Tämä yleistä?

Tuttu poika yritti itsemurhaa lestadiolaisperheensä takia.

Pojalle opetettu pienestä(1½v.) asti, että alastomuus on syntiä, kuin myös itsetyydytys.

Pojalla lapsuusmuistoja näistä yhteistapahtumista, herätysjuhlista. Joutunut katselemaan, kun miehet raiskaavat naisia/tyttöjä hokien "siunausta"(joka ilmeisesti on toiminnan tarkoitus) ja naiset/tytöt itkevät alla ja koittavat olla hyviä kristittyjä. Täytettyään 18 vuotta, pojalle tarjottiin myös mahdollisuutta tähän. Täysi-ikäisen oikeuksia(!), mutta hän kieltäytyi.

Jos teki jotain hyvää/pahaa/"pahaa", joutui vartioituun huoneeseen, jossa oli alttari. alttarilla peilejä, ristejä...

Pojan äiti ei koskaan sanonut rakastavansa eikä vauva-aikojen jälkeen pitänyt sylissään. Jos oli jotain hätää, kutsuttiin pappi.

Pappi kutsuttiin myös, kun poika oli yrittänyt päättää elämänsä tälläisen kohtelun takia. Nykyään poika koittaa saada elämästä otetta ja seurustelee onnellisesti erään toisen pojan kanssa. Tästä syystä vanhemmat ilmoittivat, että poika ei enää ole heidän lapsensa. Äiti alkoi itkeä, kun kuuli tapahtuneesta -siis seurutelusta- eikä enää katsonut poikaan päin.

Kuka tekee näin lapselleen?!

Tämä äiti on vielä jonkun verran julkisuudessakin ja puhuu, niin kuin tätä poikaa ei olisi koskaan ollut olemassakaan.

Tarina on tosi, kristittynä ja ihmisenä toivon, että se ei olisi, mutta se on.

Onko tämä yleistä?
724583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Novellina hyvä ja puistattava. Jotta siitä saataisiin uskottavampi, pitäisi viiteryhmäksi laittaa lestadiolaisuuden sijaan joku oudompi, miel täysin fiktiivinen yhteisö.

Ensinnäkään lestadiolaisuudessa ei ole "herätysjuhlia", käytämme muita sanoja.

Toisekseen, emme kutsu hätiin (?) pappia. Maallikkoliike kun olemme ja korostamme maallikoitten arvoa.

Alttarista: Kuten kalvinistitkin tahoillaan, me emme käytä alttareita. Mitä kirkoissa on, sitä kunnioitamme kyllä. Koteihimme ja rukoushuoneisiin emme laita alttareita. Alttarista sanotaan Raamatussa: Alttari pyhittää uhrin. Muuta uhria ei ole kuin Jeesus, Jumalan Poika, Jumalan Karitsa. Mikä alttari pyhitti hänen uhrinsa ? Vast: Hänen jumalallinen luontonsa, se, että hän oli ja on Jumala.
Vanhan testamentin aikuiset alttarit olivat tästä symboli, vertauskuva.

Seksihurjastelut. Tätä fiktiota on riittänyt niin kauan kuin lestadiolaisuutta on ollut. Rinnalleen se on saanut kertomuksia pesukoneista.

Miksi tällaisen stoorin kehittelijä laittaa pahantekijäksi juuri lestat ? Miksei vaikka vihreitä miehiä Marsista ?

Äänestä
  • 1. Miksi pitäisi laittaa joku fiktiivinen yhteisö, tämä on herätysliikkeet-palsta?? 2.Miten niin olette maallikkoliike, kutsuttehan itseänne Jumalan valtakunnaksi?? ( Srk on maallinen, valtakunta taivaallinen!) 3.Miksi sekoitat Isän ja Pojan?? Jeesus on Jumalan Poika, Jumalallinen kyllä, muttei Jumala, puhut kuin toisaalta vain 1:stä, mainitsemalla, että Jeesus on Jumala!! 4.Seksihurjastelut ja pesukoneet, miksi puheet niistä olisivat pelkkää fiktiota, kun silminnäkijöitä ja "todistajia" on ollut?? Yleistää ei pidä, mutta hurjasteluja ja "ikkunattomia" pesukoneita varmaan on ollut, ei-lestat väittää, että "satoja", te sinnikkäästi väitätte, ettei yhtään! Olisikohan totuus siinä välissä?? 5. Vihreät miehet Marsista kuulostaa paljon enemmän fiktiolta, kuin mahdollisuus siitä, että ihminen (lestakin) voi hairahtua ja erehtyä, eikö??

    Äänestä

  • tarua !! kirjoitti:

    1. Miksi pitäisi laittaa joku fiktiivinen yhteisö, tämä on herätysliikkeet-palsta?? 2.Miten niin olette maallikkoliike, kutsuttehan itseänne Jumalan valtakunnaksi?? ( Srk on maallinen, valtakunta taivaallinen!) 3.Miksi sekoitat Isän ja Pojan?? Jeesus on Jumalan Poika, Jumalallinen kyllä, muttei Jumala, puhut kuin toisaalta vain 1:stä, mainitsemalla, että Jeesus on Jumala!! 4.Seksihurjastelut ja pesukoneet, miksi puheet niistä olisivat pelkkää fiktiota, kun silminnäkijöitä ja "todistajia" on ollut?? Yleistää ei pidä, mutta hurjasteluja ja "ikkunattomia" pesukoneita varmaan on ollut, ei-lestat väittää, että "satoja", te sinnikkäästi väitätte, ettei yhtään! Olisikohan totuus siinä välissä?? 5. Vihreät miehet Marsista kuulostaa paljon enemmän fiktiolta, kuin mahdollisuus siitä, että ihminen (lestakin) voi hairahtua ja erehtyä, eikö??

    Uskontunnustuksen mukaan Jeesus on tosi Jumala tosi Jumalasta. Eli jokainen apostoliseen kristilliseen uskoon tunnustautuva tunnustaa Jeesuksen Jumalaksi, siten myös lestadiolaiset.

    Kertomuksestasi muuten jokainen lestadiolainen näkee, että se on täysi keksitty fiktio. Yritä ensi kerralla jotain parempaa niin ehkä menee jopa läpi. Vinkkinä voisi sanoa, että kannattaisi ensin ehkä ottaa vähän selvää liikken tavoista ja tottumuksista, niin voisi tulla vähän totuudenmukaisempi kertomus. Mutta tutustuttuasi lestadiolaisuuteen kunnolla et ehkä toisaalta kyllä välttämättä enää viitsi kirjoittaa tuollaista perätöntä p-puhetta.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Sen fiktion oli kyllä kirjoittanut Eliza El, jolle pikku kommenttini olivat tarkoitettu! Ja paskaahan täällä puhuu yksi jos toinenkin!! Enkä pyrkinytkään minkään läpi!! Ellei sulla ole muuta pilkunviilausta, lopetetaan tähän!

    Äänestä

  • vaan! kirjoitti:

    Ei se ole mitään pilkunviilausta, onko Jeesus Jumala vai ei. Se on vakava asia ja kuuluu kristinuskon alkeisoppiin ja peruskysymyksiin.

    Myös tarinoiden keksiminen toisista ihmisistä on vakava asia, koska se on synti kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan ja lähimmäisiään vastaan.

    Äänestä

Hmmm.Novellina hyvä ja puistattava. Jotta siitä saataisiin uskottavampi, pitäisi viiteryhmäksi laittaa lestadiolaisuuden sijaan joku oudompi, miel täysin fiktiivinen yhteisö.

Ensinnäkään lestadiolaisuudessa ei ole "herätysjuhlia", käytämme muita sanoja.

Toisekseen, emme kutsu hätiin (?) pappia. Maallikkoliike kun olemme ja korostamme maallikoitten arvoa.

Alttarista: Kuten kalvinistitkin tahoillaan, me emme käytä alttareita. Mitä kirkoissa on, sitä kunnioitamme kyllä. Koteihimme ja rukoushuoneisiin emme laita alttareita. Alttarista sanotaan Raamatussa: Alttari pyhittää uhrin. Muuta uhria ei ole kuin Jeesus, Jumalan Poika, Jumalan Karitsa. Mikä alttari pyhitti hänen uhrinsa ? Vast: Hänen jumalallinen luontonsa, se, että hän oli ja on Jumala.
Vanhan testamentin aikuiset alttarit olivat tästä symboli, vertauskuva.

Seksihurjastelut. Tätä fiktiota on riittänyt niin kauan kuin lestadiolaisuutta on ollut. Rinnalleen se on saanut kertomuksia pesukoneista.

Miksi tällaisen stoorin kehittelijä laittaa pahantekijäksi juuri lestat ? Miksei vaikka vihreitä miehiä Marsista ?

Äänestä
  • Mistäpä sinäkään veljiesi teoista tiedät. Onhan meissä evankelis-luterilaisissakin mustat lampaamme? Aika karua yleistystä myös se, että väität, ettei lestoilla ole mitään tuollaisia ongelmia.

    Onko sinulla vaaleanpunaiset lasit silmilläsi, etkö halua nähdä, että sinunkin jumalasi sallii julmuutta?

    Kiihkouskovaisuudessa on se huono puoli, että se sumentaa todellisuuden...

    Äänestä

  • Tsiiu kirjoitti:

    Mistäpä sinäkään veljiesi teoista tiedät. Onhan meissä evankelis-luterilaisissakin mustat lampaamme? Aika karua yleistystä myös se, että väität, ettei lestoilla ole mitään tuollaisia ongelmia.

    Onko sinulla vaaleanpunaiset lasit silmilläsi, etkö halua nähdä, että sinunkin jumalasi sallii julmuutta?

    Kiihkouskovaisuudessa on se huono puoli, että se sumentaa todellisuuden...

    on sekin, että ilman todisteita saa heittää varjoja. Tyyliin olisvoinuttapahtua.

    Äänestä

  • se oli tosi juttu. En syyllistä kaikkia lestadiolaisia, mutta tuossa perheessä ja heidän yhteisössään tuolla Mäntän suunnalla on ja oli näin. Ja seuraukset on nähty. Tähän asti.

    Mitä noihin lainattuihin tapoihin tulee, niin kyseinen perhe myös peittää peilit, kun joku on kuollut. Sehän on itseasiassa juutalainen tapa. Ja heillä kyllä on alttari ja noita tapahtumia, joissa on aikalailla muitakin ihmisiä, eivät ne muuten joukkotapahtumia olisi.

    Aika harva uskontoa tunnustava elää sen mukaan, miten se kirjoissa selitetään. Ihmiset käyttävät niitä termejä ja tapoja mitä käyttävät.

    Alkuperäinen, vielä voimassa oleva oleva kysymys olikin, että mites muualla Suomessa, onko yleistä? Eli, mitä luulette, kuinka helposti tuollainen hyväksytään? Tämä jätkä, josta puhuin, koitettiin vaan sulauttaa porukkaan mukaan, välittämättä siitä, että hän ei -ymmärrettävästi- edes usko Jumalaan. On tosi herkkä mihinkään uskontoon liittyvissä asioissa muutenkin. Koitan saada tuonne uskontojen uhreja auttaviin tahoihin ottamaan yhteyttä, mutta hän ei oikein luota järjestöihin/yhteisöihin.

    Minä en tahdo laittaa pahantekijän leimaa millekään kristikunnalle, olen itseassa ekumenian kannalla. Mutta edelleen korostan, että tuo juttu on tosi ja täysin aiheeseen liittymättömänä kommenttina täytyy kirjoittajana todeta, että novelliksi se olisi pirskatin huono.

    Ottakaa kantaa hyväksyntäkysymykseen?

    Rauhaa ja siunausta kaikille!

    Äänestä

  • se suuttunut alkup. kirj. kirjoitti:

    se oli tosi juttu. En syyllistä kaikkia lestadiolaisia, mutta tuossa perheessä ja heidän yhteisössään tuolla Mäntän suunnalla on ja oli näin. Ja seuraukset on nähty. Tähän asti.

    Mistä sinä tiedät, että nämä ihmiset ovat lestadiolaisia?

    Nyt on niin, että me lestat tiedämme ja osin tunnemme, ihan nimiltä ja osoitteilta asti joka ikisen lest. tyypin Jämsästä ja alueelta.
    Sijoitettakoot tämä stoori mieluummin vaikeakulkuiseen, vaikeasti todennettavaan seutuun, jonne ei niin päästäkään toteamaan mitään, puolin eikä toisin ?
    Miten olisi Udmurtia tai Togo ?

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    Se paikkakunta oli muuten Mänttä. En tiedä missä se sijaitsee, mutta olen kuullut sellaisesta paikkakunnasta joten kai se on olemassa. Ja saattaa siellä olla jopa lestadiolaisia (tuskin kuitenkaan EL), mutta vaikka olisikin, niin tarina soveltuu erittäin huonosti asetettavaksi lestadiolaiseen viitekehykseen, eikä siksi ole kovinkaan todennäköistä, että se olisi ainakin siltä osin tosi.

    "Se paikkakunta oli muuten Mänttä. En tiedä missä se sijaitsee, mutta olen kuullut sellaisesta paikkakunnasta joten kai se on olemassa"

    on n. 7.500 asukkaan kaupunki Pohjois-Hämeessä. Tampereen ja Jyväskylän puolivälissä. Matkaa molempiin n. 100 km. Keuruulle matkaa 30 km.

    Tällä hetkellä vireillä Mäntän kaupunginjohtajan Ilkka Nikmon erottaminen virastaan.

    Mäntästä lähtöisin mm. Klaus Thomasson, Keijo Liinamaa, minä - ja muutama muu.

    Äänestä

  • Aivan kirjoitti:

    Mistä sinä tiedät, että nämä ihmiset ovat lestadiolaisia?

    Kuten sanoin, se poika josta puhuin, on tuttu. Hyväkin kaveri. On tullut seurattua elämäänsä vuosien ajan. Perheen vanhemmat sanovat olevansa lestadiolaisia. Tosin äidin piti "jättää" tämä uskonto, kun meni valtuustoon.

    Meininki ei kyllä loppunut.

    Kumma kun ihmiset eivät usko tätä. Kyllä Suomessakin tapahtuu tälläistä. Edelleen. Ja tässähän oli kyse yhdestä perheestä ja heidän yhteisönsä suhtautumisesta siihen. En missään nimessä väittänyt, että tämä olisi yleistä(kysyin kyllä onko), saati että poikkeuksetonta.

    Äänestä

  • se alkuperäinen kirjoitti:

    Mihin valtuustoon äiti meni? Kunnanvaltuustoon? Miksi sen takia sitten piti jättää uskonsa? En ole koskaan kuullut, että joku lestadiolaisryhmä ei hyväksyisi kunnanvaltuustossa olemista.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Mihin valtuustoon äiti meni? Kunnanvaltuustoon? Miksi sen takia sitten piti jättää uskonsa? En ole koskaan kuullut, että joku lestadiolaisryhmä ei hyväksyisi kunnanvaltuustossa olemista.

    Oli joku paikallinen tosiaan kyseessä. Ja se oli valtuusto, joka edellytti uskosta luopumista. En kyllä usko, että sama toimintamalli olisi käytössä jos kyseessä olisi ollut valtionuskonto. Lestadiolaisyhteisön kommentteja valtuustoon menemisestä en tiedä, mutta eiköhän asia ollut varsin ok. Mikäs vika vaikuttamisessa voisi ollakaan?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    En ole kuullutkaan sellaisista valtuustoista, jotka edellyttäisivät uskonnollisesta vakaumuksesta luopumista. Vaikea edes kuvitella, mikä sellainen valtuusto olisi.

    "Valtionuskonnosta" puheen ollen, tiesitkö että arviolta 99,9% Suomen lestadiolaisista kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon?

    Tämä kyseinen valtuusto edellytti sitä. En tiedä miksi. Mutta näin oli.

    Enpä tiennyt, kiitos tiedosta. =)

    Äänestä

  • se suuttunut alkup. kirj. kirjoitti:

    se oli tosi juttu. En syyllistä kaikkia lestadiolaisia, mutta tuossa perheessä ja heidän yhteisössään tuolla Mäntän suunnalla on ja oli näin. Ja seuraukset on nähty. Tähän asti.

    Mitä noihin lainattuihin tapoihin tulee, niin kyseinen perhe myös peittää peilit, kun joku on kuollut. Sehän on itseasiassa juutalainen tapa. Ja heillä kyllä on alttari ja noita tapahtumia, joissa on aikalailla muitakin ihmisiä, eivät ne muuten joukkotapahtumia olisi.

    Aika harva uskontoa tunnustava elää sen mukaan, miten se kirjoissa selitetään. Ihmiset käyttävät niitä termejä ja tapoja mitä käyttävät.

    Alkuperäinen, vielä voimassa oleva oleva kysymys olikin, että mites muualla Suomessa, onko yleistä? Eli, mitä luulette, kuinka helposti tuollainen hyväksytään? Tämä jätkä, josta puhuin, koitettiin vaan sulauttaa porukkaan mukaan, välittämättä siitä, että hän ei -ymmärrettävästi- edes usko Jumalaan. On tosi herkkä mihinkään uskontoon liittyvissä asioissa muutenkin. Koitan saada tuonne uskontojen uhreja auttaviin tahoihin ottamaan yhteyttä, mutta hän ei oikein luota järjestöihin/yhteisöihin.

    Minä en tahdo laittaa pahantekijän leimaa millekään kristikunnalle, olen itseassa ekumenian kannalla. Mutta edelleen korostan, että tuo juttu on tosi ja täysin aiheeseen liittymättömänä kommenttina täytyy kirjoittajana todeta, että novelliksi se olisi pirskatin huono.

    Ottakaa kantaa hyväksyntäkysymykseen?

    Rauhaa ja siunausta kaikille!

    Kovasti vakuutat että tarina on totta.

    Totta on ainakin se että en itse pysty millään tavalla todentamaan kertomuksen aitoutta. Totta on myös se että lestadiolaisista kerrotaan tämän kaltaisia tarinoita, melkoinen osa ei varmasti pidä paikkaansa, ja pitääkö mikään.
    Jos kertomasi tarina on totta niin silloin en halua edes todentaa sen aitoutta. Miksi? Vain tuo poika voi sen todistaa ja se vain avaa haavoja.

    En voi muuta kuin rukoilla että tuo poika vielä löytää armahtavan ja parantavan Jumalan ja kykenee elämään rikasta elämää uskossa ja normaalissa heterosuhteessa.

    Äänestä

  • Ex-mänttäläinen kirjoitti:

    "Se paikkakunta oli muuten Mänttä. En tiedä missä se sijaitsee, mutta olen kuullut sellaisesta paikkakunnasta joten kai se on olemassa"

    on n. 7.500 asukkaan kaupunki Pohjois-Hämeessä. Tampereen ja Jyväskylän puolivälissä. Matkaa molempiin n. 100 km. Keuruulle matkaa 30 km.

    Tällä hetkellä vireillä Mäntän kaupunginjohtajan Ilkka Nikmon erottaminen virastaan.

    Mäntästä lähtöisin mm. Klaus Thomasson, Keijo Liinamaa, minä - ja muutama muu.

    Minun lähisukuuni on naitu eräs sikäläinen, hänellä taas on n 100 lähisukulaista Mäntässä ympäristöineen. Joten oltais jo kuultu...
    Pistää vaan ihmetyttään, mikä tällaisen stoori-tehtailun aiheuttaa ?
    Ei tämä vielä mitään. Harrastukseskseni nauraa hekottelen löydettyäni sivut, joissa "Nykyinen Suomen Kuningas Väinö II" kertoilee kuumatkoistaan, joilla hän käy tapaamassa Eva Braunia. Ne sivut ovat niin huippulennokkaat, että tämä Mänttä-stoori on vain harmaa harjoitelma todellisiin palstanikkareitten sivuihin verraten.

    Äänestä

  • Toinen uskova kirjoitti:

    no voi PERKELE (aivan, juuri se teidän ...oottien pelottava setänne) MINÄ EN KESTÄ TOTA HURKASTELUA LIITTYEN TOHON HETERO-JUTTUUN!!
    keitä te olette sanomaan ketä kukin saa rakastaa???
    sinäkin, arvon uskossa oleva ihminen,
    luulisi että sinä ymmärrät rakkaudesta jotain, että olis sen verran sydäntä&aivoja tajuta jotain toisen pojan rakkaudesta poikaan tai tytön tyttöön!
    se on ihmisen RAKKAUTTA ihmiseen, ainoa asia tässä maailmassa minkä takia kannattaa ylipäätään enää elää.
    mä en ymmärrä miten joku ihminen voi olla noin sinisilmäinen ja naiivi että antaa jonkun ihme kirjan vaikuttaa ajatuksiinsa ja tunteisiinsa tolla tavalla, ettei voi hyväksyä sitä ainoaa kaunista asiaa maailmassa!
    sinä et saa, et missään nimessä toivoa tämän pojan rakkautta hajoavaksi ja muuttuvaksi heterosuhteeksi, sillä hänet hyvin, paremmin kuin kukaan muu täällä, tuntevana voin sanoa, että poika on nyt tasapainoisempi ja onnellisempi kuin koskaan.
    jos sinä sitä toivot, haluat hajottaa poika ressukan elämän lopullisesti. kiitos vaan siitä.

    ja nyt jos joku on niin idiootti että vetää tähän nyt jonkun pedofiili-tyylisen "onhan sekin rakkautta, hyväksytkö senkin" -jutun niin toivotan hyvät päivän jatkot ja totean olleeni kaikessa oikeassa, sillä tämä henkilö on silloin juuri niin typerä kuin ajattelinkin, eikä edes tahdo ymmärtää.

    toivottavasti TE käryätte siellä paljon pelkäämässänne helvetin tulessa itsekkään luonteenne ja suvaitsemattomuutenne takia!

    Äänestä

  • jenni kirjoitti:

    Minä itse en edes usko, että Raamattu tarkoitti, että homoseksuaalisuus olisi väärin.

    Muuten voisin vaikka allekirjoittaa tuon jennin sanoman.

    Rakkaus on kaikki, Jumala on Rakkaus.

    Äänestä

  • se alkuperäinen kirjoitti:

    Kuten sanoin, se poika josta puhuin, on tuttu. Hyväkin kaveri. On tullut seurattua elämäänsä vuosien ajan. Perheen vanhemmat sanovat olevansa lestadiolaisia. Tosin äidin piti "jättää" tämä uskonto, kun meni valtuustoon.

    Meininki ei kyllä loppunut.

    Kumma kun ihmiset eivät usko tätä. Kyllä Suomessakin tapahtuu tälläistä. Edelleen. Ja tässähän oli kyse yhdestä perheestä ja heidän yhteisönsä suhtautumisesta siihen. En missään nimessä väittänyt, että tämä olisi yleistä(kysyin kyllä onko), saati että poikkeuksetonta.

    Kysyinkin mistä tiedät, että tämä perhe oli lestadiolaisia?

    Toinen kysymys on, miksi et tee rikosilmoitusta, jos tiedät rikollista toiminyaa
    harjoitettavan jossakin?

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    Minun lähisukuuni on naitu eräs sikäläinen, hänellä taas on n 100 lähisukulaista Mäntässä ympäristöineen. Joten oltais jo kuultu...
    Pistää vaan ihmetyttään, mikä tällaisen stoori-tehtailun aiheuttaa ?
    Ei tämä vielä mitään. Harrastukseskseni nauraa hekottelen löydettyäni sivut, joissa "Nykyinen Suomen Kuningas Väinö II" kertoilee kuumatkoistaan, joilla hän käy tapaamassa Eva Braunia. Ne sivut ovat niin huippulennokkaat, että tämä Mänttä-stoori on vain harmaa harjoitelma todellisiin palstanikkareitten sivuihin verraten.

    Jos sanon, että tiedän Jämsän esikoisista pari nuorten tyttöjen kähmijää, niin uskoisiko kukaan?
    Ihan pelkkää kähmintää VAAN.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Tämä kyseinen valtuusto edellytti sitä. En tiedä miksi. Mutta näin oli.

    Enpä tiennyt, kiitos tiedosta. =)

    No etpä sä pieni sitten paljoa tiedä. Jospa kysyisit itse asianosaisilta, etkä kertoilis mitä kaverit kertoo. Mä tiedän, että joskus levitellään niin skeidaa juttua että haloooo.

    Sen uskon, että lestoissakin on pervoja, mutta tuo valtuustojuttu kyllä tais saada sut pussiin:))

    Äänestä

  • Tzantta kirjoitti:

    Perustele niin katotaan! :D

    Kyllä mä ihan kundin itsensä elämää olen seurannut ja hänen kanssaan asiasta puhunut. Eli ei mitään kiertolinjoja tässä.
    Moni ateistikin kuuluu ev.lut. kirkkoon, mutta eivät tunnusta kyseistä uskoa. Tosin ateisteilla se ei ole ongelma valtuustoissa. Paitsi ehkä kirkovaltuustossa.

    Lestadiolaisuus on vähän liian ääriliike valtuustoon, saa sitä tunnustaa, mutta sen ei saa virallisesti antaa vaikuttaa päätöksiin. Sama ilmiö homoseksuaalisuudessa esim. kirkon piirissä. Ole vaan kunhan et sano sitä ääneen. Onneksi tuo on muuttumassa jälkimmäisen kohdalla.

    Äänestä

  • Aivan kirjoitti:

    Kysyinkin mistä tiedät, että tämä perhe oli lestadiolaisia?

    Toinen kysymys on, miksi et tee rikosilmoitusta, jos tiedät rikollista toiminyaa
    harjoitettavan jossakin?

    Enkö mä sanonut, että itse sanovat olevansa? Jossain vaiheessa ainakin sanoin. Siitähän sen yleensä tietää, ei sitä kukaan muu voi sanoa.

    Arvaa vaan onko tuota asiaa vastaan taisteltu? Seuraava kysymys: mitä luulet että friikiksi leimatulla parikymppisellä on kokonaista yhteisöä vastaan mahdollisuuksia? Ja ilman esim. videokuvatodisteita... Mieti vähän, ei se niin ruusuilla tanssimista ole. Yhteiskunta ei aina puolusta heikompaa.

    Sanoit, muuten tuolla, että selittelen. Joku voisi väittää sitä myös kysymyksiin vastailuksi, ottaen huomioon paljonko mua panetellaan valehtelijaksi ja tekstiäni muunnellaan täällä.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Perustele niin katotaan! :D

    Kyllä mä ihan kundin itsensä elämää olen seurannut ja hänen kanssaan asiasta puhunut. Eli ei mitään kiertolinjoja tässä.
    Moni ateistikin kuuluu ev.lut. kirkkoon, mutta eivät tunnusta kyseistä uskoa. Tosin ateisteilla se ei ole ongelma valtuustoissa. Paitsi ehkä kirkovaltuustossa.

    Lestadiolaisuus on vähän liian ääriliike valtuustoon, saa sitä tunnustaa, mutta sen ei saa virallisesti antaa vaikuttaa päätöksiin. Sama ilmiö homoseksuaalisuudessa esim. kirkon piirissä. Ole vaan kunhan et sano sitä ääneen. Onneksi tuo on muuttumassa jälkimmäisen kohdalla.

    Mutta kun tiedän monia lestadiolaisia kunnan/kaupunginvaltuuston jäseniä, jotka ovat ihan avoimesti lestadiolaisia, ja koska lestadiolainen kristillisyys ei erottele maallista ja hengellistä, vaan käsittää koko elämän yhtenä kokonaisuutena, ja usko vaikuttaa kaikkeen läpitunkevasti, niin tottakai lestadiolaisuus vaikuttaa päätöksentekoon. Eikä se tunnu olevan mitenkään ristiriidassa päätöksenteon ja politiikkaan osallistumisen kanssa. Sen takia puheesi kuulostavatkin minusta todella oudolta.

    ymmärtänyt, että vlatuustoon mennessä piti virallisesti luopua vaikaumuksesta. Samalla rysäyksellä himaan tuli telkkarit ja stereot yms. jotka aiemmin olivat kiellettyjen asioiden listalla. Mikäli jossain vaiheessa saan selville viralliset perustelut tuolta valtuustolta, niin laitan ne tänne.

    Voihan se olla laitontakin, olen osittain samaa mieltä nimenomaan siitä kanssasi, että tuo outoa. Voin itse perustella sitä vain äärilaitojen hiomisella.
    Koitetaan ottaa selvää, ehkä tämä hieman aukeaa. :)

    Palaillaan.

    Eivätkö erottele? Minun käsitykseni mukaan asiat on nimenomaan jaoteltu maalliseen ja hengelliseen regimenttiin, mahdollistaen mm. yhteistoiminnan naispappien kanssa, koska ev.lut. seurakunta on maallista regimenttiä. Näinollen hengelliseksi regimentiksi jää lestadiolaisten seurakunta. Toivon tarkennusta mikäli minua on tässä asiassa informuoitu väärin.

    Minkään kunnan- tai kaupunginvaltuuuston määräys se ei voinut olla. Siitä olen varma.

    Mutta ehkä se oli sen puolueen määräys, jonka listoilta tämä henkilö pääsi sinne valtuustoon? Se ehkä kävisi päinsä.

    Äänestä

  • Jaottelija kirjoitti:

    Eivätkö erottele? Minun käsitykseni mukaan asiat on nimenomaan jaoteltu maalliseen ja hengelliseen regimenttiin, mahdollistaen mm. yhteistoiminnan naispappien kanssa, koska ev.lut. seurakunta on maallista regimenttiä. Näinollen hengelliseksi regimentiksi jää lestadiolaisten seurakunta. Toivon tarkennusta mikäli minua on tässä asiassa informuoitu väärin.

    Se naispappijuttu on vanhoillislestadiolaisten ajattelutapaa. Saattaa olla, että se perustuu johonkin maallisen ja hengellisen jaotteluun. Mutta vl:t osaavat varmaan paremmin vastata. Itse en kannata minkäänlaista yhteistyötä naispappien kanssa.

    On tietysti tietty ero maallisen ja hengellisen välillä, mutta tarkoitin, että uskovaisella uskon pitäisi olla mukana jokaisessa elämän hetkessä ja jokainen päätös tulisi miettiä tämän uskon kautta. Eli ei siten, että sunnuntaina käydään kirkossa ja seuroissa, mutta muuten usko ei näy missään.

    Ytimekkäästi ssanottu tuo "uskon tulisi olla mukana jokaisessa elämän hetkessä". Kaikki toimintahan, hengellinen tai maallinen, tietyllä tavalla viestittää arvomaailmasta; Viitsiikö sitten sanoa päivää aamuisin siivoojalle tai osoittaako osallistumalla tietyn yhteisön toimintaan hyväksyvänsä toimintaperiaatteet.

    Kysymykseni kohteena ei varsinaisesti ollutkaan el, vaan yleisesti l, koska et spesifioinut suuntausta kommentissasi. Kiitän tarkennuksesta.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Se naispappijuttu on vanhoillislestadiolaisten ajattelutapaa. Saattaa olla, että se perustuu johonkin maallisen ja hengellisen jaotteluun. Mutta vl:t osaavat varmaan paremmin vastata. Itse en kannata minkäänlaista yhteistyötä naispappien kanssa.

    On tietysti tietty ero maallisen ja hengellisen välillä, mutta tarkoitin, että uskovaisella uskon pitäisi olla mukana jokaisessa elämän hetkessä ja jokainen päätös tulisi miettiä tämän uskon kautta. Eli ei siten, että sunnuntaina käydään kirkossa ja seuroissa, mutta muuten usko ei näy missään.

    Niin, ehkäpä jokin valtuusto, joka päättää maallisista asioista joutuu tekemään niin hankalia päätöksiä, ettei sinne uskovainen, jonka pitäisi olla pelkkää hyvää muille jakava ja inhimmillinen olento,ollenkaan sovi! Eri asia sitten on, jos henkilö on niin vallanhaluinen, että luopuu jopa uskostaan sitä saadakseen, mahtaneeko alunperinkään ollut olla mitenkään tosiuskovainen!!??!! Lieneekö kovinkin yleinen ominaisuus uskovaisten keskuudessa? Ainakin oikeassaoleminen ja minä ovat monelle hyvin tärkeitä sanoja!

    Äänestä

  • Jaottelija kirjoitti:

    Eivätkö erottele? Minun käsitykseni mukaan asiat on nimenomaan jaoteltu maalliseen ja hengelliseen regimenttiin, mahdollistaen mm. yhteistoiminnan naispappien kanssa, koska ev.lut. seurakunta on maallista regimenttiä. Näinollen hengelliseksi regimentiksi jää lestadiolaisten seurakunta. Toivon tarkennusta mikäli minua on tässä asiassa informuoitu väärin.

    Ja hengellisenä pitäisi olla seurakuntien vanhemmat,nyt kuitenkin on käynyt niin että jalat tekee pään työn, ja pää lalkojen.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Se naispappijuttu on vanhoillislestadiolaisten ajattelutapaa. Saattaa olla, että se perustuu johonkin maallisen ja hengellisen jaotteluun. Mutta vl:t osaavat varmaan paremmin vastata. Itse en kannata minkäänlaista yhteistyötä naispappien kanssa.

    On tietysti tietty ero maallisen ja hengellisen välillä, mutta tarkoitin, että uskovaisella uskon pitäisi olla mukana jokaisessa elämän hetkessä ja jokainen päätös tulisi miettiä tämän uskon kautta. Eli ei siten, että sunnuntaina käydään kirkossa ja seuroissa, mutta muuten usko ei näy missään.

    Niin siis ihan mitään riitoja haastamatta kysyn, että saisinko perustelut tuohon naispappiasiaan?

    Se, mitä ne miehet tekee niissä yhteisjutuissansa -ovat nyt sitten nimeltään mitä ovat- naisille/tytöille, eli tämä siunausraiskausjuttu, perustellaan sillä, että Jumalan katsotaan olevan mies. Itse olen sitä mieltä, että Jumala on kaikki eikä edusta tiettyä sukupuolta, ei myöskään mikään biologisista eikä henkisistä sukupuolistamme edusta Jumalaa yli muiden tai muita paremmin. Onko tässä naispappiasiassa sama perustelu? Tuli mieleeni.

    Oma rippipappini oli nainen ja tunnen monta erittäin pätevää ja vihkiytynyttä naispappia. En ymmärrä mitä vikaa heissä muka. Enkä tule ymmärtämäänkään, mutta olisi silti kiva kuulla toisenkin mielipiteen edustajan perustelut.

    alkup.
    [email protected]

    Perusteluna kielteiselle kannalle naispappeuteen on se, että Raamatun mukaan seurakunnan paimenen ja opettajan tehtävä kuuluu miehelle. Ja tämä on myös ollut kristinuskossa yksinomaisena käytäntönä aina 1900-luvulle asti. Nykyäänkin vain pieni osa kristinuskoa tunnustavista hyvöksyy naispappeuden (=liberaalit protestanttiset liikkeet). Samoin Vanhan Testamentin aikana papit olivat aina miehiä. Vain pakanauskonnoissa oli papittaria.

    Miksi sitten on niin, että seurakunnan paimen eli pappi voi olla vain mies? Siihen riittäisi perusteluksi oikeastaan vain, että koska Jumala on niin sanonut. Mutta luulisin, että sillä on varmaan jotain tekemistä sen kanssa, että mies luotiin ennen naista, ja nainen luotiin miehen jälkeen.

    Äänestä

  • Ex-mänttäläinen kirjoitti:

    "Se paikkakunta oli muuten Mänttä. En tiedä missä se sijaitsee, mutta olen kuullut sellaisesta paikkakunnasta joten kai se on olemassa"

    on n. 7.500 asukkaan kaupunki Pohjois-Hämeessä. Tampereen ja Jyväskylän puolivälissä. Matkaa molempiin n. 100 km. Keuruulle matkaa 30 km.

    Tällä hetkellä vireillä Mäntän kaupunginjohtajan Ilkka Nikmon erottaminen virastaan.

    Mäntästä lähtöisin mm. Klaus Thomasson, Keijo Liinamaa, minä - ja muutama muu.

    www.mantta.fi/~patato/cef1599.html

    Vaikuttaisi,että ko. paikkakunta on ennemminkin ns.vapaiden suuntien valta-aluetta.
    Keuruun läheisyyskin viittaa hieman siihen...

    Äänestä

  • ms red'n'blue kirjoitti:

    www.mantta.fi/~patato/cef1599.html

    Vaikuttaisi,että ko. paikkakunta on ennemminkin ns.vapaiden suuntien valta-aluetta.
    Keuruun läheisyyskin viittaa hieman siihen...

    Tästä tuli mieleen, että ihmisistä todellakin menevät uskonnolliset liikkeet yllättävän helposti sekaisin. Tiedän ihmisiä, joille tuottaa suunnattomia vaikeuksia tajuta esim., että juutalaiset ja lestadiolaiset eivät ole sama asia. Kuulostaa näin "sisäpiiriläisestä" huvittavalta ja uskomattomalta, mutta totisinta totta joillekin.

    Tällä en tarkoita sitä, että nyt sysäisin tätä juttua vapaisiin suuntiin, voi siinä pohjalla olla joku todellinen lestadiolainenkin perhe (jos kertomukseen on myöhemmin lisätty siihen kuulumattomia mausteita). Valitettava tapaus, jos on totta, olipa kyseessä mikä ryhmä tahansa.

    Äänestä

Kaikkea tietysti voi elämässä sattua, kun on kuitenkin vain ihmisistä kysymys. Mutta jos tämä "suuttuneen" kertoma on totta, niin kyllä on todellisuus on joskus taruakin ihmeellisempää.
Niin tuntuu tarina mielikuvitukselliselta.

Taitaa "suuttunut" vain projisoida omia luulojaan ja kuvitelmiaan pojan taustaan ja uskovaan perheeseen?
Masennus voi toisaalta kohdata ketä hyvänsä, ja kuten kokemus on osoittanut, depressio on usein hengenvaarallinen sairaus.

Itsemurhia tekevät paljon myös ihmiset, joita on varmaan paapottu viimeisen päälle ja joita ei ole näköjään pahemmin rajoitettu. (Itseäni surettaa vaikkapa lahjakkaan, mutta depressiosta kärsineen kirjailijan Harri Sirolan itsemurha junan alla joitakin aikoja sitten, kuten lehdestä luin. Hänellä äiti tunnettu lääkäri).

"Suuttunut" nyt mustamaalaa pojan äitiä. Projisoiminen on helppoa. "Jos lapsella on mielenterveysongelmia, niin nykyaikana joutuvat äidit kuin noitavainojen kohteeksi", valitti eräskin äiti kerran, kun joutui selvittelemään opiskelevan poikansa mielenterveyskriisiä. Kaikki viranomaiset - Freudin teoriat omaksuneena - hakivat syitä pojan ongelmiin hänestä - kuten hän koki - ja hänen kasvatusvirheistään.
Kuitenkin hän oli mielestään kasvattanut tämänkin lapsensa ihan samalla tavalla kuin muutkin, joilla meni elämässä ja opiskeluissa hyvin. Samalla tavalla rakastanut poikaansa ja huolehtinut tästä kuten vanhemmistakin lapsistaan - tai jopa enemmän. Olihan poika hänen nuorimmaisensa.

Äänestä
  • Todellisuus on taruakin ihmeellisempää ja kyseisessä kertomassakin oli vain osa julmuuksista.

    Suomessa on ollut ihan lähiaikoina orjinakin ihmisiä. Ihan lehtiä lukemalla sekin selvinnyt.

    Itse olen uskovainen ja tosiaan, kuten sanoin, ekumenian kannalla. Toivoisin kristittyjen välille enemmän yhteistyötä. Minulla itseasiassa ei ole mitään lestadiolaisuutta vastaan, mutta tuon kyseisen perheen toimintatapoja en hyväksy.

    Uskoivat ihmiset täällä tuota tai eivät, niin se on totta ja taistelu pojan paranemiseksi jatkuu.

    Tarinanhan voisi helposti todistaa tuomalla poika esille, mutta se loukkaisi törkesti yksilönsuojaa. Säilyköön nimettömänä.

    Tosin Uskontojen uhrit ry:stä voi kysellä voisiko tämä olla mahdollista.

    Edelleen siunausta elämäänne ja valoa uskostanne!

    Äänestä

Siihen en ota kantaa onko tämä totta vai ei, koska kaikenlaista juttua levitetään. Aina on just tädin kaverin kioskista loppuneet ne kortsut suviseurojen aikaan jne.

Aivan sama mikä uskonlahko on kyseessä niin mitä vanhoillisempaan mennään, niin sitä omituisemmat ovat ne tavat mitä noudatetaan. Sillä nyt ei ole niin väliä onko se oikein tai edes Jumalasta, pääasia että näin tehtiin minullekin pienenä niin nyt saat kyllä sinäkin remmiä ja sitten alasti perunakellariin häpeämään.

Ihminen on kuitenkin vaan ihminen, ihan sama mihin kerhoon se kuuluu. Ensin astutaan katras lampolassa ja sitten tukka ojennukseen ja veisaamaan. Kaikki näyttää ulospäin tosi seesteiseltä.

Äänestä
  • Joo.
    Mitä tukahtuneempaa on elämä, sitä kieroutuneempaa on meno ja sitä pahemmin viha ja muut tunteet räjähtelee. Tästä on kirja: Tunne, antitunne ja perimä. Kukahan lie kirjoittanut, Antti joku, en muista nyt.

    Äänestä

  • Henrik kirjoitti:

    Joo.

    Joo, se kirjottaja on Antti Pietiäinen. Se on luontaislääketieteen instituutti Kaironin johtaja. Mainittakoon että koulutukseltaan hän on sähköteknikko.

    Äänestä

ihmisen kertomana olen kuullut lukuisistainsesti tapauksista lestadiolaisperheissä. Lestadiolaisisät syyllistyvät valtaväestöä useammin insestiin. Yleensä tapaukset pyritään salaamaan, ja ne tulevat ilmi vasta tytön ollessa aikuinen. Mielenterveystoimistoissa joudutaan auttamaan henkisesti vammautuneita aikuisia ja keski-ikäisiä naisia joille on lapsuudesta jäänyt vakavat traumat. Tapauksia tulee ilmi jatkuvasti.

Äänestä
  • Itse opiskelen/teen nuorisotyötä. Meitä koulutetaan tälläiseenkin(lähinnä syrjäytymisen ehkäisyssä). Karmivaa kertakaikkiaan.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Itse opiskelen/teen nuorisotyötä. Meitä koulutetaan tälläiseenkin(lähinnä syrjäytymisen ehkäisyssä). Karmivaa kertakaikkiaan.

    Missä opistossa opiskelet?

    Äänestä

  • Mitä sulkeutuneempi ja sisäänpäinlämpiävä yhteisö, niin sitä helpompi on sairaiden ihmisten käyttää sen sisällä toisia hyväksi.

    Tämä pätee yhteisössä kuin yhteisössä.

    Äänestä

  • Piru kirjoitti:

    Mitä sulkeutuneempi ja sisäänpäinlämpiävä yhteisö, niin sitä helpompi on sairaiden ihmisten käyttää sen sisällä toisia hyväksi.

    Tämä pätee yhteisössä kuin yhteisössä.

    Olen minäkin joskus tavannut työssäni yhden lestadiolaisperheen, jossa oli tiettävästi tapahtunut insestiä. Mutta muita kuin lestadiolaisia kyllä paljon enemmän.
    Koska luin saman tiedon (insesti lestadiolaisperheissä yleisempää), josta Pakana(M) mainitsee, eräästä alan julkaisusta, kirjoittajana Sirpa Taskinen Stakesista, soitin hänelle ja kysyin, mistä tieto oli saatu.
    Hän pyöritteli sanojaan eikä oikein mitään selvyyttä asiaan tullut. Aivan kuin hän olisi ollut valmis perumaan koko tiedon, jonka oli kuitenkin kirjoittanut painettuun tekstiin.

    Omassa lestadiolaisyhteisössäni en ole mitään insestiin viittaavaakaan tavannut. On kuitenkin selvää, etteivät ihmiset ole tällaisia perheen salaisuuksia, joita he itse häpeävät, heti kohta ja avoimesti kaikille kertomassa, oli kysymys perheestä mistä hyvänsä.
    Onhan se myö rikos, josta Suomen lain mukaan seuraa rangaistus.
    Pedofiili tai siihen taipumuksia omaava saattaa olla kuka hyvänsä. Heitähän yritetään jäljittääkin. Lehdissä on kerrottu, että mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on vinkkipuhelinnumero, jonne voi lähettää tietoa internetistä löytämästään lapsipornosta.

    Mielestäni kaikista ilmiöistä - kielteisistäkin - pitää voida myös uskovien piirissä keskustella. Jos ne vain torjuu "syntinä", kuten näköjään usein tapahtuu, on alttius siihen, että joku ei hallitse itseään viettelevissä tilanteissa, suurempi.
    Ihminen tuntee syyllisyyttä ja tietää tekevänsä pahaa, "syntiä" viimeisen päälle, mutta tekee silti. Tai jopa puolustelee itseään. Sanoohan apostoli Paavalikin, miten hänen henkensä on tosin altis, mutta liha on heikko, ja sitä hyvää, mitä hän tahtoo, hän ei tee, mutta sitä pahaa, mitä ei tahtoisi, hän tekee.

    Lapseensa sekaantumalla vanhempi vie pohjaa lapsensa kasvamiselta terveeksi, tasapainoiseksi ihmiseksi. Sama on tilanne, jos perheessä sisarukset harrastavat seksiä keskenään.
    Kauan sitten tapasin erään myöhemmin skitsofreniaan sairastuneen helluntalaisperheen tytön, joka tavan takaa palasi ahdistuneena muistelemaan, miten eräs hänen veljistään oli ahdistellut häntä sukupuolisesti heidän asuntonsa kellarissa, tullut sinne hänen perässään.

    Äänestä

  • Eerika kirjoitti:

    Se nyt on ihan tervettä ettei sitä omaa yhteisöä parjata julkisesti, ei se sen pahempi ole kuin muutkaan, turha tietentahtoen asettaa sitä siihen asemaan.

    Se taas on väärin että hyssytellään tai käydään nyrkit pystyssä puolustamaan ihan vaan sen takia että tää on meidän kerho. Siinä vaan autetaan sitä sairasta yksilöä jatkamaan.

    Tästä keskustelusta tulistuneena tuli vaan mieleen, että jos joku isä raiskaa 4v tyttärensä niin kyllä mielestäni Jeesus vie sen saunan taakse vaikka kuin ois joku toinen uskovainen saarnannu teon anteeksi.

    Jos tämä kyseinen lapsenraiskaaja katuu ja uskoo, niin silloin Jeesus ei "vie saunan taakse". Mutta parannukseen kuuluu, ettei "enää silleen syntiä tee", niin kuin Raamatussa lukee, eli haluaa olla enää koskaan tekemättä uudestaan syntiä.

    Jos taas henkilö ei kadu eikä usko, niin ei auta, vaikka tuhat uskovaista olisi saarnannut anteeksi. Toisen ihmisen antama synninpäästö on vain heliseviä sanoja, jos ei vastaanottajalla ole katumusta, ja jos ei vastaanottaja usko synninpäästösanoja.

    Miten se katuminen ja usko sitä lasta auttaa? Elinikäinen trauma ja hyvällä säkällä itsemurha joskus kun tajuaa mitä on tapahtunut.

    Siinä käy niin että uhri joutuu itsemurhasta kadotukseen ja se katuva perverssi menee taivaaseen.

    Katumus ei ole mikään vaikea saavutus jos on tehnyt vääryyttä, ainakaan normaalille ihmiselle. Mutta liha on heikko, montakos kertaa sitä saa lipsahtaa heikkona hetkenä ja sitten taas katua?

    Äänestä

  • Toinen uskova kirjoitti:

    Missä opistossa opiskelet?

    Kouluni on Kanneljärven kansanopisto. Siihen loppuivat tunnistetiedot; en halua, että sitä poikaa voidaan jäljittää mitään kautta.

    Poika on kyllä elänyt heterosuhteessakin. Minulla kyllä ei ole mitään nykyistä suhdetta vastaan, ovat varsin onnellisia. Ei ole mitään homo- eikä biseksuaalisuutta vastaan. Ei tietenkään myöskään heteroita. =)

    Äänestä

  • Piru kirjoitti:

    Miten se katuminen ja usko sitä lasta auttaa? Elinikäinen trauma ja hyvällä säkällä itsemurha joskus kun tajuaa mitä on tapahtunut.

    Siinä käy niin että uhri joutuu itsemurhasta kadotukseen ja se katuva perverssi menee taivaaseen.

    Katumus ei ole mikään vaikea saavutus jos on tehnyt vääryyttä, ainakaan normaalille ihmiselle. Mutta liha on heikko, montakos kertaa sitä saa lipsahtaa heikkona hetkenä ja sitten taas katua?

    Katumusta ei voi ihminen itse saada aikaan, eikä se ole mikään saavutus. Katumus on suuri lahja Jumalalta, ja siitä pitäisi olla kiitollinen, jos on sellaisen armon kohdalleen saanut.

    Ei se kyllä uhria mitenkään auta, jos rikollinen katuu vaikka päänsä puhki. Eikä sekään auta uhria, jos rikollinen saa vielä armon uskoa tekonsa anteeksi. Tehty teko on tehty, eikä sitä tekemättömäksi saa. Ja on joitain tekoja, joita ei voi juuri mitenkään edes hyvittää. Tällaisia tarkoitin, kun sanoin, että rikos maksetaan takaisin mahdollisuuksien mukaan.

    Eli rikoksen uhrillekaan ei ole muuta tietä kuin luottamus ja turva Jumalaan. Kosto rikoksen tekijälle ei auta kumpaakaan, ei rikoksen tekijää eikä uhria.

    Jos laskee veret siitä siasta ja sitten tajuaa tekonsa ja katuu, sittenhän tilit on tasan ja uhri pääsee taivaaseen.

    Äänestä

  • Piru kirjoitti:

    Jos laskee veret siitä siasta ja sitten tajuaa tekonsa ja katuu, sittenhän tilit on tasan ja uhri pääsee taivaaseen.

    No joo joo... ...meidän monien helposti hiiltyvien ja "oikeudenmukaisuutta" vaalivien ihmisten "harmiksi" onkin kirjoitettu: "Minun on kosto ja minä tahdon kostaa, sanoo Herra."

    Ihmisen omantunnontuskat voivat monesti olla käsittämättömän rankka kokemus, joka jättää jäljet loppuelämäksi, vaikka saisikin palata armoliittoon. Uskoisin myös, että inhimillisesti katsoen "todella pahaa", esim. henkirikoksen tehnyt henkilö joutuu todella usein epäilemään, voiko Jumala tosiaan armahtaa näin suurta syntistä, vaikka hän Sanassaan lupaakin kaikki synnit anteeksi. Siksipä onkin paras jättää rankaisu Jumalan käsiin, sillä me ihmiset emme näe, kuinka suurta sisäistä kamppailua kukin joutuu kärsimään.

    Äänestä

  • Haista pakana(m) vittu!!

    Äänestä

En usko tarinaasi, koska käyttämäsi terminologia ja kuvaamasi tapahtumat eivät mitenkään sovellu lestadiolaiseen viitekehykseen. Lisäksi Mäntässä ei tiettävästi asu ainakaan vanhoillis- ja esikoislestadiolaisia. Muista lestadiolaisryhmistä en osaa sanoa kuin, että luultavasti ei niitäkään, koska sekä leeviläisyyden, rauhansanalaisuuden ja uusheräyksen kannatusalueet ovat aivan muulla.

Äänestä
  • Tarina on tosi ja tämä on nyt viimeinen kerta kun sanon niin.

    Pyydän kiinnittämään huomiota siihen, että perhe itse sanoo olevansa lestadiolainen, kuin myös yhteisjuhlien väki. Eri asia sitten, elävätkö he lestadiolaisliikkeen(?) opetusten mukaisesti.
    Todennäköisesti eivät, minkä voi aika ketterästi päätellä tuosta kertomastani. En tiedä yhtään uskontoa, joka kehottaa tekemään noin toiselle ihmiselle ja vielä omalle lapselle.

    Hupsua, kun täällä kovasti väitetään, että olen päästäni tarinoinut tuon jutun. Täytyy ihan itseä puolustaa, että kyllä minä paremmin kirjoitan ja paremmalla maulla. Kaikilla ihmisillä on oikeus uskoa mihin uskoo enkä tahdo herjata yhtään liikettä.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Tarina on tosi ja tämä on nyt viimeinen kerta kun sanon niin.

    Tuli mieleen, että ehkä tässä on tapahtunut ns. "rikkinäinen puhelin"-ilmiö. Monet ovat varmaan leikkineet sellaista leikkiä lapsena (tai aikuisena?). Eli istutaan ringissä ja kuiskaten kerrotaan tarinaa toisen korvaan. Tarina tietysti vähän muuttuu koko ajan kuulo- ja muistivirheiden takia. Ja lopulta viimeinen sanoo ääneen, mitä on kuullut, ja tarina voi olla muuttunut ihan kokonaan.

    Eli ehkä tässäkin on oikeasti olemassa perhe, ja on tämän perheen kovia kokenut poika. Ehkä perhe on lestadiolainen, ehkä ei. Jos on perhe on oikeasti lestadiolainen, niin tarinaan ovat sitten vain eri ihmiset lisänneet omia "mausteitaan", ja lopulta siitä on tullut lestadiolaisten korvissa täysin epäuskottava näiden vieraiden elementtien takia. Joten ehkä se ei pohjimmiltaan olekaan valhetarina. Väärät elementit ovat vain peittäneet alkuperäistarinan.

    Kyllä tämä on suoraan, valitettavasti.

    Se mikä minun mielestäni on muuttunut, on kyseisen perheen toiminta siitä, miten lestadiolaisten "pitäisi" toimia. Tunnette varmaan ääriliikeilmiön - teot ovat vahvempia kuin varsinainen alkuperäinen ajatus. Täytyy pitää kulisseja yllä. Tätähän ilmenee ihan melkeinpä jokaisen ihmisen elämässä, kunnes kyseinen yksilö tajuaa, mikä todella on tärkeää. Ihminen voi väittää olevansa vaikka mitä -esimerkiksi lestadiolainen- mutta ei välttämättä toimi niin. Kyseinenkin perhe toimii, kuten toimii, mutta julkisuudessa kaikki on hyväksyttyä, koska kulissit ovat kiillotetut.

    Ihmiset on ihmisiä ja tekevät virheitä, kuuluvat tai ovat kuulumatta mihin liikkeeseen/ryhmään tahansa. Se, että hyväksyy, että toinen samaan ryhmään kuuluva voi tehdä pahaa, ei tarkoita, että itse olisi tehnyt saman. Se tarkoittaa kyllä sitä, että täytyy katsoa omaa vajavaisuutta ihmisenä silmiin ja hyväksyä se, että oikeissa olosuhteissa itsekin kykenisi samaan. Ihminen ei ole täydellinen. Usko ei tee täydelliseksi. Meillä on Jumalan armo. Vain rehellisyys pitää totuuden tiellä. Ei kieltämällä pahaa voi sitä hävittää. Ei nuokaan ihmiset, joista puhuin, ole pahoja, he ovat IHMISIÄ. Ja ihminen kykenee tuollaiseen. Se on paha paikka, mutta se on totuus.

    Kirahviystävämme arveli, että "Väärät elementit ovat vain peittäneet alkuperäistarinan.". Ihmisten inhimillinen erehtyväisyys, joka johti sivullisen suureen kärsimiseen, on peittänyt alkuperäisen hyvän tarkoituksen, joihin kaikki uskonnot kuitenkin pyrkivät. Mikään uskonto ei ole puhdas, vain Jumala on. Meidän tulisi kunnioittaa totuutta ja rakkautta, ei kulisseja.

    Väärillä elementeillä tarkoitin esim. vatioidussa huoneessa olevaa alttaria, jolla on peilejä ja ristejä. Ne ovat elementtejä, jotka ovat yhtä kaukana lestadiolaisuudesta kuin itä on lännestä. Kuulostavat lestadiolaisen korvissa lähinnä joltain "vinkuintiaanihindu"-uskonnolta.

    Samoin hokema "siunausta" ei ole kovinkaan lestadiolaista kielenkäyttöä. Sanan 'siunaus' frekvenssi on huomattavasti suurempi esim. helluntailaistyylisten liikkeiden keskuudessa.

    Seksin liittäminen uskonnollisiin toimituksiin on muuten erittäin vierasta lestadiolaisuudelle. Mutta sairaita ihmisiä löytyy joka joukosta, joten miksei sellaista sitten joskus olisi voinutkin tapahtua.

    Keromuksessa kotiin kutsuttiin 'pappi'. Tämäkään ei kuulosta kovin lestadiolaiselta, mutta tottumaton helposti voi sekoittaa sanat 'pappi' ja 'saarnaaja' tai 'puhuja' (kaksi viimeksimainittua olisivat todennäköisempiä lestadiolaisuudessa). Ja tuloksena syntyy vieras elementti, joka tekee kertomuksesta lestadiolaisen lukijan mielessä epäuskottavamman.

    En kiellä sitä, etteivätkö ketkään lestadiolaiset olisi syyllistyneet tämän pojan kokemiin huonoihin kasvatusmetodeihin. En kiellä sitä, etteikö olisi jossain perheessä voinut käydä niin, että lapselle ei osoiteta rakkautta. En kiellä sitä, etteikö kukaan lestadiolainen koskaan olisi raiskannut jotain. Eikä insestiäkään (oliko siitä tässä puhe, en muista?) voida sulkea lestadiolaisuuden ulkopuolelle. Ja varmasti on myös homoseksuaalisissa suhteissa eläviä lestadiolaisperheiden lapsia.

    Eli näiltä osin juttu voisi olla totta.

    Mutta sen todentuntuisuutta hämärtävät nämä vieraat elementit, joista mainitsin. Siksi kertomuksesi sai niin torjuvan vastaanoton.

    Toisin sanoen on kaksi vaihtoehtoa:

    1. Tarina on osittain tosi, mutta jotkut osat siihen on joku jossain vaiheessa lisännyt siihen mausteeksi juttuja omasta päästään.

    2. Tarina on kokonaan keksitty ja tuulesta temmattu.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Kyllä tämä on suoraan, valitettavasti.

    Se mikä minun mielestäni on muuttunut, on kyseisen perheen toiminta siitä, miten lestadiolaisten "pitäisi" toimia. Tunnette varmaan ääriliikeilmiön - teot ovat vahvempia kuin varsinainen alkuperäinen ajatus. Täytyy pitää kulisseja yllä. Tätähän ilmenee ihan melkeinpä jokaisen ihmisen elämässä, kunnes kyseinen yksilö tajuaa, mikä todella on tärkeää. Ihminen voi väittää olevansa vaikka mitä -esimerkiksi lestadiolainen- mutta ei välttämättä toimi niin. Kyseinenkin perhe toimii, kuten toimii, mutta julkisuudessa kaikki on hyväksyttyä, koska kulissit ovat kiillotetut.

    Ihmiset on ihmisiä ja tekevät virheitä, kuuluvat tai ovat kuulumatta mihin liikkeeseen/ryhmään tahansa. Se, että hyväksyy, että toinen samaan ryhmään kuuluva voi tehdä pahaa, ei tarkoita, että itse olisi tehnyt saman. Se tarkoittaa kyllä sitä, että täytyy katsoa omaa vajavaisuutta ihmisenä silmiin ja hyväksyä se, että oikeissa olosuhteissa itsekin kykenisi samaan. Ihminen ei ole täydellinen. Usko ei tee täydelliseksi. Meillä on Jumalan armo. Vain rehellisyys pitää totuuden tiellä. Ei kieltämällä pahaa voi sitä hävittää. Ei nuokaan ihmiset, joista puhuin, ole pahoja, he ovat IHMISIÄ. Ja ihminen kykenee tuollaiseen. Se on paha paikka, mutta se on totuus.

    Kirahviystävämme arveli, että "Väärät elementit ovat vain peittäneet alkuperäistarinan.". Ihmisten inhimillinen erehtyväisyys, joka johti sivullisen suureen kärsimiseen, on peittänyt alkuperäisen hyvän tarkoituksen, joihin kaikki uskonnot kuitenkin pyrkivät. Mikään uskonto ei ole puhdas, vain Jumala on. Meidän tulisi kunnioittaa totuutta ja rakkautta, ei kulisseja.

    "Alkuperäinen" selittelee niin paljon ja sekavasti, että jotakin mömmöä on omassa elämässäsi.

    Avointa harhaisuutta, tai seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena, jota et muista tms.

    Näin päättelen. En kyllä tsoukkinakaan alkaisi tarinoida tällaisia juttuja.

    Vaikka alkuperäinen juttu ei olisi tosikaan on
    puheesi niin kiihkouskovaisen puhetta kuin vai voi.Mitään pahaa ei omasta kerhosta löydy ja se ei
    ole edes mahdollista.Olet kyllä perusteellisen
    lestadiolaisen kasvatuksen saanut, joka syntymälahjaksi on saanut mustat lasit.Herää.

    Äänestä

  • Aivan kirjoitti:

    "Alkuperäinen" selittelee niin paljon ja sekavasti, että jotakin mömmöä on omassa elämässäsi.

    Avointa harhaisuutta, tai seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena, jota et muista tms.

    Näin päättelen. En kyllä tsoukkinakaan alkaisi tarinoida tällaisia juttuja.

    Kenelläköhän täällä on selittelyt sekavia ja paljoja?? Olisitko uskonut tarinan, jos lestan paikalla olisi ollut vaikka mormooni? Luulen niin, korjaa, jos olen väärässä??!!?? Miksette ymmärrä tai myönnä, että lestatkin ovat vain ihmisiä, joiden joukossa saattaa olla myös ns. ulkokullattuja, hyväksikäyttäjiä, väärintekijöitä,ym., ym., ym,.ei niin välttämättä taivaskelpoisia yksilöitä?????????

    Äänestä

Oon vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Eipä oo meilläpäin ollu tuollaisia tilaisuuksia, ei oo ainakaan tullu yleisesti esille. Toisenlaisia juttuja kyllä on. Pedofiileja on, eikä se ole kauhean harvinaista edes. Ja tuo että poika ei ole olemassa vanhemmilleen, sekään ei ole ihme.

Pidetäänkö noita tilaisuuksia vieläkin?

Äänestä
  • Voi kiitos! Joku joka vastasi alkuperäiseen kysymykseen. =)

    Kyllä niitä vielä pidetään. Sä oot varmaan ainoita, jotka (käsittääkseni)uskoo myös tuon mitä kirjoitin, kiitos siitäkin. Ja siunausta! =)

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Voi kiitos! Joku joka vastasi alkuperäiseen kysymykseen. =)

    Kyllä niitä vielä pidetään. Sä oot varmaan ainoita, jotka (käsittääkseni)uskoo myös tuon mitä kirjoitin, kiitos siitäkin. Ja siunausta! =)

    No täytyy kyllä sanoa että en tiedä uskoisko vai ei. Aika vittumainen olo. Varmaan sullakin.
    Miten se on mahdollista että se jatkuu vielä?

    Äänestä

  • Henrik kirjoitti:

    No täytyy kyllä sanoa että en tiedä uskoisko vai ei. Aika vittumainen olo. Varmaan sullakin.
    Miten se on mahdollista että se jatkuu vielä?

    Ääriliikkeet, ovat yllättävän sitkeitä.

    Ja niissä on sama kaava kaikissa. Nurkkakuntaisuus synnyttää tälläisiä ilmiöitä. En usko, että se vähään aikaan loppuukaan. Tai edes pitkään aikaan. Kun noista tilaisuuksista tehdään dokumentteja, niin jengi vaan istuu teltassa veisaamassa Jeesus-biisejä. Porukasta hengissä selvinneet todistavat toisesta todellisuudesta. Harva nousee kokonaista yhteisöä vastaan, ihmisen omanarvontunto voidaan viedä niin täydellisesti. Sitten toisen pakotettua vaikenemista perustellaan sillä, että "Herra antoi hänelle omantunnon.". Ärsyttää ev.lut. tilaisuuksissakin kuunnella joidenkin suvaitsemattomia kommentteja. Joissain tilanteissa ymmärtää valitettavan hyvin, miten tälläinen on mahdollista, joskus se silti hyppää suoraan silmille ja hämmentää ihan ymmyrkäiseksi.

    Näin jokin aika sitten dokumentin KKK:n maineen puhdistus -kampanjasta, siinä oli jostain heidän leiristäänkin matskua, aika... karmivaa.
    Tyypit väitti, että ei mitään tummaihoisia vastaan, mutta meinasivat vakavissaan kieltäytyä haastattelusta, koska haastattelija oli tummaihoinen. Myöskään juutalaisvainoja ei koskaan ole kuulemma ollut. Juuri näin. Yäk.

    Äänestä

  • Ei siinä mitään,

    hyvä mielikuvitus sulla alkuperäinen/Henrik. Vaikka aikalailla likainen.

    Äänestä

  • Henrik=alkuperäinen kirjoitti:

    Ei siinä mitään,

    hyvä mielikuvitus sulla alkuperäinen/Henrik. Vaikka aikalailla likainen.

    Jopas nyt. Huvittaa ja tympäisee yhtä aikaa tällanen. Ei tarvi uskoa mutta mää oon Henrik ja tietääkseni eri tyyppi kuin tuo alkup. En usko että mun persoonallisuus ois niin pahasti jakautunut että tietämättäni kirjoittelisin viestejä alkuperäisen nimellä. Ymmärrän kyllä mitä puhut, koska onhan se melko lailla mahdotonta sanoa kuka kirjoittelee kenenäkin... Se huono homma näissä netin keskustelupalstoilla on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suututtaa kirjoitti:

Tuttu poika yritti itsemurhaa lestadiolaisperheensä takia.

Pojalle opetettu pienestä(1½v.) asti, että alastomuus on syntiä, kuin myös itsetyydytys.

Pojalla lapsuusmuistoja näistä yhteistapahtumista, herätysjuhlista. Joutunut katselemaan, kun miehet raiskaavat naisia/tyttöjä hokien "siunausta"(joka ilmeisesti on toiminnan tarkoitus) ja naiset/tytöt itkevät alla ja koittavat olla hyviä kristittyjä. Täytettyään 18 vuotta, pojalle tarjottiin myös mahdollisuutta tähän. Täysi-ikäisen oikeuksia(!), mutta hän kieltäytyi.

Jos teki jotain hyvää/pahaa/"pahaa", joutui vartioituun huoneeseen, jossa oli alttari. alttarilla peilejä, ristejä...

Pojan äiti ei koskaan sanonut rakastavansa eikä vauva-aikojen jälkeen pitänyt sylissään. Jos oli jotain hätää, kutsuttiin pappi.

Pappi kutsuttiin myös, kun poika oli yrittänyt päättää elämänsä tälläisen kohtelun takia. Nykyään poika koittaa saada elämästä otetta ja seurustelee onnellisesti erään toisen pojan kanssa. Tästä syystä vanhemmat ilmoittivat, että poika ei enää ole heidän lapsensa. Äiti alkoi itkeä, kun kuuli tapahtuneesta -siis seurutelusta- eikä enää katsonut poikaan päin.

Kuka tekee näin lapselleen?!

Tämä äiti on vielä jonkun verran julkisuudessakin ja puhuu, niin kuin tätä poikaa ei olisi koskaan ollut olemassakaan.

Tarina on tosi, kristittynä ja ihmisenä toivon, että se ei olisi, mutta se on.

Onko tämä yleistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu