Erolukemat 2006 - isoa heittelyä

Kaksi isompaa seurakuntaa ovat kertoneet erolukuja tammi-huhtikuulta. Eroakirkosta-sivun osuus oli aika tarkkaan 70% molemmissa, kuten viime vuonna koko maassa. Voitaneen siis olettaa, että erolukua voidaan arvioida melko luotettavasti eroakirkosta-sivun perusteella.

Kasvuprosentit viideltä ensimmäiseltä kuukaudelta sivun kautta ovat 164, 57, 22, 73 ja 24. Varsin rajua vaihtelua siis, ja ennustaminen tulee epävarmaksi. Kokonaisluvuksi saataisiin 64%, mutta se voi olla yläkanttiin.

40000 kokonaisluku edellyttäisi 21% kasvua, 50000 saavutettaisiin 52% kasvulla. Todennäköistä on, että KHO:n päätös TKL-jupakasta tulee tämän vuoden aikana. Se tuo julkisuus- ja eropiikin, mutta piikin suuruutta on vaikea arvioida.

Kirkollisvaalit tulevat tuomaan kirkkoa julkisuuteen. Se lisää eroamista jonkin verran, tuskin kuitenkaan kovin paljon.

Olen varovaisen toiveikas 50000 suhteen, mutta vain 40000 on luku josta uskallan olla varma.
6692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen kuulut että Kallion asukeista enemmistö ei kuulu kirkkoon.
Johtuskohan se siitä että siellä on valtava kirkko joka muistuttaa ihmisiä siitä, että ois aika jo erota siitä, kun se entinen kalliolainenkin on nyt pressa joka ei kuulu myöskään kirkkoon.

Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Helsingin seurakuntayhtymä julkaisee tarkkaa tilastoa, ks. http://www.helsinginseurakuntayhtyma.fi/cgi-bin/tiedostot/tiedostolistaus.cfm?idseurakunta=36

    Kallio on toisena, vähiten kirkkoon kuuluvia on Mellunkylässä jossa osuus on 64,6%. Vielä on matkaa siihen, että osuus on alle 50%.

    Muistan kuinka lukioaikaan uskonnonopettaja esitteli maailmankarttaa ja kristinuskon levinneisyyttä. Loppupäätelmä oli, että siellä missä on kristinusko on hyvinvointi. Tällä siis todistettiin vedenpitävästi mikä on oikea uskonto. Uskonnonopettajahan ei voi olla väärässä.

    Voikos tätä oppia nyt soveltaa pienemmässä mittakaavassa Helsinkiin. Koska Kalliossa ja Mellukylässä vähän kristinuskoa, ne on luuserialueita. Ja koska hyvinvointi on Ullanlinnassa, siellä on sitten varmaan paljon kristinuskoa (kirkkoonkuuluvia)?

    Äänestä

  • jusu kirjoitti:

    olla rikkaita, taitaa olla Allah siunannut oikeauskoisia.

    Äänestä

vauhtia jäsenmäärä vähenisi jatkossakin päästäisiin eroon kirkon vaikutuksesta jo lähivuosikymmeninä. Mielenkiintoista nähdä missäpäin Suomea tulee myyntiin ensimmäinen seurakuntakirkko, olisikohan se Helsingissä ?

Äänestä
  • Helsingissä tuota tosiaan on jo pohdittu, ks.
    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Jäsenkato voi pakottaa seurakunnat kirkkojen myyntiin/1135219670207

    Vaan millainen seurakunta ajautuu ensimmäisenä talousvaikeuksiin? Suurissa kaupungeissa eroaminen on suurinta, mutta toisaalta pienillä paikoilla yhteisöveroa tulee vähiten. Kaikkein pienimmissä paikoissa taas ei ole kuin yksi kirkko. Lisäksi tässä voi olla sellainen este, että ensimmäinen kirkon myynti tuo taas isot otsikot eroamisista ja sitä myöten lisää eronneita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jori Mäntysalo kirjoitti:

Kaksi isompaa seurakuntaa ovat kertoneet erolukuja tammi-huhtikuulta. Eroakirkosta-sivun osuus oli aika tarkkaan 70% molemmissa, kuten viime vuonna koko maassa. Voitaneen siis olettaa, että erolukua voidaan arvioida melko luotettavasti eroakirkosta-sivun perusteella.

Kasvuprosentit viideltä ensimmäiseltä kuukaudelta sivun kautta ovat 164, 57, 22, 73 ja 24. Varsin rajua vaihtelua siis, ja ennustaminen tulee epävarmaksi. Kokonaisluvuksi saataisiin 64%, mutta se voi olla yläkanttiin.

40000 kokonaisluku edellyttäisi 21% kasvua, 50000 saavutettaisiin 52% kasvulla. Todennäköistä on, että KHO:n päätös TKL-jupakasta tulee tämän vuoden aikana. Se tuo julkisuus- ja eropiikin, mutta piikin suuruutta on vaikea arvioida.

Kirkollisvaalit tulevat tuomaan kirkkoa julkisuuteen. Se lisää eroamista jonkin verran, tuskin kuitenkaan kovin paljon.

Olen varovaisen toiveikas 50000 suhteen, mutta vain 40000 on luku josta uskallan olla varma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu