Suomalaiset kirkot ja erilaiset herätysliikkeet ovat pahimpia rasistisia pesäkkeitä Suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa ne saarnaavat omaa aitoa ja sitä oikeaa käsitystä uskonnosta. Tämän tukeminen valtion toimesta on loputtava ja Suomen valtion on tehtävä selvä pesäero valtiokirkkoon. Samalla kirkon verotusoikeus on poistettava kokonaan, sillä esim. yritys joutuu maksamaan yhteisöveronkautta tukea kirkolle, vaikka sen omistaja olisi ateisti tai kuuluisi johonkin herätysliikkeeseen, miksi hänen olisi tuettava valtion kirkkokuntaa ? Tämä sotii myös perustuslain sääntöjä vastaan. Hän joka uskoo tulkoon autuaaksi uskostaan, mutta sillä asialla älkööm olko mitään tekemistä valtion kanssa. Uskonnolla on tässä maassa ja maailmalla tehty niin paljon pahaa, ja kenenkään meidän ei tarvitse olla sitä tukemassa ! Itse uskon omalla tavallani, mutta siihen en tarvitse valtiollisia tai yksityisiä kirkkokuntia.
Kirkko ja valtio erotettava toisistaan !
demokraatti
4374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On aivan oikein, että ateistitkin joutuvat mutkan kautta maksamaan kirkollisveroa. Se on sopivaa kurmuutesta noille harhautuneille höpönassuille.
Yhdysvalloissa on kirkko ja valtio täysin erotettu toisistaan. Suomessa on toisenlainen yhteiskunta. Vaikka pidänkin kristinuskon kannalta ongelmallisena olla valtiovallan kanssa kytköksissä, niin silti en vaihtaisi jenkkisysteemiinkään kokonaisuutena.
Meillä eettinen normisto perustuu pitkälti luterilaiseen kristillisyyteen. Ja ihan hyvin on pärjätty.
AMMATTILIITTOJEN JÄSENMAKSUN VEROVÄHENNYSOIKEUS ON POISTETTAVA, KOSKA NYKYINEN KÄYTÄNTÖ NOSTAA KAIKKIEN VEROTUSTA. KÄYTÄNNÖSSÄ VALTIO, JOKAINEN VERONMAKSAJA, MAKSAA AMMATTILIITOJEN TOIMINNAN, VAIKKA VAIN OSA KUULUU!!!
Niistä jäsenmaksuista on vain jo kertaalleen maksettu veroa, katsos täytyyhän ne ensin ansaita millä ne jäsenmaksut maksaa, ja ansioita verotetaan jo?
Eli olet väärässä siinä suhteessa.