Minun mielestäni ateistit ovat nukkuvia ihmisiä. Heidän silmänsä eivät ole VIELÄ auenneet, nimittäin henkinen silmänsä. Kun keskustelen vakavasti materialistisen kanssa niin tulee tunne kuin puhuisin jollain tavalla uinuvan kanssa tai sellaisen, joka tarkoituksella ylläpitää jonkinlaista henkistä 'muuria' itsensä ja ympäristönsä välillä.
Ateistin täytyykin monesti ylläpitää henkistä verhoaan monin konstein. Tällaisia konsteja ovat esim. ylianaliyyttisuus (oikeammin ehkäpä halu kontrolloida), rivouksien puhuminen, tupakointi, ryyppääminen, erilaiset aggressiot ym. Tämä johtuu kuitenkin heitä vainoavasta alitajuisesta tunteesta, että voi tulla outoja ja vieraita tuntemuksia ympäristöstä ilman näitä karkeita rutiineja. Erilaisia tuntemuksiahan he yrittävät välttää parhaansa mukaan. Analyyttisessa sekä tieteellisessä ajattelussa ei tietenkään ole mitään pahaa, ateistit vain käyttävät näitä älyllisiä lahjoja ahtaan maailmankäsityksensä ylläpitämiseen. Oikeasti terve ja järkevä ajattelu johtaakin siihen, että huomaa miten ihmeellinen paikka maailma on.
Joskus ateistit joutuvat heräämään hieman rajulla tavalla, kuten ufon tai kummituksen näkeminen. Mutta ei heräämisprosessin tarvitse mielestäni aina olla niin raju. Voihan tutustua henkisiin totuuksiin kaikessa rauhassa kotona kirjoja lukemalla. Erittäin hyvä alku on jo se, että alkaa suhtautua maailmaan ennakkoluulottomasti ja avoimin silmin. Silloin tekee jo maailmalle suuren palveluksen kun päättää alkaa elää tasapainoisena ihmisolentona, joka tiedostaa henkisen luonteensa. Hyviä heräämisen hetkiä teille ateistit ja hyvää kesän alkua!
Ateistin täytyykin monesti ylläpitää henkistä verhoaan monin konstein. Tällaisia konsteja ovat esim. ylianaliyyttisuus (oikeammin ehkäpä halu kontrolloida), rivouksien puhuminen, tupakointi, ryyppääminen, erilaiset aggressiot ym. Tämä johtuu kuitenkin heitä vainoavasta alitajuisesta tunteesta, että voi tulla outoja ja vieraita tuntemuksia ympäristöstä ilman näitä karkeita rutiineja. Erilaisia tuntemuksiahan he yrittävät välttää parhaansa mukaan. Analyyttisessa sekä tieteellisessä ajattelussa ei tietenkään ole mitään pahaa, ateistit vain käyttävät näitä älyllisiä lahjoja ahtaan maailmankäsityksensä ylläpitämiseen. Oikeasti terve ja järkevä ajattelu johtaakin siihen, että huomaa miten ihmeellinen paikka maailma on.
Joskus ateistit joutuvat heräämään hieman rajulla tavalla, kuten ufon tai kummituksen näkeminen. Mutta ei heräämisprosessin tarvitse mielestäni aina olla niin raju. Voihan tutustua henkisiin totuuksiin kaikessa rauhassa kotona kirjoja lukemalla. Erittäin hyvä alku on jo se, että alkaa suhtautua maailmaan ennakkoluulottomasti ja avoimin silmin. Silloin tekee jo maailmalle suuren palveluksen kun päättää alkaa elää tasapainoisena ihmisolentona, joka tiedostaa henkisen luonteensa. Hyviä heräämisen hetkiä teille ateistit ja hyvää kesän alkua!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Laskelmani mukaan tämä on S24:n viesti nro 3269 tästä aiheesta ja samaa roskaa toimittaen. EVVK.
...vittu! Taidan lähteä ryyppämmään ja tupakanostoon. Matkalla potkin jonkin papparaisen polvilumpiot paskaksi ja lähetän sen kummittelemaan helvetin porteille. Ihan vain pahuuttani.
Näyt samanhenkistä porukkaa keränneen ympärillesi. Olisiko seuran vaihtaminen paikallaan?
Minä taas olen sitä mieltä että uskovaisten silmät ne ei ole vielä auenneet tähän maailmankaikkeuteen.Uskovaiset elää vielä keskiaikaisessa ihmiskeskeisessä maailmassa.
Jeesus ei tule takaisin ja maapallo ei ole kulissi.
Toivottavasti ne vielä joskus älyäis olla pilaamatta ainoaa elämäänsä virsiä veisaamalla ja uskomalla kaiken maailman satukirjaraamattuihin.
Minun mielestäni postitat roskaa.
Joka tapauksessa kaikki ihmiset todellisuudessa nukkuvat kokonaisesta eliniästään suurimman osan mutta minä en valveillanikaan pyri olemaan untenvallassa niinkuin raamatun/palvelija/uskovainen/fanaattinen/sekopää
Syytät ateisteja asiasta joka koskee suurinta osaa meistä ihmisistä aivan riippumatta siitä minkä leiman heidän otsaansa laitat. Ei uskova ole sen enmpää hereillä (todellisuudessa elävä) kuin ateistikaan.
Suurin osa ihmsistä näkee todellisuuden omien käsitystensä/ennakkollojensa värittämänä. Se ovatko ne väritetty raamatun vai tieteen värein niin on itse asiassa sivuseikka.
Kysyn sinulta siksi voitko kohdata itsesi ja kaikkia muita ilman minkäänlaista käsitystä, muistikuvaa menneisyydestä, vertaamatta ja luokittelematta. Jos et niin kirjoituksesi koskee yhtä paljon itseäsi kuin ketä tahansa muuta. Joten HERÄTYS!
Kiitos palautteesta!
Yllätyin itsekin hieman tekstini 'kovuudesta'. Seuraan mielenkiinnolla vastauksia.
Käsitän ateismin jostain syystä samana kuin materialismin. En ole juuri tietoinen mikä on niiden ero. Ateismi ="ei jumalaa", materialismi="ei henkistä", näin kai. Oli miten oli, minusta on päinvastoin hyvä pitää asia auki, ja kysyäkin: "mikä osa elämässämme on henkistä?". Luonnontieteellinen tutkimus on hyvin tärkeää, ja yritän itsekin kehittää tietämystäni fysiikkaa opiskelemalla. Onhan aina hyvä tietää missä vaiheessa tiede on menossa. On hyvä myös mitata maailmasta tieteellisesti eri asioita, tutkia. Mielestäni tärkeää ei kuitenkaan ole se mitä mitataan, vaan yleensäkin kiinnostus tutkia ja halu löytää totuus. Ja tämän kiinnostuksen suuruutta me emme koskaan voi mitata, emmekä antaa sille yksikköä. Se kuitenkin on olemassa meissä. Intuitiivisesti tuntuisi oikealta, että kiinnostus elämän ei-aineelliseen osaan olisi yli 0. Syytin siis sinua tästä nolla-arvosta. Tosiasiassa en voi tietää onko se ateisteilla aina nolla.
Raamattuun luottavat ovat mielestäni mielenkiintoista väkeä. Arvostan heidän tuntemaana luottamusta, ja rakastan keskustella heidän kanssaan maailman henkisestä luonteesta. Keskustelu jostain aiheesta päättyy yleensä siihen, että ahaa, sinä uskot näin ja minä näin, mutta hyvä niin, eihän se mitään haittaa että on eri näkemyksiä. Onhan vieläpä monia tapoja tulkita raamattua. Kuitenkin uskovat luottavat tähän kirjaan omalla tavallaan. Arvostan samaa materialistien luottamusta tieteeseen. Mutta on kuitenkin lopulta sivuseikka MIHIN luotamme, herääkin kysymys MIKÄ on se, joka luottaa? Se taitaa olla inhimillisin osamme. Sitä ei voi löytää aivoista, mutta se tarvitsee jotain, mihin luottaa. Muuten ihminen tippuu, mutta hän tippuukin henkisellä tavalla. Ainakin tämä on se, johon itse uskon, eli siihen, että inhimillinen osamme ei riipu mistään elimistön atomista, vaan elää omaa elämäänsä jollain muulla tavalla.
Voisinko kohdata inhimillisen osani? En tiedä, voihan olla että olen vuosien mittaan kuihtunut inhimillisesti, on vaikea arvioida itseään.
Itse asiassa ateismi ei tarkoita muuta kuin jumala-uskon puuttumista. Tarkennettuna se tarkoittaa sitä että ei usko sellaiseen voimaan (jumala/jumalia) jolla on tietty tahto ja ohjailee jokaisen elämää yksityiskohtaisesti riippuen siitä miten rukoilee/uskoo/palvoo.
Puhut henkisestä elämästä ja määrittelet sen siten että ateisti on kiinnostuntut vain materiasta ja uskova on henkinen koska pohdiskelee uskoon liittyviä asioita.
Mielestäni henkinen tarkoittaa sitä että yleensä pohdiskelee eri asioiden vuorovaikutus suhteita. Sitähä me jokainen tiedostamatakin teemme kun mietimme mitä joku milläkin sanomisellaan tarkoitti.
Eläminen on vuorovaikutusta ihmisten/ tapahtumien/tekojen ja ajatusten välillä.
Miksi raamatun lukeminen olisi henkisempää kuin teteellisen tutkielman lukeminen? Tiedehän on itse asiassa tapa käsitellä asiatietoa. Sitä paitsi raamatuakin tutkitaan tieteen näkökulmasta.
Mihin kategoriaan luokittelisit sitten filosofian, kirjallisuuden ja taiteen eri lajit. Ovatko ne henkisiä vai muuta?
Tiede ja usko jumalaan eivät välttämättä sulje pois toisiaan vaan kysymys on ihan henkilökotaisesta ratkaisusta minkä kannan ottaa.
keskustelulle olsi hyödyksi jos käsitteillä joita siinä käytetään merkitsee samaa kaikille osapuolille.
Kyllä silmä lepää tota tekstiä lukiessa ;) Samoilla linjoilla sun kanssa meen.
"keskustelulle olsi hyödyksi jos käsitteillä joita siinä käytetään merkitsee samaa kaikille osapuolille."
Tuota on vähän vaikea vaatia, koska kaikilla on hieman erilaiset palikat käytettävissään, mistä mielikuva käsitteestä määrittyy. Mutta pointtina "hedelmälliselle" keskustelulle voidaan pitää käsitteitä, joita voidaan määrittää. Silloin on helppo pyytää toista hieman tarkentamaan asiaansa.
Jos keskustelua käydään käsitteillä joita ei voida määrittää, niin tulkinta ja mielipide-erot ovat varmoja. Käsitteen sisältö/merkitys tulee pystyä kertomaan. Ja jos tuo sisältö perustuu omaan mielikuvaan (=ei pystytä tarkasti määrittelemään), niin asiaan kantaa ottaminen on tasolla juu tai ei.
Mutta hienoa nähdä, että täällä joku muu "vaatii määrityksiä" käsitteille. Itse huomasin uskontoaiheesta keskustelemisen vaikeuden juuri tästä syystä, kun olisi jokaisen lauseen jälkeen pitänyt kysyä: "niin siis mitä tarkoititkaan, voisitko määritellä tuon sanan..jne"
Jatka sä linjaa, vaadi määrityksiä. Tosin keskustelu ei kovinkaa mielekästä silloin ole, mutta parempi että "vastapuoli" ymmärtää ongelma kohdan ja ymmärtää syyt, miksi keskustelu ei oikein kanna. Hänen tulee nähdä omien palikoidensa ilmavuus. Jospa joskus ymmärrys löytyy, pitää vaa jaksaa pummata määrityksiä..mä en enää jaksa ;)
Hyvää jatkoa ;) T: kohta lomaileva
kuten sanoit:
"Mutta pointtina "hedelmälliselle" keskustelulle voidaan pitää käsitteitä, joita voidaan määrittää. Silloin on helppo pyytää toista hieman tarkentamaan asiaansa"
Lisäksi tarvitaan halu ymmärtää toista. "Pallottelemalla" asiaa puolin ja toisin se tarkentuu ja voi olla varmempi siitä että puhutaan samasta asiasta. Tämä ei tietenkään tarvitse merkitä sitä ollaan samaa mieltä asiasta. Tuota yhtä 'totuutta' tai 'ainoaa oikeaa mielipidettä' on historiassa kokeiltu ja kokeillaan huonoin tuloksi.
;))...siinä sulle savottaa. Nyrkkisäännöks voisi heittää, että kuvaavin määritys paras määritys ;)
Ei muuta ku testailemaan krisseleiden määritys taitoja ;)
No sulla edes onneksi taitaa olla myös omia mielipiteitä. Se on hyvä se. Kaikilla niitä aina ei tunnu olevan.
Minä en tupakoi. Alkoholia käytän jonkin verran, mutta osaan kyllä lopettaa kun tiedän ottaneeni tarpeeksi, eikä krapuloista ole tarvinut kärsiä. Ei juominen ole erityisen mielekästä, vaikka välillä seurassa onkin kiva ottaa vaikka enemmänkin. Eikä nyt ole kauheasti tarvetta yleensä kiroillakaan. Ehkä jos onnistuu pudottamaan hyllyltä laatikon päähänsä tms, mutta eipä nyt muuten ihmeemmin. Ja kirosanathan ovat vain sanoja, joille ihminen on antanut tiettyjä merkityksiä. Eivät ne yksinään ole vaarallisia.
Olen kiinnostunut monista asioista, mutta se kyllä on pakkokin jo työn puolesta. Tienaan sopivasti, mutta pääasia kyllä on, että saan tehdä mitä haluan. Voin vaihtaa pienempään palkkaan, jos löytyisi vielä mielekkäämpää duunia, mitä en ole kyllä vielä löytänyt. En kerää tavaraa, koska ne ovat vain turha hidaste. Vähälläkin pärjää.
Viihdyn hyvin läheisteni seurassa ja voisin vaikka tarvittaessa hypätä heidän vuokseen luodin eteen(pientä ylidramatisointia, mutta se ei tee tästä silti vähempää totta).
En usko tietäväni kaikkea, eikä minun tarvitsekkaan. Jotkut muut ovat kuitenkin erikoistuneet ja heiltä voi sitten tarvittaessa kysyä neuvoa, jos jonkin alan ongelma menee yli oman ymmärryksen.
Pidän ulkoilusta ja samoilemisesta. Joskus on mukavaa lähteä myös yksin luontoon liikkeelle, niin saa olla rauhassa omien ajatuksiensa ja luonnon kanssa. Siellä mieli ja silmä lepää niissä luonnon ihmeissä. Esim auringonnousu korkean vaaran laella pari viikkoa sitten oli taas jotain ihan ainutlaatuista.
Vapaa-aikaa kulutan myös paljon lukemalla, vaikka se onkin nykyään jäänyt vähemmälle, muiden asioiden viedessä aikaa. Luen paljon historiasta, mutta myös tarvittaessa erilaisista uskonnoista ja filosofioista ja niihin liittyvistä asioista. Tälläkin hetkellä lipaston päällä on kesken kirja ristiretkien historiasta. Olen myös lukenut joskus mielenkiinnosta myös varsinaista uskonnollistakin kirjallisuutta, niin faktaa, kuin fiktiotakin ja olen pitänyt niitä yleensä melko yksipuolisina ja tylsinä. Mutta vaikka Mika Waltarin historiallisia romaaneja kuten Sinuhea, Mikael Karvajalkaa/Hakimia, Ihmiskunnan vihollisia, jne. voin kyllä suositella lämpimästi, vaikka osassa niissä osassa se uskonnollinen puoli hyppiikin aika vahvasti silmille. Mutta se ei haittaa, kun tekstit ovat muuten sujuvia ja hyvin kirjoitettuja.
Itse olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman avoin kaikkia uusia vaikutuksia ja ideoita kohtaan (tämäkin yksi syy miksi päädyin ammattiini, tässä on vain hyödyksi että hakemaan ja näkemään ja hakemaan ideoita ja ajatuksia myös pienien piirien ulkopuolelta.) Työ ei silti ole minulle kaikki kaikessa. Se on hauskaa ja siitä saa rahaa, mutta perhe ja läheiset ovat silti tärkeämpiä.
En ole tähän mennessä mitään ylempiä voimia tarvinnut, eikä näytä siltä, että tulisin tarvitsemaankaan. Ja mitenkähän se apu näkyisi, jos esim. se kristittyyjen jumala kuitenkin auttaa vain niitä, jotka auttavat itseään. Aika itseääntoteuttava profetiaa tosiaan.
Olen onnellinen olotilaani, enkä tarvitse mitään muuta. En vihaa kristittyjä tai yleensä ketään muutakaan. Mitä se hyödyttäisi, itselle tulisi vain huono olo ihan tyhjän takia. Hyvä vain jos he ovat onnellisia herransa kanssa. Harmi vain, että kaikki kristityt tai muslimit ja muut uskovaiset eivät voi olla, mutta se kyllä taitaa olla enemmän kiinni henkilöistä ja heidän persoonistaan, kuin heidän uskonnoistaan tai jumalistaan.
Ja mitä tämä kaikki sitten todistaa. Ei varsinaisesti yhtään mitään! Se todistaa, että minä olen tällainen, mutta kaikki muut tällä palstalla käyvistä ateisteista ovat sitten aivan toisenlaisia. Minä en ilmeisesti sovi tuohon sinun määritelmääsi (ainakaan omasta mielestäni), mutta sen sinä voit halutessasi pistää tilastollisen poikkeaman piikkiin ja jatkaa elämääsi onnellisena luuloinesi. Eivät ateistit ole mikään tietty tietynnäköinen ihmistyyppi tai ryhmä, jonka voit noin helposti niputtaa massaksi ja alkaa kepillä tökkimään. Jotkut voivat varmasti osua lähelle tuota sinun luomaasi kategoriaa, mutta ne lukemattomat muut sitten eivät.
Hyvää kesää sinullekin. Minä suosittelen sinulle ihan samaa kuuria, kuin mitä suosittelit meille uskomattomillekin. (Vaikka en luultavasti edes tunne ketään muuta täällä käyvää. Tosin sitähän en voi koskaan tietää. Ateisti voi yllättää sinut missä tahansa. Kaupan jonossa, julkisessa vessassa, palolaitoksella, kamarimusiikkikonsertissa! Varokaa ihmiset vaaraa, se voi olla tarttuvaa!)
...poistuu paikalta olkansa yli vilkuillen... ;D