiheuttavat varsinaiset hepatiittivirukset on nimetty aakkosin.

Tällä hetkellä tunnetaan kaksi uloste-suutietä tarttuvaa hepatiittivirusta, hepatiitti A -virus (HAV) ja hepatiitti E -virus (HEV).

Veren välityksellä tarttuvia hepatiittiviruksia tunnetaan kolme, hepatiitti B -virus (HBV), hepatiitti C -virus (HCV) ja hepatiitti D -virus (HDV).

Hepatiitti G -viruksesta (HGV) ei vielä tiedetä, onko kyseessä varsinainen hepatiittivirus.

Edelleen 10%:ssa virushepatiitin kaltaisista taudeista aiheuttaja jää tuntemattomaksi"

Äänestä
  • --> "Yhdistämisaikaväli on 50 vuotta seuraavissa taudeissa: . . . hepatiitti B, hepatiitti C . . . hepatiitti D-virus . . . Creutzfeldt-Jakobin tauti, uusi variantti"

    LÄHDE:

    >>10 c § (30.12.2003/1383)

    Tartuntatauti-ilmoitusten kaikki tiedot säilytetään samaa tartuntatautitapausta koskevien erillisten ilmoitusten yhdistämisen päättymistä, jäljempänä yhdistämisaikaväli, seuraavan vuoden loppuun saakka. Tämän jälkeen rekisterin tiedoista poistetaan henkilön nimi ja henkilötunnus muutetaan muotoon, jossa sitä ei voi tunnistaa. Yhdistämisaikaväli on 50 vuotta seuraavissa taudeissa: lavantauti, pikkulavantauti, kuppa, tuberkuloosi, hepatiitti B, hepatiitti C, HIV-infektio, muu mykobakteeritauti kuin tuberkuloosi, hepatiitti D-virus*, HTL-virus ja Creutzfeldt-Jakobin tauti, uusi variantti. Yhdistämisaikaväli on kolme vuotta, kun on kyseessä ovat ekinokokkoosi, malaria, Borrelia burgdorferi, brusella, metisilliinille/oksasilliinille resistentit Staphylococcus aureus -kannat (MRSA), veren ja selkäydinnesteen sieni- ja parasiittilöydökset, filariat sekä skistosomat. Yhdistämisaikaväli on kolme kuukautta, kun kyseessä ovat meningokokin aiheuttamat septiset taudit ja aivokalvotulehdukset, astrovirus, tippuri, septiset hemofilustaudit, sukupuoliteitse leviävät klamydiainfektiot, pehmeä sankkeri, muut veren ja selkäydinnesteen bakteeri- sekä viruslöydökset, astrovirus, influenssavirus, parainfluenssavirus, kalikivirus (sisältää noroviruksen), Respiratory Syncytial -virus ja rotavirus. Kaikissa muissa tartuntataudeissa yhdistämisaikaväli on 12 kuukautta.>>

    Äänestä

  • lainsäädännössä kirjoitti:

    --> "Yhdistämisaikaväli on 50 vuotta seuraavissa taudeissa: . . . hepatiitti B, hepatiitti C . . . hepatiitti D-virus . . . Creutzfeldt-Jakobin tauti, uusi variantti"

    LÄHDE:

    >>10 c § (30.12.2003/1383)

    Tartuntatauti-ilmoitusten kaikki tiedot säilytetään samaa tartuntatautitapausta koskevien erillisten ilmoitusten yhdistämisen päättymistä, jäljempänä yhdistämisaikaväli, seuraavan vuoden loppuun saakka. Tämän jälkeen rekisterin tiedoista poistetaan henkilön nimi ja henkilötunnus muutetaan muotoon, jossa sitä ei voi tunnistaa. Yhdistämisaikaväli on 50 vuotta seuraavissa taudeissa: lavantauti, pikkulavantauti, kuppa, tuberkuloosi, hepatiitti B, hepatiitti C, HIV-infektio, muu mykobakteeritauti kuin tuberkuloosi, hepatiitti D-virus*, HTL-virus ja Creutzfeldt-Jakobin tauti, uusi variantti. Yhdistämisaikaväli on kolme vuotta, kun on kyseessä ovat ekinokokkoosi, malaria, Borrelia burgdorferi, brusella, metisilliinille/oksasilliinille resistentit Staphylococcus aureus -kannat (MRSA), veren ja selkäydinnesteen sieni- ja parasiittilöydökset, filariat sekä skistosomat. Yhdistämisaikaväli on kolme kuukautta, kun kyseessä ovat meningokokin aiheuttamat septiset taudit ja aivokalvotulehdukset, astrovirus, tippuri, septiset hemofilustaudit, sukupuoliteitse leviävät klamydiainfektiot, pehmeä sankkeri, muut veren ja selkäydinnesteen bakteeri- sekä viruslöydökset, astrovirus, influenssavirus, parainfluenssavirus, kalikivirus (sisältää noroviruksen), Respiratory Syncytial -virus ja rotavirus. Kaikissa muissa tartuntataudeissa yhdistämisaikaväli on 12 kuukautta.>>

    http://www.tohtori.fi/?page=2442205&id=7134060

    "Creutzfeldt-Jakobin tauti
       
    28.11.2005

    Creuzfeldt-Jakobin tauti (CJD) on prionin aiheuttama kuolemaan päättyvä aivotauti, jolle ovat ominaisia mm. henkinen tylsistyminen, kouristukset ja lihasjäykkyys.

    Tauti voidaan syyn ja tartuntatavan mukaan jakaa kolmeen muotoon: sporadinen, familiaalinen ja iatrogeeninen. Näiden oireet ovat identtisiä.

    Iatrogeeninen CJD on levinnyt mm. neurokirurgisissa toimenpiteissä käytettyjen instrumenttien välityksellä. Myös verisuonikirurgiassa käytetyt siirteet ovat aiheuttaneet sairastumisia. Eniten tartuntoja on ilmennyt vainajien aivolisäkkeistä eristetystä kasvuhormonista, jota on käytetty lasten pituuskasvun hoitoon 1963 - 1985. Myös fertiliteettihoidoissa käytetystä gonadotropiinista on aiheutunut tartuntoja. Britanniassa hoidetuista 1 % on sairastunut keskimäärin 12 vuoden kuluttua. Nykyisin aivolisäkkeistä eristettyjä hormonivalmisteita* ei enää käytetä. Verivalmisteet eivät 'todennäköisesti' levitä tautia.

    . . . . . . .

    aivolisäkkeistä eristettyjä hormonivalmisteita:

    "http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=gonadotropiini&p_artikkeli=ltt00994

    "gonadotropiini:

    gonadotrooppinen hormoni; sukupuolirauhasten (gonadien) toimintaa stimuloiva ja säätelevä hormoni (follitropiini, lutotropiini, istukkagonadotropiini)

    follitropiini:

    follikkelia stimuloiva hormoni (FSH); aivolisäkkeen etulohkon gonadotrooppinen hormoni, joka mm. stimuloi munarakkuloiden ja siittiöiden kehittymistä

    lutotropiini:

    luteinisoiva hormoni (LH); aivolisäkkeen etulohkosta erittyvä gonadotrooppinen hormoni, joka naisella aiheuttaa ovulaation ja keltarauhasen synnyn ja miehellä stimuloi testosteronin erittymistä kivesten välisoluista; ks. gonadotropiini, ovulaatio, keltarauhanen, testosteroni

    istukkagonadotropiini:

    (HCG tai hCG), koriongonadotropiini; istukan erittämä hormoni, joka vaikuttaa lutotropiinin (aivolisäkkeen etulohkon erittämän luteinisoivan hormonin) tavoin eli ylläpitää keltarauhasta ja jonka ilmaantumiseen vereen ja virtsaan raskauskokeet perustuva"

    . . . . . . . .

    http://www.lihakeskusliitto.fi/lihalehti/lihatieto/osa28_10_2004.pdf
    "Sanalla prioni tarkoitetaan proteiininomaista, pientä, sairautta aiheuttavaa eliötä. Tieteellisen riskiarvioinnin mukaan on mahdollista, että naudan BSE-prioni aiheuttaa lihan välityksellä ihmisten sairastumisen variantti-Creutzfeldt-Jakobin tautiin."

    Äänestä

http://www.fimnet.fi/finnanest/lehdet/2005/no_2/a_pitkanen.pdf

"vuoden 2004 loppuun mennessä käytettiin Octaplas valmistetta 2396 pakkausta, kulut 174178 €"
(noin. 72,70€/pakkaus)

"kolmen vuoden aikana trobosyyttien[verihiutaleet] keskikulutus sairaalassa oli 2058 pakkausta/vuosi, kulut keskimäärin 603814 €/vuosi."
(293,49€/pakkaus)

Äänestä

Aloin jo kirjoittamaan pitkää selostusta siitä, miten JT-käsitykset ovat muutuneet vuosien varrella veren, elinsiirtojen ja rokotteiden suhteen.

Aineistoa on kuitenkin paljon ja sain vihjeen, että seuraavalla sivustolla on kasattu paljon aineistoa (ilmeisesti JTn omien rebelien toimesta):

http://www.ajwrb.org

Teksti on englanniksi, mutta varsin helppolukuista. Jos joku tarvitsee käännösapua johonkin sivuilla esiintyvään tekstiin, niin palstallahan voi asiasta kysyä.

Äänestä
  • "Useimmissa suhteissa Jehovan todistajat ovat samanlaisia kuin kaikki muutkin.

    Heillä on normaaleja taloudellisia, fyysisiä ja tunneperäisiä ongelmia.

    He tekevät erehdyksiä aika ajoin, sillä he eivät ole täydellisiä, henkeytettyjä eivätkä erehtymättömiä. Mutta he yrittävät oppia kokemuksistaan ja tutkivat ahkerasti Raamattua tehdäkseen tarvittavat korjaukset.

    He ovat vihkiytyneet Jumalalle tehdäkseen hänen tahtonsa, ja he pyrkivät täyttämään vihkiytymislupauksensa.

    Kaikessa toiminnassaan he etsivät Jumalan sanan ja hänen pyhän henkensä ohjausta"

    http://www.watchtower.org/languages/finnish/library/jt/index.htm

    Äänestä

  • Ilonpilaajalta kirjoitti:

    "Useimmissa suhteissa Jehovan todistajat ovat samanlaisia kuin kaikki muutkin.

    Heillä on normaaleja taloudellisia, fyysisiä ja tunneperäisiä ongelmia.

    He tekevät erehdyksiä aika ajoin, sillä he eivät ole täydellisiä, henkeytettyjä eivätkä erehtymättömiä. Mutta he yrittävät oppia kokemuksistaan ja tutkivat ahkerasti Raamattua tehdäkseen tarvittavat korjaukset.

    He ovat vihkiytyneet Jumalalle tehdäkseen hänen tahtonsa, ja he pyrkivät täyttämään vihkiytymislupauksensa.

    Kaikessa toiminnassaan he etsivät Jumalan sanan ja hänen pyhän henkensä ohjausta"

    http://www.watchtower.org/languages/finnish/library/jt/index.htm

    Juu, aiheeseen tuo linkki olisi voinut liittyä jos olisit laittanut sen seuran verikysymystä käsitteleville sivuille.

    Nyt toi meni mantran toisteluksi ja sehän on muistaakseni tuomittavaa.

    Harmillista, että keskustelu ymmärretään joidenkin toimesta sellaisten kuolleiden lauseiden toistelemiseksi, joilla ei ole tekemistä aiheen kanssa, vaan joiden tarkoitus on ainoastaan vakuutella itselle, että kaikki on hyvin.

    Äänestä

Olen siis ennenkin saanut verta, ja voin sanoa, että on paljon riskittömämpää ottaa verta kuin olla ottamatta. Veri on putsattu ja tarkistettu moneen otteeseen, ei jei jei. Pitää olla TODELLA huono säkä jotta verestä jotain ongelmia tulisi. Ja ottaen huomioon riskit mitä alhaisista veriarvoista seuraa, niin luulenpa, että jos (melkeinpä kun) aika on, niin enpä tule verestä kieltäytymään.
Ja eiköhän ne lääkäritkin jotain sanoisi jos olisi todellisia riskejä niin paljon... vai ovatko kaikki hematologit saatanasta?

Äänestä
  • >> Ja eiköhän ne lääkäritkin jotain sanoisi jos olisi todellisia riskejä niin paljon... vai ovatko kaikki hematologit saatanasta?

    Äänestä

  • PoterO kirjoitti:

    >> Ja eiköhän ne lääkäritkin jotain sanoisi jos olisi todellisia riskejä niin paljon... vai ovatko kaikki hematologit saatanasta?

    Tsemppiä tarvitaan sitten jos saan kuulla selviytymistodennäköisyyden olevan nollassa. Sitä ennen kestän takuulla kaiken vastaantulevan. Ja toivottavasti myös pahimmassa tilanteessa.

    Äänestä

  • EpäileväTuomas kirjoitti:

    Tsemppiä tarvitaan sitten jos saan kuulla selviytymistodennäköisyyden olevan nollassa. Sitä ennen kestän takuulla kaiken vastaantulevan. Ja toivottavasti myös pahimmassa tilanteessa.

    ...voimia sulle. Tyttäreni on sairastellut pari vuotta ja saanut sen aikana verituotteita 4-5 kertaa kuukaudessa, eikä mitään riskitekijöitä ole ollut. Nyt hänelle on tehty luuydinsiirto ja kaikki näyttää hyvältä. Luovutetut kantasolut olisat eri veriryhmästä kuin hänen ja siinä tuli verensiirtoreaktio, mutta sen jälkeen kaikki meni hyvin ja nyt se toimii 100%.

    Äänestä

Olen nyt ensimmäistä kertaa palstalla, ja luultavasti viimeistä. Kuka haluaa olla tällaisellä luopioiden temmellyskentällä?! En tajua! Mutta asiaan, vaikka sairautesi on vakava, sinuna jättäisin silti verituotteet ottamatta. Raamatun mukaan tulee yksiselitteisesti karttaa verta, joten suosittelen sinua tekemään niin. Ala tutkia Raamattua jonkin veljen tai sisaren kanssa, kumpi on sinulle tärkeämpää, ikuinen elämä paratiisissa vai muutama ohikiitävä hetki tässä kohta päättyvässä saatanan hallitsemassa maailmassa?

Vilpittömästi sinun parastasi ajatellen vain.

Äänestä
  • Kerropa minulle,

    Jos mielestäsi Raamatun mukaan tulee yksiselitteisesti karttaa verta, mutta seura on ilmoittanut virallisesti, että eräät veren osaset ovat omantunnon asia, niin

    1) käskeekö Raamattu yksiselitteisesti karttamaan verta?

    vai

    2) onko seura ylittänyt sen mitä on kirjoitettu?

    En tarkoita ilkeillä, mutta mielestäni kyseessä on selvä ristiriita.

    Äänestä

  • Täällä luopioiden temmellyskentällä on kuule monia helmihetkiä joista rehellinen ja vilpitön tutkija voi ottaa opikseen. On niin järkyttävää kuulla kuinka joku voi puhtaalla omatunnolla kehottaa toista kieltäytymään veren ottamisesta vaikka kyseessä on täysin turvallinen ja elämää pelastava toimenpide. Miten oikein nukut yösi? Ja millä oikeudella te tuomitsette toisia jo täällä maan päällä esim. luopioiksi? Se ei ole teidän eikä meidän tehtävä vaan itsensä Jumalan kun se aika koittaa!! Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi.

    Äänestä

  • Ystävä kirjoitti:

    Täällä luopioiden temmellyskentällä on kuule monia helmihetkiä joista rehellinen ja vilpitön tutkija voi ottaa opikseen. On niin järkyttävää kuulla kuinka joku voi puhtaalla omatunnolla kehottaa toista kieltäytymään veren ottamisesta vaikka kyseessä on täysin turvallinen ja elämää pelastava toimenpide. Miten oikein nukut yösi? Ja millä oikeudella te tuomitsette toisia jo täällä maan päällä esim. luopioiksi? Se ei ole teidän eikä meidän tehtävä vaan itsensä Jumalan kun se aika koittaa!! Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi.

    Ei täällä kaikki ole luopioita. Minä en edes ole jt. koskaan ollutkaan.. ja en kyllä kaiken sen perusteella mitä opista nyt tiedän, voisi koskaan sellainen ollakkaan. Ja tietoni perustuu muuhunkin kuin tähän foorumiin.

    En ymmärrä miten jt.t voivat saada tästä sellaisen käsityksen:

    Ap15:
    29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi

    Tämä veri asia liittyy eläimen vereen ja eläimen lihaan josta veri ei ole laskettu.

    Minusta on järkyttävää, että jos ihmisen henki voidaan säästää veren/elämän siirrolla toisesta ihmsiestä toiseen.. Niin sitä ei saisi tehdä.. Se ei ole veren syömistä. Oletko valmis ottamaan tällaisten ihmisten kuoleman tunnollesi, jos olet kieltämässä sen heiltä joilla ei kenties ole muuta toivoa parantua????

    Äänestä

  • vai??? kirjoitti:

    Kysytkö minulta vai heititkö kenties yleisen kyssärin kyberavaruuteen...? Luitko ollenkaan mitä kirjoitin? Luehan uudelleen...Olen siis 100% verensiirron = elämän pelastamisen puolesta.

    Se olikin aktiivinen jt jolle tarkoitin.. Voi mun vanahoja silimiäni.. sori vielä.

    Äänestä

  • ystävä kirjoitti:

    Aiotko löytää täältä aktiivisia Jt:ia?

    Äänestä

  • ystävä kirjoitti:

    Aiotko löytää täältä aktiivisia Jt:ia?

    Sanooko ne vaan sitte olevansa niitä?

    Äänestä

  • kuinkas kirjoitti:

    Sanooko ne vaan sitte olevansa niitä?

    Palstalla on entisiä Jt:ia, jotka saattavat esiintyä aktiivisina Jt:ina, voidakseen antaa vääristeltyä tietoa kiinnostuneille, Jt:ien Raamatun tulkinnoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

EpäileväTuomas kirjoitti:

Tällä pojalla onkin sitten LUULTAVASTI imusolmukesyöpä uusiutunut. Luultavasti sanoi siis lääkäri minulle. Ja tiedättekös mitä se tarkoittaa? Sitä, että sytostaatteja sataa taas niin pirusti! Ja osana näihin hoitoihin kuuluu kaikkien veriarvojen dramaattinen laskeminen. Valkosoluja paikataan ns. kasvutekijällä, mutta hemoglobiini ja trombosyytit... niitä on pakko laittaa suoneen. Kysynkin nyt teiltä hyvät JT:t, haluaako joku todella kehottaa minua kiletäytymään verestä? Suositteleeko joku sitä minulle hengellisen edun nimissä?

Ps. Ja tämähän on sitten vasta erittäin todennäköistä, ei varmaa. Mutta jos lekuri uskaltaa yhden kuvan perusteella sanoa sen olevan todennäköistä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu