Ja maailman johtajaksi tulee paikallinen kylähullu, jota idiootiksi sanotaan.... (nostradamus)
Täytyykö tässä ryhtyä odottamaan loppua koska G. B. ei todellakaan ole kuin kylähullu idiootti.
Täytyykö tässä ryhtyä odottamaan loppua koska G. B. ei todellakaan ole kuin kylähullu idiootti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pressana, kuin vajaan kaksi vuotta. Eikä se nyt mikään maailman johtaja ole.
viimeiset ajat ovat tässä käsillä, mitään ei ole enää tehtävissä, kaikki on menetetty, tilanne on toivoton, pelastusta ei ole, paremmasta ei toivoa, surkeaa on edessä, pahuus on voittanut, helvetti meitä odottaa, parasta myydä kaikki ja lahjoittaa rahat köyhyyden edistämiseen...
Ennustus taitaa olla vanhempi eli jo aikojen alusta.
Olen tutustunut edellämainittuun kirjoitelmaan. Eikä siitä oikein saanut sovellutusta tähän päivään minun mielestäni. Hyvällä mielikuvituksella varustettuna. Jotain sotia oli ennustettu, mutta käsittääkseni nekin on jo käyty. Se kirja on senverran vanha. Niin ja Atlantis olisi pitänyt jo löytyä? Liirumlaarum.