Ripuloin juovuksissa istumon penkit!

Tällainen moka sattui minulle laivalla viime kuussa. Olin jo pitkin iltaa ihmetellyt aina istumon ohi kulkiessani, miksi ihmiset makaavat siellä penkeillä.

Eräällä ohikulkukerralla päätinkin vähän jekkuilla ja huusin ovenraosta "tämä on istumo eikä mikään makaamo!" ja joku huusi takaisin "turpa kiinni juoppo tai pääset putkaan!".

Tunsin pienen piston vatsassani mutta jatkoin iltaa.

Olin tissutellut lähinnä mallaspitoisia alkoholijuomia koko illan ja aloin olla melkoisessa sievässä. Väsyttyäni lähdin hyttiäni kohti, mutta en löytänyt sitä. Päätinkin mennä istumoon lepäämään, mutta muistin huuteluni ja istuin penkillä täysin kunniallisesti.

Ehkä parin tunnin unien jälkeen pistävä tunne vatsassa palasi, ja se herätti minut. Samassa tajusin, miksi ne juopot olivat makuuasennossa istumossa. Painovoima teki tehtävänsä, ja valtava määrä ripulipaskaa tunkeutui anuksestani ulos sotkien sekä pyöräilysortsini että istumon penkit.

Haju ja mekkala oli valtava, eikä auttanut muuta kuin luikkia karkuun aivan ympäriinsä ripulissa.. Onneksi olin kuitenkin osunut lähelle hyttiäni ja pääsin sinne nopeasti.

Pestyäni itseni lähdin aamupalalle ja näin hyvin kyllästyneen näköisen siivoojan istumossa..

Että anteeksi siivoojalle nyt näin Internetin välityksellä!
3663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tosi noloa kun olit pyöräilyshortseissa. Hävettäis minuakin.

Äänestä

kiki noi sun jutut on tosi huippuja..piristää työpäivää iloisesti..lisää noita juttuja..yhtä asiaa täytyy kuitenkin kysyä..miksi aina pyöräilysortsit? t.fanit

Äänestä
  • Ei saa kysyä tuommoisia. Sortsit kuuluvat ideaan. Jatka samaan malliin vain Cici! Loistavia juttuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cici kirjoitti:

Tällainen moka sattui minulle laivalla viime kuussa. Olin jo pitkin iltaa ihmetellyt aina istumon ohi kulkiessani, miksi ihmiset makaavat siellä penkeillä.

Eräällä ohikulkukerralla päätinkin vähän jekkuilla ja huusin ovenraosta "tämä on istumo eikä mikään makaamo!" ja joku huusi takaisin "turpa kiinni juoppo tai pääset putkaan!".

Tunsin pienen piston vatsassani mutta jatkoin iltaa.

Olin tissutellut lähinnä mallaspitoisia alkoholijuomia koko illan ja aloin olla melkoisessa sievässä. Väsyttyäni lähdin hyttiäni kohti, mutta en löytänyt sitä. Päätinkin mennä istumoon lepäämään, mutta muistin huuteluni ja istuin penkillä täysin kunniallisesti.

Ehkä parin tunnin unien jälkeen pistävä tunne vatsassa palasi, ja se herätti minut. Samassa tajusin, miksi ne juopot olivat makuuasennossa istumossa. Painovoima teki tehtävänsä, ja valtava määrä ripulipaskaa tunkeutui anuksestani ulos sotkien sekä pyöräilysortsini että istumon penkit.

Haju ja mekkala oli valtava, eikä auttanut muuta kuin luikkia karkuun aivan ympäriinsä ripulissa.. Onneksi olin kuitenkin osunut lähelle hyttiäni ja pääsin sinne nopeasti.

Pestyäni itseni lähdin aamupalalle ja näin hyvin kyllästyneen näköisen siivoojan istumossa..

Että anteeksi siivoojalle nyt näin Internetin välityksellä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu