Itseäni häiritsee suunnattomasti jehovan todistajien tapa saada uusia ihmisiä höynäytettyä omaan hihhuli uskoonsa!
Ensin valitaan kaikki heikoimmat ihmiset esim. vanhukset,lapset/nuoret tai muuten juuri "haavoittuneet"!! sitten aletaan upottaan / aivopeseen heille "omia" tapoja jotka vain voivat johdattaa ihmisen taivaiden valtakuntaan säälittävää kuoleman pelkäämistä sanon minä!!!
Toisilta viedään kumppanit uskon takia. eikä ne jeesustelijat mitään siitä väärä uskoisesta kumppanista välitä kunhan toisen on saanut käännytettyä niin ei sillä sen puolisolla ole väliä jos se ei ole niin hullu että alkaa uskoon moiseen sontaan... seuraavaksi puolisolle syötetään että ei hän voi olla väärä uskoisen kanssa ja uskon puuskissaan tottakai tottelee uskon kuuluttajaansa!!! muka uskovaiset on hyviä ihmisiä! eivät välitä hetkeäkään kuinka toinen jää kärsimään!!
Ääliömäitä toimintaa on myös se, että kehtaavat vielä käydä ihmisten ovilla lässyttämässä ja häiritsemässä toisten elämää. Eikö siihen ole mitään lakia kenen oville voi mennä häiritseen. Itseäni raivostuttaa kun moiset idiotit ravaavat ihmisten ovilla. en kuitenkaan halua laittaa oveen kylttiä ei jeesustelijoita! miten saan pidettyä heidät pois ihmisten ovilta?
haluaisin myös kommentteja ex. jehovantodistajilta siitä kuinka siellä aivopestään ihmisiä!!!
Ihmiset välttäkää niitä hulluja!!!
Ensin valitaan kaikki heikoimmat ihmiset esim. vanhukset,lapset/nuoret tai muuten juuri "haavoittuneet"!! sitten aletaan upottaan / aivopeseen heille "omia" tapoja jotka vain voivat johdattaa ihmisen taivaiden valtakuntaan säälittävää kuoleman pelkäämistä sanon minä!!!
Toisilta viedään kumppanit uskon takia. eikä ne jeesustelijat mitään siitä väärä uskoisesta kumppanista välitä kunhan toisen on saanut käännytettyä niin ei sillä sen puolisolla ole väliä jos se ei ole niin hullu että alkaa uskoon moiseen sontaan... seuraavaksi puolisolle syötetään että ei hän voi olla väärä uskoisen kanssa ja uskon puuskissaan tottakai tottelee uskon kuuluttajaansa!!! muka uskovaiset on hyviä ihmisiä! eivät välitä hetkeäkään kuinka toinen jää kärsimään!!
Ääliömäitä toimintaa on myös se, että kehtaavat vielä käydä ihmisten ovilla lässyttämässä ja häiritsemässä toisten elämää. Eikö siihen ole mitään lakia kenen oville voi mennä häiritseen. Itseäni raivostuttaa kun moiset idiotit ravaavat ihmisten ovilla. en kuitenkaan halua laittaa oveen kylttiä ei jeesustelijoita! miten saan pidettyä heidät pois ihmisten ovilta?
haluaisin myös kommentteja ex. jehovantodistajilta siitä kuinka siellä aivopestään ihmisiä!!!
Ihmiset välttäkää niitä hulluja!!!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Suomen laissa on pykälä KOTIRAUHAN RIKKOMATTOMUUDESTA, eli tutustu siihen. Kaikki tämmöiset ovelle ovelle kolkuttajat syyllistyvät sen rikkomiseen.
Lue sellainen kirja kuin:
Herric Åberg: "Nykyajan Baabelinorjat"
... niin saat jonkinverran vastauksia. Kirja on tosin vanha, mutta eihän jehut ole opillisesti muuttuneet ...
Ne oli vähän aikaa hiljaa (kun ei se maailmanloppu tullutkaan).
Hyvä "paha"!
Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
SoneraPlazassa Elleissä - Elämänkatsomus, on meneillään keskustelu asiasta. Olen siellä nimimerkillä Marjae kertonut vähän liiankin tarkasti kokemuksistani ex-mieheni menettämisestä JT:lle. Siellä vastaa luikerrellen nimimerkki "lähimmäinen" joka on Jt?
Paljastuskirjaan "Minne katosivat Soneran rahat?"
Ei ole tietoa muutoksista rahoihin tms Soneralla. Kokemus kyllä näyttää siltä että rahat on loppu ja duunarit vaihdettu harjoittelijoihin. Homma takkuilee enemmän ja vähemmän elleissä ja pääsivullakin, ei sinne useimmiten edes pääse.
Oisko siellä joku Jt duunissa "totuuksineen"? Koneet ei semmoista viekastelua tajua, vaan toimivat asiantuntemuksella.
Onni ettei ole Soneran osakkeita - eikä Teliankaan.
Hei!'
Olemme kaksi Jehovan todistajatyttöä.
Haluaisimme kommentoida viestiäsi, jossa väitit, että "höynäytämme ihmisiä tulemaan mukaan uskontoomme."
Tarkoituksenamme ei ole "höynäyttää" ketään tulemaan mukaan järjestöömme, vaan yksinkertaisesti tarjota ihmisille mahdollisuus tutkia Raamattua, ja tehdä Jehovan nimi ja hänen tarkoituksensa maan ja ihmiskunnan suhteen(Hes.38:23:"Ja minä osoitan suuruuteni ja pyhitän itseni ja teen itseni tunnetuksi monien kansakuntien silmien edessä; ja niiden on tultava tietämään että minä olen Jehova.") tunnetuksi kaikenlaisille ihmisille.Ihminen voi sitten itse päättää miten hän tähän mahdollisuuteen reagoi. Päätös on aina henkilökohtainen. Tämä edellä mainittu on myös Jehovan itsensä tahto.( 1.Tim.2:4:"jonka[Jumalan]tahto on, että kaikenlaiset ihmiset pelastuisivat ja tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen".)
Tästä syystä myös Jeesus antoi lähetyskäskyn( Mat. 28:19,20:"Menkää sen tähden, ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti.")
Emme kuitenkaan halua pakottaa ketään, vaan keskustelemme niiden kanssa, jotka sitä haluavat.
Ne, jotka eivät ole kiinnostuneet keskustelemaan kanssamme, voivat sanoa sen suoraan, ja tehdä selväksi ettei heidän ovillaan tarvitse enää käydä. Tämä on paras ja nopein keino päästä Jehovan todistajista eroon.
Myöskään väite, että Jehovan todistajuus rikkoisi avioliittoja ei pidä paikkaansa.
(1.Korint.7:12,13:"Mutta toisille sanon, niin minä,ei Herra: Jos jollakulla veljellä on ei uskova vaimo, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, älköön hän jättäkö tätä. ja jos jollakulla naisella on ei-uskova mies ja tämä kuitenkin suostuu asumaan hänen kanssaan, älköön hän jättäkö miestään.")
Koska pidämme Raamattua lakikirjanamme, tahdomme noudattaa siinä olevia ohjeita ja periaatteita, joita sovellamme myös jokapäiväisessä elämässämme. Raamatun periaatteet ohjaavat myös ratkaisuissa, joita teemme.Ratkaisumme tähtäävät aina Jumalan tahdon tekemiseen, jota pidämme etusijalla elämässämme.
Kommentoimme myös väitettä että käymme turhaan puhumassa ihmisten ovilla.
Ensiksikin, käymme henkilökohtaisesti ihmisten ovilla siksi, että olemme henkilökohtaisesti kiinnostuneita oven avaajan hengellisestä tarpeesta. Kun ihmiset saavat meihin henkilökohtaisen kontaktin, myös mahdolliset ennakkoluulot meitä kohtaan pienenevät.
Toiseksi, miten voi kuulla ikuista elämää koskevan sanoman ellei joku saarnaa?( Room.10:14,15:"Mutta kuinka he tulevat huutamaan avukseen häntä, johon he eivät ole ukoneet? Entä kuinka he tulevat uskomaan häneen, josta eivät ole kuulleet? Entä kuinka he tulevat kuulemaan, ellei joku saarnaa? Entä kuinka he tulevat saarnaamaan, ellei heitä ole lähetetty? Niinkuin on kirjoitettu: "kuinka miellyttävät ovatkaan niiden jalat, jotka julistavat hyvää uutista hyvistä asioista!")
Toivomme että näistä oikaisuista o ja neuvoista on apua myös muille vastausta kaivanneille.
Vartiotorni-seura on vain uskonnolliseksi, verohelpoutussyistä ,naamioitu verkostomyyntijärjestö. Uskonnollisuutta käytetään myös tekosyynä lahkoon houkuttelemiseen ja siinä tiukasti pysymiseen.
Pääasiallinen tarkoitus on kerätä palkatonta työtä tekeviltä myyjiltä ja heidän myyjiksi houkuttelemiltaan rahaa ja rahalahjoja Brooklyniin 11 -12 miehen johtoryhmälle ja järjestölle, jonka omaisuus on nyt melkein
1000 milj. €.
Järjestö antaa teille vain työtä ja koulutusta, mutta ei palkkaa.
On siinä myyjät saaneet ovilla juosta ilman palkkaa värväämässä lisää myyjiä! Säälin teitä kaikkia hyvää tarkoittaneita ahkeria ihmisiä!
Nyt ymmärrän, miksi on tärkeämpää varjella pedofiilien mainetta, kuin varjella sen uhriksi joutuneita lapsia. Itkettää!
Jehovan todistajat eivät ole "jeesustelijoita".
He eivät usko Jeesukseen vapahtajana, eivätkä pidä häntä uskon ytimenä, kuten kristityt.
Hei!
Kyllä uskomme Jeesukseen ikuisen elämän lunnaiden antajana,(Mt. 20:28:"niin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan sielunsa lunnaiksi vastaamaan monia.") käytösmallina, esikuvana miten toimia.( Joh.14:12,15:Totta totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, sekin tulee tekemään niitä tekoja, joita minä teen,ja hän tulee tekemään suurempia tekoja kuin nämä, sillä minä olen menossa Isän luo.Jos rakastatte minua, niin noudatatte minun käskyjäni.)( 1.Jo 2:3:"Ja siitä me tiedämme , että olemme tulleet tuntemaan hänet, jos noudatamme jatkuvasti hänen käskyjään.)
Eli kyllä uskomme Jeesukseen Jumalan Poikana( Luuk.21-23:"Kun nyt kaikkea kansaa kastettiin, Jeesuskin kastettiin,ja hänen rukoillessaan taivas aukenija pyhä henki laskeutui ruumiillisessa hahmossa kuin kyyhkynen hänen päälleen, ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas poikani; olen hyväksynyt sinut.")
moi! oma kokemukseni JT:sta on lyhyesti kerrottuna tällainen :
Jouduimme tekemisiin tämän ryhmän kanssa, silloin kun olimme muuttaneet asumaan suomeen (olin tuolloin 9v., ja maassa josta olimme tulleet lahkoja ei tuolloin pahemmin tunnettu).
Voin vaan todeta että oli vaikea sopeutua uuteen maahan ihan muutenkin...Se että tämän "uskonnon" takia meidät esim koulussa eristettiin lisää (todistajaystävät kirjoittivat äitini puolesta anomuksia, jossa vapautettiin uskonnontunneista jne..), ei lainkaaan auttanut.
Myös tämän lahkon ahdasmielinen ja painostava arvomaailma ei ollut mitenkään hyväksi. En voinut tuoda esiin todellisia ongelmiani, en näyttää pahaa oloani, en hakea apua. Todistajat eivät ilmeisestikään myös ajattele, minkälaista on heidän saarnojensa(ja maailmanlopun julistamisensa..) vaikutus nuorten lasten psyykkeseen, varsinkin sellaisten joiden elämä on ollut/on ehkä muullakin tavoin vaikeaa. Noin 14vuotiana olin syvästi masentunut, ahdistunut, harkitsin itsemurha ainoana mahdollisuutenani. Olen henkeni velkaa eräälle opettajalleni, joka sai minut näkemään että "ei ole pakko olla JT"..
Hassua tässä on että en ole luonteltani mikään kovin helposti manipuloitavissa oleva ihminen...mutta kun todellakin osavat iskeä heikoilla oleviin ihmisiin ja aivopesu on sitä luokkaa, että mä en tuolloin itse tajunut ettei ole mikään pakko hirttäytyä vaan voi kävellä pois.
16vuotiana sitten lähdin siitä porukasta rytinällä. Enkä ole kadunut lähtöäni hetkeäkään. Myös muun perheni elämä on parantunut sen jälkeen kun JT:sta oli päästy.
Tuosta ajasta on nyt kymmenisen vuotta. Mutta edelleen kun todistajat käyvät soittelemassa ovelleni, niin päiväni on hieman pilalla. Pahat muistot kun eivät unohdu ihan kokonaan, ei kymmenessä vuodessakaan.
olen todella pahoilani että sulla on tuollaisia kokemuksia. Mulle jäi ihan selvä pakottamisen maku tosta päällimmäiseksi.Ei ole kyllä hyvä tuollainen kohtelu.
JT:t eli Jehovan Todistajat ovat myös kokonaisuutena ihmisiä kuten me muutkin. Jotkut ovat turhan innoikkaista asiallensa ja saattavat toimia hieman häiritsevästi joidenkien mielestä.
Omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta tiedän, että päänsääntöisesti heidän kanssaan asia toimii ongelmitta jos kerrot heille, että et vastaisuudessa halua että sinun ovesi takana käydään. JT:t eivät kiertele summittaisesti vaan heillä kaikilla on omat alueensa joissa he suorittavat palveluskierrostansa. Näin he ovat kirjanneet ylös sellaiset taloudet joista on pyydetty, että oven takana ei käydä jatkossa, samoin kuin ne taloudet joissa on toivottu jatkossakin vierailtavan säännöllisesti tai epäsäännöllisesti.
He eivät myöskään koskaa tiputa ihmisten postilaatikoista lehtiään ilman asianomaisen henkilön lupaa vaan he aina soittavat ovikelloa ja kysyvät olisiko henkilö kiinostunut heidän lehtisistään. Samalla he saattavat ksyä, että onko ky henkilöllä syvempää kiinostusta vaikka keskustelutuokioon. Heitä ei tarvitse päästtää sisään vaan JT:t ovat valmiita keskustelemaan myös ovella jos vaan itse viitit kykkiä oven suussa! :)
Metsästävätkö JT:t heikkoja kuten lapset ja vanhukset aivopestäkseen heidät? Eräs JT tuttuni kommentoi tätä asiaa ja totesi: "että kenelläkään muilla kuin 'heikoilla ja sairailla' ei tunnu olevan enää halua tai aikaa Jumalan sanalle". Jehovan Todistajat eivät koskaan rupea (pois suljettuna jokin lyhyt ovella käyty asiakeskustelu) viemään uskonsa sanomaa alaikäisille ilman näiden vanhempien (tai holhoojan) suostumusta. Lapsien aivopesusta ei siis ole kyse ja mitä tulee JT:n omiin alaikäisiin lapsiin niin he saavat vanhemmiltaan saman lailla arvo- niin kuin uskonnolliseen maaailmaan opin kuin muissakin perheissä. Vahempienhan käsitykset tunnetusti siirtyvät monissa ikävissäkin asioissa lapsiin...
Varmasti joku saa päähän syyttää, että olen Jehovan Todistaja ja puolustelen uskontokuntaani! En ole mutta suutun aina kun näen ja luen heistä asioita jotka eivät pidä paikkansa tai ovat niin vääristeltyjä että ne ovat lähempänä valhetta kuin totuutta. Jehovan Todistajissa on muutamia henk. koh. ystäviäni.
Kyllä ainakin mun postilaatikosta on tiputeltu niit lappusii!Ilman mun lupaa!!!!!!!!!
Laput ja liput on hieman eri asia kuin lehdet. Tiputetaanhan sinun postilaatikkoon (tai luukusta) myös lukemattomia mainoksia, kaupallisia tiedotteita jos hienosti ilmaistaa asiaa! =)
Suomessa on kuitenkin oikeus, että itsensä tai edustamansa asiaa saa mainostaa mikäli se ei ole häiritsevää (tämä taas on tulkinnanvarainen seikka) ja jos sitä ei erikseen ole kielletty ilmoituksella joka on postinjakajan tai muun ilmaisjakajan nähtävissä. Nimellä postitut mainokset on postin jaettava ky osoitteeseen vaikka ovessa lukisi kuinka: EI MAINOKSIA!
Suoraan sanottuna ja koemukseeni Jehovan todistajista verraten, en oikein usko että he ovat sinun postilaatikostasi mitää tiputtaneet ilman lupaasi. Olet ehkä joskus antanut heille suullisen luvan tiputtaa materiaaliaan postilaatikostasi etkä ole tätä mielesi muutosta tuonnut heille tietoon.
Olen itsekin pahoillani että mulla on tällaisia kokemuksia JT:sta, olisin mielusti jättänyt väliin. Vaikka saatan tässä kuulostaa katkeralta, niin ei oikeastaan ole tarkoitukseni halua haukkua JT:ia, kyseinen elämäntyyli saattaa toimia ihan hyvin joidenkin ihmisten kohdalla. Siis sellaisten jotka ovat valinneet sen vapaaehtoisesti. Mun tapauksessani asia ei ollut "ihan" näin.
Mitä taas siihen saarnamisinnokkuuteen tulee - vähempikin riittäisi. (Myös sellaisen tiedostaminen että joidenkin kulttuurien tavat saattaa erota jossain määriin. Kuten esim se että kutsuu kotiinsa, tarjoaa teetä ja juttelee sivistyneesti, ei välttämättä tarkoita että on kiinnostunut asiasta, vaan yrittää olla yksinkertaisesti kohtelias.)
Ja lapsista - mua silleen mietyttää, mikä vaikutus on esim alle 14vuotiaan psyykkeeseen, sillä että hän useita kertoja viikossa saa kuulla siitä että maailma on Paha, että tulee maailmanloppu, että on tuhon oma jollei "tottele jumala"?.. Oman kokemukseni mukaan tämä vaikutus ei ole millään lailla hyvää. Olen toki iloinen niitten puolesta joilla on hyviä kokemuksia, mutta en voi olla ihmettelemättä silti.
Ja tuota joo..
"--päänsääntöisesti heidän kanssaan asia toimii ongelmitta jos kerrot heille, että et vastaisuudessa halua että sinun ovesi takana käydään"
...ai toimii vai???enpä ole huomanut.
Maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä, samaten myös Jehovan todistajiin. En kuullu kyseiseen lahkoon ja olen harkinnut eroavani myös kirkosta, ainut asia miksi vielä kuulun kirkkoon on se, että josko nuo nyt saisivat jotain hyvää aikaakin sillä kirkollisverolla.
Sitten asiaan. Olen tavannut jehovan todistajia laidasta laitaan. On ollut aivan järkeviä ja keskustelukykyisiä ihmisiä ja myös sellaisia keiden oikea paikka olisi mielisairaala. Ovelta en Jehovia käännytä, koska heidän asiansa on kuitenkin hyvä, vai väittääkö joku ettei toisten ihmisten kunnioittaminen, rauha ja rakastaminen ole hyviä asioita? ( sisään en ole päästänyt, koska ei kuitenkaan olisi keskustelun aineksia pidemmälle :) Eriasia sitten mitä näiden fraasien taakse kätkeytyy kun siirrytään uskonnollisessa hierarkiassa ylöspäin.
Suurin osa tapaamistani Jehovan todistajista kuuluu ryhmään "lampaat". Lampailla tarkoitan sitä, että he ovat omaksuneet yhteisönsä julkaiseman kirjallisuuden ja uskovat siihen lähes sokeasti. Itselläni on kyseisen lahkon vuonna 1948 julkaistu Raamatunselitys kirja " Kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut" ( ei siis valmistautunut ). Kirjanen on tarkoitettu avustamaan voittamisessa uskonnollisessa väittelyssä raamatun lauseista ja historiasta. Lukiessani kyseisen kirjan ja pyytäessäni paria oveni takana käynyttä jehovan todistajaan kertomaan, missä vaiheessa Jumala muuttikin mieltään sain vastaukseksi mairean hymyn sekä lauseen: "Se on Jumalan asia". Sellanenhan se hyvä Jumala on, ketä maanpinnan poliittikkojen mukaan muuttaa mieltään, kertomatta siitä kuin pienelle U.S.A.ssa ( muistaaksen Manhattanilla ) päämajaansa pitävälle rikkaan uskonnollisen järjestön johtajille. Eihän Jumala nyt alennu tulemaan ja kertomaan mielenmuutoksistaan ryhmän yksittäiselle jäsenelle, ainoastaan johtoryhmälle ja painokoneelle :). Vuorokäyminen Jumalan kanssa on siis varattu Jehovan todistajille.
Jehovien suurin ongelma onkin sisäinen. Tiukka sisäpiiri pystyy Jumalan sanan oikeina levittäjinä manipuloimaan koko ryhmää. Uskon, että suurin osa Jehovan todistajista toimii yleisesti hyväksyttyjen moraalisten ja eettisten arvojen mukaan. Tähän etiikkaan kuitenkin kuuluu myös johtohenkilöiden erehtymättömyys uskonasioissa ( vuoden 1948 kirjaa ei ole korjattu, se on kirjoitettu uudestaan, antisemitistisempaa kirjaa ei Suomessa ole sodan jälkeen ollutkaan kaupoissa, suosittelen uusnatseille:) ). Toivottavasti Jehovan Todistajien mieli herää ja huomaavat olevansa oikealla asialla väärien ihmisten puolesta. Eletään ensin hyvä elämä hyvänä ihmisenä, pidetään vastustusta rikkaiden valtaa, kidutuksia, sotaa, epätasa-arvoisuutta, uskonnollista fanaattisuutta yms. vastaan yllä, sen jälkeen aletaan vasta huolehtimaan omasta taivaspaikasta, riippumatta siitä mitä oikeastaan tapahtuu kuoleman jälkeen, okei???
Jehovan todistajiin kuuluu moenlaisia ihmisiä. Suurin osa on vilpittömästi Jumalaa palvelemaan haluavia ja ehkä myös kuolemaa pelkääviä ja iankaikkisella elämällä maan päällä mukaan narrattuja.
Vallanhimoisimmat miehet kohoavat "vanhimmiksi" ja siis sisäpiiriin, jolle tulee salaisia ohjeita haaakonttorista ja USA:n päämajasta vähän. Yleensä isoimmat salaisuudet annetaan vain kunkin maan huippujohtajille, jotka sitten "annostelevat" sen alemmilleen. Puheoikeus ovilla on kaikilla, myös naisilla, mutta se onkin "orjatyötä". Isompien herrojen ei tarvitse ovilla ravata.
Järkevyys ja äly eivät ole toivottuja alakastille, koska muuten he voisivat ajatella itse sen sijaan, että nielevät sokeasti sen mitä milloinkin USA.n johtoryhmästä syötetään. Työt (myös painotyöt yms.) tehdään ilmaiseksi tai talkoilla, mutta lahkon ja kirjojen myyjätjoutuvat myös antamaan "lahjoituksia" eli kolehtia.
halveksunta ja eristys on niin voimakasta ja vainoavaa, että vain harvalla on voimia itse itsensä "lahkosta" eli myyntiketjusta pelastaa.
Uskonto on vain myyntikeino ja tapa välttää verotusta.
Kyllä oli ilo lukea tuommoistakin palautetta, koska tarkoituksenamme ei ole aivopestä ketään, vaan yksi syy ovien järjestelmälliseen läpikäyntiin on se, että koska Jumalakaan ei ole puolueellinen, ei meidänkään tule sitä olla. (Apt. 10:34,35: "Tällöin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Tosiaankin minä havaitsen, että Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.")
Kiitos, että mielipiteesi tuli ei-Jehovan to distajalta hälventämään ennakkoluuloja.
*halaus*
Tuo mun viesti oli siis tarkoitettu sille "kaverille vaan"
Jehovan todostajista. Muutama vuosi sitten asuin maalla. Muija oli reissussa ja pimeänä ja sateisena syys-iltana istuin yksin himassa kattelemassa telkkaria ku ovikello soi. Menin avaamaan ja oven takana oli 2 naista. Nuorempi todella hyvän näköinen ovella ja vanhempi nutturapää takana. Ovella ollut avasi jutuskelun. Kysyi kiinnostaako uskonasiat ja kertoi heidän olevan jehovan todistajia. No, eihän mua oikeestaan kiinnostanut, mutta kun ilta oli yksinäinen ja nainen hyvänäköinen lähdin mukaan jutteluun. Kutsuin molemmat sisälle mutta vanhempi vähän aikaa istuttuaan sanoi lähtevänsä jatkamaan matkaa. Sopivat vielä tapaavansa tämän nuoremman(jaanan)kanssa myöhemmin. Jäin siis Jaanan kanssa kahden. Juttelimme aiheesta ja Jaanaa tuntui kovasti kiinnostavan käännyttämiseni. Pyysin häntä istumaan viereeni sohvalle johon hän tulikin hetkeäkään epäröimättä. Haistoin hänen hyvän tuoksunsa. Mitä lie eau de jehovaa käytti. Kyselin onko hän parisuhteessa ja hän vastasi olevansa suhteessa ainoastaan jumalaan. Kosketin häntä polveen hänen puhellessaan minulle, eikä hän pyrkinyt välttämään kosketustani. Kysyin voinko hieroa hänen hartioitaan. Hän riisui jakkunsa jonka alla hänellä oli hihaton paita. Hän kääntyi selin minuun ja aloin hieroa hänen niskojaan ja hartioitaan. Ja hän eikun jatkoi juttutulvaansa minun ynähdellessä väliin jotain myöntävää. Jonkin aikaa hierottuani siirryin lähemmäksi häntä ja siirsin käteni avo-hihasta hänen toisen rintansa päälle. Silloin hän vihdoin hiljeni. Tunsin kämmentäni vasten hänen rintansa painon ja jäykistyneen nännin joka vain tuntui kasvavan samalla lailla kun penikseni paisui hänen selkäänsä vasten. Hän kääntyi takasin minuun päin ja suutelin häntä huulille ja hän vastasi suudelmaan. Aloin riisua häntä, ensin paita ja rintaliivit ja jumaliste kuinka ihanat rinnat hänellä oli. Suutelin niiden kärkiä enkä kellään ikinä ole nähnyt nännien paisuvan niin pitkäksi.. Siinä innoissani avasin hänen hameensa sivuhakasen ja hän kohotti hieman itseään että onnistuin riisumaan häneltä yhdellä vetäisyllä pikkupöksyt, sukkahousut ja hameen. Kohotin häntä hieman niin että sain hänen tussunsa suuni tasalle, kiedoin hänen jalkansa niskani taakse ja aloin suullani tutkimusmatkan hänen ihanan tuoksuiseen ja makuiseen pimpsaansa. Nuolin ja hieroin kielelläni hänen glitoristaan kunnes hän alkoi voihkia oikein toden teolla ja kiemurrella ja vapista orgasmin kourissa. Lopulta hän aivan nääntyneenä lysähti makaamaan sohvalle. Minä olin onnistunut pääsemään myös eroon vaatteistani ja siinä kun hän makasi raukeana sohvalla levitin hänen jalkojaan ja työnsin kaluni yhdellä nopealla survaisulla häneen sisälle ja aloin työnnellä kuin hengenhädässä. Hän alkoi työnnellä myös alavartaloaan vastaani, niin että lopulta olimme kuin yhtä konetta, keinuen ja heiluen kunnes tunsin, että minullakin alkaa tulemaan ja sitten tulin ja tulin ja tulin hänen sisäänsä. Siinä jonkin aikaa vierekkäin istuttuamme ja rauhoituttuamme hän kysyi pesumahdollisuutta. Hän koppasi vaatteensa mukaansa ja minä ohjasin hänet kylpyhuoneeseen jossa hän aikansa peseydyttyään tuli pukeutuneena ulos. Minä olin sillä aikaa käynyt keittiössä pesemässä pahimmat liisteet ja puketunut myös. Hän kyseli josko halusin vielä jutella ja minä kohteliaana vastasin tietenkin kyllä. Keitin meille kahvit ja tein voileivät ja keittiössä syödessämme juttelimme vielä jonkin aikaa ennekuin hän sanoi lähtevänsä. Treffit toverinsa olivat jo lähellä. Emme kumpikaan kommentoineet sanallakaan tapahtunutta. Niin hän lähti enkä sen koommin ole häntä nähnyt. Eikä niin kauan kuin siellä asuin(n.3 vuotta) sen koommin näkynyt jehovan todistajiakaan. Ja tämä tarina on tosi.
Niin tiedän kyllä kuinka rasittavaa on tuomitseminen ja tekopyhyyteen verhoutuminen, mutta tämä pätee kaikkiin ihmisiin!
Olen sitä mieltä, että kaikilla on vapaus uskoa mihin haluaa, eikä se tee ihmisestä huonompaa tai parempaa. Minusta se on vaan ikävää jos joku yksittäinen ihminen pilaa kaikkien maineen. Luultavasti sinua on kohdeltu kaltoin, mutta älä tuomitse kaikkia yhden takia.
aivan.