Kysymys

Miksi Helluntalaiset painottavat niin kovasti uskon ratkaisua? Koska Raamatussa on paljon esimerkkejä jossa Jumala tekee ihmisessä mielen muutoksen / tahdon ei siis ihminen itse. Ihmisellä ei ole omasta puolesta mitään hyvää näin hän ei siis voi astua edes parempaan, siis tehdä Uskon ratkaisua ,ainoastaan Jumala muuttamalla ihmismielen ja tahdon.
17484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

mistäpäs Se Jumala osaa mennä kenenkään mieltä muuttamaan, jos ihminen ei näytä sellaiseen toimintaan vihreää valoa eli ratkaista, haluaako tehdä parannusta, vai ei.

Äänestä
  • Syntiin lankeemuksessa tuli täysi ero Jumalan ja ihmisen välille. Luomiskertomuksessa on hyvä esimerkki moos 3 11-16 . Tässäkin ihminen ei edes yritä pyytää anteeksi rikkomustaan vaan he syyttelevät toisiaan, siltikin Jumala antaa lupauksen . Ei siinä ihmiseltä kysytty. Ja onhan raamatussa montakin paikkaa esim .Kaikkien pelastettujen nimet on jo aikojen alusta kirjoitettu Elävään Kirjaan. Muumuassa Room 9. 18

    Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.

    Äänestä

  • Yhteys kirjoitti:

    Syntiin lankeemuksessa tuli täysi ero Jumalan ja ihmisen välille. Luomiskertomuksessa on hyvä esimerkki moos 3 11-16 . Tässäkin ihminen ei edes yritä pyytää anteeksi rikkomustaan vaan he syyttelevät toisiaan, siltikin Jumala antaa lupauksen . Ei siinä ihmiseltä kysytty. Ja onhan raamatussa montakin paikkaa esim .Kaikkien pelastettujen nimet on jo aikojen alusta kirjoitettu Elävään Kirjaan. Muumuassa Room 9. 18

    Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.

    Jumalan ennaltatietäminen ei ole vastakkain sen kanssa, että Hän on antanut vapaan valinnan.
    ja siitähän syntiinlankeemuksessakin oli kysymys, vapaasta valinnasta.

    miten tuo room. 9:8 tukee sinun ajatusmalliasi? eihän siinä tule ilmi esimerkiksi sellaista, että joku olisi jo valmiiksi tuomittu ilman minkäänlaista mahdollisuutta anoa armahdusta.
    ennneminkin jae kuvaa Jumalan kaikkivaltiutta.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    tuota nämä ovat vähän hankalia asioita, mutta ihminen joka anoo Armahdusta niin siinä on jo Jumalan työ ihminen ei edes kaipaa armahdusta jos Jumala ei ole sen tahtoon tehnyt vaikutusta. Kyllä muuten vanhassaT. on sellainenkin paikka jossa Egyptin Faaraon Sydämen Jumala paaduttaa..ja mites sitten Juudas??

    hän teki oman valintansa. siihenkään valintaan ei Jumalan ennaltatietämisellä ollut mitään vaikutusta. ei muuten ennaltamääräämiselläkään, jos sitä ajat takaa.

    Äänestä

Olet tienhaarassa ,istut juna - asemalla ,huomisesta et tiedä etkä edes tulevasta tunnista onko sinulla elinaikaa ,mietit mielessäsi oikealle menevä junan päätepysäkki on taivas , kaikkine loistoineen ,ei kipua ei sairauksia sinulla on kaikki mitä tarvitset ja ennenkaikkea saat katsoa Jeesusta kasvoista kasvoihin,sinä tunnet taivaallista rakkautta .
vasemmalle menevä päätepysäkki on kadotus kaikkine kipuinesi ja sairauksinesi ,valhe on herrasi joka nauraen johdattaa sinun sielusi kärsimään.
Kumpaanko päätepysäkkiin ostat lipun ja tahdotko lapsesi ja rakkaampasi johdattaa samalle pysäkille?
Se onkin jokaisen itse valittavana ei kukaan voi pakottaa minne junalipun valitset,mutta me uskoaiset rakastamme lähimmäisiämme ja toivomme että mahdollisimman moni valitsee taivaan.
Juna on jo liikkeellä hyppää kyytiin se ei maksa mitään.

Äänestä
  • sanottu ,mutta jos mietit raamatun valossa niin ihminen ei omasta voimasta ratkaisua tee vaan sen tekee Jumala.
    sanottu mutta..

    Ajattele vaikka sitä raamatun paikka luuk10:25-35.
    Siinä on mies joka makaa synnintuskissa eikä voi tehdä mitään ,kunnes tulee Laupias Samarialainen joka vie hänet majataloon...

    Tässäkin vertauksessa selvästi Raamattu osoittaa ettei ihminen voinut tehdä mitään Kristus tuli paikalle ja vei seurakuntaan. Hyvä niin. Mutta kaikki on Jumalan työtä ,siksi saamme Armosta syntisinä Uskoa Jeesukesen sovitus työn kautta.

    Äänestä

  • Entä kun raamatussa puhutaan kadonneesta lampaasta, niin eikö siinäkin paimen lähde tätä etsimään ja löytää hänet ja nostaa harteille, siinäkin lammas ei tee mitään ei edes raamatun mukaan ääntele. Tässäkin oiva esimerkki ihmisen omasta tahdosta. Toinen esimerkki hopearahasta, ,jonka nainen kadotta niin hän etsii sitä niin kauan kunnes löytää ,eikä siinäkään raha ilmaise itseään millään lailla.
    Kaiken suorittaa Jumala

    Äänestä

  • Yhteys kirjoitti:

    Entä kun raamatussa puhutaan kadonneesta lampaasta, niin eikö siinäkin paimen lähde tätä etsimään ja löytää hänet ja nostaa harteille, siinäkin lammas ei tee mitään ei edes raamatun mukaan ääntele. Tässäkin oiva esimerkki ihmisen omasta tahdosta. Toinen esimerkki hopearahasta, ,jonka nainen kadotta niin hän etsii sitä niin kauan kunnes löytää ,eikä siinäkään raha ilmaise itseään millään lailla.
    Kaiken suorittaa Jumala

    ovelle kolkuttaminen? siinähän on varsinaisesti kyse tahdonmukaisesta toiminnasta, kun sielu etsii pelastusta.

    Äänestä

  • Yhteys kirjoitti:

    Entä kun raamatussa puhutaan kadonneesta lampaasta, niin eikö siinäkin paimen lähde tätä etsimään ja löytää hänet ja nostaa harteille, siinäkin lammas ei tee mitään ei edes raamatun mukaan ääntele. Tässäkin oiva esimerkki ihmisen omasta tahdosta. Toinen esimerkki hopearahasta, ,jonka nainen kadotta niin hän etsii sitä niin kauan kunnes löytää ,eikä siinäkään raha ilmaise itseään millään lailla.
    Kaiken suorittaa Jumala

    Jeesus pyhähenkensä kautta muokkaa ja pehmittää maaperän tulevaa kylväjää varten eihä ihminen saa evankeliumin siementä ellei ole ihmistä jota Jeesus ei käyttäisi kylväjänä. Eihän viljakaan kasva pellolla ilman siementä vaikka maaperä olisi kuinka kynnetty ja lannoitettu siinähän kasvaa rikkakasvit.Saa pätee meissä ihmisissä ,rikkakasvi on saatana.
    Jeesus tekee valmistelut ihmisen sydämmissä ja evankeliumin sanan viejinä käytetää välikätenä uudestisyntynyttä ihmistä.Uskovaisia ihmisiä tarvitaan tänäkin päivänä.
    Jeesushan kehoitti opetuslapsia viemään evankeliumia kaikiin maailmaan ja luoduille.
    Ei ihminen ilman Jumalan sanaa pääse uskoon.
    Sanan kuulemisesta tullaan ukoon ja sitten tulee kaste.

    Äänestä

  • abe65 kirjoitti:

    aivan ,mutta ei ihminen itsessään voi tehdä mitään ratkaisua vaan Jumala tekee kaiken.

    Äänestä

  • Yhteys kirjoitti:

    aivan ,mutta ei ihminen itsessään voi tehdä mitään ratkaisua vaan Jumala tekee kaiken.

    Ihan itse! Sinä luovutat sydämesi tahdon Jumalalle,Jumala hyväksyy sinut,mutta ellet halua antaa itseäsi Jeesukselle,ei Hän sinua ota väkisn,vaikka Hän kuinka tahtoisi sinun pelastuvan,valinta on sinulla itselläsi,Jumala kyllä sitten tekee sen pelastustyön täysin yksin,tai teki sen Golgatalla,ota vain vastaan,ja Hän tulee sydämeesi,mutta ei koskaan ilman sinun omaa tahtoasi.
    Ei aadam ja eeva langenneet Jumalan tahdosta,vaan ihan itse tekivät väärän valinnan,ja myös katuivat,ja olivat pelastetut ennalta Jeesuksessa.

    Siellä on esikuva Jumalan lahjavanhurskaudesta jo Aatamin ja Eevan kohdalla.
    Jumala teurasti lampaat ja puki heidät niiden turkilla,ja se kuvaa,että uhrilammas,Jeesus Kristus teurastetaan = (naulitaan ristille syntiemme takia,ja saamme l-vanhurskauden,niikuin A ja E saivat turkin alastomuutensa suojaksi,ja myös kylmyyttä vastaan. Jeesus polki rikki käärmeen pään,josta A ja E tulivat jo tuolloin ennlta osalliseksi.

    Onhan ihminen tavallaan jo ennakolta lunastettu Kristuksessa,mutta se ei vaan ole automaattista,ihmisen täytyy ottaa tuo etuus vastaan ihan oamasta tahdosta,Jumala ei väkisin pelasta ketään !

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    mites sitten Lasarus ,jonka Jeesus herätti kuolleista , Jeesus vain huusi ja Lasarus tuli ulos haudasta , ei siinä kuollut mitään ratkaisua tehnyt

    Äänestä

  • Yhteys kirjoitti:

    mites sitten Lasarus ,jonka Jeesus herätti kuolleista , Jeesus vain huusi ja Lasarus tuli ulos haudasta , ei siinä kuollut mitään ratkaisua tehnyt

    Yhteys on huomauttanut, että Jumala lahjoittaa pelastuksen, ja tekee hengellisesti kuolleesta elävän. Tämä ei sitten näyttäisi olevan yhteensopivaa sen kanssa että ihminen itse tekee ratkaisun. Kuinka arvioit tätä:

    Luterilainen kaverini joutui kriisiin elämässään, ja tunsi vetoa Jumalan puoleen. Hän koki että on mentävä helluntaiseurakuntaan ja tehtävä siellä uskonratkaisu. Alttarilla sitten rukoiltiin, ja vapaus löytyi.

    Jumala lahjoitti pelastuksen, mutta lahjan vastaanottaminen tapahtui kuvatulla tavalla. Jos tässä näet loogisen jännitteen, niin se sisältyy myös UT:n sanomaan. Jeesus kutsuu tulemaan luokseen, Paavali kehottaa ottamaan vastaan pelastavan sanan.

    Teologisesti voisit ehkä analysoida näin, että Jumala synnytti uskon kipinän, joka vakiintui palamaan hyvällä liekillä kun ihminen halusi julkisesti ottaa vastaan evankeliumin ja sitoutua saamaansa lahjaan - sanoa omasta puolestaan Jumalalle: tahdon. Näin liitto astuu voimaan, tulee julkiseksi, ja saa yhteisönkin tuen.

    Niin tai näin, ei kannata puhtaaksiviljellä yhtä teemaa Raamatusta muiden kustannuksella, vaikka tulos sitten näyttäisi selkeämmältä. Raamatun rosoinenkin totuus toimii, se riittää.

    Äänestä

  • merenkulkijoille kirjoitti:

    "Luterilainen kaverini joutui kriisiin elämässään, ja tunsi vetoa Jumalan puoleen. Hän koki että on mentävä helluntaiseurakuntaan ja tehtävä siellä uskonratkaisu. Alttarilla sitten rukoiltiin, ja vapaus löytyi. "

    Niin mutta miten tämä kumoaa sen ettei Jumala vaikuta hänessä tätä "tunsi vetoa Jumalan puoleen " , Toki tämä kaveri varmaan teki ratkaisun ,mutta se ei ollut se liha joka sen teki vaan Jumala.
    Raamatussahan sanotaan : Minä Armahdan kenet Armahdan .. jne Roomalais kirjeessä. Tämä on niin mielenkiintoinen aihe, kuitenkin tämä ei tarkoita sitä että ihminen voisi elää miten sattuu.

    Sillä Yksin Armostahan me olemme pelastetut Jeesuksen Kristuksen Sovitus työn kautta se joka sen uskoo omalle kohdalle ,syntinsä tuntevana niin se pelastuu.

    Jokaiselle ihmiselle tulee etsikkoaika joka tarkoittaa sitä että silloin olet Jeesuksen kutsumuksessa ja silloin Jeesus odottaa että vastaat hänen kutsuunsa.Ihmisen on helpompi tehdä etsikkoaikana uskonratkaisu kun hänen syämmensä on avoinna ja herkimmillään, Jumala on tehnyt työn sinun kohdallasi, muokannut ja muuttanut kivisydämmen lihaksi.
    Kyllä ihmisiä tulee uskoon ilman etsikkoaikaakin mutta se on vaikeampaa.Etsikkoaika jolloin olet Jeesuksen kutsun alla on noin kaksi tai kolme kertaa jokaisen ihmisen kohdalla.
    Uskosta luopuneiden onkin vaikea uudistua uskossaan.

    Äänestä

ilman ulkoa päin tulevaa sykäystä eli ilman Jumalaa, ihminen on mitään sanomaton.

Uskovien mielestä ihmisessä ei itsessän ole mitään hyvää, jos ei Jumala sitä tuo.

Täyttä puppua koko uskojuttu. Ihmisessä on paljon hyvää myös ilman Jumalaa siis ihminen on myötäsyntyjään myös hyvä (niinkuin myös paha).

Kaikki riippuu siitä miten ihminen itse mieltää asiat. Kun saa ns. herätyksen, ulkomaailma muuttuu pahaksi ja sen myötä myös ei- uskovat ihmiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yhteys kirjoitti:

Miksi Helluntalaiset painottavat niin kovasti uskon ratkaisua? Koska Raamatussa on paljon esimerkkejä jossa Jumala tekee ihmisessä mielen muutoksen / tahdon ei siis ihminen itse. Ihmisellä ei ole omasta puolesta mitään hyvää näin hän ei siis voi astua edes parempaan, siis tehdä Uskon ratkaisua ,ainoastaan Jumala muuttamalla ihmismielen ja tahdon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu