TV1:n aamutv:ssä.
Herrasväki joutuu pakon edessä myöntämään että ilmastonmuutos on tosiasia. Vakiintuneen tehtäväjaon mukaan median tehtävä on kääntää huomio sivuun pääasiasta, talouskasvusta, ja kaataa syy yksityistalouksien ja -henkilöiden niskaan. Tästä on se etu, että koko ajatus ympäristönsuojelusta saadaan tehtyä suuren yleisön silmissä vastenmieliseksi. Tosiasiassa se mitä teollisuus kaikkein viimeiseksi toivoo, on että yksityiset ihmiset rupeaisivat säästämään. Silloinhan koko talouskasvurevohkalta putoaisi pohja pois.
Ympäristöongelmien aiheuttaja on talouskasvu. Poliitikot lukevat ansiokseen kaiken mikä lisää talouskasvua vaikka todellisuudessa se tarkoittaa ympäristöongelmien kasvua, ja se ei ole yksityistalouksien ja -henkilöiden päätettävissä oleva asia. Siitä on turha syyllistää kansalaisia, se on koko yhteiskunnan asia.
Otetaan esimerkki: maailmantalous on pitkään kasvanut keskimäärin 4%/vuosi. Tällä vauhdilla talous kaksinkertaistuu alle kahdessakymmenessä vuodessa. Kestääkö maapallo sen, kun se ei kestä nykyistäkään menoa?
Kun tänä vuonna syntynyt lapsi täyttää 60 niin maailmantalous käy yli kymmenkertaisilla kierroksilla. Eikös vain olekin ruusuinen tulevaisuus lapsella edessä?
Tuo kysymys oli tarkoitettu sarkastiseksi, mutta kun sarkasmit menevät tällä palstalla hukkaan sanon ihka selvällä suomen kielellä: TALOUSKASVUN JATKUMINEN EI OLE MAHDOLLISTA. Joka muuta väittää, se valehtelee. Se joka haluaa talouskasvua haluaa tahallisesti tuhota maapalloa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.