tämän päivän vertauskuvanoillinen eläinuhri on oikea juutalainen, jonka hyvyyttä ihmishirviöt käyttävät häikäilemättömästi valeasunaan murhatessaan Aabrahamin jälkeläisiä, palestiinalaisia. Murhaajat ovat kasaareita, petoja, jotka ovat nylkeneet oikealta, hyvyydessä ja totuudessa elävältä juutalaiselta nahan. He ovat vieneet kuoren, jonka alla piiloittelee tosiasiassa petollinen ja verenhimoinen ahne susi, joka on ovelasti pukeutunut viattoman lampaan asuun ja joka näin saavutetulla uudella henklökohtaisella viehätysvoimallaan erehdyttää ihmiset hyväksymään hirviömäiset ja epäinhimilliset tekonsa!
Raamattu sisältää henkisen ja taivaallisen merkityksen, jotka ovat itse totuus. Siten nykyisten juutalaisten oikeus luvattuun maahan saa aivan toisen merkityksen, minkä tämän ajan jotkut kristilliset lahkot ovat omaksuneet Raamatun kirjaimellisesta merkityksestä. Näiden sisäisten merkitysten mukaan esim. "luvattu maa" tarkoittaakin siunattujen henkistä tilaa paratiisissa, eikä suinkaan mitään maantieteellistä aluetta. Samoin näiden sisäisten merkitysten mukaisesti Raamatussa mainittu "valittu kansa" tarkoittaakin totuudessa ja hyvyydessä eläviä ihmisiä rotuun, kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalalla ei ole mitään erikoisasemassa olevaa kansaa ja näin täytyy olla, sillä eihän Jumala ole rasisti.
Sillä Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa.
Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämmen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Jumalalta, ei ihmisiltä.
On käsittämätöntä kuinka jotkut kristilliset lahkot voivat siunata Israelin hirmuista ja ahnetta aparthaid politiikkaa? Palestiinan alkuperäisväestö polveutuu kuitenkin seemiläisistä Aabrahamin jälkeläisistä, joita nuo venäjältä karkoitetut kasaarien kakarat raa-asti murhaavat!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Juutalaiset olivat valittu kansa , kunnes he alkoivat tehdä uhrialttareita ja epäjumalankuvia ja he palvoivat niitä.
Jumala oli surullinen kun Juutalaiset olivat hyljänneet hänet, siispä Jumala päätti ettei he enään olleet hänen valittu kansa.
Jossain vaiheessa tehtiin uusi liitto, että muillakin on mahdollisuus hänen "luvattuun maahansa"
Adamin aikaan paratiisin puutarha oli pieni, mutta siihen aikaan Jumala antoi käskyn että lisääntykää ja täyttäkää maa.
Sen enempää raamatun ulkopuolisia tulkintoja tänne heittämättä oli varmasti tarkoitus että paratiisialue laajentuisi kautta maan, eli ihmiset "rakentaisivat lisää paratiisi aluetta"
en tiedä onko sillä alkuperäisellä alueella niinkään merkitystä, missä se oli.
Uuden liiton jälkeen juutalainen ei ollut enään etuasemassa.
Eräässä näyssäkin ilmoitettiin että Jumalan edessä valittuina nähtiin ihmisiä kaikista kansoista ja kansakunnista
>>Uuden liiton jälkeen juutalainen ei ollut enään etuasemassa.
Jos noin halutaan ajatella, niin Vartiotorniseuran ollessa kyseessä tuo uusi liitto solmittiin viimeistään 1930-luvun alussa. Vartiotorniseuran varhaisemmassa tuotannossa juutalaisilla oli eritysasema ja nimenomaan pienellä joukolla juutalaisia. Tuon joukon koko oli 144000. Sopivasti Saksan tapahtumien aikoihin Vartiotorniseura hylkäsi juutalaisten erityisaseman ja ryhtyi esittämään juutalaisista negatiivisia lausuntoja. Tämä jatkui vielä toisen maailmansodan jälkeenkin, esimerkiksi OJT:n ensimmäisessä painoksessa:
”Tosiseikat ja ennustukset osoittavat, että luonnollisia juutalaisia ei enää milloinkaan oteta valituksi, uudelleen kootuksi kansaksi. Kansana he ovat törkeällä tavalla hylänneet Messsiaan, hänen totuutensa ja hänen valtakuntansa. Oli väärin toivoa heidän tulevan kootuiksi uudelleen Palestiinaan ja kääntyvän joukolla Jeesuksen Kristuksen puoleen ennen hänen toista tulemustaan ja merkkinä hänen valtakuntansa pikaisesta perustamisesta. Jumalan valtakunta perustettiin v. 1914 j. Kr.,ja silloin Kristus Jeesus sai käsiinsä Valtakunnan valtiuden Isänsä oikealla puolella, ilman että luonnolliset juutalaiset kääntyivät joukolla hänen puoleensa. He ovat aiheuttaneet paljon kärsimyksiä itselleen kaupallisilla, kapinallisilla menettelytavoillaan. He tulevat olemaan Saatanan ja hänen välikappaleittensa hyökkäyksen kohteina aina siihen asti, kunnes Harmagedonissa maa puhdistetaan kaikista Messias-Kristuksen vastustajista. Heidän ainoa toivonsa on sen tähden Jehovan Messiaan, Kristuksen Jeesuksen, hyväksyminen ja tuleminen hänen valtakuntansa suojelukseen.” (s. 212-213)
14 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
Room.11:
25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."