Kuten tiedämme, seura käyttää toisinaan mielellään ilmaisuja tyyliin "tämä maailmanlaajuinen kasvu", "tämä vertaansa vailla oleva kasvu", "Jehova on siunannut järjestöään kasvulla" ja jopa "ennennäkemättömällä kasvulla".
Tällaisia ilmauksia on myös käytetty pönkittämään riviJTn uskoa järjestön puolijumalalliseen asemaan ja todisteena Jehovan hyväksynnästä.
Kenties vertailu 7pvn adventisteihin olisi kaikkein tasapuolisinta, onhan molemmat bändit perustettu suurinpiirtein samoihin aikoihin ja niillä on alkuajoilta yhteistä historiaa.
http://www.watchtower.org/statistics/worldwide_report.htm
http://www.adventistarchives.org/docs/Stats/SDAWorldChurchStatistics2002.pdf
Vaikka adventistien raportti onkin vuodelta 2005 ja JTn vuodelta 2005, pointsi tulee hyvin selväksi.
Pikainen tarkastelu osoittaa, että /pvn adventistit ovat suurinpiirtein samassa ajassa tuplasti suurempia, kastavat uusia jäseniä vuosittain lähes nelinkertaisen määrän, vaikka alueiden lukumäärä missä he toimivat, on hieman pienempi kuin Jtlla.
Eli se "ennennäkemätön kasvu" taitaa olla ainakin tässä vertailussa aivan jossain muualla kuin JTlla.
Tällaisia ilmauksia on myös käytetty pönkittämään riviJTn uskoa järjestön puolijumalalliseen asemaan ja todisteena Jehovan hyväksynnästä.
Kenties vertailu 7pvn adventisteihin olisi kaikkein tasapuolisinta, onhan molemmat bändit perustettu suurinpiirtein samoihin aikoihin ja niillä on alkuajoilta yhteistä historiaa.
http://www.watchtower.org/statistics/worldwide_report.htm
http://www.adventistarchives.org/docs/Stats/SDAWorldChurchStatistics2002.pdf
Vaikka adventistien raportti onkin vuodelta 2005 ja JTn vuodelta 2005, pointsi tulee hyvin selväksi.
Pikainen tarkastelu osoittaa, että /pvn adventistit ovat suurinpiirtein samassa ajassa tuplasti suurempia, kastavat uusia jäseniä vuosittain lähes nelinkertaisen määrän, vaikka alueiden lukumäärä missä he toimivat, on hieman pienempi kuin Jtlla.
Eli se "ennennäkemätön kasvu" taitaa olla ainakin tässä vertailussa aivan jossain muualla kuin JTlla.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Toissapäivänä tehdyn pikaisen laskutoimituksen jälkeen tuloksena oli, että noin joka neljäs JT on joko eronnut, erotettu tai jäänyt toimettomaksi vuosien 1960-2005 aikana.
On muistettava, että laskutoimitus perustui maailmanlaajuisiin arvioihin esimerkiksi odotettavan eliniän suhteen. Laskutoimituksessa käytettiin korkeaa ikää, luontaisen poistuman ollen vain 1%. Erotettujen ja eronneiden arviossa käytettiin vanhimman arviota, jonka mukaan 1% erotettaisiin vuosittain ja puolet heistä palaisi (=0,5%). Kastettujen lukumäärät ja nykyinen kokonaisjulistajamäärä (oikeastaan julistajahuippu) tältä ajalta ovat peräisin seuran julkaisemista vuosikirjoista. Olettamksena pidettiin, että ellei ole mukana julistajahuipussa, on joko erotettu/eronnut, toimeton tai kuollut.
Yleistyksenä voidaan sanoa, että teollisuusmaissa kasvu on negatiivista ja että JT toiminta kasvaa lähinnä kehitysmaissa.
7pv bändin rappari on siis tietenkin vuodelta 2002 eikä 2005, kuten virheellisesti kirjoitin.
ADVENTISTIT eivät hyljänneet kolminaisuusoppia, vaikka se on pakanallinen oppi
"Perusopinkohdat - Kolminaisuus
Perusluonteiset opinkohdat 2
KOLMINAISUUS
On olemassa yksi Jumala: Isä ja Poika ja Pyhä Henki, kolmen yhtä iankaikkisen persoonan ykseys. Jumala on kuolematon, kaikkivoipa, kaikkitietävä, kaikkea korkeampi ja aina läsnä oleva. Hän on ääretön ja ylittää ihmisen käsityskyvyn; kuitenkin hän on tehnyt itsensä tunnetuksi ilmoittamalla itsensä. Hän on arvollinen saamaan koko luomakunnan ikuisen ylistyksen, palvonnan ja palveluksen.
Jumalan kolminaisuus
Miten voimme yhdistää ajatuksen yhdestä Jumalasta Raamatun opetukseen Kristuksen ja Pyhän Hengen jumaluudesta?
Yksi Jumala. Toisin kuin ympäröivät pakanakansat Israel uskoi, että oli olemassa vain yksi Jumala (5. Moos. 4:35; 6:4; Jes. 45:5; Sak. 14:9). Uusi testamentti korostaa samoin Jumalan ykseyttä (Mark. 12:29 - 32; Joh. 17:3; 1. Kor. 8:4 - 6; Ef. 4:4 - 6; 1. Tim. 2:5). Tämä monoteistinen korostus ei ole ristiriidassa kristillisen käsityksen kanssa Jumalan kolmiyhteisyydestä eli kolminaisuudesta - Isä, Poika ja Pyhä Henki - sillä halutaan pikemminkin sanoutua irti pakanallisesta monijumalaisuudesta.
Kolmiyhteinen Jumala. Vaikka Vanha testamentti ei nimenomaisesti opeta, että Jumala on kolmiyhteinen, se viittaa kuitenkin jumaluuden monipersoonaisuuteen. Toisinaan Jumala käyttää puhuessaan itsestään monikkomuotoja: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme" (1. Moos. 1:26); "Ihminen on nyt kuin me" (1. Moos. 3:22); "Menkäämme" (1. Moos. 11:7)."
Viite: http://www.adventtikirkko.fi/opetus/
Kolminaisuus ei liity tilastoihin, eikä "ennennäkemättömään kasvuun".
Adventistinen "Perusopinkohdat":
"Isä ja Poika ja Pyhä Henki, kolmen yhtä iankaikkisen persoonan ykseys."
Adventistinen uskontunnustus nostaa Pojan Isän vertaiseksi. Onko tällainen oppi Jeesuksen opetusten mukainen?
Kolminaisuusopin oikeellisuus ei liity vertailuun. Numerot liittyvät vertailuun ennennäkemättömästä kasvusta. Ja ne numerot ovat selviä.
Paltan seriffin ohjeiden toleranssissa pysytellen kommentoin aloitukseen ja keskusteluun omalla laillani. Koska kiikutit Adventistien uskoa tälle palstalle, niin täydensin tätä foorumia tuolla kommentillani.
Jos luet ketjun postauksiani, pyrin nimenomaan kehottamaan ihmisiä olemaan vertaamatta uskonteesejä.
Vartiotorniseura puhuu "ennennäkemättömästä kasvusta", joten väitteen tarkasteluun käytetään vertailukohteena siihen parhaiten soveltuvaa bändiä, johtuen yhteisestä historiasta ja laajuudesta.
Niiden välisiä oppieroja ei tässä käsitellä.
a ) Miksi Raamatussa Jeesuksen ei mainita nousseen taivaaseen istuakseen siellä Jumalana, vaan tuon sijaan sanotaan istuvan Jumalan oikealla puolella, eri henkenä kuin Jumala?
b ) Miksi Raamatussa Jeesuksen ei mainita nousseen taivaaseen istuakseen siellä Jumalana, vaan tuon sijaan sanotaan nousseen papin virkaan Melkisedekin tavan mukaan, eri henkenä kuin Jumala?
c ) Miksi Raamatussa Jeesuksen ei mainita nousseen taivaaseen istuakseen siellä Jumalana, vaan tuon sijaan sanotaan istuvan Jumalan oikealla puolella, eri henkenä kuin Jumala?
Daavid profetoi Jumalan POJASTA
>>Daavidin. Sävelmä.
110 Jehova lausuu minun Herralleni:
"Istu minun oikealla puolellani,
kunnes minä panen vihollisesi sinun jalkojesi alustaksi." ( a )
2 Jehova lähettää Siionista sinun voimasi sauvan sanoen:
"Käy alistamaan vihollistesi keskellä."
3 Kansasi tarjoutuu halukkaasti sotilaallisen voimasi päivänä.
Pyhyyden loistossa, sarastuksen kohdusta
sinulla on nuorten miesten joukkosi niin kuin kastepisarat.
4 Jehova on vannonut (eikä hän pahoittele):
"Sinä olet pappi ajan hämärään asti
Melkisedekin tavan mukaan!" ( b )
5 Jehova itse oikealla puolellasi
on murskaava kuninkaita suuttumuksensa päivänä. ( c )
6 Hän panee täytäntöön tuomion kansakuntien keskuudessa,
hän aiheuttaa ruumiiden paljouden.
Hän on murskaava väekkään maan päämiehen. >>
VERTAA SURAAVIIN RAAMATUNKOHTIIN
a ) Markus 12:36
Pyhän hengen avulla Daavid itse sanoi: 'Jehova sanoi minun Herralleni: "Istu minun oikealla puolellani, kunnes minä panen vihollisesi sinun jalkojesi alle." '
a ) Apostolien teot 2:34
Daavid ei todellakaan noussut taivaisiin, vaan hän itse sanoo: 'Jehova sanoi minun Herralleni: "Istu minun oikealla puolellani, - -" '
a ) Apostolien teot 7:56
ja hän sanoi: "Katso! Minä näen taivaat avautuneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella."
a ) Roomalaisille 8:34
Kuka on se, joka langettaa tuomion? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, niin, pikemminkin se, joka on herätetty kuolleista, joka on Jumalan oikealla puolella ja joka myös puhuu meidän puolestamme.
a ) Efesolaisille 1:20
jolla hän on vaikuttanut Kristuksen tapauksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet istumaan oikealle puolelleen taivaallisiin,
a ) Kolossalaisille 3:1
Jos teidät kuitenkin herätettiin Kristuksen kanssa, niin etsikää edelleen sitä, mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella.
a ) Heprealaisille 1:3
Hän on hänen kirkkautensa heijastuma ja hänen olemuksensa tarkka kuva ja ylläpitää kaikkea hänen voimansa sanalla, ja suoritettuaan puhdistuksen syntiemme edestä hän istui Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa.
a ) Heprealaisille 8:1
Mutta käsiteltävien asioiden pääkohta on tämä: meillä on tällainen ylimmäinen pappi, ja hän on istunut Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle taivaissa,
a ) Heprealaisille 10:12
Mutta tämä mies uhrasi yhden uhrin syntien edestä ainiaaksi ja istui Jumalan oikealle puolelle
a ) Heprealaisille 12:2
samalla kun katsomme kiinteästi uskomme Pääedustajaan ja Täydellistäjään, Jeesukseen. Sen ilon vuoksi, joka oli asetettu hänen eteensä, hän kesti kidutuspaalun, halveksien häpeää, ja on istunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
a ) 1. Pietarin kirje 3:22
Hän on Jumalan oikealla puolella, sillä hän meni taivaaseen, ja enkelit ja vallat ja voimat tehtiin hänelle alamaisiksi
-
b ) 1. Mooseksen kirja 14:18
Ja Salemin kuningas Melkisedek toi leipää ja viiniä, ja hän oli Korkeimman Jumalan pappi.
b ) Sakarja 6:13
Ja juuri hän rakentaa Jehovan temppelin, ja hän puolestaan kantaa arvokkuuden, ja hänen on istuuduttava ja hallittava valtaistuimellaan, ja hänen on tultava papiksi valtaistuimellaan, ja osoittautuu, että rauhan neuvo on niiden kummankin välillä.
b ) Heprealaisille 5:6
niin kuin hän sanoo toisessakin paikassa: "Sinä olet pappi ikuisesti Melkisedekin tavan mukaan."
b )Heprealaisille 6:20
jonne on meidän puolestamme mennyt edelläkävijä, Jeesus, josta on iäksi tullut ylimmäinen pappi Melkisedekin tavan mukaan.
b ) Heprealaisille 7:3
Isättömänä, äidittömänä, ilman sukuluetteloa, vailla päivien alkua ja elämän loppua, mutta Jumalan Pojan kaltaiseksi tehtynä, hän pysyy pappina ainaisesti.
b ) Heprealaisille 7:11
Jos siis täydellisyys tulisi todella leeviläisen pappeuden välityksellä (sillä tämä oli yksi piirre, kun kansalle annettiin Laki), niin miksi enää olisi tarpeen, että nousisi toinen pappi, jonka sanottiin olevan Melkisedekin tavan mukaan eikä Aaronin tavan mukaan?
b) Heprealaisille 7:17
sillä todistukseksi sanotaan: "Sinä olet pappi ikuisesti Melkisedekin tavan mukaan."
b ) Heprealaisille 7:21
— sillä on tosiaankin miehiä, joista on tullut pappeja ilman vannottua valaa, mutta on yksi Hänen vannomallaan valalla, joka sanoi hänestä: "Jehova on vannonut (eikä hän pahoittele): 'Sinä olet pappi ikuisesti' " —
b ) Heprealaisille 7:28
sillä Laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, joissa on heikkoutta, mutta Lain jälkeen tulleen vannotun valan sana asettaa Pojan, joka on täydellistetty iäksi.
-
c ) kts. kohdat a
Adventistien uskontunnustuksen mukaan Poika on tasavertaineen Isän kanssa.
Mitä Poika opetti asemastaan suhteessa Isäänsä?
1a) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Jes.11.html
"1 Iisain kannosta nousee verso,
vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää.
2 Hänen ylleen laskeutuu Herran henki,
viisauden ja ymmärryksen henki,
taidon ja voiman henki,
totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki:
3 hänen ilonsa on totella Herraa."
*
2a) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.3.html#16
"16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. 17 Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.""
*
2b) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Mark.1.html#10
"10 Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. 11 Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.""
*
1b) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Luuk.4.html#17
"17 ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
18 -- Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen
19 ja julistamaan Herran riemuvuotta.
20 Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. 21 Hän alkoi puhua heille: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen." "
*
1c) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Apt.10.html#38
"38 Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan."
3) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Apt.1.html#4
4 Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. 5 Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää."
8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."
4) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Apt.7.html#55
55 Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. 56 Hän sanoi: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!"
*
5a) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.24.html#14
"14 Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."
*
5b) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Mark.13.html#10
"10 Mutta sitä ennen on evankeliumi julistettava kaikille kansoille."
"
5c) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.28.html#18
"18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.""
*
5d) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.10.html#17
"17 Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. 18 Nyt kysyn: eivätkö he ehkä ole kuulleetkaan sitä? Varmasti ovat:
-- Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle, heidän sanansa maan ääriin asti."
*
5e) http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ilm.14.html#6
"6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. 7 Hän kuulutti kovalla äänellä: "Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia - - hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet."
8 Hänen jäljessään tuli toinen enkeli, joka kuulutti: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon, tuo portto, joka iljetyksillään on vietellyt kaikki kansat juomaan vihan viiniä."
9 Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, 10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. 11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen. 12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." "
Kolminaisuus ei ole pyhä vaan reilut 300 vuotta Jeesuksen jälkeen kirkolliskokouksessa yhteen parsittu oppi, mitä ei Raamatusta löydy.
Jos Jeesus olisi ollut Jumala, niin miksi Jeesus rukoili Jumalaa? Miksi Hän ei missään ilmoittanut olevansa Jumala, vaan kertoi puhuvansa sen mitä Jumala on antanut hänelle puhuttavaksi? Miksi Jeesus kielsi olevansa Jumala jopa niin selkeästi että sanoi ettei päättänyt edes tulemisestaan itse?
Matt. 26:39
"Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: "Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja;
--> ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä"."
Joh. 8:26-29:
"hän, joka on minut lähettänyt, on totinen, ja minkä minä olen kuullut häneltä, sen minä puhun maailman kuulla."
Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille Isästä. Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja
--> etten minä itsestäni tee mitään
Käsitykseni mukaan ensimmäiseen viestiin linkittämäni tilastot ovat 2000-luvulta.
MITKÄ perusteet on palvoa kolminaisuutta, josta Raamatussa ei ole kerrottu, vaan joka on myöhemmin kirkolliskokouksessa päätetty oppi? Raamattu kuvaa Jeesusta Jumalan poikana, joka on selkeästi alempi ja Isä-Jumalasta erillinen olento. Tässäpä joitain kohtia:
"Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut" (Joh. 8:42)
"Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo,
--> sillä Isä on minua suurempi." (Joh.14:28)
Jeesus sanoi kyllä, että "Minä ja Isä olemme yhtä", mutta kertoi ja pyysi myös että opetustapset olisivat "yhtä" heidän kanssaan. Jokainen ymmärtää ettemme kaikki voi olla sillä tavalla "yhtä ja samaa", että olisimme kaikki Jumalaa siinä merkityksessä että olisimme Raamatun ilmoittama kaikkivaltias Jumala.
Jeesus oli siinä mielessä yhtä Jumalan kanssa, että Hän toteutti Jumalan tahdon 100% ja kykeni siten käyttämään myös Jumalan voimaa. Huomatkaa miten Jeesus tämän ilmaisi:
--> "En minä itsestäni voi mitään tehdä.
Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt." (Joh. 5:30)
Tässä mielessä Jeesus halusi että myös me tavalliset ihmiset olisimme yhtä hänen kanssaan, että kuulisimme kaikissa toimissamme Jumalan tahtoa, jonka Jeesus meille ilmoitti
Missään kohden Raamatussa ei kuitenkaan kerrota että Isä-Jumala hajotti itsensä ja inkarnoitui maan päälle. Tällaisia todellisia perusteita kolminaisuuteen on mahdotonta löytää Raamatusta. Päinvastoin siellä kerrotaan Jeesuksesta, joka oli Kristus (Jumalan voideltu) ja messias (Jumalan valitsema johtaja ja vapauttaja). Tällä Kristuksella ja messiaalla on itsestään erillinen Jumala, jota Hän palveli ja jota hän myös rukoili:
"Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja;
--> älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun". (Luuk. 22:42)
Kolminaisuusoppi puolestaan syntyi varsinaisesti vasta Nikaian kirkolliskokouksessa v. 325, joka torjui Areioksen esittämän väitteen, ettei Kristus ollut Jumala, vaan Poika oli vähäisempi kuin Isä. Areiolaisuutta vastaan tehtiin kolminaisuusoppia korostava uskontunnustus, joka kulkee nimellä Athanasioksen tunnustus. Sen pääpiirteet kuuluvat näin:
----------------------------------------
"Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.
Yhteinen kristillinen usko on tämä: Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta.
...
Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää,
--> ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus."
----------------------------------------
Kokonaisuudessaan täällä kirkon tunnustuskirjoissa:
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ekumeeni.html
Jokainen voi verrata tuota kolminaisuudeksi kyhättyä oppia ja Raamattua, joka kertoo asiat toisin. Koska usko kolminaistettuun Jumalaan on suoraan ristiriidassa Raamatun kanssa, niin jokainen joutuu valitsemaan että uskooko Raamattua vai kirkon keksimää ja kehittelemää kolminaisuutta?
Suuri kristikunta käskee "opetuslapsiaan" rukoilemaan Jumalaa Jeesuksen nimessä, lähestymään siis Pyhää Jumalaa "Jeesuksen kautta"! Kuitenkin he toisaalta väittävät, että Jeesus on sama kuin Isä Jumala (JHVH)! Miksi rukoilla Jumalaa Jeesuksen kautta, jos kerta Jeesus on sama kuin Isä Jumala?
ei se määrä, vaan laatu ratkaisee ketkä ovat arvollisia Jehovalle kun loppu koittaa.
Määrähän juuri nimenomaan liittyy seuran käyttämiin termeihin "ennennäkemätön kasvu" jne.
Mites tuo lukumäärä on laskettu? Jt:llä siinä on vain aktiiviset laskettu. Lasketaanko A:n luku siten, että jos ei ole kuollut tai eronnut on Adventisti? Samaan tyyllin kuin Luterilainenkin joka on kastettu, mutta ei sen jälkeen ole kirkollisia toimituksia nähnyt.
En tiedä miten adventistit määrittelevät "toimettomuutta". Se taitaa olla ihan seuran omaa terminologiaa. Mutta vaikka toimettomat lisättäisiin lukuun, JT määrä jää selvästi alle kilpailijansa.
Taasen järjestöistä eronneita en osaa ajatella silti laskettavan järjestöihin kuuluviksi. Eihän seurakaan tee niin. Miksi joku muu tekisi?
Mutta pakkohan sille on JTna joku selitys löytää. Koska eihän se "ennennäkemäton kasvu" muuten pidä paikkaansa.
SPA:n jäsenmäärästä on hitusen kohdallaan.
Heidän jäsenensä on seurakunnan kirjoilla olevat.
Jos ei ole ollut siellä puoleen vuoteen voi silti olla jäsen.Oma arvioni näistä syrjässä olevista voi hyvinkin olla 10-20 pros.luokkaa.
Itse en ole tuossa määrässä koska en ole seurakunnan listoilla,vaikka käynkin heidän tilaisuuksissaan säännöllisesti.
Siis KIINNOSTUNEITA ei ole heidän luvuissaan.
Joten hyvinkin 5-10 pros. puuttuu.
Heillä aktiivisuutta ei katsota tuntien tekemisen mukaan vaan niillä jotka ovat antaneet elämänsä Jeesukselle adventtikirkon kautta.
Heillä evankeliointi on jokapäiväistä elämää.Improvisoitua evankeliointia,eikä se aina ole saarnaamista sanan täydessä merkityksessä.
Vaikka adventisteilta poistettaisiin 20% toimettomina ja JTlle LISÄTTÄISIIN omat toimettomansa, niin adventistit vievät silti selkävoiton.
Kiinostuneita ei ilmeisesti kumpikaan laske lukuihinsa.
Järjestön tapa saarnata ei kuulu mitenkään vertailuun. Kyseessä on tarkastelu siitä, pitääkö seuran väitteet "ennennäkemättömästä kasvusta" ja "Jehova siunaa kansaansa vertaansa vailla olevalla kasvulla" paikkansa.
Antaako Adventistit monoa?
Vaikka kaikki JT kastetut (n 10,5-11milj) alusta lähtien laskettaisiin mukaan JT lukuun (myös eronneet ja karanneet), niin silti adventistien luku olisi suurempi.
>>Kyseessä on tarkastelu siitä, pitääkö seuran väitteet "ennennäkemättömästä kasvusta" ja "Jehova siunaa kansaansa vertaansa vailla olevalla kasvulla" paikkansa.
"Noin 50 vuotta myöhemmin, vuonna 2003, Japani raportoi 217 508 julistajan huipun! Jehova on siunannut runsaasti kansaansa tuossa maassa.!" (Vartiotorni 1. tammikuuta 2004 sivu 15)
Vuonna 1998 vastaava luku oli 222912. Poliittisten vaalienkin jälkeen hävinnet ottavat vertailukohdan riittävän kaukaa, jolloin ovat taas voittajia.
Lisäksi,
v1998 222 912 julistajaa,
v2003 217 508 julistajaa.
Samana aikana 49000 kastettua ja silti laskua julistajamäärässä. Joku voisi jo huolestua.
Mutta siunaustahan se on.
>>Mutta siunaustahan se on.
Samaan vipuseen saadaan mahtumaan vaikka mitä, sivu 12:
”Nyt yli 91 000 seurakunnassa 235 maassa eri puolilla maailmaa on miljoonia Valtakunnan julistajia, mahtava kansakunta. Tämä vahvistaa kiistämättä sen, että Jehova jouduttaa parhaillaan tosi palvojien kokoamista ennen nyt aivan lähellä olevan ”suuren ahdistuksen” puhkeamista (Matteus 24:21; Ilmestys 7:9–14).” (Vartiotorni 15. tammikuuta 2001 sivu 12)
Ja sivu 17:
”Niiden ihmisten määrä, jotka ovat Jehovan todistajien yhteydessä, ei tietenkään ole oikea peruste sen arvioimiseen, onko heillä Jumalan suosio; kasvuluvutkaan eivät tee vaikutusta Jumalaan.” (Vartiotorni 15. tammikuuta 2001 sivu 17)
Ensin Jehova jouduttaa porukan kokoamista, mutta sitten ei ole niin nukkaa joutuuko homma.
Eli,
Kiistaton vahvistus sille, että elämme lopun aikoja on se, että valtakunnan julistajia on niin paljon. (Oletetaan, että työtä on siunattu koska kyse on Jehovan kansasta ja siksi se on kasvanut)
Sen jälkeen
Ihmisten määrä ei olekaan se peruste millä mitataan, onko Jehovan suosiota vai ei.(Vaikka se ensimmäsessä lainauksessa oli kiistaton vahvistus).
Se on sitä seuran maalaisjärkeä ja menee ilmeisesti vielä läpi. Kertooko tämä siitä, että riviJT ei sittenkään syvenny Vartiotorninsa opetuksiin riittävästi?
>>Kertooko tämä siitä, että riviJT ei sittenkään syvenny Vartiotorninsa opetuksiin riittävästi?
Olen joskus lukenut sellaisen syyn, että mielenhallinnassa oleva ihminen tietää odottaa lukemastaan tiettyjä asioita, eli lukeminen tapahtuu ainoastaan entisen ajatuksen vahvistukseksi.
Nyt jälkikäteen olen huomannut tuon mekanismin toimineen hyvin tehokkaasti ja useat Raamatunjakeet ovat auenneet aivan eri tavalla. Hävetti oikein huomata esimerkiksi karttamiseen liittyvässä yhteydessä lainattu jae, jossa on "veljeksi kutsutun"-maininta. Se meni vuosikausia huomiotta ohi.
>>Eli se "ennennäkemätön kasvu" taitaa olla ainakin tässä vertailussa aivan jossain muualla kuin JTlla.
Ennennäkemätön kasvu on sitkeä salitarina, jolla ei ole perustetta:
Pentecostals: 8.1 %
Evangelicals: 5.4 %
All Protestants: 3.3 %
Roman Catholics and Others: 1.3 %
Since the growth rate of humanity is above 1.4%, the "market share" of Roman Catholicism and others appears to be slowly dropping.
http://www.religioustolerance.org/worldrel.htm
Mutta huolihan ei selittäjille ole. Jos on kasvua, niin Jehova siunaa ja samalla se on merkki pian kohtaavasta maailmanlopusta. Jos on laskua, niin se on merkki Saatanan vainosta ja lopun ajasta sekä pian kohtaavasta maailmanlopusta.
katselin CD:ltä ja en minä löytänyt yhtään tuollaista ilmausta kuin "ennennäkemätön kasvu", "Vertaansa vailla oleva kasvu".
Koita itse oletko onnekkaampi.
Ja mitä tulee tollaisiin ilmauksiin, että "ennennäkemätön", käsitän sen koskevan Jt:jien piirissä ennennäkemätön. Onhan se taivaan selvä, että jos kerrotaan kastetun ennennäkemättömän paljon eli 7000, niin se koskee vain Jt piiriä.
Tottahan jossain karismaattisessa kaatokokouksessa voi mennä kasteelle vaikka 50000 kerralla jos vettä riitää.
Niin, tämänkaltaisia tuhansien ihmisten kastamisiahan tapahtuu seuran konventeissa itäblokin maissa.
Juu niin tapahtuu, mitä sitten?
Löysitkö jo ennenäkemättönän paljon niitä lainuksia CD:ltä?
Löytyy myös näiltä sivuilta.
"Vaikka Suuri Babylon - väärän uskonnon maailmanmahti - ja vihamieliset hallitukset vastustavat julmasti saarnaamistyötä, se ei ole ainoastaan jatkunut, vaan myös laajentunut niin, ettei vastaavaa ole nähty milloinkaan maailman historian kuluessa"
VT 1.7.2002 s.13 kpl 17-19
vaan myös laajentunut niin, ettei vastaavaa ole nähty milloinkaan maailman historian kuluessa
Eikös tämä pitänyt sitten paikkansa? Milläs muilla on yhtä monessa paikassa toimintaa? Adventistetilla? Niin, mutta melkein ja ei sekään sitä mistä tuossa puhuttiin.
>>>saarnaamistyötä, se ei ole ainoastaan jatkunut, vaan myös laajentunut
Huomaatkos nyt, ettei se ihan ollutkaan niin kuin aluksi hehkutit. Ei tuossakaan yritetty vertailla muihin uskontoihin.
Jos ajatellaan, että -02 noin 3000 seurakunnallista kastettiin, ei tuo sana "tavaton" nyt kovin maaginen sana ole. Vaikka puolet kuolisi ja saisi kenkää siltikin 1500 seurakunnallista kasvua. Laskien keskikoon 90 hengen srk:na.
Eikä muutenkaan. Monesti ihmettelen kun katson tilastoja, että oliko tosiaankin parikymmentä vuotta sitten Jt:itä puolet vähemmän. Että noinkin lyhyessä ajassa monta miljoonaa on lisäystä.
>>>Että noinkin lyhyessä ajassa monta miljoonaa on lisäystä.
Saarnamistapa ei ole tässä vertailukohteena.
Ja vaikka sillekin tielle lähdettäisiin, niin ilmeisesti adventistit jotenkin kertovat omaa näkemystään, kun kerran kasvu on vertailuvuosina ollut nelinkertainen JTn verrattuna.
Mutta sen enempää oppikysymyksistä väittelemättä, niin jo tuosta lainatusta päivän tekstiosuudesta löytää aika selvän kahtiajaon. Eli näinollen seuran tekstejä kasvusta ja "maailman historian kulusta" voi vallan mainiosti vertailla muihin.
Kuten esimerkiksi adventistilahkoon, joka nyt on sattunut kasvamaan nopeammin.
Ja mistähän päätellen tuossa tekstissä ei tarkoitettu saanaamista?
>>>kasvu on vertailuvuosina ollut nelinkertainen JTn verrattuna.
Puhuin nimenomaan saarnamisen TAVOISTA.
Er tavat eivät ole relevantteja, vaan sillä omalla tavalla saarnaamalla saavutettu tulos. Joka nyt sattuu olemaan naapurilla selkeästi suurempi.
on vuosittain luokkaa miljoona.Se on netto kasvu.
Heilläkin on poistumaa aika paljon joten todellisten uusien määrä on kait luokkaa 1,5 miljoonaa.
Heidän menetelmänsä saada uusia jäseniä Kristukselle on aivan toinen.
He saarnaamisen ja julistamisen ohella tekevät avustustyötä,sen suuremmin melua pitämättä.
Kun ihmiset tulevat katsomaan,mikä tämä avustustyö on,niin silloin he kertovat keitä ovat ja miksi tekevät niinkuin tekevät.
Se vaikuttaa moniin ja he jäävät heidän luokseen kuuntelemaan evankeliumia.
Siis monipuolisempaa evankeliointia.
Myös ovelta ovelletyötä löytyy.Itsekin olen ollut eräässä kampanjassa mukana ja levitin yhteen kerrostaloalueeseen satoja esitteitä.Keskustelujakin syntyi.
Se nyt jäi epäselväksi tuo tilastointi.
Jos nyt ajatellaan, että afrikassa avustuksen ohella joku liittyy jäseneksi ja katoaa viidakkoon loppuiäkseen sen kummempia pohtimatta, lasketaanko hänet jäseneksi kuolintodistukseen asti. Vai miten asia lasketaan?
Katsomme uudelleen.
>>vaan myös laajentunut niin
viidakkoon ja yleensäkään minnekkään.
Aivan samoin kun Jt:lla osa katoaa ensimmäisen vuoden aikana sinne mistä on tullutkin ja Jt:lta saa maininnan:"väärät oli vaikuttimet" käy osalle adventtikirkkoon tulijoista.
Sillä erolla että adventistit kommentoi asiaa:"ei ollut vielä aika antaa elämäänsä Jeesukselle".
Jt-mielikuva ihmisistä jotka on vinkumassa vain leipäparia on teille tyypillinen.
Nämä ihmiset ottavat Jeesuksen vastaan,ilman 6kk raamatuntutkistelukurssia ja aloittavat uskon elämänsä Jeeuksen perusasiat opeteltuaan.
Heitä ei pakoteta mihinkään.
Heidän auttajansa elävät heidän rinnallaan raamattu lähettyvillä.Kun kysymyksiä tulee,vastataan heti eikä seuraavassa tutkistelussa.
Evankelista-/vapaaehtoistyöntekijät ovat vierelläkulkijoita.
Se on käytännön elämää arjessa.
Minun ja vaimoni haave on vielä osallistua siihen.
Että jos koet suuren ilon minun lopullisesta katoamisestani täältä,saatan olla Albaniassa.:-)
Miten on, onko adventistien keskuudessa helluntailiikkeelle ominaisia piirteitä, kuten ihmeparantajia?
Mutta ei he kiellä niitten olemassaoloa.
Yleensä ei kuitenkaan.
VT 1.5.1957, sivu 275.
-------
Artikkelissa sanotaan organisaation olevan Jehovan vaimo ja mm Kristuksen äiti.
Se jatkaa, että jos haluaa kulkea totuuden valossa, ei riitä että tunnustaa Jehovan isäksi, vaan täytyy myös tunnustaa järjestö äidiksi. Artikkeli lainaa Raamattua: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi." Lopuksi todetaan, että Jehova odottaa lapsiltaan tottelevaisuutta ja kunnioitusta, ja että näitä ominaisuuksia ei tule osoittaa pelkästään Jehovalle, vaan myös hänen vaimo-organisaatiolleen.
-------