Eräässä tilaisuudessa oli intialainen pappi vaimoineen ja kertoi, kuinka oli saanut Jumalalta kehoituksen tulla Suomen pakanamaahan tuomaan ilosanomaa Jeesuksesta.
Kyllä, tämä on pakanamaa ja muotojumalan palvelijoiden maa. Täällä palvellaan jumalankuvaa ja elävä Jumala kielletään.
Ei tarvitse kuin hetken näillä palstoilla kulkea, jo siinä hetkessä näkee, että täällä on synkyyden päivä, mutta sen keskellä on muutamia kirkkaina loistavia Jumalan lähettejä.
Niin suuri on Jumalan rakkaus, että tännekin on lähettinsä lähettänyt ja Henkensä antanut.
Kyllä, tämä on pakanamaa ja muotojumalan palvelijoiden maa. Täällä palvellaan jumalankuvaa ja elävä Jumala kielletään.
Ei tarvitse kuin hetken näillä palstoilla kulkea, jo siinä hetkessä näkee, että täällä on synkyyden päivä, mutta sen keskellä on muutamia kirkkaina loistavia Jumalan lähettejä.
Niin suuri on Jumalan rakkaus, että tännekin on lähettinsä lähettänyt ja Henkensä antanut.
Vastaukset 13
Vanhimmat
elävää Jumalaa ja Hänen tekojaan ja kaikkea, mitä, vaikkapa Amerikan maasta, on meille lähetettynä parannukseksi.
Jeesus sanoo, että Amerikassa on Hänen Henkensä tehnyt kautta aikojen työtään ja viimeisinä vuosikymmeninä ja melkeinpä sadan vuoden ajan Hän on antanut Amerikaan erityistä opetustaan ja sitä on sieltä lähetetty kautta maailman, mutta Suomessa on vastustava lähetystö ollut vastassa.
Nyt Hän toimii niin, että Suomesta lähtee kirkas evankeliumi muihin maihin ja vastustajat jäävät Suomeen.
Usa on ilmestyskirjan peto, jonka Jumala jätti jo kymmeniä vuosia sitten. Amerikasta ei tule mitään hyvää, se on riivaajien tukikohta ja kaiken pahan tyyssija. Usa:lla ei ole toivoa ollut jo pitkään aikaan, koska ovat hyljänneet Jumalan. Sieltähän melkein kaikki väärät "profeetat" ja "saarnaajat" tulevatkin, kyykäärmeiden sikiöt, jotka eksyttävät valitutkin, jos mahdollista.
tuomion on antanut.
sen tuomion antanut. Oletko tuominnut ne monet suuret evankelistat, jotka ova tuoneet totuutta.
Mistä sait vallan tuomita?
Jokaisesta maasta lähtee myös hyvää.
Ollaan vaan hiljaa, kun Suomestakin lähtee melkoisia Euroviisu Petoja maailmalle.
Suomessa ev.lut. papeista 30 % ei usko helvetin olemassa oloon.... Meillä asiat huonommin; homous, abortit, murhat, alkoholin juonti, seksuualirikokset, väärä kasteenarmo nimikristillisyys, Jumalanpilkka, vapaaseksi, avioerot, avoliitot, saatananpalvonta, evoluutio-opetus kouluissa, jooga, idänuskonnot.....
Parannuksen saarna on melkein lopetettu, ja ikävät tulokset näkyy. Jumalan armoakaan ei tule kuulioille, koska ei ole synnintuontoa, eivätkä he saa tietää, mikä on oikein ja väärin.
Jeesuksen ristinsanoma on ilosanoma, mutta jos evankeliumista puuttuu parannuksen ja lain puoli niin se ei ole oikeaa evankeliumia enää.
Myös usein sanan julistus jää kaiken muun toiminnan jalkoihin. Paavali sanoo:"SILLÄ MINÄ EN HÄPEÄ EVANKELIUMIA, sillä se on Jumalan voima"
Room. 1:16, 2.Tim.1:12.
Häpeätkö sinä tänään evankeliumia?
osoitettu, joka alkuviestin kirjoitin, niin sanon, että en todella häpeä ja siksipä olenkin täällä töissä, että tuon evankeliumin ilosanomaa heille, jotka eivät siitä mitään tiedä.
Kerron, että jokaiselle tulee kutsu aikanaan ja että siihen kutsuun tulee suhtautua vakavasti.
Jokaisella on vapaa valinta ja monet eivät ymmärrä, mitä he tekevät, kun kutsun hylkäävät.
Jeesus meni koko maailman ihmisten edestä ristille, että olipa ihminen mistä päin maailmaa tahansa ja olipa hän kuinka syntinen tahansa, hänellä on oikeus saada synnit anteeksi Jeesuksen ristintyön kautta ja näin päästä Jumalan yhteyteen.
Mitä tarkoitat tuolla väärällä kasteen armolla?
Suomi on syvälle langennut, mutta täällä on myös erittäin suurta uskoa Jeesukseen ja Hänen kauttansa Jumalaan.
kova tuomio.
on kova ja sitä he alati tälläkin palstalla tekevät.
Tuomitsevat toisiaan mistä milloinkin ja tuomitsevat uskovaisia, vaikka varoitus on jo useamman kerran annettu. Raamattu varoittaa tuomiota lausumasta.
He, joilla ei ole jäännöstäkään Pyhästä Hengestä, ovat itsessään tällä hetkellä hyvin rohkeita, eivät he Jumalaa pelkää, eivätkä ihmistä kunnioita.
Hedelmistään heidät tunnetaan ja jokainen voi täälläkin nähdä, miten Pyhän Hengen täyttämät ovat varovaisia arvosteluissaan ja miten tuomio puuttuu heidän ajatusmaailmastaan.
Suomessa voimakas oppi ns. vauvakasteen autuuttavaan rituaalin voimaan ("kasteenarmo"). Ollen esteenä monille uskoontulolle ja oikealle kasteen ottamiselle. Evankeliumin julistukseen kuuluu myös varoitus väärästä opeista ja synnistä. 2.Tim. 4:2-5
Se, että ihminen tulee Intiasta ei suinkaan tarkoita sitä, että hän takuulla olisi myös vilpitön ja hengessä palava. Kuulostaa vain niin huvittavalta, että tämä pakanamaa lähettää lähetystyöntekijöitä eniten maailmassa suhteutettuna väkilukuun. Tottakai muotojumalisuus on hallinnut ja vallinnut Suomea jo vuosisadat, ja uuspakanallisuuskin on jo voimissaan. En kuitenkaan ymmärrä, mitä joku intialainen täällä tekee. Voihan olla, että Jumala on sellaisen tänne lähettänyt, vaikka kummalliseltahan se kuulostaa...
mutta totta se on. Jumala lähetti hänet tänne pakana maahan särkemään muotojumalan kuvaa, joka asustaa ihmisten sisimässä ja jota he palvelevat. Muotojumala ei anna palvelijoilleen mitään vastiikkeesi siitä, että he häntä palvelevat. Vaatii kyllä, että pitää olla sellainen ja tälläinen, että on kelvollinen.
Muotojumalan palvelijat ovat raskautettuja ja masentuneita ja elävä Jeesus haluaa auttaa heidät vapauteen, lähettämällä Pyhällä Hengellään täytettyjä tänne todistamaan itsestään. Tiedät varmasti, että vastustava komitea on heti vastassa, mutta nämä lähetit eivät siitä piittaa, vaan täyttävät Jumalan tahtoa.
Tämä intialainen pappi oli itsekin ihme, sillä niin elävä oli hänen todistuksensa ja niin läsnä oli Jumala siellä missä tämä palvelija kulki. Monet ovat löytäneet totuuden, juuri heidän kauttaan, jotka on Suomeen lähetetty muualta, koska suomalaiset ovat jo niin pitkään palvelleet muotojumalia, että heissäkin, jotka Pyhä Henki on täyttänyt, on vielä arkuutta ja siksi he eivät voi viedä totuutta täydellisenä.
Tämä on taas näitä.. "Mitä kauempaa saarnaaja on, sitä parempi hän on ja sitä enemmän rahaa meidän pitää hänelle antaa."
Amerikkalaiset ja nigerialaiset miehet on jo rahalla palkittu, nyt ovat intialaiset vuorossa. Mistähän löydetään vielä kaukaisempi maa? Japani, Uusi Seelanti, Naurusaaret?
kenet Hän katsoo kelvolliseksi.