Kumma juttu että koulu opettaa samaan aikaan että jumala loi maailman ja että maailma syntyi alkuräjähdyksessä.. samalla opetetaan että jumala loi ihmisen.. ja että ihminen kehittyi apinasta. Jos maantiedon tunnilla vastaa kuten uskonnon maikka opettaa niin 4 sieltä tulee? Joku järki sais tuossaki touhussa olla.
Epäkohta
Jami369
151224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"ja että ihminen kehittyi apinasta"
Väärin.
Evoluutioteoria opettaa, että ihmisellä ja apinalla on yhteinen esi-isä.
ehkä siinä onkin jokin järki... jos vaikka molemmat ovat totta yhtäaikaa tms... ja saa sitten myöhemmät sukupolvet tehdä lisää tutkimuksia asian selvittämiseksi...
Koska alkuräjähdysteoria ja evoluutioteoria ovat nimensä mukaisia, eli teorioita. Uskonnon tunnilla kerrotaan useidenkin eri uskontojen maailmansynty myyttejä. Siksi myytiksi luettavaa luomiskertomusta myöskin kerrotaan.
Jokainen yksilö luo itselleen omaa maailmankatsomustaan, jonka osana on hänen maailmankuvansa. Maailmankuva saattaa olla materialistinen (alkuräjähdysteoriaan yms. kallistuva), tai sitten vaikkapa kristillinen (luomiskertomuksen totena ottava)...voi se olla jokin muukin.
Koulun tehtävänä on tarjota rakennusaineita maailmankatsomuksen ja siihen sisältyvän maailmankuvan kehittämiseen.
On vain hyvä, jos koulussa on vahvasti oman maailmankuvansa sisäistäneitä opettajia, koska se antaa oppilaalle vertailuaineistoa. Pelkkä "tietoa lissää"- juttu ei vielä tarjoa kovin paljon rakennusaineita.
Mutta hyvää matkaa maailmankatsomukseen :-)
Pitäisi kai jonkun muistuttaa mitä tieteessä teorialla tarkoitetaan. Teoria ei ole joku hatusta vedetty arvaus kuten Raamattu. Evoluutioteoria on teoria samalla lailla kuin teoria siitä, että Maa kiertää Aurinkoa.
Alkuräjähdysteoria taas on paljon uudempi ja epäselvempi. Tosin puutteineenkin luomismyyttiä parempi. Kuten sanoit, sehän on nimenomaa myytti eli satu. Aivan yhtä todennäköisesti maailma syntyi Illuvatarin laulusta kuin Jumalan tahdosta.
Muuten samoilla laduilla, mutta en hyväksy Raamatun luomismyytin nimeämistä "hatusta vedetyksi". Perusteluna se, että tyo ilmaus viittaa nopeasti tehtyyn temppuun...tyyliin "kunhan nyt jotakin tässä selittelen"
Raamatun kertomukset ovat vaikuttaneet jo tuhansissa vuosissa mitattavan ajanjakson valtaviin ihmisjoukkoihin. Täysin riippumatta siitä mitä nykyinen materialistinen maailmanselitysteoria pitää totuutena, luomismyyttiä ei voi lakaista maton alle. Siis myyttihän ei ole synonyymi sanalle satu. Paremminkin se se tarkoittaa "alkusyyn selitys".
Siis tarkoitan sitä, ettei tämän hetken tietämys ole niin ylivoimaisen pätevää, että voitaisiin yksiselitteisesti todeta, että tiede selittää nyt kaiken ja se siitä. Joten emme tarvitse mitään muuta enää. Itse asiassa jokainen sukupolvi...tai oikeastaan jokainen vallitsevana ollut paradigma, on katsonut olevansa tiedon huipentuma. Siksihän katolinen kirkko vainosi Galileita ja Kopernikusta, ei kyse ollut varsinaisesta uskonnollisesta vainosta, vaan ko. tutkijat kyseenalaistivat vallitsevan paradigman.
Juuri tästä syystä on niin herkullista tutustua esim. ID-keskusteluun (puolia puolesta/vastaan ei tarvitse ottaa), koska siinä on hyvin samanlaisesta asiasta kysymys, mutta roolit ovat päinvastoin.
Tästä perspektiivistä katsottuna evoluutioteoria ja ns. big bang-teoria edustavat todellakin vain yhdensorttista ajattelumallia, joka saattaa keikahtaa jalustaltaan koska tahansa. Eihän siitä ole kuin reilu sata vuotta, kun eteerimalli hylättiin palasmisilmiönselittäjänä (siis ne flogistonit :-)
Uskonnontunneilla ei nykyään enää saisi opettaa "käänyttäen" uskontoa. Eli opettaja ei saa tuputtaa omia näkemyksiään uskonnosta, vaan hänen tulisi kertoa oppilaille puolueettomasti opinkohdista. Siellä pitäisi siis opetaa pääasiassa luterilaisen kirkon näkemystä, ei ehdotonta totuutta joka olisi ristiriidassa muiden opetusten kanssa.
..ja pahoinvointi kansassa kasvussa . Nyt opetetaan, jotta kaikkea saa ja kannattaa kokeilla, niin mieli ei pysy mukanna ja v ä k i valta kasvaa .
Valitettavaa on että rukous ei pysäytä luotia.
Siinä iässä on helppo aivopestä ihminen uskoon.
Usko ei ole pestävissä aivoihin. Usko on Jumalan lahja ja teko ihmiselle.
jeah aivopeskää lapset vaikka suomalaisiksi..
Uskon minäkin alkuräjähdykseen.
Vallan mielettömältä pamaukselta, salamalta ja mylväykseltä on sen toimenpiteen täytynyt kuulostaa ja näyttää, kun Jumala sanoi, että ”tulkoon valkeus” ja kun se valkeus sitten tuli. Ja siihen samaan syssyyn
Vesien erottaminen:
Jumala sanoi: "Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan".
Minkälainen prosessi sekin olisi ollut inhimillisin aistein tarkasteltuna?
Mikään prosessi sinänsä, jos sille nyt sitten vaikka osataan antaa hieno nimikin, kuten esim. nyt tuo ”evoluutio” – eihän se millään lailla sulje Luojaa pois kuvioista, mielestäni aivan päinvastoin!
Miten yksikään ihminen voi uskoa, että jokin silkka sattuma olisi luonut maailmankaikkeuden kaikkine ihmeellisine luonnonlakeineen? En voi kuin ihmetellä moista ”uskoa”.
Jotkut siis kai ihan oikeasti uskovat alkuräjähdyksen itsessään olevan kaiken alkuunpanijan ja luojan. Minusta sellainen usko perustuu ainakin osittain tietämättömyyteen maailmankaikkeudessa vallitsevasta merkillisestä tasapainosta ja järjestyksestä, luonnonlaeista.
Ennen vanhaan koulussa opetettiin, että energiaa ei voida luoda eikä hävittää. Onko tämä fysiikanlaki muuten jo kumottu? Ehkä joku sittenkin loikin sen ekan voiman, mikä saattoi alkuräjähdyksen aikaan?
Vai olisiko se Voima ollut jo ennen sitä?
- - -
Tämäkin usein unohdetaan, että Raamatun mukaan "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä."
Entä kasvien ja ihmisten lisääntyminen?
Merkillinen sattumusko loi kasveille siemenet ja ihmisille ja eläimille ne ensimmäiset siemensolut ym. lisääntymisvälineet.
Se sama sattumus vaiko jokin toinen sai aikaan sen, että maassa alkoi kasvaa vihantaa ja ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa on niiden siemen.
- - -
Evoluutio tai ei, eihän Raamattu ei ole eikä sen tarkoituskaan ole olla mikään biologian oppikirja! Syy siihen, miksi raamatussa kerrotaan ylipäänsä esim. se asia, että valkeus on erotettu pimeydestä, ja että hedelmäpuut kasvavat maan päällä sitä SAMAA HEDELMÄÄ, JOSSA ON NIIDEN SIEMEN, on (myös) hengellistä vertauskuvaa.
Raamattu itse selittää itseään:
Ensin luotiin Valkeus (1. Mooseksen kirjan alku), pimeys erotettiin valkeudesta.
Evankeliumi Johanneksen evankeliumin mukaan PUHUU SAMASTA ASIASTA!
”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.”
Hyvä Siemen on Jumalan Sana. Jumalan Sana on Kristus. Hän on maailman Valkeus, Valo. Vain Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vaikutuksesta ihminen voi tuottaa hyviä ”hedelmiä”, eli tehdä oikeasti hyvää.
On myös ”lusteenkylvöä, eli sielunvihollisen kylvämää siementä, mikä tuottaa huonoa, syötäväksi kelpaamatonta hedelmää, pahoja tekoja.
Eli hedelmistään Puu tunnetaan.
Jeesus sanoo: "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän."
Kukin siemen tuottaa oman lajinsa hedelmiä. Hyvä hyviä hedelmiä, paha huonoja.
Sillon se menee oikein.Koulun tehtävä on kertoa näistä asioista.Oppilaalle jää vapaus päättää mihin itse uskoo.
Aivopesua olis jos opetettas vaikka pelkkää tiedettä,ja varottas ettei uskonnosta lapset mitään kuule.
Olen kristitty,mutta minua ei haittaa tietää mikä on evoluutioteoria,ja mistä tieteessä puhutaan.On HYVÄ että tiedän,niin voin itse miettiä mikä on totta,missä on järkee,missä ei,Ja mihin uskon.