Uskovaiset ovat kautta aikain ennustaneet maailmanloppuja. Jokainen ennuste on kaatunut aina sillä maailma on edelleen pystyssä. Sitten on selitelty asiaa esim. siten että sinä vuonna on todellakin tapahtunut jotain pahaa. Kaikki maailmanlopun ennustukset ovat pelkkää huuhaata ja humpuukia. Jos maailmanloppu tulee, siitä meillä ihmisillä ei ole minkäänlaista hajua. Ainakaan vastausta ei löydy raamattua lukevista sekopäistä. Höynäytettäviä on aina ollut ja tulee olemaan. Älä sinä kuulu heihin.
Vastaukset 3
- ...
On totta, että kaikki maailmanlopun ennusteet ovat kaatuneet. Totta on myös, että on selitelty asiaa ja keksitty mitä tapahtui milloinkin. Todellisuudessa maailmanloppu tulee, mutta ei se ainakaan silloin tule kun siitä peloitellaan. Raamatussa seisoo, että maailmanlopun tuloa ei voida tietää sillä se tulee silloin kun sitä ei voi odottaa. Annan esimerkin siitä ns. pedon päivästä 6.6.06 Raamatun teksti versus ihmisten ajattelu tapa
Kaikki epätoivoiset kristityt: Apuaa!!!!! Maailmanloppu tuleee!!!!! Saatana pääsee vallilleen!!!!!!!!!
Siis miksiköhän se ei tule? Ps. Kaikki eivät ole sekopäisiä.- Anonyymi
Jeesus ei myös kertonut ihan kaikkea, koska häntä ei olisi ymmärretty oikein. Raamatussa (Johannes 16 - Raamattu 1992 (KR92) - RAAMATTU.FI)
on teksti, jossa sanotaan:
”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan”.
Elikkä tieto tuotiin eri kansoille eri aikoina juuri sen mukaan, jota ihmiset juuri sillä hetkellä pystyisivät omaksumaan. - Anonyymi
Jeesus ei myös kertonut ihan kaikkea, koska häntä ei olisi ymmärretty oikein. Raamatussa (Johannes 16 - Raamattu 1992 (KR92) - RAAMATTU.FI)
on teksti, jossa sanotaan:
”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan”.
Elikkä tieto tuotiin eri kansoille eri aikoina juuri sen mukaan, jota ihmiset juuri sillä hetkellä pystyisivät omaksumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831799
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.113940Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo114840En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209684- 135646
- 56631
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 38568